Olenko ainoa ihminen joka EI RUSKETU
Tuntuu välillä siltä. Olen todella kalpea ollut jo lapsena ja tunsin itseni aina ulkopuoliseksi kun muut vertailivat rusketuksiaan.
Vietin koko lapsuuden kesät ulkona enkä päivittynyt yhtään asetetta. Muistan vain että paloin joskus. Ihoni siis vain muuttuu punaiseksi mutta nykyään kun tiedostan ihosyövän riskit menen aina varjoon piiloon, käytän vahvaa aurinkovoidetta ja ihmiset ihmettelevät miksi en halua rusketusta.
No kun en vain rusketu!!! En edes sitä yhtä astetta.
Kommentit (32)
En minäkään. Aavistuksen päivetyn ehkä korkeintaan, muuten saan pisamia ja maksaläiskiä ja palan. Lapsena sain kyllä vähän rusketustakin.
Spf 50, pitkät hihat/lahkeet/mekko ja varjoissa pysyn. Aurinkolasit ja hattu päässä. Vaalea iho on kaunis. Suurin osa ennenaikaisista rypyistä tulee auringon aiheuttamasta ihovahingosta, pysytään nuoremman näköisenä pidempään kun suojaudutaan. Valtaosa ihmisistä maailmassa pitää vaaleaa ihoa tavoiteltavana ominaisuutena. Rusketus ei edes mielestäni ole kovin kaunista useimmilla. Sellaisilla joilla on välimerellinen ihonväri, se näyttää hyvältä. Pohjois-eurooppalaisilla ei useimmiten näytä ja suurimmalla osalla se on sellainen punertava rusketus. Ei kiva.
Kuulostaa ihan tutulta, ap. Juuri viimeeksi tällä viikolla törmäsin vanhaan tuttavaan, joka ensimmäiseksi ihmetteli rusketuksen puutettani. ”Kuinka ihmeessä näillä keleillä voi joku olla noin valkoinen?” No ihan helposti, kun en tosiaan viihdy auringossa, enkä ruskettuisi vaikka viihtyisinkin. Hän oli itse oleillut auringossa oikein urakalla, ja rusketus oli sen mukainen.
Olen vaaleahiuksinen, ja vaaleaihoinen. En rusketu kunnolla, vaikka olisin kuinka auringossa.
Palan kyllä helposti. Kyllä mullakin rajat näkyy kesän lopulla, Mutta se mun "rusketus" on toisten normaali.
Muuten olen vitivalkoinen. Kalkkilaivan kapteeniksi sanottu.
Sama täällä. Käytän ruskettavaa kosteusvoidetta, koska en viihdy vitivalkoisena. Aurinko ei tartu millään tavalla, paitsi palan ja saan luomia. Rusketus ei kehity. Olen myös saanut paljon ihmettelyä osakseni valkoisen ihon takia.
En juurikaan rusketu. Kasvot ja kädet saa hiukan väriä kun ne ei ole ollenkaan vaatteiden peitossa. Jaloista en ole ruskettunut koskaan, en edes lapsena vaikka silloin kuljin shortseissa koko kesän.
Kai olet käynyt vasektomiasssa?
Se ainakin olisi oma valinta.
En juurikaan rusketu, koska olen jo niin tumma :)
Miekää en ikinä rusketu ja eteenki lapsena tuntematontaki moitti etten muka oo ikinä ulkona ku oon nii kalpea. Eivät uskoneet et kesät tyylii asun ulkona ja et en vaa rusketu ikinä millää. Näi aikuisena ei tarvi samallalailla kuunnella mut välillä joku tollo tulee ja valittaa/kysyy. Jos ei meinaa uskoa nii totean vaa etten mie elämää hälle omista jote en todellakaa jaksa tingata näi turhaa asiaa koska enköhä mie ihoni paremmi tiä
Juu, sama juttu täällä. Palaa voin mutta en rusketu. Kesän jälkeen ihmiset aina vitsailee, että oonko ollut kaapissa koko kesän kun oon niin kalmo. Ei se haittaa, en näe mitään tarvetta ruskettua. Aasiassa olisin vaaleuden vuoksi kovassa huudossa. Siellä vaaleus on suurinta muotia.
Johtuu pitkälti ravinnosta.
Syö astaksantiinia (se millä lohen liha ja pikkuflamingot muuttuu ravinnon kautta pinkiksi) ja ota aurinkoa ja alat värjääntymään välittömästi.
olin lapsena vaaleahiuksinen nyt ristinen, söin finneihin roaccutania ja käytin finnivoiteita, poltin kai naamani vajaa parikymppisenä enkä enää rusketu kunnolla naamasta ja selästä, vai ekseemako sen tekee, ei auta aksantiini 4mg 60kpls sun caroteenit, spirulinat, chlofyllit, kupari, d vitamiini lähes ympäri vuoden, ei mikään, ihan turha puhua aina yleistävästi aineista
Mulla on vahva punapigmentti, ja kesällä mulla on tasan kaksi vaihtoehtoa: whiter shade of pale tai crispy bacon. Lapsena paloin joka kesä kun mummo patisti ulos aurinkoon, kun "se on terveellistä" ja väitti että mussa on vikaa kun en edes rusketu niin kuin "normaalit" ihmiset. Melanoomaa odotellessa.
:D
Mulla ei ole ruskettumisessa mitään muita "ongelmia" kuin se, että ylä-kroppa palaa lähes heti, ja jalat ei sitten millään rusketu tai pala.
Vierailija kirjoitti:
Mulla on vahva punapigmentti, ja kesällä mulla on tasan kaksi vaihtoehtoa: whiter shade of pale tai crispy bacon. Lapsena paloin joka kesä kun mummo patisti ulos aurinkoon, kun "se on terveellistä" ja väitti että mussa on vikaa kun en edes rusketu niin kuin "normaalit" ihmiset. Melanoomaa odotellessa.
Täällä toinen samanlainen. Suojakerroin 50 käytössä. Kevät hankalaa aika kun kaikki aina haluaa aurinkoon istumaan kun ”se on niiiin ihanaaa” Joo, ei ole mulle kun 5 minuutin päästä tuntee miten aurinko pistelee ihoa ja lähes savu nousee nahkasta.
Vierailija kirjoitti:
Juu, sama juttu täällä. Palaa voin mutta en rusketu. Kesän jälkeen ihmiset aina vitsailee, että oonko ollut kaapissa koko kesän kun oon niin kalmo. Ei se haittaa, en näe mitään tarvetta ruskettua. Aasiassa olisin vaaleuden vuoksi kovassa huudossa. Siellä vaaleus on suurinta muotia.
Mä olen aina kalpea punapää ja kun olin Hong Kongissa lomalla joukko mannerkiinalaisia turisteja vaan nappasi mut kuviinsa mukaan. Poseeraan varmaan kymmenen kiinalaisen matkamuistoalbumissa. Luulen, että se johtui juuri eksoottisesta värityksestäni.
En rusketu ja olen kesät talvet vitivalkoinen.Itseäni se ei haittaa.Toisille se on jokin ongelma,kun aina minulle päivitellään,miten sä noin aneemisen näköinen olet.Kyllähän sinunkin pitäisi ottaa aurinkoa ja nauttia kesästä.Mutta kun en rusketu ja nautin kyllä kesästä,vaikka oon aina valkoinen.
Muutun punaiseksi, sitten saan hieman rusketusta, joka katoaa läiskittäisesti parissa päivässä. Itseruskettavat tarttuvat vain osittain ja kuluvat pois läiskinä. Onnekseni en edes pidä auringossa oleskelemisesta.
Ihmiset ovat erilaisia.
Kannattaa lukea ruskettumisesta.