Miten tukea vakavasti sairastunutta?

Entä jos kerrot hänelle mihin olet valmis. Voitko kuunnella häntä? Tarvitseeko hän apua käytännön askareissa, raha-asioissa jne. Jos ei muuta voi, niin aina voi koskettaa. 

Jos puhuminen on vaikeaa, niin entä jos lupaisit vaikka kirjoittaa kerran viikossa kirjeen ati lähettää tekstarin joka päivä.

Toinen voi haluta kuulla toisten ihmisten elämästä ihan arkisista sattumuksista. Toinen voi haluta muistella menneisyyttä, toinen voi olla niin kipeä, ettei ei kykene mihinkään. 

Voisitko kysyä miten läheisesi haluaisi häntä kohdeltavan?

Entä jos kerrot hänelle mihin olet valmis. Voitko kuunnella häntä? Tarvitseeko hän apua käytännön askareissa, raha-asioissa jne. Jos ei muuta voi, niin aina voi koskettaa. 

Jos puhuminen on vaikeaa, niin entä jos lupaisit vaikka kirjoittaa kerran viikossa kirjeen ati lähettää tekstarin joka päivä.

Toinen voi haluta kuulla toisten ihmisten elämästä ihan arkisista sattumuksista. Toinen voi haluta muistella menneisyyttä, toinen voi olla niin kipeä, ettei ei kykene mihinkään. 

Voisitko kysyä miten läheisesi haluaisi häntä kohdeltavan?

Kannattaa sanoa, miltä tuntuu: että olet epävarma, miten suhtautua tilanteeseen ja että toivot hänen kertovan, mitä haluat sinun tekevän. Ole läsnä.

Älä ainakaan kerro hänelle mitään kauhujuttuja mitä olet siitä sairaudesta kuullut (minä sain jostakin syystä kuulla hirveästi kauhutarinoita sairastuttuani ms-tautiin).

Mieluiten kannattaa vaikka sanoa, että on tukena silloin kun kaveri tarvitsee, ja että kaveri saa puhua sairaudestaan jos haluaa. Kaikki eivät halua vatvoa sairauksiaan vaan mieluummin unohtavat ne ja keskittyvät viettämään normaalia elämää niin kauan kuin se on mahdollista. Joillakin taas on tarve puhua sairaudesta ja peloistaan.

Sairastuneen kannalta on ikävää, jos kaverit tuputtavat sairaudesta puhumista silloin kun hän itse sen haluaisi unohtaa. Yhtä ikävää on se, jos kaverit alkavat vähättelemään tai näyttävät etteivät halua kuunnella silloin kun sairastunut haluaisi aiheesta puhua.

minä menisin tapaamaan häntä, tervehtisin ja ottaisin kädestä kiinni tai halaisin. voi olla että hän ei jaksa itkua, itse kun sairastuin itkin paljon kahtena ensinmäisenä päivänä, sitten en enään itkenyt, paitsi illalla sängyssä ja aamulla herätessä. olisi varmaan hyvä havainnoida hänen otetta asiaan ja antaa hänen olla suunnan näyttäjä, olla paikalla ja ottaa vastaan mitä hänellä on sydänmellään. itse en halunut puhua sairaudesta kaikille ihmisille, kyllä se sitten selviää kun tapaat hänet. sanomattakin on selvää ettei sano mitään sellaista että: setäni kuoli tuohon sairauteen, näitä ihmisiä on aina kuitenkin, sinänsä järkyttävää.