Ei meidän lapsille ainakaan ole kummeja "kristillistä kasvatusta varten".

"positiivisesti" kristillisyyteen. Valtaosa lasten kummeista on sellaisia, joiden tiedän olevan ns. uskovaisia (ei mitään hihhuleita, mutta uskossa kuitenkin), loputkin sellaisia, jotka sietävät hengellisyyttä...



En minä silti toivo kummeilta sen ihmeempää kristillistä kasvatusta, toki en pistä pahakseni, jos joku vaikka ostaa sen Raamatun :) Itse kuitenkin tykkään jonkun piispan taannoisesta lausahduksesta: "Ei ole niinkään tärkeää puhua lapselle Jumalasta kuin puhua Jumalalle lapsesta" - eli kummin tehtävä olisi olla myös esirukoilijana.



Toki meidän lasten kummien ensisijainen "tehtävä" on olla lapsen "ihan oma aikuinen", kiva, jos on aikaa tehdä lapsen kanssa jotain, viedä vaikka uimaan tms. Mutta tosiaan mitään umpiateistia en kummiksi haluaisi, kun vesittää jotenkin koko kummiuden idean.

Ei voi olla kysymys mistään perinteistä, sillä kaikille kristillisille juhlille löytyy uskonnoton vaihtoehto. Nimiäiset, protu-leiri, vihkiminen maistraatissa (ei tosiaankaan tarvitse olla pienet ja vaatimattomat juhlat!), jne. En vain käsitä, miksi kukaan haluaa maksaa jostakin sellaisesta, mitä pitää vastenmielisenä.



Ja ps. itse kuulun kirkkoon.

niin silloin ei pidetä ristiäisiä. Miten sitten siedit ap sitä pappia puhumassa? En kyllä käsitä millään.

Ja jos se usko sitten on niin paha peikko, niin kuin veljeni vaimon tapauksessa, pitäisi siitä kyllä pyydettäville kummeille kertoa. Itse ainakin suhtaudun kummiuteen niin kuin se alkuperäisellä tarkoituksella on. Minä en ole mikään lahjakone. Jos olisi tiennyt että uskonto on ihan nounou kristillisessä tapahtumassa niin enpä olisi mennyt paikalle. Vähintäänkin olisin kieltäytynyt kummiudesta. Mutta mitäpä sitä tuollaisia etukäteen kertomaan, voi jäädä hyvät lahjat saamatta.



8

uskontotunneille ja tutustuvat siellä Raamattuun.

Ne kummit on vain lapsen asioista kiinnostuneita aikuisia, lapsen aikuisia ystäviä jotka tahtovat lapsen parasta, tukiverkkoa.

Muistattehan sitten että kastetut lapset (eli kirkkoon kuuluvat) osallistuvat koulussa uskontotunneille ja tutustuvat siellä Raamattuun.

Yksi sukulaistyttö luki (äitinsä suureksi närkästykseksi) lasten Raamattua niin into piukeana, että sai ala-asteella uskonnosta kympin, kun osasi perusjutut niin hyvin. Ei ole tälllä hetkellä (nuorena aikuisena) mikään aktiivinen kristitty, mutta osaa edelleen varmasti Raamatun kertomuksia paremmin kuin äitinsä.

Kerran jossain tv:n haastattelussa nuori ja kiihkeä juristinainen vaati uskonnonopetuksen poistamista koulusta. Kun toimittaja tenttasi hieman haastateltavaa, tietomäärä oli tätä tasoa:

Montako evankeliumia on? - Ööö, oliko niitä kymmenen vai kaksitoista.

Kumpi on suurempi kirkkokunta, luterilaiset vai roomalaiskatoliset? - Luterilaiset.

Ei tarvitse olla kiihkouskovainen, että omaa tietoa. Tieto on valtaa.

lapset sitten on kastettava, jos uskonto on tuollainen peikko? Ja miksi kuulua kirkkoon, siitähän voi nykyään erota vaikka netissä...naurettavaa!



Minusta jo yleissivistykseen kuuluu tuntea Raamattu ja tietää eri uskonnoista perustietoja.



Me valitsimme kummit sitä varten, että olisivat läsnä lapsen elämässä ja myöhemmin toivon että he osallistuvat myös siihen kristilliseen kasvatukseen. Eli oletus on se, että tuntevat luterilaisen uskonnon perusasiat ja osaavat vastata jos lapsi niistä jotain kysyy. Jos joku kummeista olisi tuonut lasten Raamatun olisin ollut iloisesti yllättynyt ja jos joku kummeista haluaa lapselleni puhua uskonnosta, otan senkin kiitollisena vastaan. Mitään hihhuleita ei meidän lasten kummit ole, mutta käyvät säännöllisesti kirkossa ja pystyvät varmasti vastaamaan lapsen kysymyksiin uskonnosta.



Yleensäkin minua surettaa nykyään se, miten yliolkaisesti suhtaudutaan meidän kristilliseen perinteeseen. Naimisiin mennään hunnut ja laahukset hulmuten (vaikka on jo pari yhteistä lasta ja iäisyys yhteiselämää takana) ja kirkkoon kuulutaan, jotta voidaan pitää isot juhlat ja saadaan lahjoja, mutta kirkossa ei oikeasti käydä hääpäivän (tai lapsen kastamisen) jälkeen koskaan. Lapset kastetaan, mutta uskonnosta ei saa puhua, kummit on vaan lahja- ja lapsenhoitokoneita, jotka ei "saa puhua lapsille uskonnosta". Haluan että lapseni oppivat tuntemaan sitä uskontoa johon me uskomme ja oppivat myös muista uskonnoista, koska sitä kautta he voivat tehdä omat ratkaisunsa.

Turha tuhlata aikaa jos tulokset ovat tuota tasoa.

.

Kerran jossain tv:n haastattelussa nuori ja kiihkeä juristinainen vaati uskonnonopetuksen poistamista koulusta. Kun toimittaja tenttasi hieman haastateltavaa, tietomäärä oli tätä tasoa:

Montako evankeliumia on? - Ööö, oliko niitä kymmenen vai kaksitoista.

Kumpi on suurempi kirkkokunta, luterilaiset vai roomalaiskatoliset? - Luterilaiset.

.

johdonmukainen omassa maailmankatsomuksessani! En pidä uskonnoista, en usko jumalaan/jumaliin - en kuulu kirkkoon, en kasta lapsiani, en mennyt naimisiin kirkossa.

Todennäköisesti saisin kauhean hepulikohtauksen jos lasten kummit alkaisivat paasaamaan Jeesuksesta. Ne kummit on vain lapsen asioista kiinnostuneita aikuisia, lapsen aikuisia ystäviä jotka tahtovat lapsen parasta, tukiverkkoa.

Oikeesti hei valtaosa luterilaisista on tapakristittyjä.

Turha tuhlata aikaa jos tulokset ovat tuota tasoa.

.No sittenhän on paljon syytä poistaa uskonnonopetus kouluista-

Turha tuhlata aikaa jos tulokset ovat tuota tasoa.

Kerran jossain tv:n haastattelussa nuori ja kiihkeä juristinainen vaati uskonnonopetuksen poistamista koulusta. Kun toimittaja tenttasi hieman haastateltavaa, tietomäärä oli tätä tasoa:

Montako evankeliumia on? - Ööö, oliko niitä kymmenen vai kaksitoista.

Kumpi on suurempi kirkkokunta, luterilaiset vai roomalaiskatoliset? - Luterilaiset.

Valitettavan monella, joka on periaatteellisesti ja kategorisesti vastaan kaikkea uskonnollista, kirkkoa, Jumalaa, uskonnonopetusta jne. menee kaikki energia vastustamiseen - sen sijaan, että opiskelisi kunnolla, jotta voisi asia-argumentein väitellä asioista. Sama tosin pätee kaikkeen, mistä on helppo muodostaa tunnepitoisia mielipiteitä suuntaan tai toiseen ja perustella niitä ilman syvempää tietämystä: Ei ydinvoimalle - kylläpäs! Ei homosuhteille - kylläpäs! Ei geenimanipuloidulle ruualle! - Kylläpäs!

Tämä näkökulmani oli tarkoitettu siihen ajatteluun, missä helposti jotain uskonnollista näkemystä tunnustavia pidetään tyhminä ja lukemattomina, sillä on muka älyn ja oppineisuuden merkki, ettei usko mihinkään yliluonnolliseen. Jos ei hallitse edes perusasioista jostain asiasta, ei vakuuta muillakaan väitteillään.

Tämä keskustelu osoittaa, miten seurakunnissa olisi huutava tarve järjestää "jatkorippikouluja" aikuisille. Monella on puutteellinen tai vääristynyt käsitys siitä, mitä kristillisellä kasvatuksella tarkoitetaan.



Ei kristillinen kasvatus tarkoita "Raamatulla päähän hakkaamista". Tunnustava kristitty voi olla, vaikkei suhtaudukaan toisiin ihmisiin ylhäältä käsin "paasaamisen kohteina". Itse en sillä tavoin halua kanssatallaajiini suhtautua, enkä suostu sellaisen uskonnollisuuden kohteeksi.



Lapsella on luontainen kyky ja valmius pohtia elämän mysteereitä ja ikuisia kysymyksiä, jolleivät hänen lähiaikuiset tukahduta uteliaisuutta ja vilpittömyyttä omalla kapeakatseisuudellaan. Kristillinen kasvatus ei tarkoita jonninjoutavien litanioiden ja jorinoiden luettelemista, jotta päästään mielenkiintoisempiin keskusteluaiheisiin ja tekemisiin. Se on yhdessä pohtimista, kyselemistä ja ihmettelemistä. Monelle aikuiselle olisi sekä älyllisesti että moraalisesti virkistävää ottaa vakavasti lasten esittämät kysymykset ja kannanotot. Lasta arvostavaa olisi ottaa selvää asioista, mihin ei osaa itse vastata, mutta joihin on olemassa tietotason vastauksia ja erilaisia vastausvaihtoehtoja. Arvoja koskevat kysymykset, elämän merkityksen ja mielekkyyden kysymykset ovat taas omia henkilökohtaisia johtopäätöksiä, jotka auttavat lasta peilaamaan itseään ja rakentamaan omaa maailmankuvaansa. On luvallista vastata "En tiedä", "Tuo on kyllä minulle vaikea kysymys" tai "Tässä ajattelen eri tavoin kuin äitisi".



Kummi ei ole tehtävässään yksin, vaan hoitaa kristillisen kasvatuksen tehtäväänsä yhdessä vanhempien ja seurakunnan kanssa.

Erotkaa kirkosta, jos kerran noin ahdistaa. Se on kuulkaan niin että jos kirkkoon kuuluu, pitää sietää uskonnon olemassaolo. Ja jos lapsensa kastaa, pitää sietää uskonnon tuleminen oman lapsen lähelle - olkoon se sitten kastavan papin tai lasten Raamatun muodossa.



Mikä tässä on niin vaikea ymmärtää?

mutta kyllä kirkkoon kuuluvienkin lasten vanhemmilla on oikeus päättää mitä kirjoja heidän pienille lapsilleen luetaan.

mutta kyllä kirkkoon kuuluvienkin lasten vanhemmilla on oikeus päättää mitä kirjoja heidän pienille lapsilleen luetaan.

Kummilla on kuitenkin täysi oikeus ostaa lapsellenne Raamattu.

Ajatuksenani on ollut, että kirkkoon kuulutaan ja lapset kastetaan koska se on maan tapa ja koska se tuntuu olevan tärkeää etenkin miehen vanhemmille. En näe siinä kastamisessa mitään pahaa... en tosin mitään erityistä hyvääkään.



Lapselleni olen opettanut erilaisista uskonnoista. Kun hän on kysellyt esim. kuolemasta olen kertonut hänelle, että JOTKUT uskoo siihen, että on jumala ja taivas ja sinne sielut menee ja jotkut toiset uskoo sielunvaellukseen... että ihminen tulee jonakin muuna takaisin maan päälle.



Nämä olen kertonut lähinnä siksi, että se helpottaa lapsen ahdistusta, itse olen vähintäänkin agnostikko ellen peräti ateisti. Kerron juttuja samoin kuin satuja.



Mutta taidetaan kyllä erota kirkosta, itselläkin on feikki fiilis, kun pappia kuuntelen... ja myönnän, että tavan takia kirkkoon kuuluminen on tosi ukokultaista. En vain ole nähnyt siinä mitään pahaakaan niin kauan kun ei kukaan ala Raamattua lapsille lukemaan... ainakaan muuna kuin satukirjana.



ap

Se pappi ei tietenkään tule paikalle, jos lasta ei kasteta, mutta kyllä kirkkoon kuuluvienkin lasten vanhemmilla on oikeus päättää mitä kirjoja heidän pienille lapsilleen luetaan.

Tottakai vanhemmat päättävät, mitä lukevat lapsilleen, mutta mitä turmiollista näet siinä, että itse lukisit lapsellesi Raamattua ja keskustelisitte sen lomassa, mitä lukemananne tarkoittaa ja miten sen ymmärrätte? Vai tuleeko oma ahdistus liian suureksi, kun ei tiedä, mihin uskoo ja miten uskoo? Ei lapsi mene rikki siitä, ettei itse osaa vastata kaikkeen kaikenkattavasti.

Mitä sinulle merkitsee kirkon jäsenyys? Entä Raamattu? Uskon kysymykset?

Käytän esim. kirkon kehitysapua hyväntekeväisyysjärjestönäni koska luotan siihen, että apu menee perille. Mutta kirkossa en käy koskaan.



Raamattu on minulle kulttuurihistoriallisesti mielenkiintoinen teos, joka on kokoelma vanhoja kaksoisvirtainmaan ym. tarinoita muutettuna monoteismiin sopiviksi ja kokoelma uudempia tekstejä, jotka on ihmisten valitsemia ja ihmisten kerta kerran jälkeen muokkaamia. Ja josta löytyy länsimaisen moraalikäsityksen juuret, mutta jota teosta ei tarvitse tuntea erityisen hyvin voidakseen omaksua länsimaisen kulttuurin moraali- ja arvomaailman. Ja ennen kaikkea Raamattu on kirja, jolla on saatu paljon pahaa aikaan sen uskomuksen varjolla, että se on sanasta sanaan totta ja että "ilosanomaa" on levitettävä vaikka verellä.



Uskon vapaaseen tahtoon, kehitysoppiin, ihmisen kykyyn olla niin hyvä kuin pahakin. En pysty uskomaan kristilliseen jumaluuteen ainakaan sellaisenaan. Kaikkein ahdistavinta on se, miten jumaluudesta on kristinuskossa pesty naiseus kokonaan pois. Mies= jumalan kuva. Nainen= osanen miestä. Kolmiyhteys= isä, poika... ja pyhä henki? Kuin perhe, mutta niin, että äiti puuttuu ja sen tilalla on jotakin aineetonta.



ap

on hieno idea.



Itselläni ei vaaraa moisesta ole, koska perheemme ei kuulu kirkkoon. Silti on järjestetty mukavat nimijuhlat lapsille ja isot häät, joissa tuomari vihki meidät juhlapaikalla, koivun alla :-)



Huomasin kirkko-oppien ja tapojen ahdistavan yli kymmenen vuotta sitten siskoni lapsen kastajaisissa. Papin läsnäolo, hänen puheet ja virsien veisuu meillä kotona tuntui todella oudolta. Tein omat johtoäätökseni, mutta kunnioitan muiden toisenlaisia valintoja. Jokainen omatuntonsa mukaan.

Ajatuksenani on ollut, että kirkkoon kuulutaan ja lapset kastetaan koska se on maan tapa ja koska se tuntuu olevan tärkeää etenkin miehen vanhemmille. En näe siinä kastamisessa mitään pahaa... en tosin mitään erityistä hyvääkään.

Lapselleni olen opettanut erilaisista uskonnoista. Kun hän on kysellyt esim. kuolemasta olen kertonut hänelle, että JOTKUT uskoo siihen, että on jumala ja taivas ja sinne sielut menee ja jotkut toiset uskoo sielunvaellukseen... että ihminen tulee jonakin muuna takaisin maan päälle.

Nämä olen kertonut lähinnä siksi, että se helpottaa lapsen ahdistusta, itse olen vähintäänkin agnostikko ellen peräti ateisti. Kerron juttuja samoin kuin satuja.

Mutta taidetaan kyllä erota kirkosta, itselläkin on feikki fiilis, kun pappia kuuntelen... ja myönnän, että tavan takia kirkkoon kuuluminen on tosi ukokultaista. En vain ole nähnyt siinä mitään pahaakaan niin kauan kun ei kukaan ala Raamattua lapsille lukemaan... ainakaan muuna kuin satukirjana.

ap

Kunnioitan päätöstäsi, vaikka itse olen ja haluan pysyä kirkon jäsenenä. Toivottavasti jaksat jatkossakin vastata lapsesi kysymyksiin ja vielä selkeämmin kertoa, mitä itse ajattelet, mihin itse uskot/ et usko. Ja enemmän kuin vastata ja kertoa, jaksat kuunnella ja keskustella lapsesi kanssa uskontoihin liittyvistä (ahdistavistakin) asioista.

Ja tervetuloa takaisin - jos tulet toisiin ajatuksiin!