Lue keskustelun säännöt.
Ystävä sanoi näin kun puhuin väkivaltamuistoistani
21.06.2020 |
"Kyllähän ihminen voi luoda valemuistojakin", joo mutta kun mä en luo kun ne tulee itsestään esiin kun oon ollu terapiassa.
Ja vielä sellaisia joita en olisi osannut kuvitellakaan, ovat olleet poissa muistista.
Olen kipeä koko ajan johtuen ankarasta väkivallasta.
Sillä taasen ei ole ollut yhtään väkivaltaa lapsuudessa.
Kommentit (23)
Heitä rumukoppaan tuollainen "ystävä", et tee hänellä mitään. Ei ole oikea ystävä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Varmastikaan kukaan ei koskaan ymmärrä toisen kokemusmaailmaa. Itseäni ei ole koskaan kohdeltu väkivalloin, joten sellaista, mitä ei ole kokenut, ei kykene oikein ymmärtämään. En pysty kuvittelemaan, miten joku isä voisi esimerkiksi lyödä tai käyttää lasta hyväkseen, koska oma isäni ei niin tehnyt. Siihen omaan isän kuvaan on vaikea sovittaa jonkun toisen kokemusta, vaikka älyllisesti sen ymmärtääkin.
Liittymättä nyt sinun kokemukseesi valemuistotkin ovat todellinen ilmiö ja ne syntyvät helposti, esimerkiksi terapeutin suggestiolla. Etenkin tapauksessa jossa yhtäkkiä aletaan muistaa asioita niiden mahdollisuus on suuri.
Eikö siitä ole ollut vasta jotain tutkimusnäyttöä että ihminen ei oikeasti "unohda" vuosiksi asioita vaan juurikin on suuri mahdollisuus johdattelun kautta tapahtuviin valemuistoihin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Varmastikaan kukaan ei koskaan ymmärrä toisen kokemusmaailmaa. Itseäni ei ole koskaan kohdeltu väkivalloin, joten sellaista, mitä ei ole kokenut, ei kykene oikein ymmärtämään. En pysty kuvittelemaan, miten joku isä voisi esimerkiksi lyödä tai käyttää lasta hyväkseen, koska oma isäni ei niin tehnyt. Siihen omaan isän kuvaan on vaikea sovittaa jonkun toisen kokemusta, vaikka älyllisesti sen ymmärtääkin.
Liittymättä nyt sinun kokemukseesi valemuistotkin ovat todellinen ilmiö ja ne syntyvät helposti, esimerkiksi terapeutin suggestiolla. Etenkin tapauksessa jossa yhtäkkiä aletaan muistaa asioita niiden mahdollisuus on suuri.
Ja sinä puhut isien hyväksikäytöstä vaikka äitien on paljon yleisempä...miksiköhän? Meille syötetään edelleen sitä ällöä äitimyyttiä ettei äiti voi olla paha. Isien teoista kyllä puhutaan ja se luo meille muistikuvan miesten pahuudesta.
Terapeutit on kyllä semi epäilyttävää porukkaa, kun rahastavat ihmisten pahoinvoinnilla. Terapeutilla on siis motiivi, että potilas voi huonosti.
Nythän voit muuten lopettaa kipeenä olemiaen, kun syy selvis ja voidaan todeta, ettei pahoinpitelyä enää tapahdu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ystävä on ystävä eikä sinua hoitava ammattilainen. Narsismista ja muista paykologian ilmiöistä on paljon kirjallisuutta ja ihan vain naistenlehtien juttuja tarjolla. Jonkun naistenlehtien jutun pohjalta on sitten mahdollista besserwisseröidä toisen elämää. Psykologin ammatti on monien unelmatyö johtuen näistä julkkispsykologeista ja siitä, että lukion tasolla psykologia on ihan mielenkiintoista ja erittäin helppoa ja yksinkertaista. Moni henkilö, jolla ei ole mitään edellytyksiä edes kuunnella toista ihmistä tai mitään empatiakykyä, kuvittelee, että ” minusta tulisi kyllä hyvä psykologi”.
Kaverisuhteet ei ole hoitosuhteita. Vaikeata asioita voi puhua vaikka terapiassa, mutta kavereiden tarkoitus on saada ajatus muuhun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Varmastikaan kukaan ei koskaan ymmärrä toisen kokemusmaailmaa. Itseäni ei ole koskaan kohdeltu väkivalloin, joten sellaista, mitä ei ole kokenut, ei kykene oikein ymmärtämään. En pysty kuvittelemaan, miten joku isä voisi esimerkiksi lyödä tai käyttää lasta hyväkseen, koska oma isäni ei niin tehnyt. Siihen omaan isän kuvaan on vaikea sovittaa jonkun toisen kokemusta, vaikka älyllisesti sen ymmärtääkin.
Liittymättä nyt sinun kokemukseesi valemuistotkin ovat todellinen ilmiö ja ne syntyvät helposti, esimerkiksi terapeutin suggestiolla. Etenkin tapauksessa jossa yhtäkkiä aletaan muistaa asioita niiden mahdollisuus on suuri.
Minä olen luullut, että eläytyminen toisen ihmisen kokemusmaailmaan, ilman että olisi omaa kokemusta, olisi ihan perus ihmissuhdetaito.
Mun mielestä on vähän joustamatonta ajattelua, jos mielessä on vain yhdenlainen malli jostain ilmiöstä kuten sinun tapauksessasi isyydestä, eikä sen vuoksi pysty kuvittelemaan muunlaista isyyttä.
Tuollainen todennäköisesti juuri aiheuttaa toisen ihmisen kertomien kokemusten kyseenalaistamista ja vähättelyä.
Empatiaakin ja eläytymiskykyäkin voi harjoitella. Ei kaikesta tarvitse olla omakohtaista kokemusta. Eikä se omakohtaisen kokemuksen puuttuminen tee toisen kokemusta yhtään vähemmäksi.
Vierailija kirjoitti:
Varmastikaan kukaan ei koskaan ymmärrä toisen kokemusmaailmaa. Itseäni ei ole koskaan kohdeltu väkivalloin, joten sellaista, mitä ei ole kokenut, ei kykene oikein ymmärtämään. En pysty kuvittelemaan, miten joku isä voisi esimerkiksi lyödä tai käyttää lasta hyväkseen, koska oma isäni ei niin tehnyt. Siihen omaan isän kuvaan on vaikea sovittaa jonkun toisen kokemusta, vaikka älyllisesti sen ymmärtääkin.
Liittymättä nyt sinun kokemukseesi valemuistotkin ovat todellinen ilmiö ja ne syntyvät helposti, esimerkiksi terapeutin suggestiolla. Etenkin tapauksessa jossa yhtäkkiä aletaan muistaa asioita niiden mahdollisuus on suuri.
Valtaosa ihmisistä kykenee sinua laajempaan ajatteluun. Toisaalta tulee mieleen, onko sinulla jotain käsittelemätöntä traumaa taustalla, joka on pakottanut suojamekanismina mielesi sulkeutumaan tuolla tavalla, ns.ripustautumaan positiivisiin mielikuviin, ja kaikenlaisen muun ajattelemiseen antautuminen on pelottavaa ja saa mielen ristiriitaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No tuo että jostain asiasta ei ole ollut ollenkaan tietoinen ja sitten se pulpahtaa mieleen on oikeasti melko lailla huolta herättävää. Mutta en kuuntelisi sen kummemmin palstalaisia kuin ystävääkään, vaan kysyisin mielipidettä mieluummin useilta ammattilaisilta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmastikaan kukaan ei koskaan ymmärrä toisen kokemusmaailmaa. Itseäni ei ole koskaan kohdeltu väkivalloin, joten sellaista, mitä ei ole kokenut, ei kykene oikein ymmärtämään. En pysty kuvittelemaan, miten joku isä voisi esimerkiksi lyödä tai käyttää lasta hyväkseen, koska oma isäni ei niin tehnyt. Siihen omaan isän kuvaan on vaikea sovittaa jonkun toisen kokemusta, vaikka älyllisesti sen ymmärtääkin.
Liittymättä nyt sinun kokemukseesi valemuistotkin ovat todellinen ilmiö ja ne syntyvät helposti, esimerkiksi terapeutin suggestiolla. Etenkin tapauksessa jossa yhtäkkiä aletaan muistaa asioita niiden mahdollisuus on suuri.
Minä olen luullut, että eläytyminen toisen ihmisen kokemusmaailmaan, ilman että olisi omaa kokemusta, olisi ihan perus ihmissuhdetaito.
Mun mielestä on vähän joustamatonta ajattelua, jos mielessä on vain yhdenlainen malli jostain ilmiöstä kuten sinun tapauksessasi isyydestä, eikä sen vuoksi pysty kuvittelemaan muunlaista isyyttä.
Tuollainen todennäköisesti juuri aiheuttaa toisen ihmisen kertomien kokemusten kyseenalaistamista ja vähättelyä.
Empatiaakin ja eläytymiskykyäkin voi harjoitella. Ei kaikesta tarvitse olla omakohtaista kokemusta. Eikä se omakohtaisen kokemuksen puuttuminen tee toisen kokemusta yhtään vähemmäksi.
Kuten kirjoitin, toisen kokemukseen on vaikea eläytyä (en ole niitä ihmisiä, jotka sanovat, että tiedän, miltä susta tuntuu, kun ja jos en tiedä), vaikka asian ymmärtääkin älyllisesti. Kerron esimerkin: ystäväni haukkui koko ajan isäänsä, enkä ymmärtänyt hänen käytöstään, kunnes hän syvemmin tutustuttuamme kertoi isänsä teoista. Tätä tarkoitan. Empatiakyvyn puutteesta ei ole kyse.
Tässä ketjussa yritin tuoda myös aloittajan ystävän mahdollisen näkökulman esiin. Empatiakyky ei ole yksinomaan sitä, että kuorossa haukutaan samaa puuta, vaan mielestäni se voi olla myös jotain rakentavaa. Ymmärrän, että yleensä ihmiset etsivät lohdutukseksi juuri kaikuna vastaavaa: olen samaa mieltä. Että kaikki yhdessä nyökyttelevät miten kamala tämä tekijä on ollut tai miten oikeassa aloittaja on. Mutta se ei ole sen todempaa empatiakykyä eikä ehkä aina auta tilanteessa eteenpäin.
Ja ennen kaikkea toisten empatiakystä ei kukaan yhden vauvafoorumin tekstin perusteella kykene mitään sanomaan, vaikka mukava lyömäase se olisikin.
Ap:lle: Pointtini oli, että ystäväsi saattaa tarkoittaa hyvää, vaikka tarpeesi ja hänen tapansa yrittää auttaa eivät nyt kohtaakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmastikaan kukaan ei koskaan ymmärrä toisen kokemusmaailmaa. Itseäni ei ole koskaan kohdeltu väkivalloin, joten sellaista, mitä ei ole kokenut, ei kykene oikein ymmärtämään. En pysty kuvittelemaan, miten joku isä voisi esimerkiksi lyödä tai käyttää lasta hyväkseen, koska oma isäni ei niin tehnyt. Siihen omaan isän kuvaan on vaikea sovittaa jonkun toisen kokemusta, vaikka älyllisesti sen ymmärtääkin.
Liittymättä nyt sinun kokemukseesi valemuistotkin ovat todellinen ilmiö ja ne syntyvät helposti, esimerkiksi terapeutin suggestiolla. Etenkin tapauksessa jossa yhtäkkiä aletaan muistaa asioita niiden mahdollisuus on suuri.
Minä olen luullut, että eläytyminen toisen ihmisen kokemusmaailmaan, ilman että olisi omaa kokemusta, olisi ihan perus ihmissuhdetaito.
Mun mielestä on vähän joustamatonta ajattelua, jos mielessä on vain yhdenlainen malli jostain ilmiöstä kuten sinun tapauksessasi isyydestä, eikä sen vuoksi pysty kuvittelemaan muunlaista isyyttä.
Tuollainen todennäköisesti juuri aiheuttaa toisen ihmisen kertomien kokemusten kyseenalaistamista ja vähättelyä.
Empatiaakin ja eläytymiskykyäkin voi harjoitella. Ei kaikesta tarvitse olla omakohtaista kokemusta. Eikä se omakohtaisen kokemuksen puuttuminen tee toisen kokemusta yhtään vähemmäksi.
Kuten kirjoitin, toisen kokemukseen on vaikea eläytyä (en ole niitä ihmisiä, jotka sanovat, että tiedän, miltä susta tuntuu, kun ja jos en tiedä), vaikka asian ymmärtääkin älyllisesti. Kerron esimerkin: ystäväni haukkui koko ajan isäänsä, enkä ymmärtänyt hänen käytöstään, kunnes hän syvemmin tutustuttuamme kertoi isänsä teoista. Tätä tarkoitan. Empatiakyvyn puutteesta ei ole kyse.
Tässä ketjussa yritin tuoda myös aloittajan ystävän mahdollisen näkökulman esiin. Empatiakyky ei ole yksinomaan sitä, että kuorossa haukutaan samaa puuta, vaan mielestäni se voi olla myös jotain rakentavaa. Ymmärrän, että yleensä ihmiset etsivät lohdutukseksi juuri kaikuna vastaavaa: olen samaa mieltä. Että kaikki yhdessä nyökyttelevät miten kamala tämä tekijä on ollut tai miten oikeassa aloittaja on. Mutta se ei ole sen todempaa empatiakykyä eikä ehkä aina auta tilanteessa eteenpäin.
Ja ennen kaikkea toisten empatiakystä ei kukaan yhden vauvafoorumin tekstin perusteella kykene mitään sanomaan, vaikka mukava lyömäase se olisikin.
Ap:lle: Pointtini oli, että ystäväsi saattaa tarkoittaa hyvää, vaikka tarpeesi ja hänen tapansa yrittää auttaa eivät nyt kohtaakaan.
Kyllä normaali ihminen pystyy, ilman omaa kokemusta. Toivottavasti et ole auttamis- tai ihmissuhdetyössä...
Onko tuo epänormaaliksi passiivisaggressiivisesti leimaaminen ja "toivottavasti et ole hoitotyössä" sitä erinomaista hoitotyön vaatimaa ihanan normaalia empatiakykyä? :D
Vierailija kirjoitti:
Onko tuo epänormaaliksi passiivisaggressiivisesti leimaaminen ja "toivottavasti et ole hoitotyössä" sitä erinomaista hoitotyön vaatimaa ihanan normaalia empatiakykyä? :D
Ei. Vaan ihminen, jolla ei ole eläytymiskykyä toisen tunnetiloihin ja kokemusmaailmaan ilman omakohtaista kokemusta asiasta, ei ole soveltuva esimerkiksi hoito- ja auttamistyöhön.
Lääkärin ei tarvitse olla sairas ymmärtääkseen potilaan sairautta. Ei päihdehoitajan tarvitse olla narkomaani ymmärtääkseen riippuvuuden mekanismeja. Ei psykologin tarvitse olla mielenterveysongelmainen tai traumatisoitunut ymmärtääkseen autettaviaan. Jne.
Tottahan ystävä puhui, valemuistot on mahdollisia, erityisesti terapiassa esiin tulleet aiemmin muistamattomien muistojen kohdalla on syytäkin tiedostaa tää vaihtoehto. Eikä se tarkota ettei ystävä uskoisi sua tai haluaisi loukata, toi vain esiin yhden sunkin tapauksessa realistisen vaihtoehdon muistoille. Henk.koht uskon että olennaiset asiat tyypillisesti jossain muodossa muistaa aina lapsuudesta ja suhtaudun skeptisesti näihin aikuisena terapiassa tai muussa vuorovaikutuksessa esiin tulleisiin aiemmin täysin muistamattomiin vakavia tapahtumia sisältäneisiin muistoihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmastikaan kukaan ei koskaan ymmärrä toisen kokemusmaailmaa. Itseäni ei ole koskaan kohdeltu väkivalloin, joten sellaista, mitä ei ole kokenut, ei kykene oikein ymmärtämään. En pysty kuvittelemaan, miten joku isä voisi esimerkiksi lyödä tai käyttää lasta hyväkseen, koska oma isäni ei niin tehnyt. Siihen omaan isän kuvaan on vaikea sovittaa jonkun toisen kokemusta, vaikka älyllisesti sen ymmärtääkin.
Liittymättä nyt sinun kokemukseesi valemuistotkin ovat todellinen ilmiö ja ne syntyvät helposti, esimerkiksi terapeutin suggestiolla. Etenkin tapauksessa jossa yhtäkkiä aletaan muistaa asioita niiden mahdollisuus on suuri.
Ja sinä puhut isien hyväksikäytöstä vaikka äitien on paljon yleisempä...miksiköhän? Meille syötetään edelleen sitä ällöä äitimyyttiä ettei äiti voi olla paha. Isien teoista kyllä puhutaan ja se luo meille muistikuvan miesten pahuudesta.
Äitien yleisempää? Missä harhamaailmassa elät? Yli 90 % on isien osuus.
On eri asia kertoa kerran, kun se että toinen jauhaa samaa loputtomiin.
Ei se voi mitään ymmärtää sun kokemuksista, jos on itsellä tadanen lapsuus!
Itse lopetin puhumisen tollasille jotka lyttää.