lapsikaappaukset ulkomaille, eikö teitä pelota?

Up

Mikä dokkari? Missä?
Pystytkö linkkaamaan?

Hei, valitettavasti en, kun näin sen pari viikkoa sitten Englannissa työmatkalla. Hotellissa oli tosi paljon kanavia, ei mitään hajua mikä. 

[quote author="Vierailija" time="13.04.2013 klo 22:30"]

Mietin vain näitä monikulttuurisia avioliittoja. Kun merkittävä osa suomalaisista liitoistakin päätyy eroon, voisin kuvitella saman riskin olevan kahden kansallisuudenkin välillä. Suomalaisetkin avioerot ovat huoktajuuskiistoineen pahimmillaan tuskaa, mutta entä sitten, kun lapsi pitäisi jakaa kahden maan välillä. Jos se syy, miksi alunperin on Suomeen tultu (tai vastavuoroisesti Tunisiaan tai Norjaan) muutettu katoaakin, mitä sitten? 

Näin tästä dokumentin, joka tosin oli sellaista 4D-tasoa, mutta pisti silti miettimään. Riskit on nimittäin toteutuneet aika monen kohdalla, kun lapsi on kaapattu jonnekin, missä äidin tai isän kotimaan päätöksillä ei ole edes teoriassa lainvoimaa. 

Jo plekkä avioero on kamala ajatus, mutta tuo riski lisämausteena... vaikka eipä sitä varmaan rakastuneena ajattele. 

[/quote]

Tuskinpa tota kukaan ajattelee naimisiin mennessä. Sitten kun se paskanakki osuu, niin sitten vituttaa ja maksaa julmetusti.

Ei pelota. En pidä omalla kohdallani mitenkään todennäköisenä. Mieheni on Pohjois-Afrikasta kotoisin. On asunut Suomessa yli 20 vuotta. Olemme olleet naimisissa pian 15 vuotta. Meillä on kaksi alakouluikäistä poikaa. Hänellä on enää hyvin vähän kytköksiä entiseen kotimaahansa. Hän käy joka toinen vuosi kotimaassaan ja joka kerta takaisin tullessaan toteaa, kuinka kaikki on siellä niin muuttunut ja hän tuntee itsensä siellä kovin vieraantuneeksi.

Mieheni on vahvasti integroitunut Suomeen. Hän puhuu suomea lähes täydellisesti, on ammatillisesti edellyt urallaan, hänellä on suomalaisia ystäviä. Avioeron sattuessa (elämme onnellisesti avioliitossa, joten eroa en todellakaan näe!) en kyllä uskoisi, että mies kaappaisi lapset ulkomaille.

Kun takana on riittävän vaikea avioero suomalaisesta miehestä, saisi miettimään kerran, toisen ja kymmenennenkin kerran, suostuisinko hankkimaan lapsia muun maan kansalaisen omaavan miehen kanssa.

Minulla ei ole mitään ulkomaalaisia miehiä vastaan sinänsä, mutta kun erot ylipäätään ovat harvoin nättejä ja niissä voidaan käyttää likaisia keinoja, pelko oman lapsen mahdollisesta menettämisestä kaappauksen seurauksena maahan, jossa esim. jonkun Suomen kaltaisen pikkumaan pikku viranomaisen laatimalla paperilla ei ole mitään painoarvoa.

Tapaamisten järjestäminenkin voisi olla vielä vaikeampaa, jos vanhemmat eivät asu edes samassa maassa. Ja pelkäisin, että erokuohuissa oleva mustasukkainen tms. mies tapaamisen yhteydessä alkaisi järjestää lapselle muuttoa hänen maahansa.

Noin muutoin olisi kyllä mukavaa rakastua ainakin johonkin jostain muusta EU-maasta kotoisin olevaan mieheen. Sitä pitäisin melko turvallisena.

Seurustella voisin minkä maalaisen kanssa vaan, mutta lapsia en tekisi.

[quote author="Vierailija" time="13.04.2013 klo 23:13"]

Ei pelota. En pidä omalla kohdallani mitenkään todennäköisenä. Mieheni on Pohjois-Afrikasta kotoisin. On asunut Suomessa yli 20 vuotta. Olemme olleet naimisissa pian 15 vuotta. Meillä on kaksi alakouluikäistä poikaa. Hänellä on enää hyvin vähän kytköksiä entiseen kotimaahansa. Hän käy joka toinen vuosi kotimaassaan ja joka kerta takaisin tullessaan toteaa, kuinka kaikki on siellä niin muuttunut ja hän tuntee itsensä siellä kovin vieraantuneeksi.

Mieheni on vahvasti integroitunut Suomeen. Hän puhuu suomea lähes täydellisesti, on ammatillisesti edellyt urallaan, hänellä on suomalaisia ystäviä. Avioeron sattuessa (elämme onnellisesti avioliitossa, joten eroa en todellakaan näe!) en kyllä uskoisi, että mies kaappaisi lapset ulkomaille.

[/quote]

Mä en tiedä mistä sun ukko on kotoisin, mutta veikkaus on, että sen suvun taholta tulee paljonkin ohjeita ja paineita mitä tulee lapsiin. Sulle ei niitä kerrota. Ethän sä ole varsinaisesti sukua ja olet vielä nainenkin. Ja jos sattuu ero tulemaan, niin ne tulee varmistamaan, että lapsi pysyy suvussa. 

No ei ainakaan meidän kohdalla ole lähellekkään todennäköistä, vaikka ero tuliskin, tosin ei ole näkyvissä. Tahdomme molemmat olla tässä liitossa. Olemme olleet pitkään naimisissa. lapsia on, mutta ei enää ihan pieniä.

Mies asunut Suomessa lähes 20 vuotta, puhuu täydellisesti suomea, on työpaikka jne jne. Kotimaassan ei ole käynyt koko Suomessa asumisen aikana, sinne ei ole turvallista mennä.

Jos erottaisiin, niin ei todellalkaan ole mahdollista, että kaappaisi lapset yhtään mihinkään. Eiköhän sitä sovittaisi ihan, että asuttaisiin lähekkäin ja lapset olisivat viikko viikko- systeemillä molempien luona.

Vitonen vastaa kasille:

Mieheni suvulta ei ole tullut mitään ohjeita tai paineita siitä, miten me lapsemme kasvatamme. Mieheni vanhemmat ovat kuolleet ja kotimaassaan hänellä asuu kaksi siskoa, joilta ei kyllä mitään paineita lastenkasvatusasioissa tule, olen tästä aivan varma=D. Mieheni ei ole ollenkaan lammasmainen, vaan ajattelee ihan omilla aivoillaan. Toiseksi loppujen lopuksi en näe kulttuureissamme suurtakaan eroa lastenkasvatuksen suhteen. En itse asiassa muista ainuttakaan erimielisyyttä, mitä meillä olisi tullut lastenkasvatuksesta, joka johtuisi erilaisista kulttuuritasustoista. Uskontokin on sama, kristinusko.