Nainen, voisitko olla miehen kanssa jolla ei ole minkäänlaista suojeluvaistoa naistaan kohtaan?

Minunkin mieheni on todella vaikeaa sietää minun itkuakin. Kokee kuulemma itsensä täysin avuttomaksi silloin. Luulen, että on aika tavallista. Naisille lohduttaminen on helppoa ja luontaista yleensä, miehille ei ehkä niinkään.

Kyllä minulla ainakin naisena on suojeluvaisto miestäni kohtaan. Kyse ei ole siitä, tarvitseeko hän suojelua (ainakaan fyysistä minua huomattavasti vahvempana), vaan minun vaistostani pyrkiä tarvittaessa suojelemaan omiani. Joten tietysti odotan mieheltäkin samaa.

Puhut nyt kahdesta ihan eri asiasta. Miehelläni on suojeluvaistoa minua ja perhettämme kohtaan, mutta omista lapsuuden kokemuksistaan johtuen hänen on vaikea suhtautua itkuuni. On kyllä opetellut kestämään sitä (ja itken ehkä kerran kahdessa vuodessa), mutta aiheuttaa hänessä vähän ahdistusta.

Vierailija kirjoitti:

Mieheni on poliisi samoin kuin eläkkeellä oleva isäni. Minä tarvitsen suojelua miehiltä, en pysty puolustamaan itseäni ja lapsiamme kaikissa tilanteissa, mitä kohtaan. Vastaukseni on siis että en pystyisi olemaan suhteessa sellaisen miehen kanssa, joka ei suojele minua ja jolla ei ole tarvittavia taitoja ja oikeuksia siihen. 

Tiedäthän, että poliisimiehelläsi ei ole yhtään sen suurempia "oikeuksia" suojella sinua kuin kellään muullakaan: hätävarjelu ja pakkotila koskevat kaikkia.

Taitoja hänellä varmasti on, sitä en kiistä.

Vierailija kirjoitti:

Mieheni on poliisi samoin kuin eläkkeellä oleva isäni. Minä tarvitsen suojelua miehiltä, en pysty puolustamaan itseäni ja lapsiamme kaikissa tilanteissa, mitä kohtaan. Vastaukseni on siis että en pystyisi olemaan suhteessa sellaisen miehen kanssa, joka ei suojele minua ja jolla ei ole tarvittavia taitoja ja oikeuksia siihen. 

Tämä lienee taparikollisten ja lähiöiden pubikansan ongelma?

Vierailija kirjoitti:

Nuo ovat kaksi aivan eri asiaa.

Juurikin näin. 

Suojeluvaistoa on, mutta en jaksa mitään draamakuningataritkuja.

Kyllä minä itkuakin siedän aiheesta. Oma kumppani itkee joskus eikä siinä mitään ongelmaa ole, mutta harvemmin se mihinkään suojeluun liittyy.

Olen hyvin itsenäinen nainen ja pärjännyt koko elämäni omillani. Kuitenkin siinä on jotain alkukantaisen seksikästä kun mies on vähän suojeleva. Kävelee kadun puolella, skannaa ympäristön, tarkistaa että pääsin turvallisesti kotiin. Toki en asu Suomessa eli ehkä sekin vaikuttaa, täällä voisi oikeasti sattua jotain. Kerran eräs mies kirjaimellisesti karkotti varastamaan tulleet tyypit ja vaikka emme seurustelleet, kyllä siitä tuli lämpimiä tunteita häntä kohtaan.

Vierailija kirjoitti:

Minunkin mieheni on todella vaikeaa sietää minun itkuakin. Kokee kuulemma itsensä täysin avuttomaksi silloin. Luulen, että on aika tavallista. Naisille lohduttaminen on helppoa ja luontaista yleensä, miehille ei ehkä niinkään.

Sama, mies hätääntyy ja menee avuttomaksi, ei osaa lohduttaa, ja siksi ärtyy itkusta.

Vaikka ei tarvitsisi muuta kuin halata, pitää rintaansa vasten ja vähän silittää hiuksista.

Ensin meinasi kirjoittaa, että ei minun miehellä ole suojeluvaistoa minua kohtaan, mutta onhan sillä. Minä nukun sängyssä seinän puolella ja mies lähempänä ovea. Hän sanoo olevansa siinä mörönsyöttinä. Hyvin on homman hoitanut, mörköjä ei ole näkynyt.

Minulla on myös kohtalainen pimeänpelko ja joskus painajaisten jälkeen en oikein uskalla mennä vessaan. Kerran mies laittoi valot päälle, saattoi minut vessan ovelle, odotti siinä, saattoi takaisin sänkyyn ja sammutti valot. Meidän sängystä on matkaa vessaan muutama metri.

Vierailija kirjoitti:

Mites me miehet, jotka ollaan hentelöisimpiä teihin naisiin nähden? Hot or off?

Ei ole massaa, jolla pärjätä renttuja vastaan.

Mielestäni tappelemisessa ei ole kyse massasta. Minulle lyöminen on vierasta, samoin se, että joku löisi minua. Jo väkivallan uhka saa aikaiseksi pelonsekaista itkua. Vaikka itseäni pienempi ihminen kävisi kimppuuni ja voisin voittaa, olisi se niin hämmentävää, että en löisi takaisin. Juoksisin pois.

Tai sitten päässä napsahtaisi ja tökkäisin vaikka piikkikammalla reiteen. Toivottavasti ei ikinä tarvitse testata.

En voisi. Koska mielestäni on luonnollista, että rakkaita ihmisiä haluaa suojella.

Olin, mutta en voisi enää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mites me miehet, jotka ollaan hentelöisimpiä teihin naisiin nähden? Hot or off?

Ei ole massaa, jolla pärjätä renttuja vastaan.

Olette ihan kivoja. Tosin teissäkin on räyhähenkiä, mutta teidät voi napata kainaloon ja kantaa pois uhoamasta. 

Entä jos ollaan kivoja niin voitko silti napata kainaloon?

t. 172cm/64kg mies

Seurustelin hetken tällaisen miehen kanssa kunnes tajusin, että hänellä ei ole empatiakykyä minua, eikä ketään muutakaan kohtaan. Paitsi itseään muisti aina sääliä ja voivotella. Oli totaalinen turn off ja pelottavaakin vielä sellainen kylmyys.

Empaattisuuden puutos ei ole yhtä kuin suojeluvaiston puutos. Tuo suojeluvaisto on yleensä hyvin omistushaluisilla miehillä. Empatia taas on sitä että osaa olla tukena, kestää ilot ja kestää itkut. Toisaalta en minäkään jaksaisi joka asiasta valittavaa ja itkevää ihmistä, aiheellisen en turhan draamailun ymmärrän. Nyrkkiä helposti heiluttelevaa miestä en haluaisi, mutta en myöskään miestä joka ei kestäisi että itken. Parisuhde on parhaimmillaan kuin parasystäväsuhde, silloin pitää pystyä jakamaan sekä hyvät että huonot päivät.

Vierailija kirjoitti:

Mites me miehet, jotka ollaan hentelöisimpiä teihin naisiin nähden? Hot or off?

Ei ole massaa, jolla pärjätä renttuja vastaan.

Minä ainakin voi vastata, että pidän siitä, että mies on henkisesti tasapainoinen ja häneen voi luottaa sataprosenttisesti. Silloin minulla on turvallinen olo, eikä se liity fyysiseen kokoon. 

Vierailija kirjoitti:

En voisi. Koska mielestäni on luonnollista, että rakkaita ihmisiä haluaa suojella.

Suojella, mikä maa, mikä sota, mikä kaupunki?

Tukea mutta suojella, miltä? Ei kai nyt normaalit ihmiset sen enempää suojelua tarvitse, sitä varten on virkavalta.

En voisi seurustella miehen kanssa, joka ei kestä sitä että herkistyn usein ja saatan tirauttaa pari kyyneltä. Ei siitä mitään ongelmaa tarvitse tehdä, en odota suurta lohdutusta jos itken vaikka jollekin leffalle. Sitten taas esimerkiksi läheisen kuollessa nyt pitää kyllä kestää itkua ja olla tukena. Ihmettelisin miestä joka ei itsekään koskaan itkisi, otan mieluummin herkän miehen kui koviksen.

Minä ymmärtäisin että suojelvaisto ja tukeminen (empatia) ovat eri asioita.

Tukeminen on sitä kun kuunnellaan, halitaan ja lohdutetaan.

Suojeluvaisto on sitä että "tämä on mun nainen, tähän et koske".

Kun nyt yritettäis päättää, että halutaanko sitä tasa-arvoa vai ei?