Lue keskustelun säännöt.
Muita, joita ei kuulla tai kuunnella, ja jota yritetään aina päsmäröidä?
30.06.2020 |
Onko muita, jotka kokee etteivät saa ääntään ollenkaan kuuluviin jossain porukassa? Vaikka puhuisi, niin kukaan ei kuuntele, kun kaikki muut ovat ikäänkuin arvoasemassa korkeammalla tai heidän asiansa on aina tärkeämpi. On sama, mitä sanot, se sivuutetaan. Silti tällaisen ihmisen paikallaolo on kuitenkin tärkeää: olla yleisönä ja ohjattavana. Toinen, mitä sivuuttamisen lisäksi inhoan, on päsmäröinti. Aina ne äänekkäät päättävät, mitä tehdään ja miten se tehdään, ja että se tehdään nyt. Joko et saa osallistua siihen (kun et muka osaa) tai sitten sinulle määrätään tehtävä. Sinä et saa olla mukana organisoimassa. Nämä muut aina anastavat määräysvallan ja alkavat säätää muidenkin tekemisiä.
Minulla on tämä ongelma lapsuudenperheeni kanssa, lähinnä sisarusten. Aina kun kokoonnutaan jonnekin yhteen, minusta yritetään tehdä äänetön yhtiömies ja statisti. En tiedä, millä muulla tämän dynamiikan voisi rikkoa kuin kieltäytyä yhteydenpidosta kokonaan?
Onko muilla kokemuksia tällaisesta? Että teitä kohdellaan kuin lapsia tai voimansa menettäneitä vanhuksia. Asioista päätetään ylitsenne ja ohitsenne, ja nämä jotka päättävät, elävät uskossa että tietävät toki kaiken parhaiten ja osaavat asiat järjestää? Mistä tuollainen ylemmyys syntyy?
Kommentit (45)
On. Surullisin esimerkki tästä on ehkä sellainen, että porukka on ringissä ja mä kiilaudun sieltä ulkopuolelle ☹ Välillä mietin, että oonkohan mä oikeesti näkymätön.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko peräisin jo lapsuudesta nuo roolit teidän perheessänne?
Itselläni on saman tyyppinen tilanne, mutta lapsena ei tuollaista vielä ollut. Pari sisarustani on sellaisessa ammatissa, jossa kartoittavat ihmisten elämäntilanteita ja päättävät sitten, mitä näille ihmisille pitää tehdä, miten heidän ongelmansa ratkaistaan. Ammattirooli on sitten siirtynyt yksityiselämänkin puolelle, suhtautuvat kaikkiin kanssaihmisiin kuin ns. asiakkaisiinsa.
Vierailija kirjoitti:
On. Surullisin esimerkki tästä on ehkä sellainen, että porukka on ringissä ja mä kiilaudun sieltä ulkopuolelle ☹ Välillä mietin, että oonkohan mä oikeesti näkymätön.
Tiedän tuon! Meillä se menee niin että jos kävellään jossakin, niin muut kävelee rinnakkain ja minä perässä tai ojanpohjalla. Minut aina pullautetaan siitä rivistöstä jotenkin ulos, että muut saa keskustella.
Nyt tulin oikein vihaiseksi kun kerroit tuon esimerkin, omasta ja sinun puolestasi. Olen halunut ajatella, etteivät tee niin tahallaan, mutta nyt kun oikein ajattelee, niin eihän tuo jatkuvasti voi vahinkokaan olla.
ap
Mulla on päinvastainen juttu eli jostain syystä minua kuunnellaan valtavan paljon. Olen aina ihmetellyt, mistä se johtuu. Olen pienikokoinen nainen miesvaltaisella alalla, jolla monen naisen käy niin että "pojat" puhuu omia juttujaan kuin naisia ei olisi olemassakaan. Mutta jostain syystä on aina ollut niin, että kun itse sanon jotain, kaikki hiljenee ja kuuntelee. Minulla on kyllä vahva ja matala ääni, enkä pelkää puhua toisten päälle jos en muuten saa sanansijaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On. Surullisin esimerkki tästä on ehkä sellainen, että porukka on ringissä ja mä kiilaudun sieltä ulkopuolelle ☹ Välillä mietin, että oonkohan mä oikeesti näkymätön.
Tiedän tuon! Meillä se menee niin että jos kävellään jossakin, niin muut kävelee rinnakkain ja minä perässä tai ojanpohjalla. Minut aina pullautetaan siitä rivistöstä jotenkin ulos, että muut saa keskustella.
Nyt tulin oikein vihaiseksi kun kerroit tuon esimerkin, omasta ja sinun puolestasi. Olen halunut ajatella, etteivät tee niin tahallaan, mutta nyt kun oikein ajattelee, niin eihän tuo jatkuvasti voi vahinkokaan olla.
ap
Joo tämä on tuttua myös. Nykyään asetun kävelemään muiden edessä niin ei tunnu yhtä pahalta, ulkopuolella tosin sielläkin olen..
2
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onko peräisin jo lapsuudesta nuo roolit teidän perheessänne?
Itselläni on saman tyyppinen tilanne, mutta lapsena ei tuollaista vielä ollut. Pari sisarustani on sellaisessa ammatissa, jossa kartoittavat ihmisten elämäntilanteita ja päättävät sitten, mitä näille ihmisille pitää tehdä, miten heidän ongelmansa ratkaistaan. Ammattirooli on sitten siirtynyt yksityiselämänkin puolelle, suhtautuvat kaikkiin kanssaihmisiin kuin ns. asiakkaisiinsa.
Meillä on niin paljon ikäeroa etten osaa sanoa muutamasta sisaruksesta minkälaisia olivat lapsena. Yksi on lähempänä omaa ikää ja muut joko selvästi vanhempia tai nuorempia. Mutta ovat kyllä ammatissa missä päätetään ihmisten asioista! Varmaan unelma-ammatissaan.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On. Surullisin esimerkki tästä on ehkä sellainen, että porukka on ringissä ja mä kiilaudun sieltä ulkopuolelle ☹ Välillä mietin, että oonkohan mä oikeesti näkymätön.
Tiedän tuon! Meillä se menee niin että jos kävellään jossakin, niin muut kävelee rinnakkain ja minä perässä tai ojanpohjalla. Minut aina pullautetaan siitä rivistöstä jotenkin ulos, että muut saa keskustella.
Nyt tulin oikein vihaiseksi kun kerroit tuon esimerkin, omasta ja sinun puolestasi. Olen halunut ajatella, etteivät tee niin tahallaan, mutta nyt kun oikein ajattelee, niin eihän tuo jatkuvasti voi vahinkokaan olla.
ap
Joo tämä on tuttua myös. Nykyään asetun kävelemään muiden edessä niin ei tunnu yhtä pahalta, ulkopuolella tosin sielläkin olen..
2
Mutta mitä tälle voisi tehdä? Oletko yrittänyt muuttaa tilannetta mitenkään? Itsellä on päätös edessä, menenkö "yhteisesti sovittuun" tapaamiseen vai jäänkö pois. Tapaamiset on vuosi vuodelta tulleet raskaammiksi ja nyt on varmaan aika irrottautua. Ystäväni on sitä mieltä, että minun pitäisi puhua sisaruksilleni suoraan asiasta, mutta minusta tuntuu etten jaksa. En vain halua enää nähdä heitä. Se sokeus omalle toiminnalle ihmetyttää minua koska en itse voisi koskaan käyttäytyä noin.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Järjestin juuri sukulaissynttärit lapselleni pitkän kaavan mukaan, eli oli pääruokaa, välipalaa ja herkut. Sukulaisia tuli vieraaksi ja havahduin tilanteeseen, jossa sisarukset ja äiti olivatkin organisoineet jo juhlan kulun ja tarjottavat. Siis minun järjestämissäni juhlissa. Alkoivat komentaa, että nyt pöytään se-ja-se ruokalaji, sipsit asetellaan näihin kuppeihin, eikö Riitalle ole varattu valkosuklaakeksejä kun se ei tykkää maitosuklaasta, kurkut pitää ottaa erilleen Hilmaa varten, salaattia ei sekoiteta noin vaan näin, eikö ole muita lautasia kuin tällaisia, voi voi riittääköhän servetit/maito/limsa... jne.
Suvun naiset kouhottivat ja vouhkasivat ympärilläni niin, etten tahtonut saada enää hengitettyä. Oli pakko lähteä pois keittiöstä, etten saa paniikkikohtausta. Mies hoiti tarjoilun loppuun. Naiset olivat tyytyväisiä kun pääsivät auttamaan, eihän se emäntä näköjään olisi yksin pärjännytkään.
Miksi vaivautua joukkoon? Eiks oo vaan parempi olla yksin kotona itsekseen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä ja ei. Minua kyllä kuunnellaan ja usein kysytään ihan jotain neuvoakin, mutta usein sitten alkaa sellainen passiivisaggressiivinen veetuilu kun vastaan asiallisesti kysymykseen, tai aletaan vääntää jotain todella väsynyttä mukahauskaa vitsiä siitä vastauksesta. Tämä siis silloin kun paikalla on muitakin. Kahden kesken nämä samat ääliöt ovat ihan normaaleita ja kohteliaita.
Vierailija kirjoitti:
Järjestin juuri sukulaissynttärit lapselleni pitkän kaavan mukaan, eli oli pääruokaa, välipalaa ja herkut. Sukulaisia tuli vieraaksi ja havahduin tilanteeseen, jossa sisarukset ja äiti olivatkin organisoineet jo juhlan kulun ja tarjottavat. Siis minun järjestämissäni juhlissa. Alkoivat komentaa, että nyt pöytään se-ja-se ruokalaji, sipsit asetellaan näihin kuppeihin, eikö Riitalle ole varattu valkosuklaakeksejä kun se ei tykkää maitosuklaasta, kurkut pitää ottaa erilleen Hilmaa varten, salaattia ei sekoiteta noin vaan näin, eikö ole muita lautasia kuin tällaisia, voi voi riittääköhän servetit/maito/limsa... jne.
Suvun naiset kouhottivat ja vouhkasivat ympärilläni niin, etten tahtonut saada enää hengitettyä. Oli pakko lähteä pois keittiöstä, etten saa paniikkikohtausta. Mies hoiti tarjoilun loppuun. Naiset olivat tyytyväisiä kun pääsivät auttamaan, eihän se emäntä näköjään olisi yksin pärjännytkään.
Juuri tuollaista toimintaa tarkoitin! Tuo on rajojen rikkomista, vaikka se tehdään auttamisen, paremmintietämisen ja perinteiden varjolla. Tullaan toisen kotiin päsmäröimään. Miten monta kertaa olen kokenut sen... Jopa silloin, kun olen muuttanut. "Tuo lipasto ei sovi tuohon, kanna se tuonne!" Joku käskee minun kodissani ja määrää kalusteiden paikat. "Missään nimessä et osta uusia verhoja, mulla on nämä vanhat vaaleat, otin ne mukaan ihan sitä varten että ripustetaan ne nyt."
Aiotko vielä järjestää tuollaisia juhlia vai miten toimit jatkossa? Mitä miehesi on tilanteesta mieltä?
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä oon perusluonteelta päsmäri, mut siis esim oon ollu alalla missä moni on päsmäri myös ja korkeemmassa asemassa ja siellä ollu joskus tollanen rooli sit about. 😊 En tahalteen päsmäri mut se tulee luonnostaan.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä ja ei. Minua kyllä kuunnellaan ja usein kysytään ihan jotain neuvoakin, mutta usein sitten alkaa sellainen passiivisaggressiivinen veetuilu kun vastaan asiallisesti kysymykseen, tai aletaan vääntää jotain todella väsynyttä mukahauskaa vitsiä siitä vastauksesta. Tämä siis silloin kun paikalla on muitakin. Kahden kesken nämä samat ääliöt ovat ihan normaaleita ja kohteliaita.
Toisin sanoen: vastauksesi ovat fiksuja ja osuvia, ja nämä veetuilijat tajuavat olevansa sinua yksinkertaisempia. Kahden kesken se ei ole niin paha isku egolle, kun muita ei ole todistamassa. Siitä tuo esittäminen silloin, kun muitakin ihmisiä on paikalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä ja ei. Minua kyllä kuunnellaan ja usein kysytään ihan jotain neuvoakin, mutta usein sitten alkaa sellainen passiivisaggressiivinen veetuilu kun vastaan asiallisesti kysymykseen, tai aletaan vääntää jotain todella väsynyttä mukahauskaa vitsiä siitä vastauksesta. Tämä siis silloin kun paikalla on muitakin. Kahden kesken nämä samat ääliöt ovat ihan normaaleita ja kohteliaita.
Tehdäänkö teidän suvussa/perheessä muidenkin sanomisista pilaa, vai vain sinun?
Kokemukseni mukaan aika monessa perheessä on se musta lammas tai pelle, jonka kustannuksella aina nauretaan. Kun se on sellainen. Mitähän se tällä kertaa on keksinyt. Ai joo, niin tietysti, suunnittelet taas matkaa! Hahah! Tuo NNnnn se jaksaa reissata. Eihän sitä kaikki paikoillaan viihdy, kävisi aika pitkäksi! Hahah! Voisi muuten pian alkaa keskittyä liikaa töihin/puutarhanhoitoon/siivoamiseen! Hahah!
Perheissä ollaan usein täysin sokeita tuolle alistamiselle. Yhdestä on lupa aina puhua tuohon sävyyn, se on yhteinen hupi ja parasta hauskuutta. Muut tietävät, miten pitää olla ja elää.
ap
Vierailija kirjoitti:
Kyllä ja ei. Minua kyllä kuunnellaan ja usein kysytään ihan jotain neuvoakin, mutta usein sitten alkaa sellainen passiivisaggressiivinen veetuilu kun vastaan asiallisesti kysymykseen, tai aletaan vääntää jotain todella väsynyttä mukahauskaa vitsiä siitä vastauksesta. Tämä siis silloin kun paikalla on muitakin. Kahden kesken nämä samat ääliöt ovat ihan normaaleita ja kohteliaita.
Kuin edellisestä työpaikastani tuo kuvaus. Onneksi otin loparit ja vaihdoin työpaikkaa. Nyt minulla on loistava työporukka, jossa jokainen on yhtä tärkeä ja kaikkia arvostetaan eikä ketään arvostella. Oma sivubisneskin lähtenyt kukoistamaan, kun kaikki elämän osa-alueet toimivat ❤️ Ja, jos joku kysyy miksi paeta eikä valittaa esimiehelle, niin ei se vaan toiminut. Luottamusmiehet olivat ”kiusanhenkien” parhaimpia kavereita. Ällöttävää jengiä koko sakki ja varmasti luulivat, että minua suretti kun ei ottettu ”jengiin mukaan”.
Mutta onneksi karma on olemassa, olen jo kuullut aikamoisia juttua mitä noille ilkeilijöille on tapahtunut lähtöni jälkeen. Sitä saa mitä tilaa.
Vierailija kirjoitti:
Mä oon perusluonteelta päsmäri, mut siis esim oon ollu alalla missä moni on päsmäri myös ja korkeemmassa asemassa ja siellä ollu joskus tollanen rooli sit about. 😊 En tahalteen päsmäri mut se tulee luonnostaan.
Perustelet päsmäröintiäsi sillä, että olet luonteeltasi sellainen. Aikuinen ihminen ei oikeuta huonoa tai tilanteeseen sopimatonta käytöstä sillä, että "mä oon vaan luonteeltani tämmönen". Asia on tietenkin sitten hieman erilainen, jos lähipiirillesi päsmäröinti on ok. Yleensä ei ole, koska kenelläkään ei ole oikeutta ohjata toisen elämää väkisin haluamaansa suuntaan, eikä kukaan voi koskaan tietää satavarmasti, mikä on kenellekin "parhaaksi".
Vierailija kirjoitti:
Järjestin juuri sukulaissynttärit lapselleni pitkän kaavan mukaan, eli oli pääruokaa, välipalaa ja herkut. Sukulaisia tuli vieraaksi ja havahduin tilanteeseen, jossa sisarukset ja äiti olivatkin organisoineet jo juhlan kulun ja tarjottavat. Siis minun järjestämissäni juhlissa. Alkoivat komentaa, että nyt pöytään se-ja-se ruokalaji, sipsit asetellaan näihin kuppeihin, eikö Riitalle ole varattu valkosuklaakeksejä kun se ei tykkää maitosuklaasta, kurkut pitää ottaa erilleen Hilmaa varten, salaattia ei sekoiteta noin vaan näin, eikö ole muita lautasia kuin tällaisia, voi voi riittääköhän servetit/maito/limsa... jne.
Suvun naiset kouhottivat ja vouhkasivat ympärilläni niin, etten tahtonut saada enää hengitettyä. Oli pakko lähteä pois keittiöstä, etten saa paniikkikohtausta. Mies hoiti tarjoilun loppuun. Naiset olivat tyytyväisiä kun pääsivät auttamaan, eihän se emäntä näköjään olisi yksin pärjännytkään.
Nimenomaan noin ajatus menee. Ja sitten jos itse menet kutsuttuna vieraana heille etkä puutu asioihin ellei pyydetä, niin sekin vaan istui eikä mitään tehnyt kun ei se raukka ole koskaan oikein mitään saanut aikaiseksi. Mutta jos yrität mennä keittiöön ja tarttua johonkin hommaan, niin äläs nyt puutu tähän kun tämä tehdään vasta kun tuo homma on tehty, minä hoidan tämän.
Se on se kun on vaan yksi tapa tehdä asiat oikein ja vain tietyt henkilöt tietää mikä se tapa on.
Vierailija kirjoitti:
Tehdäänkö teidän suvussa/perheessä muidenkin sanomisista pilaa, vai vain sinun?
Kokemukseni mukaan aika monessa perheessä on se musta lammas tai pelle, jonka kustannuksella aina nauretaan. Kun se on sellainen. Mitähän se tällä kertaa on keksinyt. Ai joo, niin tietysti, suunnittelet taas matkaa! Hahah! Tuo NNnnn se jaksaa reissata. Eihän sitä kaikki paikoillaan viihdy, kävisi aika pitkäksi! Hahah! Voisi muuten pian alkaa keskittyä liikaa töihin/puutarhanhoitoon/siivoamiseen! Hahah!
Perheissä ollaan usein täysin sokeita tuolle alistamiselle. Yhdestä on lupa aina puhua tuohon sävyyn, se on yhteinen hupi ja parasta hauskuutta. Muut tietävät, miten pitää olla ja elää.
ap
Ei perheessä, mutta kaveripiirissä kyllä. Porukassa vaikka kysellään kuulumisia ja muiden kohdalla kuunnellaan asiallisesti. Vuoroni tullessa joukon arkajalkaisin vitsiniekka tai narsistit keksii heti jonkun tosi hauskan jutun sanomisistani jolle sitten saa hohottaa. Jos ei muuta keksitä, niin vähintään pukeutumisesta keksii aina jotain, vaikka ihan vaan paidasta voi vääntää jonkun hassun vitsin vaikka samanlaisia paitoja olisi ympärillä muitakin.
Juu, olen vähentänyt liikkumista näissä porukoissa. Ei vaan jaksa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Järjestin juuri sukulaissynttärit lapselleni pitkän kaavan mukaan, eli oli pääruokaa, välipalaa ja herkut. Sukulaisia tuli vieraaksi ja havahduin tilanteeseen, jossa sisarukset ja äiti olivatkin organisoineet jo juhlan kulun ja tarjottavat. Siis minun järjestämissäni juhlissa. Alkoivat komentaa, että nyt pöytään se-ja-se ruokalaji, sipsit asetellaan näihin kuppeihin, eikö Riitalle ole varattu valkosuklaakeksejä kun se ei tykkää maitosuklaasta, kurkut pitää ottaa erilleen Hilmaa varten, salaattia ei sekoiteta noin vaan näin, eikö ole muita lautasia kuin tällaisia, voi voi riittääköhän servetit/maito/limsa... jne.
Suvun naiset kouhottivat ja vouhkasivat ympärilläni niin, etten tahtonut saada enää hengitettyä. Oli pakko lähteä pois keittiöstä, etten saa paniikkikohtausta. Mies hoiti tarjoilun loppuun. Naiset olivat tyytyväisiä kun pääsivät auttamaan, eihän se emäntä näköjään olisi yksin pärjännytkään.
Juuri tuollaista toimintaa tarkoitin! Tuo on rajojen rikkomista, vaikka se tehdään auttamisen, paremmintietämisen ja perinteiden varjolla. Tullaan toisen kotiin päsmäröimään. Miten monta kertaa olen kokenut sen... Jopa silloin, kun olen muuttanut. "Tuo lipasto ei sovi tuohon, kanna se tuonne!" Joku käskee minun kodissani ja määrää kalusteiden paikat. "Missään nimessä et osta uusia verhoja, mulla on nämä vanhat vaaleat, otin ne mukaan ihan sitä varten että ripustetaan ne nyt."
Aiotko vielä järjestää tuollaisia juhlia vai miten toimit jatkossa? Mitä miehesi on tilanteesta mieltä?
ap
Tätä on jatkunut vuosia. Päsmäröinti muuttaa aina vähän muotoaan tilanteen mukaan, mutta perusvire säilyy. Kuvailemasi muuttotilanne on minulle tuttu nuoruudestani, juuri noin meni omatkin muutot.
Olen vaan niellyt aina kaiken, vaikkei pitäisi. Mieheni pelastaa minut kyllä, muttei tohdi nousta matriarkaattia vastaan. Jotain pitäisi tehdä, olen huomannut ettei fysiikkani enää kestä stressiä ja noita paniikkeja. Rytmihäiriöt ja korkea syke jäävät päälle, alkaa tulla migreenikohtauksia yhä herkemmin. Kuolen varmaan ennenaikaisesti, jollen ala huolehtia hyvinvoinnistani. Pelkkä ahdistus ja stressi oli helpohkoa sivuuttaa, mutta nyt kun kehokin oireilee, alkaa pelottaa oikeasti. Pahoinvointini liittyy nimenomaan noihin kohtaamisiin suvun kanssa. Mitään suoranaista väkivaltaa niissä ei ilmene, mutta olen päivän jälkeen vapiseva, itseni kyseenalaistava epävarma raunio.
- se jota lainasit
On kokemusta, mutten liiku sellaisten kanssa tai irtaannun tehtävistä. Vähän sama kuin toisessa ketjussa kerrottiin, miten koirille allergisen piti ottaa mummon koira hoitoon viikoksi vaikka sukulaisia olisi ollut pilvin pimein kuka sen olisi voinut ottaa. Nää on näitä tapauksia, joille huudetaan jatkuvasti jostain.