as+adhd lasten vanhemmat

Ei ihan noilla diagnooseilla, mutta läheltä liippaa, saanko vastata?

Arki on...raskasta. Helvettiä, välillä. Huonoja hetkiä on vähintään yhtä paljon kuin hyviä. Jankuttamista, riehumista, kyvyttömyyttä hoitaa asiat loppuun. Outoa logiikkaa jne. Lapsen ei soisi vievän kaikkea huomiota jatkuvasti, mutta toisaalta seuraukset ovat karmeat jossen pidä häntä silmällä jatkuvasti edes jollain tapaa.

Puhe on kehittynyt normaalisti, mutta diagnoosinsa vuoksi lievää änkyttämistä ja tavuihin jumiin jäämistä on esiintynyt.

Meidän poika tuolla diagnoosilla on melkein 16.  

En osaa verrata arkea, koska hän on esikoisemme, enkä siis ole koskaan elänyt tavislapsiperhearkea, vaan aina as/adhd-lapen kanssa. 

Omamme eikoskaan ole "vien kaiken aikaa kaiken huomion" sillä hän on ollut assiona myös pitkiä aikoja itsekseen rakentelevaa (tikuista ja oksanpätkistä ja maasta kaupunkeja, maatalouskeskuksia, jne jotka kestivät viikkotolkulla, välillä pari kesää peräkkäin) leikkivää, piirtelevää ja myöhemmin mopoa rassaavaa sorttia. Vahdittavimmillaan hän oli alle kouluikäisenä, kuten kaikki muutkin lapset, oireet olivat vaikeimmillaan ja sosiaaliset ongelmat suurimmillaan alakoulun puolivälissä, jolloin oli aikoja kun itkin joka päivä epätoivosta ja epätietoisuudesta miten olisi parasta ja viisainta toimia. silloin hän pääsi neuropsykologiseen kuntoutukseen ja siitä oli suuri apu etenkin sosiaalisissa asioissa. Koulunkäyntiinkin se auttoi alakoulussa, jossa viimeiset vuodet meni tosi hyvin, myös numeroitten puolesta. Yläkoulussa keskittymisvaikeudet pahenivat entisestään ja ovat sitten vieneet numerotkin alas, koska lääkettä ei saatu ajoissa toimimaan (annostuksen säätämisessä menee kauan. liian vähän ei riitä ja liikaa on liikaa) niin että nyt meillä ei ihan kaikki vaihtoehdot ole avoinna jatkokoulutuksenm suhteen. Sosiaalisesti nyt menee varsin hyvin, hänellä on kavereita ja palaute koulustakin on tosi kiittävää juuri sosiaalsen vastuuntunon puolelta (on pysähtynyt auttamaan pienempiä jne, mistä joskus lähialakoulukin on lähettänyt terveisiä). Mutta keskittymisongelmat on suuret ja motorinen levottomuus syö opettajien hermoja pahasti. Poika puhuu, että aikoo myöhemmin amiksen jälkeen käydä aikuislukion, mutta epäilen kyllä, jaksaako silloin enää ja onko ltakoulu työpäivän päälle liian raskas. Olen kuitenkin varma, että hän löytää paikkansa maailmassa, saa ammatin ja työn ja aikanaan varmaan perheenkin, mutta hänen ominaisuutensa ovat kyllä niitä, joita naiset alkavat arvostaa vasta yli 25-vuotiaina, joten vielä ei tyttöystäviä ole. 

En tiedä, milloin "helpottaa". En itse vaihtaisi häntä mihinkään, vaikka toki toivoisin uin, että oma lapsi selviäisi vähän helpommalla. Mietin välillä myös, että alakouluajan vaikeudet ja se, miten selvitimme niitä yhdesssä, ovat pitäneet meidät "samalla puolella" ja luottamuksen kunnossa myös murrosiässä. Meillä on nyt ongelmia liittyen eniten juuri tulevaisuuden ja jatkokoulutuksen huoliin ja keskittymisen ongelmien aiheuttamiin vaikeuksiin, mutta me olemme edelleen samalla puolella ja esimerkiksi ongelmia päihteidden tai lntsauksen jne kanssa ei ole - olemme mielestäni päässeet siis monessa suhteessa jopa helpommalla kuin moni tavismurrosikäisen perhe, ehkä juuri aikaisemman harjoittelun ansiosta. Kyllä meidänkin poika itsenäistyy, mutta eri tavoilla.

Ai niin, puheenkehitys., komonen jatkaa. Se ei ole meillä ollut mikään issue pitkään aikaan. taaperona aluksi nipin napin ikätason rajojen sisällä, mutta kuitenkin sisällä. Ymmärsi kylläpuhetta, mutta ei puhunut paljonkaan itse. Puuttuvia äänteintä oli paljon ja pitkään samoin "omia" taivutustapoja (ja myöhemmin lukivaikeus).  Alakouluiässä änkytti ja etsi sanoja välillä pitkään. Tiettyjä puhemaneereja oli myös. Edelleen on tuota sanojen etsintää, mutta änkytys on hävinnyt. Voi unohtaa ihan tavallisen sanan, vaikka liukuportaat ja keksii tilalle toisen vaika sähkötikkaat, tai lihapiirakan joutuu joskus selittämään , kun ei muista sanaa. Tämä luultavasti kuitenkin littyy enemmän lukivaikeuteen kuin as/adhdireistoon.

Meillä adhd poika jolla myös tuntoyliherkkyys. Arki on tämän lapsen kanssa ollut aina haastavaa, huomasimme noin yhden vuoden iässä, että poika ei ole ns normaali. Tarha meni kohtalaisesti, tukitoimet oli koko ajan käytössä. Toimintaterapiassa käytiin ja koulutimme vanhemmat itseämme koko ajan erilaisten kurssejen kautta. Eskariin siirryttäessä tilanne huononi. Osittain ahtaiden sisätilojen vuoksi (tuntoyliherkkyys) ja osittain sosiaalisten ongelmien vuoksi. Ryhmässä tapahtui henkistä kiusaamista poikaani kohtaan, ryhmäsä ulos jättämistä jne. Pojan käytös huononi reilusti, mukaan tuli raivokohtauksia sekä  levottomanpaa käytöstä. Eskari olisi halunnut siirtää pojan erityisryhmään, kävimme sitä kokeilemassa mutta palasimme normaali ryhmään takaisin. Pojalla ei ole oppimisvaikeuksia joten tulee menemään normaalille luokalle. Tästä syystä erityisryhmään siirtyminen kesken lukuvuoden olisi ollut todella typerää. Omassa normaali ryhmässä meidän vanhempien painostuksesta puututtiin koko ryhmän toimintaan, muiden kiusaamiseen jne. Nyt onkin mennyt todella paljon paremmin. Hirmu usein on helppo syyttää ryhmän ongelmista sitä näkyvintä persoonaa vaikka koko ryhmän toiminta olisi todella hukassa.

Poika on siis haasteellinen kasvattaa yhä edelleen. Kotona on super raskasta. Tappelemme ja taistelemme 7v pojan kanssa asioista päivittäin joista normaalin lapsen kanssa taistellaan 2v uhmassa. Jokainen päivä tapellaan pukemisesta, syömisestä, ulkoilemisesta, nukkumaan menemisestä ja muista ihan perus rutiineista ja säännöistä. Rankkaahan se on, varsinkin kun riitelyyn liittyy usein myös voimakkaat raivarit. Meillä on perheessä myös kaksi nuorempaa tervettä lasta. He valitettavasti jäävät auttamatta jalkoihin arjessa. Suurin osa keskittymisestä menee tähän erityislapseen. Yritämme miehen kanssa antaa kaikille lapsille kahdenkeskeistä aikaa säännöllisesti. 

odotan kovasti että adhd poikamme kasvaa isoksi ja hieman rauhoittuu tai ainakin pystyy järkeistämään käytöstään vähän. Siihen asti pitää tehdä kovasti töitä. Poika on testannut nyt adhd lääkityksen sopivuudenkin valmiiksi, jos koulu lähtee käyntiin erityisen huonosti, niin sekin vaihtoehto on sitten olemassa. 

Kiitos vastanneille. Lapseni on vasta 3, joten ei meillä mitään diagnoosia ole, mutta uskon tuohon yhdistelmään kohdallamme. Erityisyys tuli esille jo alle 2-vuotiaana, jolloin autismiepäilyäkin oli, mutta puhe on "liian hyvää" puhtaasti autistiseksi, saavuttaa ikätasonsa jotenkuten. Elämä on todella, todella rankkaa, ei voi sanoin kuvailla. Siksi kuuntelenkin mielelläni kertomuksianne, turhaa tätä on nt-lasten vanhemmille selittää. Kun olisi joku, jonka kanssa puhua. Ap