Se, että lihava pitää itseään normaalipainoisena, ei ole kehopositiivisuutta.

Kaikki lihavat tietävät olevansa lihavia. Ympäristö pitää kyllä huolen, ettei pääse unohtumaan. Kehopositiivisuudella peitellään omaa pahaa mieltä.

Vierailija kirjoitti:

Mä olen ollut koko elämäni ylipainoinen. Ihan ekaluokasta lähtien. Ja sieltä alle kouluikäisestä lähtien mulle on huudeltu törkeyksiä, hihitelty selän takana, naurettu ihan päin naamaa kun olen kuvitellut että mullakin olisi oikeus esim. teini-ikäisenä ihastua johonkuhun ja loputtomasti niin edelleen. Inhoa ja sääliä oon saanut lukea ihmisten katseista ihan sieltä pikkunatiaisesta lähtien, joskus avoimemmin ja joskus piilotellummin. Saan pelätä, mahdunko huvipuistolaitteisiin, en voi mennä ratsastamaan (esim. islanninhevosena painorajoitus yleensä 100 kg), kauniita vaatteita on lähes mahdoton löytää normikaupoista ja ne näyttää kuitenkin huonoilta mun päällä jne., elämässä on siis ihan oikeita rajoituksia sen lisäksi, että niitä on iskostunut mun pään sisään, ja puhumattakaan siitä miten muut mua kohtelevat. Hoikan ja normaalipainoisen ihmisen on lähes mahdotonta kuvitella, miten kokonaisvaltaista on olla lihava. Eniten se vaikuttaa sosiaalisiin aspekteihin, joskus näen ihmisistä että heidän täytyy oikein erikseen päänsä sisällä päättää, miten suhtautuvat minuun, välttelevätkö ja vähättelevätkö vai hyväksyvätkö minut tuttavapiiriinsä. Tätä tämä on ollut koko elämän, koko hiton elämän.

Nyt on sitten alkanut nousta kehopositiivisuusjutut pinnalle. Mua ne ovat rohkaisseet, että hei, mullakin on ihmisarvo. Se ei ole mitenkään päin saanut mua lihomaan lisää tai kuvittelemaan, että olen normaalipainoinen. Tiedän, etten ole, en ole vajaa vaikka lihavista niin yleensä kuvitellaan. Kanssaihmiset suhtautuvat jostain syystä aivan eritysesti intohimoisesti lihavien ihmisten alas painamiseen. Miksi? Miten se on muilta pois, jos vaikka mä inspiroidun kehopositiivisuusjutuista ja ajattelen iloisemmin itsestäni? Kehopositiivisuus ei mun näkökulmasta promoa lihavuutta ja huonoja elämäntapoja. Tällä maapallolla elää vaan niin helvatasti ylipainoisia ihmisiä, jotka ovat tottuneet pelkäämään muiden ivailua ja ajattelemaan itsestään väheksyvästi. Miksi heidän rohkaisunsa on huono juttu? Asiaan kannattaa tutustua ennen kuin teilaa.

Voi, kuinka surullinen kirjoitus. Toivon sinulle kaikkea hyvää!

Ehdottomasti lihavatkin saavat tuntea iloa, onnea ja olla tyytyväisiä itseensä -kutsuttakoon nyt sitä sitten vaikka kehopositiivisuudeksi.

Ehdottomasti on väärin ivailla ja haukkua kenenkään lihavuutta ja määrittää hänet ihmisenä kilojensa mukaan.

Itse en pysty enkä halua olla ylpeä kiloistani, monesta muusta asiasta olen ylpeä ja tyytyväinen  itsessäni.

Oman lihomiseni syynä oli pitkälti vakiintuminen -niin kuin monella muullakin. Sitä on niin helppoa Tehdä ihania ruokia, nauttia hyvistä viineistä ja käpertyä illalla katsomaan leffaa. Pienin askelin alamme parantamaan tapojamme, me molemmat. Katse ensi kesässä :)

Läski mikä läski kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olen ollut koko elämäni ylipainoinen. Ihan ekaluokasta lähtien. Ja sieltä alle kouluikäisestä lähtien mulle on huudeltu törkeyksiä, hihitelty selän takana, naurettu ihan päin naamaa kun olen kuvitellut että mullakin olisi oikeus esim. teini-ikäisenä ihastua johonkuhun ja loputtomasti niin edelleen. Inhoa ja sääliä oon saanut lukea ihmisten katseista ihan sieltä pikkunatiaisesta lähtien, joskus avoimemmin ja joskus piilotellummin. Saan pelätä, mahdunko huvipuistolaitteisiin, en voi mennä ratsastamaan (esim. islanninhevosena painorajoitus yleensä 100 kg), kauniita vaatteita on lähes mahdoton löytää normikaupoista ja ne näyttää kuitenkin huonoilta mun päällä jne., elämässä on siis ihan oikeita rajoituksia sen lisäksi, että niitä on iskostunut mun pään sisään, ja puhumattakaan siitä miten muut mua kohtelevat. Hoikan ja normaalipainoisen ihmisen on lähes mahdotonta kuvitella, miten kokonaisvaltaista on olla lihava. Eniten se vaikuttaa sosiaalisiin aspekteihin, joskus näen ihmisistä että heidän täytyy oikein erikseen päänsä sisällä päättää, miten suhtautuvat minuun, välttelevätkö ja vähättelevätkö vai hyväksyvätkö minut tuttavapiiriinsä. Tätä tämä on ollut koko elämän, koko hiton elämän.

Nyt on sitten alkanut nousta kehopositiivisuusjutut pinnalle. Mua ne ovat rohkaisseet, että hei, mullakin on ihmisarvo. Se ei ole mitenkään päin saanut mua lihomaan lisää tai kuvittelemaan, että olen normaalipainoinen. Tiedän, etten ole, en ole vajaa vaikka lihavista niin yleensä kuvitellaan. Kanssaihmiset suhtautuvat jostain syystä aivan eritysesti intohimoisesti lihavien ihmisten alas painamiseen. Miksi? Miten se on muilta pois, jos vaikka mä inspiroidun kehopositiivisuusjutuista ja ajattelen iloisemmin itsestäni? Kehopositiivisuus ei mun näkökulmasta promoa lihavuutta ja huonoja elämäntapoja. Tällä maapallolla elää vaan niin helvatasti ylipainoisia ihmisiä, jotka ovat tottuneet pelkäämään muiden ivailua ja ajattelemaan itsestään väheksyvästi. Miksi heidän rohkaisunsa on huono juttu? Asiaan kannattaa tutustua ennen kuin teilaa.

Voi, kuinka surullinen kirjoitus. Toivon sinulle kaikkea hyvää!

Ehdottomasti lihavatkin saavat tuntea iloa, onnea ja olla tyytyväisiä itseensä -kutsuttakoon nyt sitä sitten vaikka kehopositiivisuudeksi.

Ehdottomasti on väärin ivailla ja haukkua kenenkään lihavuutta ja määrittää hänet ihmisenä kilojensa mukaan.

Itse en pysty enkä halua olla ylpeä kiloistani, monesta muusta asiasta olen ylpeä ja tyytyväinen  itsessäni.

Oman lihomiseni syynä oli pitkälti vakiintuminen -niin kuin monella muullakin. Sitä on niin helppoa Tehdä ihania ruokia, nauttia hyvistä viineistä ja käpertyä illalla katsomaan leffaa. Pienin askelin alamme parantamaan tapojamme, me molemmat. Katse ensi kesässä :)

Ei kehopositiivisuus tarkoita sitä että olisi ylpeä juuri kiloista (tai arvista tai ihomuutoksista tai epämuodostumista tai mikä muu siinä omassa kehossa onkaan normin vastaista). Vaan se että on ylpeä itsestään ja näkee kauneutta, pystyvyyttä ja arvoa kehossaan riippumatta siitä piirteestä, joka ei yleisiin esteettisiin normeihin mahdu.

Ei esim. palovammoista tai viiltelyarvista tarvitse olla ylpeä. Mutta itsestään ja kehostaan voi olla, vaikka tuollaiset kuuluisi pakettiin.