Rakastin miestäni enemmän kuin mitään muuta. Sitten tuli lapset

Ja elettiin perhearkea. Yritin että oltais käyty joskus kaksin jossain. Miehelle tärkeintä oli koko ajan kuljettaa lapset joka paikassa mukana. Kaksin tehdyt pienet irtiotot viimeisen 17 vuoden aikana ovat yhden käden sormilla laskettavissa.
Olen aina ollut myös hyvin seksuaalinen ihminen. Mies halusi alusta asti vähemmän. Nyt iän myötä fyysinen suhde on kuollut. Olen omien käsien varassa fyysisen tyytyväisyyden suhteen.

Nykyään mies on nuiva, valittaa tekemisistäni ( esim. puristan hammastahnatuubia väärin jne). Minussa on väärin kaikki mitä teen ja mitä sanon. Nuorin lapsista on vasta 4 vuoden päästä täysi-ikäinen. Vielä pitäisi jaksaa sinne asti. Mutta miten? Ilmapiiri on negatiivinen. Hellyyttä, rakkautta tai seksiä missään muodossa en enää saa. Yrittänyt olen kaikenlaista. Toivoisin että joku joskus hyväksyisi minut omana itsenäni. Rakastaisi ja antaisi minun rakastaa.