Lue keskustelun säännöt.
En tiedä jaksanko enää ystävääni!
23.06.2020 |
Huomisaamuna piti tavata ja käydä luonnonpuistossa.
Ja mahdollisesti syömässä sen jälkeen.
Ei ole vastannut viestiin eli asia on auki.
En tahdo jaksaa enää tätä venkoamista.
Kommentit (39)
Elämä helpottu kummasti kun ei tarvinut enää tälläisten ystävien kanssa vääntää. Ei heitä voi muuttaa eivätkä he sitä typeryyttään tajua tai tajuavat, mutta eivät koe tarpeelliseksi tehdä asialle mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Elämä helpottu kummasti kun ei tarvinut enää tälläisten ystävien kanssa vääntää. Ei heitä voi muuttaa eivätkä he sitä typeryyttään tajua tai tajuavat, mutta eivät koe tarpeelliseksi tehdä asialle mitään.
Miten joku edes on "ystävä" noin heppoisella pohjalla. Kuulostaa enemmänkin tuttavuuteen tai kaveruuteen liittyvältä. Ts. jonkun mokan takia aletaan jo inhota ja mietitään hylkäämistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on samanlainen ihan aikuinen ystävä. 90% sovituista ja suunnitteluista asioista ei toteudu. Silti juuri hän on aina ehdottelemassa kaikkea. Jos joku asia toteutuu ja lähtö olisi aamulla, saa todellisuudessa itsensä liikkeelle klo:14:00. Hänellä on myös pummin vikaa ja jotenkin aina odottaa, että toinen on se maksumies ja yhteinen tekeminen olisi joku lahja tai kiitos jostain.
En paljon revi stressiä hänestä. Teen asiat yksin, jos tulee peruutus ja välillä laitan ko daamin jäähylle enkä perään kysele.
Joku aikuisiän ADHD hänellä on diagnoosina.
Ette kyllä itsekään kuulosta kovinkaan kultaisilta ja luotettavilta ystäviltä, kun aika v*ttuuntuneella sivuvireellä "ystävistänne" kommentoitte täällä.
En haluaisi edes olla sellaiselle ystävä, joka miettii jotain mahdollista diagnoosia minulle siksi, jos kaikki suunnitelmat eivät mene aina ihan putkeen.
Joku alapeukuttaa, mutta onko se aitoa ystävyyttä, jos joidenkin ohareiden takia aletaan suunnilleen inhoamaan? Vai onko se jotain teeskentelyä vain? Saatteko avoimesti olla heikkoja ja vajavaisia näiden samojen ystävienne seurassa vai onko yhteydenpito jotain teeskentelyä ja kilpavarustelua koko ajan?
Huomaa ohareiden tekijän asenteenkin olevan hyvin vähättelevä, miksi? "joidenkin ohareiden takia letaan suunnilleen inhoamaan"... Itse en ala inhoamaan, mutta pettymys kerta toisensa jälkeen saa itsesuojeluvaiston päälle. Miksi minun pitäisi sietää toiselta huonoa kohtelua? Koska sitä se on. Kaverin epäarvostamista ja -kunnioittamista. Toinen varaa aikaansa ja odottaa näkemistänne, toinen hädintuskin vaivautuu ilmoittamaan ettei nyt nähdäkään. EI ole mitään tekemistä jonkun yhteydenpidon määrän laskemisen tai kilpavarustelun kanssa. KYSE ON TOISEN KUNNIOITTAMISESTA. Kunnioitatko ketään tekemällä hänelle ohareita? Toisen aika kun kuitenkin on hänelle itselleen tärkeää...
Kerropa miksi on niin vaikeaa sanoa mitä oikeasti haluaa, miksi pitää antaa kavereille epämääräisiä lupauksia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elämä helpottu kummasti kun ei tarvinut enää tälläisten ystävien kanssa vääntää. Ei heitä voi muuttaa eivätkä he sitä typeryyttään tajua tai tajuavat, mutta eivät koe tarpeelliseksi tehdä asialle mitään.
Miten joku edes on "ystävä" noin heppoisella pohjalla. Kuulostaa enemmänkin tuttavuuteen tai kaveruuteen liittyvältä. Ts. jonkun mokan takia aletaan jo inhota ja mietitään hylkäämistä.
Haluaisitko itse sellaisen "ystävän" joka ei oikeasti välitä sinusta? Sellaisen, joka pitää sinua kakkosvaihtoehtona jos nyt sattuukin huvittamaan lähtemään? Sellaisen, joka roikotuttaa suunnitelmia ihan viimetinkaan, koska ei osaa sanoa kenellekään, että mitä haluaisi tehdä. Kerro minulle mitä tämä "ystävän" odottaja saa tästä muutakuin pahanmielen?
Itsehän siis selkeästi olet tämä ystävä joka ohareita tekee kun ole täällä loukkaantumassa, mutta ymmärrätkö pointtia? Kyllä roikottaminenkin on loukkaavaa.
Minä muuten perun menoni helteen vuoksi. En siksi, että haluaisin olla hankala vaan siksi että helle on liian hankala minulle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on ystävätär jonka olen tuntenut jo komisenkymmentä vuotta. Olemme siis jo täti-ihmisiä, vanhapiikoja molemmat.
Ystäväni juopottelee. Aina humalassa hänelle tulee kova puheripuli ja hän on maailmansa kukkuloilla, täynnä suunnitelmia ja lupauksia. Kun viinat loppuu ja krapula iskee hänestä ei kuulukaan enää mitään. Ei vastaa puhelimeen eikä sähköposteihin. Muutama viikkokin siinä saattaa vierähtää. Kun häneen lopulta saa yhteyttä, hän ei viittaa asiaan mitenkään, ohittaa koko homman tai selittelee epämääräisiä. Joskus hän ei oikeasti edes muista mitä on tullut luvattua.
Kerran pidin vuoden paussin koko hommasta kun hän teki melkoisen vakavassa tilanteessa oharit - tai ei siis muistanut koko asiaa lainkaan.
Yritän aina pitää mielessäni, että hänen puheensa on sanahelinää enkä odota asioiden todella tapahtuvan kuten hän on luvannut, mutta ei se vaan onnistu kun itse on toista maata. Joka kerta sitä kuitenkin pettyy. Ja kun näitä pettymyksiä kertyy, ystävyyskin laimenee.
Ystävyytemme on kuitenkin säilynyt, sillä muutoin hän on vallan fiksu ja kiva ihminen. Eikä sitä yli viisikymppisenä enää uusia ystävyyksiä juuri synny.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on samanlainen ihan aikuinen ystävä. 90% sovituista ja suunnitteluista asioista ei toteudu. Silti juuri hän on aina ehdottelemassa kaikkea. Jos joku asia toteutuu ja lähtö olisi aamulla, saa todellisuudessa itsensä liikkeelle klo:14:00. Hänellä on myös pummin vikaa ja jotenkin aina odottaa, että toinen on se maksumies ja yhteinen tekeminen olisi joku lahja tai kiitos jostain.
En paljon revi stressiä hänestä. Teen asiat yksin, jos tulee peruutus ja välillä laitan ko daamin jäähylle enkä perään kysele.
Joku aikuisiän ADHD hänellä on diagnoosina.
Ette kyllä itsekään kuulosta kovinkaan kultaisilta ja luotettavilta ystäviltä, kun aika v*ttuuntuneella sivuvireellä "ystävistänne" kommentoitte täällä.
En haluaisi edes olla sellaiselle ystävä, joka miettii jotain mahdollista diagnoosia minulle siksi, jos kaikki suunnitelmat eivät mene aina ihan putkeen.
Joku alapeukuttaa, mutta onko se aitoa ystävyyttä, jos joidenkin ohareiden takia aletaan suunnilleen inhoamaan? Vai onko se jotain teeskentelyä vain? Saatteko avoimesti olla heikkoja ja vajavaisia näiden samojen ystävienne seurassa vai onko yhteydenpito jotain teeskentelyä ja kilpavarustelua koko ajan?
Huomaa ohareiden tekijän asenteenkin olevan hyvin vähättelevä, miksi? "joidenkin ohareiden takia letaan suunnilleen inhoamaan"... Itse en ala inhoamaan, mutta pettymys kerta toisensa jälkeen saa itsesuojeluvaiston päälle. Miksi minun pitäisi sietää toiselta huonoa kohtelua? Koska sitä se on. Kaverin epäarvostamista ja -kunnioittamista. Toinen varaa aikaansa ja odottaa näkemistänne, toinen hädintuskin vaivautuu ilmoittamaan ettei nyt nähdäkään. EI ole mitään tekemistä jonkun yhteydenpidon määrän laskemisen tai kilpavarustelun kanssa. KYSE ON TOISEN KUNNIOITTAMISESTA. Kunnioitatko ketään tekemällä hänelle ohareita? Toisen aika kun kuitenkin on hänelle itselleen tärkeää...
Kerropa miksi on niin vaikeaa sanoa mitä oikeasti haluaa, miksi pitää antaa kavereille epämääräisiä lupauksia?
Sinun ja parin muun tekstistä tulee eittämättä mieleen sellainen murkku joka sopii itsekseen menoja ja koittaa painostaa kaveria sanomaan joo.
Jos sanoo ei, tulee pitkä liuta jatkokysymyksiä tai jotain muutaa pashaa ja viidennenkymmenennen jatkokysymyksen kohdalla sanoo vaan joo että se vääntäminen loppuisi. Helposti tulee tehtyä oharit sellaisille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on samanlainen ihan aikuinen ystävä. 90% sovituista ja suunnitteluista asioista ei toteudu. Silti juuri hän on aina ehdottelemassa kaikkea. Jos joku asia toteutuu ja lähtö olisi aamulla, saa todellisuudessa itsensä liikkeelle klo:14:00. Hänellä on myös pummin vikaa ja jotenkin aina odottaa, että toinen on se maksumies ja yhteinen tekeminen olisi joku lahja tai kiitos jostain.
En paljon revi stressiä hänestä. Teen asiat yksin, jos tulee peruutus ja välillä laitan ko daamin jäähylle enkä perään kysele.
Joku aikuisiän ADHD hänellä on diagnoosina.
Ette kyllä itsekään kuulosta kovinkaan kultaisilta ja luotettavilta ystäviltä, kun aika v*ttuuntuneella sivuvireellä "ystävistänne" kommentoitte täällä.
En haluaisi edes olla sellaiselle ystävä, joka miettii jotain mahdollista diagnoosia minulle siksi, jos kaikki suunnitelmat eivät mene aina ihan putkeen.
Joku alapeukuttaa, mutta onko se aitoa ystävyyttä, jos joidenkin ohareiden takia aletaan suunnilleen inhoamaan? Vai onko se jotain teeskentelyä vain? Saatteko avoimesti olla heikkoja ja vajavaisia näiden samojen ystävienne seurassa vai onko yhteydenpito jotain teeskentelyä ja kilpavarustelua koko ajan?
Huomaa ohareiden tekijän asenteenkin olevan hyvin vähättelevä, miksi? "joidenkin ohareiden takia letaan suunnilleen inhoamaan"... Itse en ala inhoamaan, mutta pettymys kerta toisensa jälkeen saa itsesuojeluvaiston päälle. Miksi minun pitäisi sietää toiselta huonoa kohtelua? Koska sitä se on. Kaverin epäarvostamista ja -kunnioittamista. Toinen varaa aikaansa ja odottaa näkemistänne, toinen hädintuskin vaivautuu ilmoittamaan ettei nyt nähdäkään. EI ole mitään tekemistä jonkun yhteydenpidon määrän laskemisen tai kilpavarustelun kanssa. KYSE ON TOISEN KUNNIOITTAMISESTA. Kunnioitatko ketään tekemällä hänelle ohareita? Toisen aika kun kuitenkin on hänelle itselleen tärkeää...
Kerropa miksi on niin vaikeaa sanoa mitä oikeasti haluaa, miksi pitää antaa kavereille epämääräisiä lupauksia?
Sinun ja parin muun tekstistä tulee eittämättä mieleen sellainen murkku joka sopii itsekseen menoja ja koittaa painostaa kaveria sanomaan joo.
Jos sanoo ei, tulee pitkä liuta jatkokysymyksiä tai jotain muutaa pashaa ja viidennenkymmenennen jatkokysymyksen kohdalla sanoo vaan joo että se vääntäminen loppuisi. Helposti tulee tehtyä oharit sellaisille.
Vaikka saitkin tekstistani vaikutelman, että olen jankuttaja, niin olen kaukana siitä. Ymmärrän kuitenkin vaikutelman, saatanhan kuulostaa jopa katkeralta, kun kerron mitä mieltä aidosti olen jo pitkään jatkuneesta toiminnasta.
Joillain vaan ihan oikeasti on tapana sanoa KAIKKEEN joo, tiedätkö ihmistyypin? He lupailevat maat ja mannut ja kuut taivaalta ihan kaikille ja pitävät sitä ihan pikkujuttuna jos lupausta ei voikaan pitää. Nää on sellasia luonteeseen liittyviä perusasioita, mitä ei vissiin sitten vaan voi tajuta/uskoa kunnes osuu omalle kohdalle tällainen venkoilija. :) Jonkun MIELESTÄ on ihan sama ilmoitteleeko kavereille ettei suunnitelmat pidäkään ja joku toinen piuiolestaan ahdistuu ihan valtavasti jo pelkästä siitä tiedosta, että joku odottelee sinua jossakin. Nää on näitä :)
Kiva, että tänne tuli yks venkoilija puolustamaan omaa käytöstään. Ja tosiaan jankuttajat erikseen! Itsekään en siedä sellaista, tosin osaan sanoa ei ja sillä selvä. Minulle ei ole mitään ongelmaa kertoa rehellisesti kantaani, niinkuin hyvällä itsetunnolla varustetut pystyvät tekemään :)
Minä olen tai no olin just tollane "venkoilija", yritän niin paljon miellyttää muita enkä uskalla sanoa ei ettei toinen pety :( ärsyttää olla tällänen mutta yksi kaveri oli sellanen että suuttui jos keskustelu meni kieltäytymisen suuntaan. Sitten alkoi syyllistäminen jne. Heikko ihminen olen :( on nykyään onneksi entinen kaveri ja nykyiset ystävät ymmärtää minun luonnetta paremmin ja olen rohkeampi ilmaisemaan mielipiteitäni ja pitämään puoliani. :)
Eli asia saattaa olla niin että ystäväsi ei halua kanssasi lähteä ulos syömään tai muutakaan liikaa yhdessäoloa. Tai on niin kiireinen ettei ole muistanut ilmoittaa sinulle käykö vai ei ulkoilu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on samanlainen ihan aikuinen ystävä. 90% sovituista ja suunnitteluista asioista ei toteudu. Silti juuri hän on aina ehdottelemassa kaikkea. Jos joku asia toteutuu ja lähtö olisi aamulla, saa todellisuudessa itsensä liikkeelle klo:14:00. Hänellä on myös pummin vikaa ja jotenkin aina odottaa, että toinen on se maksumies ja yhteinen tekeminen olisi joku lahja tai kiitos jostain.
En paljon revi stressiä hänestä. Teen asiat yksin, jos tulee peruutus ja välillä laitan ko daamin jäähylle enkä perään kysele.
Joku aikuisiän ADHD hänellä on diagnoosina.
Ette kyllä itsekään kuulosta kovinkaan kultaisilta ja luotettavilta ystäviltä, kun aika v*ttuuntuneella sivuvireellä "ystävistänne" kommentoitte täällä.
En haluaisi edes olla sellaiselle ystävä, joka miettii jotain mahdollista diagnoosia minulle siksi, jos kaikki suunnitelmat eivät mene aina ihan putkeen.
Joku alapeukuttaa, mutta onko se aitoa ystävyyttä, jos joidenkin ohareiden takia aletaan suunnilleen inhoamaan? Vai onko se jotain teeskentelyä vain? Saatteko avoimesti olla heikkoja ja vajavaisia näiden samojen ystävienne seurassa vai onko yhteydenpito jotain teeskentelyä ja kilpavarustelua koko ajan?
Huomaa ohareiden tekijän asenteenkin olevan hyvin vähättelevä, miksi? "joidenkin ohareiden takia letaan suunnilleen inhoamaan"... Itse en ala inhoamaan, mutta pettymys kerta toisensa jälkeen saa itsesuojeluvaiston päälle. Miksi minun pitäisi sietää toiselta huonoa kohtelua? Koska sitä se on. Kaverin epäarvostamista ja -kunnioittamista. Toinen varaa aikaansa ja odottaa näkemistänne, toinen hädintuskin vaivautuu ilmoittamaan ettei nyt nähdäkään. EI ole mitään tekemistä jonkun yhteydenpidon määrän laskemisen tai kilpavarustelun kanssa. KYSE ON TOISEN KUNNIOITTAMISESTA. Kunnioitatko ketään tekemällä hänelle ohareita? Toisen aika kun kuitenkin on hänelle itselleen tärkeää...
Kerropa miksi on niin vaikeaa sanoa mitä oikeasti haluaa, miksi pitää antaa kavereille epämääräisiä lupauksia?
Sinun ja parin muun tekstistä tulee eittämättä mieleen sellainen murkku joka sopii itsekseen menoja ja koittaa painostaa kaveria sanomaan joo.
Jos sanoo ei, tulee pitkä liuta jatkokysymyksiä tai jotain muutaa pashaa ja viidennenkymmenennen jatkokysymyksen kohdalla sanoo vaan joo että se vääntäminen loppuisi. Helposti tulee tehtyä oharit sellaisille.
Vaikka saitkin tekstistani vaikutelman, että olen jankuttaja, niin olen kaukana siitä. Ymmärrän kuitenkin vaikutelman, saatanhan kuulostaa jopa katkeralta, kun kerron mitä mieltä aidosti olen jo pitkään jatkuneesta toiminnasta.
Hyvä, että kerroit
Joillain vaan ihan oikeasti on tapana sanoa KAIKKEEN joo, tiedätkö ihmistyypin? He lupailevat maat ja mannut ja kuut taivaalta ihan kaikille ja pitävät sitä ihan pikkujuttuna jos lupausta ei voikaan pitää.
Kyllä näitä joo-ihmisiä on joka lähtöön. Otan heidän puheensa ihan smalltalkkina.
Hyvin harvoin muutkaan niitä vapaa-ajan kännisiä lupauksia pitää joten keksin vain jotain muuta tekemistä jos toinen ei soitakaan ja pyrin, etten jätä päivää sen toisen ihmisen varaan. Jos tietty paikka on sovittu, se on taas hieman eri asia ja pitää olla hyvin luotettava kaveri että edes viitsii ehdottaa.
Kiva, että tänne tuli yks venkoilija puolustamaan omaa käytöstään. Ja tosiaan jankuttajat erikseen!
Hyvä, että tunnustat jankuttajien olemassaolon :)
Itsekään en siedä sellaista, tosin osaan sanoa ei ja sillä selvä. Minulle ei ole mitään ongelmaa kertoa rehellisesti kantaani, niinkuin hyvällä itsetunnolla varustetut pystyvät tekemään :)
Et ole ilmeisesti vain törmännyt tarpeeksi vakaviin tapauksiin :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on samanlainen ihan aikuinen ystävä. 90% sovituista ja suunnitteluista asioista ei toteudu. Silti juuri hän on aina ehdottelemassa kaikkea. Jos joku asia toteutuu ja lähtö olisi aamulla, saa todellisuudessa itsensä liikkeelle klo:14:00. Hänellä on myös pummin vikaa ja jotenkin aina odottaa, että toinen on se maksumies ja yhteinen tekeminen olisi joku lahja tai kiitos jostain.
En paljon revi stressiä hänestä. Teen asiat yksin, jos tulee peruutus ja välillä laitan ko daamin jäähylle enkä perään kysele.
Joku aikuisiän ADHD hänellä on diagnoosina.
Ette kyllä itsekään kuulosta kovinkaan kultaisilta ja luotettavilta ystäviltä, kun aika v*ttuuntuneella sivuvireellä "ystävistänne" kommentoitte täällä.
En haluaisi edes olla sellaiselle ystävä, joka miettii jotain mahdollista diagnoosia minulle siksi, jos kaikki suunnitelmat eivät mene aina ihan putkeen.
Joku alapeukuttaa, mutta onko se aitoa ystävyyttä, jos joidenkin ohareiden takia aletaan suunnilleen inhoamaan? Vai onko se jotain teeskentelyä vain? Saatteko avoimesti olla heikkoja ja vajavaisia näiden samojen ystävienne seurassa vai onko yhteydenpito jotain teeskentelyä ja kilpavarustelua koko ajan?
Huomaa ohareiden tekijän asenteenkin olevan hyvin vähättelevä, miksi? "joidenkin ohareiden takia letaan suunnilleen inhoamaan"... Itse en ala inhoamaan, mutta pettymys kerta toisensa jälkeen saa itsesuojeluvaiston päälle. Miksi minun pitäisi sietää toiselta huonoa kohtelua? Koska sitä se on. Kaverin epäarvostamista ja -kunnioittamista. Toinen varaa aikaansa ja odottaa näkemistänne, toinen hädintuskin vaivautuu ilmoittamaan ettei nyt nähdäkään. EI ole mitään tekemistä jonkun yhteydenpidon määrän laskemisen tai kilpavarustelun kanssa. KYSE ON TOISEN KUNNIOITTAMISESTA. Kunnioitatko ketään tekemällä hänelle ohareita? Toisen aika kun kuitenkin on hänelle itselleen tärkeää...
Kerropa miksi on niin vaikeaa sanoa mitä oikeasti haluaa, miksi pitää antaa kavereille epämääräisiä lupauksia?
Sinun ja parin muun tekstistä tulee eittämättä mieleen sellainen murkku joka sopii itsekseen menoja ja koittaa painostaa kaveria sanomaan joo.
Jos sanoo ei, tulee pitkä liuta jatkokysymyksiä tai jotain muutaa pashaa ja viidennenkymmenennen jatkokysymyksen kohdalla sanoo vaan joo että se vääntäminen loppuisi. Helposti tulee tehtyä oharit sellaisille.
Vaikka saitkin tekstistani vaikutelman, että olen jankuttaja, niin olen kaukana siitä. Ymmärrän kuitenkin vaikutelman, saatanhan kuulostaa jopa katkeralta, kun kerron mitä mieltä aidosti olen jo pitkään jatkuneesta toiminnasta.
Hyvä, että kerroit
Joillain vaan ihan oikeasti on tapana sanoa KAIKKEEN joo, tiedätkö ihmistyypin? He lupailevat maat ja mannut ja kuut taivaalta ihan kaikille ja pitävät sitä ihan pikkujuttuna jos lupausta ei voikaan pitää.
Kyllä näitä joo-ihmisiä on joka lähtöön. Otan heidän puheensa ihan smalltalkkina.
Hyvin harvoin muutkaan niitä vapaa-ajan kännisiä lupauksia pitää joten keksin vain jotain muuta tekemistä jos toinen ei soitakaan ja pyrin, etten jätä päivää sen toisen ihmisen varaan. Jos tietty paikka on sovittu, se on taas hieman eri asia ja pitää olla hyvin luotettava kaveri että edes viitsii ehdottaa.
Kiva, että tänne tuli yks venkoilija puolustamaan omaa käytöstään. Ja tosiaan jankuttajat erikseen!
Hyvä, että tunnustat jankuttajien olemassaolon :)
Itsekään en siedä sellaista, tosin osaan sanoa ei ja sillä selvä. Minulle ei ole mitään ongelmaa kertoa rehellisesti kantaani, niinkuin hyvällä itsetunnolla varustetut pystyvät tekemään :)
Et ole ilmeisesti vain törmännyt tarpeeksi vakaviin tapauksiin :)
Pidän muutenkin sitä lähtökohtana, että tekemiset sovitaan selvinpäin. Kännipuheet on itsellenikin vain pelkkää kännipuhetta :)
En siis itse enää odota mitään tältä venkoilija "kaveriltani" en niin varsin mitään, en myöskään kutsu häntä yhtään mihinkään vaikka ennen kutsuin. Nykyisin hän venkoilee saadakseen kutsuja mutta en ole tajuavinani. On aika opetella sanomaan rehellisesti mitä haluaa, minun aikani kaivella toisesta niitä ulos on jo mennyt :)
Nää on kyllä niin tulkinta asioita miten ihmiset nää ottaa. Toisille lupausten ja sovittujen juttujen pitäminen on hirveen tärkeetä, toisille iha sama asioita
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Diagnooseja antavat vain lääkärin koulutuksen saaneet henkilöt.
Eiköhän sellainen ollut diagnoosin tehnytkin. Missä luki että ap on hänet diagnosoinut?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on samanlainen ihan aikuinen ystävä. 90% sovituista ja suunnitteluista asioista ei toteudu. Silti juuri hän on aina ehdottelemassa kaikkea. Jos joku asia toteutuu ja lähtö olisi aamulla, saa todellisuudessa itsensä liikkeelle klo:14:00. Hänellä on myös pummin vikaa ja jotenkin aina odottaa, että toinen on se maksumies ja yhteinen tekeminen olisi joku lahja tai kiitos jostain.
En paljon revi stressiä hänestä. Teen asiat yksin, jos tulee peruutus ja välillä laitan ko daamin jäähylle enkä perään kysele.
Joku aikuisiän ADHD hänellä on diagnoosina.
Ette kyllä itsekään kuulosta kovinkaan kultaisilta ja luotettavilta ystäviltä, kun aika v*ttuuntuneella sivuvireellä "ystävistänne" kommentoitte täällä.
En haluaisi edes olla sellaiselle ystävä, joka miettii jotain mahdollista diagnoosia minulle siksi, jos kaikki suunnitelmat eivät mene aina ihan putkeen.
Joku alapeukuttaa, mutta onko se aitoa ystävyyttä, jos joidenkin ohareiden takia aletaan suunnilleen inhoamaan? Vai onko se jotain teeskentelyä vain? Saatteko avoimesti olla heikkoja ja vajavaisia näiden samojen ystävienne seurassa vai onko yhteydenpito jotain teeskentelyä ja kilpavarustelua koko ajan?
Kuinka kauan sen aidon ystävyyden tulee kestää sitä että toinen esim lukee viestit muttei vaivaudu vastaamaan päiväkausiin? Pitääkö sen kestää sen että itse ehdottaa jotain n 10 kertaa ja kaveri laittaa sitten viestiä jossain vaiheessa et sori, oon vaan nukkunu ja ollu ihan loppu. Samalla näet toisen instasta että siellä ollaan hengattu ystävien kanssa ja kivaa on ollut?
Kun ottaa tämän puheeksi ko ystävän kanssa, tulee kamala anteeksipyytely ja selittely ja kuinka hän aikoo parantaa tapansa, kunnes taas ollaan samassa tilanteessa. Kuinka kauan tätä tulee sietää?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No, jos tuntee ihmisen ja tietää, miten hänellä on tapana toimia, niin kannattaa ottaa se huomioon. Yksi kaverini ei koskaan tule silloin, kun on luvannut tulla, joten en koskaan edes odota häntä sovittuna ajankohtana vaan lähden siitä oletuksesta, että hän tulee joko seuraavana päivänä tai ei lainkaan. Kertaakaan ei ole käynyt niin, että hän olisikin tullut silloin kun lupasi.
Ja tiedän kyllä, ettei ystäväni toimi näin minua kiusatakseen vaan siksi, että hänen on jostain omasta psykologisesta syystään vaikea pitää sovituista tapaamisista kiinni. En siis ota ongelmaa henkilökohtaisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elämä helpottu kummasti kun ei tarvinut enää tälläisten ystävien kanssa vääntää. Ei heitä voi muuttaa eivätkä he sitä typeryyttään tajua tai tajuavat, mutta eivät koe tarpeelliseksi tehdä asialle mitään.
Miten joku edes on "ystävä" noin heppoisella pohjalla. Kuulostaa enemmänkin tuttavuuteen tai kaveruuteen liittyvältä. Ts. jonkun mokan takia aletaan jo inhota ja mietitään hylkäämistä.
En mä ainakaan tee epäluotettavilla tuttavuuksilla yhtään mitään. On tullut koettua. Viesteihin ei tule viikkoihin vastausta, tai ei vastata ollenkaan. Sovitaan meno ja aika ja paikka, ja aika venyy monella tunnilla ilman mitään järkevää syytä, tai ei tulla paikalle ollenkaan eikä ilmoiteta mitään. Valehdellaan päin naamaa asioista, koska ei osata sanoa reilusti asioita suoraan. Ei kiitos enää tällaisille ihmisille. Mun aikani on liian arvokasta tuohon.
Aika harva minkään yhden mokan takia hylkää muutoin reilua ja luotettavaa ystävää, mutta jos mihinkään sovittuun tai sanottuun ei voi luottaa, niin ei sellaiseen kaverisuhteeseen kannata aikaansa ja energiaansa laittaa. Pahan mielen saa itselleen hankittua pienemmälläkin vaivalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elämä helpottu kummasti kun ei tarvinut enää tälläisten ystävien kanssa vääntää. Ei heitä voi muuttaa eivätkä he sitä typeryyttään tajua tai tajuavat, mutta eivät koe tarpeelliseksi tehdä asialle mitään.
Miten joku edes on "ystävä" noin heppoisella pohjalla. Kuulostaa enemmänkin tuttavuuteen tai kaveruuteen liittyvältä. Ts. jonkun mokan takia aletaan jo inhota ja mietitään hylkäämistä.
Haluaisitko itse sellaisen "ystävän" joka ei oikeasti välitä sinusta? Sellaisen, joka pitää sinua kakkosvaihtoehtona jos nyt sattuukin huvittamaan lähtemään? Sellaisen, joka roikotuttaa suunnitelmia ihan viimetinkaan, koska ei osaa sanoa kenellekään, että mitä haluaisi tehdä. Kerro minulle mitä tämä "ystävän" odottaja saa tästä muutakuin pahanmielen?
Itsehän siis selkeästi olet tämä ystävä joka ohareita tekee kun ole täällä loukkaantumassa, mutta ymmärrätkö pointtia? Kyllä roikottaminenkin on loukkaavaa.
Veikkaan, ettei se ystävä koe sitä "roikottamista" niin vakavaksi asiaksi, eikä edes ajattele, että se voisi loukata. Ihmiset ajattelevat eri tavalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elämä helpottu kummasti kun ei tarvinut enää tälläisten ystävien kanssa vääntää. Ei heitä voi muuttaa eivätkä he sitä typeryyttään tajua tai tajuavat, mutta eivät koe tarpeelliseksi tehdä asialle mitään.
Miten joku edes on "ystävä" noin heppoisella pohjalla. Kuulostaa enemmänkin tuttavuuteen tai kaveruuteen liittyvältä. Ts. jonkun mokan takia aletaan jo inhota ja mietitään hylkäämistä.
Haluaisitko itse sellaisen "ystävän" joka ei oikeasti välitä sinusta? Sellaisen, joka pitää sinua kakkosvaihtoehtona jos nyt sattuukin huvittamaan lähtemään? Sellaisen, joka roikotuttaa suunnitelmia ihan viimetinkaan, koska ei osaa sanoa kenellekään, että mitä haluaisi tehdä. Kerro minulle mitä tämä "ystävän" odottaja saa tästä muutakuin pahanmielen?
Itsehän siis selkeästi olet tämä ystävä joka ohareita tekee kun ole täällä loukkaantumassa, mutta ymmärrätkö pointtia? Kyllä roikottaminenkin on loukkaavaa.
Veikkaan, ettei se ystävä koe sitä "roikottamista" niin vakavaksi asiaksi, eikä edes ajattele, että se voisi loukata. Ihmiset ajattelevat eri tavalla.
Vaikka hänelle on asiasta monesti sanottu?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elämä helpottu kummasti kun ei tarvinut enää tälläisten ystävien kanssa vääntää. Ei heitä voi muuttaa eivätkä he sitä typeryyttään tajua tai tajuavat, mutta eivät koe tarpeelliseksi tehdä asialle mitään.
Miten joku edes on "ystävä" noin heppoisella pohjalla. Kuulostaa enemmänkin tuttavuuteen tai kaveruuteen liittyvältä. Ts. jonkun mokan takia aletaan jo inhota ja mietitään hylkäämistä.
Haluaisitko itse sellaisen "ystävän" joka ei oikeasti välitä sinusta? Sellaisen, joka pitää sinua kakkosvaihtoehtona jos nyt sattuukin huvittamaan lähtemään? Sellaisen, joka roikotuttaa suunnitelmia ihan viimetinkaan, koska ei osaa sanoa kenellekään, että mitä haluaisi tehdä. Kerro minulle mitä tämä "ystävän" odottaja saa tästä muutakuin pahanmielen?
Itsehän siis selkeästi olet tämä ystävä joka ohareita tekee kun ole täällä loukkaantumassa, mutta ymmärrätkö pointtia? Kyllä roikottaminenkin on loukkaavaa.
Veikkaan, ettei se ystävä koe sitä "roikottamista" niin vakavaksi asiaksi, eikä edes ajattele, että se voisi loukata. Ihmiset ajattelevat eri tavalla.
Vaikka hänelle on asiasta monesti sanottu?
No, ehkä hän puolestaan ajattelee, että onpa kaveri rasittava ja pikkumainen, kun aina jankuttaa tuollaisesta turhasta.
Joku alapeukuttaa, mutta onko se aitoa ystävyyttä, jos joidenkin ohareiden takia aletaan suunnilleen inhoamaan? Vai onko se jotain teeskentelyä vain? Saatteko avoimesti olla heikkoja ja vajavaisia näiden samojen ystävienne seurassa vai onko yhteydenpito jotain teeskentelyä ja kilpavarustelua koko ajan?