Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

Miehen juomisesta..

09.07.2006 |

Haluaisin mielipiteitä siitä, että olenko vain liian tiukkapipoinen vai onko meillä joku muukin ongelma kuin minun tiukkapipoisuus..

Meillä on 2-vuotias tyttö ja joulukuussa on toisen lapsen laskettuaika. Minä teen kaikki kotityöt. Töiden jälkeen mies on niin väsynyt, ettei jaksa tehdä mitään ja jos on lomalla,niin on tosiaan lomalla. Ja lomallahan ei töitä tehdä!

Lapsenkin hoidan minä. Mies kyllä leikkii joskus tytön kanssa, mutta muuten ei hoida mitenkään.

Viikot on jo tarpeeksi väsyttäviä ja sitten pitäisi jaksaa vielä se viikonloppu, jota alan pelkäämään yleensä jo monta päivää aiemmin. Loppuviikosta mies alottaa ylilipevän mielistelyn, josta aina arvaan, että on taas ryyppyreissu tulossa. Monesti olen ollut kumpikin lapsen kanssa molemmat korkeessa kuumeessa, mutta silti viina vie.

Minkäänlaista hellyyttä tai edes minkäänlaista huomioo en mieheltäni saa, paitsi ennen viikonloppua ja krapulassa. Sillonhan sitä luvataa TAAS lopettaa juominen jne.

Mietin vain, että olenko tosiaan jotenkin yliherkkä kun on anna mieheni kerran viikossa istu iltaa. Se tarkoittaa joka kerta siis sitä, että kotiin tullaan sunnuntaiaamuna lähes kontaten.

Nykyään mietin vaan enemmän ja enemmän, että olisiko minun ja lasten helpompi ja parempi ilman miestäni. Jotenkii vaan aina haluan uskoa, että NYT ne asiat muuttuu. Mutta nyt kun olen kohta kolme vuotta kuunnellut lähes joka viikonloppu saman paskan, niin alan olla jo menettänyt toivoni.. Kannattaako vielä yrittää?

Kommentit (15)

Vierailija
1/15 |
19.07.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Al-anoniin niin löydät vertaistukea. Netistä löytyy varmaan ryhmien paikat ja tapaamisajat. Miehen kannattais hakeutua aa-kerhoon tai katkolle.

Vierailija
2/15 |
20.07.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oma Avomieheni juo hyvin harvoin, mutta voisin kertoa vanhemmistani.



Käsittääkseni isäni on ollut aina alkoholiin menevää sorttia. Äiti kuitenkin jaksoi odottaa isän muuttumista vuosia ja he ehtivätkin olla naimisissa 16 vuotta! Sen jälkeen äiti tajusi, ettei kannatta enää odottaa ja lähti meidän lasten kanssa pois isän luota. Ja se oli minusta oikea ratkaisu! Isä on edelleen samanlainen. Monesti hän juo myös arkisin ja on sen vuoksi töistä poissa (yksityisyrittäjä). Äiti ja me lapset olemme sanoneet hänelle monia kertoja, että hän juo liikaa, mutta hän vain sanoo, ettei voi muuttua. Nyt olen luopunut toivosto, että isä koskaan muuttuisi :(



Älä odota yhtä kauaa kuin minun äitini, vaan lähde ajoissa pois sellaisen miehen luota. Ja lapsille on parasta, että he saavat olla turvallisessa kodissa, jossa viinan käyttö ei hallitse vanhemmat elämää. Lasten vuoksi, ei kannata pysyä yhdessä!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/15 |
22.07.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

ajattelin laittaa minun tarinani.



Tapasin mieheni ollessani 18 vee ja mieheni oli17, minulla oli ajokortti joten oli ihan hyväksyttävää että minä olin kuskina kaikille riennoille ja otti olutta, olimme ihan niin kuin muut koska otinhan minäkin perille päästyämme ja aamulla kotiin.

Yhteen muutettiin kolmen kk seurustelun jälkeen, meillä kävi aina paljon vieraita ja kaikki vieraat olivat aina miehiä koska kaikki lapsuuden ystäväni olivat poikia, miehelläni oli yksi kaveri ja koskaan ei meillä ollut tylsää, lämmitettiin saunaa, vietettiin kaveriden kesken peli-iltoja ja alkoli ei edes kuulunut aina kuvioihin, paitsi miehelläni, koska hänen sanoin " Minusta on hieno tunne olla niin mies ja oman talon herra että kyllä talossa pitää aina olutta olla että voi tarpeen tullen muillekkin tarjota.." Juu ja näin meillä aina oli.. Hän kyllä aina tarjosi kavereilleni jotka eivät aina ottaneet ja ies siitä ihmetteli miksei kalja kelpaa..

Minä tulin raskaaksi, mies armeijaan.. PItihän sitä olla sitten koko vloloppu kännissä kun kerran vain silloin pääsi pois armeijasta..



Lapsi syntyi, varpajaisia juhlittiin neljä päivää, viisaana miehenä hän jaoitteli ystävät niin sai olla kännissä kauemmin koska eivät muut olisi neljää päivää juoneet.. Niin kyllä hän työnsä hoisi, aamulla vaan kankkusessa auton rattiin.



Sitten ostimme talon.. jossa oli autotalli ja se oli meidän suhteen suurin " loukko"

Siellä pystyi minun tietämättäni pitämään monia koreja kaljaa siis mieheni joi vain kaljaa, kunnes huomasi että viina menee päähän nopeammin.

Mieheni korjasi paljon harrastuksenaan autoja ja teki kaikkia käden hommia ja oli ihan taitavakin, ainoa että tallissa ei voinut olla hetkeäkään ilman olutta vaan sitä piti juoda koko ajan ja viinaa..

Jos oli tulossa jotain sukujuhlia niin olin aina että voisitko katsoa minunautoani kun se pitää ihme ääniä. niinpä mies jäi onnellisena ryyppäämään talliin ja minä pääsin juhliin ilman ainaista häpeän tunnetta loppuillasta kun äijä olisi taas niin kännissä.

Joskus hän jopa sanoi että tulipahn tuokin auto ryypättyä valmiiksi ja sain siitä näin ja näin paljon rahaa..

eli juominen oli ok kun teki töitä samalla.

Kerran kännissä hän korjasi ruohon leikkuria ja terä sieltä jotenkin lipsahti sääreen ja minä sitten yöllä hälytin kaverin meille ja äijää sairaalaan viemään, kerran löi kirveellä käteen ja taas sairaalaan, kerran kaatui pyörällä ja taas sairaalaan, kjerran kaatui vessassa rikkoen pytyn ja lyötyään pään säiliöön verta ja vettä vessa täyteen ja sairaalaan.

Otimme koiranpennun kerran sammui keittiöön missä pentu oli ja kun aamulla heräsin äijä nukkui koiran pissassa koira kainalossa.

aina kaverit sanoivat että eroa eroa ei tuo tuiuosta miksikään muutu, kaikki hänellä alkoi vaan saada suuremmat mittakaavat, kaljaa piti ostaa aina monta koria ettei tarvinnut koko aikaa hakea, samoin viinaa.. kun tappelimme hän ei koskaan käynyt käsiksi mutta vuosien varrella muuttui uhmakkaaksi ja sanoilla loukkasi niinkuin kyllä minäkin.. Kävin vuosien aikana koulua ja töissä ja hoidin taloa, tosin kyllä hänkin pihaa hoisi mutta aina kännissä.



Monta kertaa puhuin kavereilleni että nyt lähden nyt jätän hänet.. kaksi kertaa vuokrasin asunnonkin. mutta koskaan en lähtenyt.

Eräänä päivänä uudella työmaallani näin työkaverini ekaa kertaa, ihastuin heti! hän pyysikin minua kahville töiden jälkeen ja minä menin, juttelimme niiden kupopien ääressä kymmenisen tuntia ja mietein itsekseni tuossa on mies joka tuntuu maailman ihanimmalta ja jos en jätä nykyistä miestäni niin ei tämä voi toimia, salasuhdetta en halunnut. TÄmä on tosi asia sanoin seuraavana päivänä miehelleni että me lapsen kanssa jätemme sinut.

Hän murtui täysin, me muutimme ja hän jatkoi elämäänsä kuin ennekin.. olihan tuossa sitteb kaikkea kun jaoimme omaisuudet ja jne jne.. mutta niistä tulisi vieläkin pidempi kirjoitus sekä kuinka välillä vaikka olin hyvin onnellinen uudessa suhteessa näin lapseninkin silmissä ilon kun uusi mieheni leiki hänen kanssaan ja ei ollut horjahteleva ja puhui iloisesti.. niin joskus tuli ajatuksia että oliko ne asiat sittenkään niin huonosti että tarvitsi lähteä...



Ja pakko sanoa että kyllä ne oli, ne olivat todella huonosti. en elänyt siinä suhteessa puolisona vaan hoidin lastani ja miestäni.



Nyt kun erostamme on aikaa kulunut parisen vuotta niin nyt huomaan miten onnelinen olen.. uusi mieheni ei juopoittele vaan yhdessä esim lähdemme ystäväpariskunnan luo ja grillaamme ja juomme olutta tai viiniä, nautimme elämästä.



Pakko sanoa että aloin elämään sen jälkeen kun pääsin pois alkoholistin elämästä. ja tottahan lapseni välillä ikävöi isäänsä tai oikeastaan vanhaa kotiamme mutta toisaalta on kivampi katsoa kun hän leikkii levollisena saatikka kuuntelee kun isä taas tulee kotiin ja kaatuu olohuoneen lattialle nukkumaan, tai kun kerään pulloja aamusti miehen jäljiltä joita on yöllä vielä juonut sisälle tultuaan niin lapsi sanoo" tuolla sohvan takanakin on.. et sinä äiti aina huomaa kaikkia" kerran hän sanoi lapseni siis että " äiti tässä perheessä nukutaan sängyissä" , " kyllä lapseni, kyllä nukutaan "



Tittuska

Vierailija
4/15 |
22.07.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oletkohan mun exäni nykyinen? Ajat sopisivat aika hyvin...



No olit tai et, niin aiheesta olet huolissasi. Minulla on samanlaiset kokemukset ja ainut lääke oli ero. Sitäkin tein monta vuotta ennen kuin oikeasti uskalsin, mutta vaihtoehtoja ei ollut. Juomista se mies ei lopettanut kuitenkaan. Etsi vain uuden uhrin. Tyttö-parka.



Älä jää ihmettelemään yksinäsi. Hae vertaistukea, kuten täällä on jo neuvottukin, niin saat paremmin perspektiiviä katsoa elämän tilannettasi.

Vierailija
5/15 |
04.08.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Me ollaan oltu yhdesä 8 vuotta ja meillä 2 alle kouluikästä. Mieheni ottaa viinaa enemmän tai vähemmän usein, 3 kertaa viikossa tai kerran kuussa. Mulla ei myöskään ole mitään sitä vastaan että sillon tällön käy ulkona, mut liika on liikaa ja nyt ryyppääminen on jo ongelma. Myös mun mies juo stressiin, jota työ aiheuttaa.

Meillä on toistunut jo pitkään tällänen kuvio, et hän jää töistä suoraa kaljotteleen, ei ilmottele eikä vastaa soittoihini. Tulee joskus yöllä kotiin ja usein seuraava päivä on samanlainen kun ei kuulemma kehtaa tulla kotiin. Sitten seuraa muutaman päivän mykkäkoulua mun puolelta. Hän ei pyytele anteeksi tekojaan vaan aina se olen minä joka alottaa keskustelun, että mikäs nyt taas. Me ollaan painittu tän ongelman kanssa jo monta vuotta ja mulla alkaa oleen mitta täynnä.

Ennen kesää miehelläni oli melkein viikon putki päällä ja mä hoidin kotona lapsia ja kotihommia. Viikon jälkeen sanoin miehelleni et tää oli viimenen pisara, kesän katson vielä ja sit teen ratkasun jos hän ei lopeta. No kesä on kohta ohi ja sama touhu jatkuu, nytkin viikko ollut ihan kaamee. Sanoin et olen hakenut asuntoa lapsille ja itselleni ja sitten kuulin taas kuinka hän ei voi elää ilman lapsia.

Hän katuu aina kovasti tekojaan ja lupailee ei nyt tulee muutos, mut eipä ole tullut. Hän rakastaa lapsiaan todella enkä mä voi ymmärtää sitä, että eikö se ole riittävä syy lopettaa juomista? Näköjaan ei.

No nyt on sitten tultu siihen tilasteeseen että joko hän hakee apua tai me lähdetään. Tuntuu vaan vähän raskaalle, kun haluaisin että meillä oli perhe ja lasten takia haluaisin yrittää edelleen, mutta alan itse olla tosi puhki tän asian kanssa enkä kohta jaksa olla hyvä äitikään, kun olen niin surullinen. Mistä löydän voimia lopulliseen ratkasuun! Mies on sanonut etttä jos me erotaan niin se on hänen loppunsa...no sille en voi mitään säälin vaan lapsiani sillä toki tahtoisin heillä olevan myös isän.

Tällänen vuodatus tiivistettynä tästä nyt tuli. Niin sen voin vielä sanoa että ollaan yritetty tosiaan hoitaa parisuhdettammekin, kohta 2 vuotta käyty parisuhdeterapiassa...joten ihan hepposesti tässä en eroa mieti...



Lukiessani edellisiä juttuja tuntuu, että kyllä me naiset saadan ristimme kantaa..lasten takia sitä aina haluaa yrittää...oma itse on jossakin hukassa!

Vierailija
6/15 |
05.08.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olemme olleet yhdessä mieheni kanssa kutakuinkin 10 vuotta ja naimisissa vasta muutaman kuukauden. Meille on tulossa vauva nyt elokuussa ja tuntuu kuin eläisin yksin tätä " ihmisen parasta aikaa" . Mieheni ei ole koskaan osannut käyttää alkoholia, mutta ennen se on rajoittunut kertaan kuukaudessa. Toisinaan hänen humalatila tuo mukanaan myös kolhuja jos jonkinlaisia ja saan lähteä kiidättämään häntä terveyskeskukseen. Tämä suurin " paska" alkoi muutamaa kuukautta ennen hääpäiväämme ja samalla tiellä ollaan vielä. Tilanne on nyt se, että mies juo joka viikonloppu ja mikä surullisinta hän ns. karkaa kotoa tai muuten järjestelee asiat niin, että minä jään viettämään viikonloppuja yksin kotiin. Usein itken koko yön ja odotan edes tekstiviestiä, mutta mitään ei kuulu. Aamulla ollaan isäaurinkoisia ja kuin mitään ei olisi tapahtunut. En ole koskaan rajoittanut mieheni menoja vaan nytkin olen kauniisti pyytänyt häntä jäämään kotiin, koska raskauteni on niin pitkällä, että lähtö synnytykseen voi tulla milloin vain. Minua pelottaa! Olen yrittänyt keskustella asiaoista monia kertoa, mutta hänen näkemyksensä mukaan mitään korjattavaa ei ole, kaikki on hyvin. Minä olen vain kuulemma liian tiukkapipo. En tiedä kuinka tästä jatkaa, en tiedä todellakaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/15 |
05.08.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllä täytyy sanoa kun lukee noita kirjoituksia että huojentaa tietää että ei ole ainoa samassa jamassa oleva.

Meillä kaksi vuotias poika, minä vuorotöissä ja mies yksityisyrittäjä...Joka viikko rupean jo puolessa välissä pelkäämään viikonloppua ja sitä miten se nyt menee.. Mies juo yleensä joka toinen viikonloppu tai jos en töissä niin aina silloin. Ja muun ajan harrastaa eli metsästää ympäri suomea...Tuntuu että yhetinen aika on vain sitä että mies juo ja minä nalkutan. En ole viinankielteinen ja otan joskus kaljan tai kaksimutta suoraan sanottuna tämä miehen juominen on tehnyt minusta " jäykkiksen" tai niin minusta tuntuu...mies pitää minua huumorintahuttomana ja nalkuttajana jos pyydän ja anon viikonloippua ilman viinaa...yleensä se on vielä niin että mieheni ei käy missään vaan juokotona. ja seuraavan päivän joutuu loiventamaan. Todella epäselko selostus mutta halusin liittyä jonon jatkoksi ahdistavine ajatuksieni kanssa..muutto ja ero on ollut useasti mielessä mutta ei tahtoa olisi luovuttaa, mies hyvä isä selvinpäin eikä koskaan ole väkivaltainen minua kohtaan..

Vierailija
8/15 |
05.08.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

ja itse asiassa vielä enemmän, koska ongelmattomammassa perheessä lapset saavat vielä isänkin huomion :/



Olen kaksi alkoholistia taakseni jättänyt, oman lapseni isoisä on alkoholisti. Kurjia juttuja.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/15 |
08.08.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Faktahan on se, että juoppo ei tavoiltaan muutu. Poikkeuksia ovat nämä, miksikä niitä nyt sanoin " seurustelu-juojat" , jotka eivät sinänsä ole alkoholismiin sairastuneita, mutta joilla on vaan tapana ottaa joka lauantai saunan jälkeen ja asia ei sinänsä vaikuta miehen persoonaan tai muuhun elämään. He pystyvät tuon juomisen lopettamaan, kuten parissa kirjoituksessakin tuli ilmi.



Myös meillä piti miehen alkoholinkäyttöä hillitä kun lapsi syntyi. Itsehän yllättäen tuli se lopettaminen automaattisesti kun olin raskaana. Me oltiin ennen raskautta aktiivisia ulkona kävijöitä 1-2 kertaa viikossa käytiin kavereiden kanssa iltaa istumassa jne. Mutta kun olin raskaana, niin totta hemmetissä mua alkoi risomaan kun mies jatkoi entiseen tahtiin ja itse otin ehkä sen yhden siiderin kuussa saunan jälkeen. Asia korjaantui muistaakseni parilla keskustelulla. Perhe-elämä kun vaan on erilaisia -ei siinä voi viipottaa samaan tahtiin kuin ennen lapsia.



Eri asia on sitten nää alkoholistit, joista tässäkin on saanut lukea. Todella surkeita tilanteita. Ja kuten monet ovat todenneet, ei asiaan ole kuin yksi ainoa ratkaisu: nostaa kytkintä ja lähteä lasten kanssa. Juoppo ei parane vaikka kuinka sitä paapois ja antais anteeksi. Lähtöpäätöksen teko ei vaan ole niitä helpoimpia, mutta kun matkaan pääsee niin elämä alkaa uudelleen. älkää hyvät naiset tuhotko itseänne ja lapsianne jonkun kaljasiepon takia -aivan liikaa on moniongelmaisia alkoholistiperheiden lapsia tässä maassa!

Vierailija
10/15 |
10.08.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kuten aiemmin kirjoitin ajatuksistani ja tilanteestani niin viime viikonloppuna " paloin" loppuun ja pidin suuremman luokan keskustelun miehelleni. Hän sai valita joko perheen tai vapaan ryyppäämisen ilman nalkuttavaa akkaa ja lasta. Vastauksen sain alkuviikosta: perhe.. Lupasi vähentää ryyppäämistään ja olla enemmän meidän kanssa. Reissuilla saa sitten tehdä mitä lystää mutta kotona olisi selvinpäin (sovimme että jos aihetta niin ennalta sovitaan juominen...)

Nyt tuntuu huomattavasti paremmalta, on vielä toivoa...saa nähdä kuinka pitkään mies lupauksensa muistaa mutta tein selväksi että jos meno muuttuu takaisin samanmoiseksi mitä nyt ollut niin otan lapsen ja lähden...

Toivon parasta!!



Lämpöisiä ajatuksia " kanssasisarille" , toivon teille kaikkea hyvää!!!!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/15 |
14.08.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hei,



Ajattelin vain kirjoittaa tässä sellaisen näkökulman, että ajatelkaa myös lapsia! Itse olen alkoholistin lapsi ja äitikin oli lähdössä, mutta ei saanut aikaiseksi. Lapset kärsivät todella paljon isän kännäilyistä, vaikka mitään " pahaa" heille ei tapahtuisikaan. Muistan itse kuinka pelkäsin viikonloppuja kun isä ryyppäsi, vaikka hän ei koskaan kännissä mitään tehnytkään (riehunut. lyönyt tms.).



Lähteminen kysyy voimia, tiedän sen. Voimia teille!

Vierailija
12/15 |
09.07.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minun miehellekin vielä viime vuonna maistui kalja turhan hyvin baari iltoina. Vaikka useimmiten yhdessä oltiinkin, tuntui inhottavalta että piti aikuista ihmistä vahtia ja muistuttaa juomisen määrästä ja siitä huolimatta sai sitten raahata toisen kotiin jotta löysi perille. Tuo kuulosti niin tutulta mitä kirjoitit - täälläkin mies aina krapula-aamuina myönsi että meni överiksi ja hän ei osaa käyttää alkoholia kohtuudella.. no silti se kuvio toistui aina kun lähdettiin uudelleen ulos.



Ensin yritin ymmärtää ja tukea tätä yritystä opetella käyttämään kohtuudella, mutta kun se ei selvästikään toiminut, sain tarpeekseni ja sanelin säännöt ja sanoin että jos alkaa ahdistaa niin eipä ole mitään menetettävääkään kun ainakaan tämä ymmärtäminen ei johda mihinkään. Eli vaadin, että jos vielä repsahtaa, hakee ammattilaiselta apua. Ja että tekee ne juomarajat illaksi (esim. 4 tuoppia). Olin jo plussannut ja sanoinkin, etten ala raskausaikaani stressata ja oikeastaan olin jo jättämässäkin häntä kunnes hän sitten murheellisena puhui siitä miten haluaisi että olemme perhe jne.. no, kannatti tarjota se vaihtoehto että minä tai ryyppääminen - siis menoja en ole ikinä kieltänyt enkä alkoholia, mutta en jaksa katsella toista sammaltaen tai kadulla pyörien, miettien suuntaa missä koti olikaan.



Koko tämän vuoden tuo on osannut ottaa kaljaa kohtuudella ja saunailloissa käydä jopa autolla! Eilenkin tuli jo ajoissa kotiin (puolilta öin) ja ihmettelin, ja hän selitti että olis mennyt pari tuntia että olis saanut toisen kyydin. Kysyin, että etkö siis jaksanut olla siellä ja hän totesi että ei, ja kysäsin että tuliko vauvaa ikävä ja sanoi nauraen että tuli :D rv32+6

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/15 |
09.07.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

en ole koskaan ollut miehen kaljoittelua vastaan, itsekin on kiva joskus lähteä ottamaan muutama tai vähän enemmänkin hyvässä seurassa. Meillä ongelmana on miehen sortuminen välillä ryypiskelemään yksinään. Varsinkin alkoholin käyttö ongelmien ratkaisuun, on jotain sellaista mitä en sulata.



Miehen isä kuoli pari vuotta sitten, jolloin alkoi myös satunnainen " suruun juominen" . Katsoin sitä aluksi vähän läpi sormien, koska isä oli miehelle kovin tärkeä. Miehellä on tyyli kerätä ongelmia sisäänsä jonkin aikaa ja sitten revetä ryyppäämään (n. 1 krt kk). Muutama viikko sitten taas ryypiskelyn jälkeen sanoin että nyt riittää. Meillä on ollut suhteessa muitakin ongelmia ja mies on tissutellut (ehkä juuri sen takia) enemmänkin, eli noidankehä oli valmis.



Sanoin miehelle, että nyt riittää tämä perhehelvetti ja että ratkaisun avaimet ovat hänen omissa käsissään. Hän sai luvan miettiä mitä haluaa tai minä (ja poika) lähdetään. Yön asioita mietittyään totesi itse ensimmäisen kerran, että ongelma on hänen tapansa käyttää alkoholia ongelmanratkaisuun (minkä minä olin tiennyt jo pitkään). Siitä valaistuksesta on lähtenyt meidän suhteemme paraneminen sekä miehen alkoholin käyttöön tullut joku järki.



Näin pitkän pohjustuksen jälkeen sanoisin, että ratkaisun avaimena on se, että miehen on itse ymmärrettävä että hän juo liikaa. Mikä hänet sitten herättää, en tiedä, mutta voisit tosiaan yrittää kissan nostamista pöydälle. Tsemppiä. Toivotaan, että meilläkin suunta jatkuu samana mihin muutama viikko sitten lähti.

Vierailija
14/15 |
09.07.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Voi itku kun tuo sun tekstisi on niin tuttua... Et todellakaan kuulosta tiukkapipolle vaan ihmiselle joka huolehtii asioista kuin aikuinen ja jolla on lasten lisäksi huollettavana yksi aikuinen lapsi.



Minulla on kaksi leikki-ikäistä ja vuorotyö. Mies tekee ns. säännöllistä työaikaa eli on illat ja viikonloput vapaalla. Kotityöt on minun hommiani; mies ei saa edes tiskejä pois pöydästä ruuan (yleensä muroja jos ovat kolmistaan kotona) jälkeen. Joskus tekisi mieli heittää astiat seinään kun tulen kotiin yövuoron jälkeen.



Viikolla kaljaa miehellä menee muutama pullo illassa; olen kuulemma nipottaja kun sanon että sen joka on lasten kanssa illalla kotona (eli mies silloin kun olen ilta tai yövuorossa) pitää olla ajokuntoinen.



Viikonloput on yleensä isättömiä kun pappa pistää ensin harrastaen (mitä vastaan minulla ei siis ole mitään niin kauan kunnes harrastuksiin ei tarvita mukaan sixpackia) ja siihen päälle lähdetään poikien kanssa paikalliseen. Kotiinpaluu on aina ajan kysymys, ei tosin koskaan ennemmin kuin myöhemmin. Jos viihteelle on menty perjantaina niin ennen lauantai-iltaa en edes viitsi soittaa että mahdatko vielä asua tässä osoitteessa. Joskus olen pakannut eteiseen ns. vihjekassin kun mitta on tullut täyteen; mies vaan kylmästi ilmoitti että hän ei täältä lähde ja jos joku lähtee niin minä ilman lapsia. Kun olen joskus ottanut kierroksia oikein kunnolla ja saanut aiheesta riidan aikaiseksi niin turpaan tuli niin että korvissa soi. Ja tämä silloin kuin mies on ollut selvin päin. Humalassa pitää " vain" parin tunnin oratorioita siitä mitä kaikkea teen väärin. Siinäpä on kiva lähteä töihin aamulla kukonlaulun aikaan todellla pirteänä. Onnekseni olen saanut lasten hoidon järjestettyä niin ettei ole tarvinnut jättää lapsia krapulaisen isän " vahdittavaksi" joka on siis yhtä suuri kuin jättäisi oman onnensa nojaan. Omasta mielestään hänellä ei ole alkoholin kanssa mitään ongelmaa; pari kertaa on kuitenkin kuulemma mennyt överiksi (lähipiirin mielestä överiksi menee joka viikonloppu).



Mieti ihmeessä haluatko jatkaa miehen kanssa; itse ihmettelen että miksen vaan ota lapsia kainaloon ja häivy. Oikeassa elämässä se ei kai noin ihan mene vaikka kuinka siitä haaveilee. Jos vaikka miehesi tajuaisi mitä se on mahdollisesti menettämässä jos jatkaa tuolla linjalla... Oma kikkani tähän jatkuvaan painajaiseen on yrittää sulkea oma itseni pois päältä ja pitää lasten kanssa mahdollisimman normaalia arkea (mitä sekin on kun lapset kyselee että missäs isi taas on) ja ajatella että lapsilla on oikeus normaaliin lapsuuteen ja että minulla on sitten myöhemmin lasten kasvettua isommiksi taas aikaa enemmän omille jutuille.



Tsemppiä!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/15 |
11.07.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ymmärsinköhän ihan oikein, kun tajusin että miehesi on antanut sulle turpiin???? Toivottavasti tajusin väärin.



Jos miehesi juo noin paljon kuin kerrot, niin ei hyvin hällä mee. Et taida itse tajuta tilanteen vakavuutta? Miksi et lähde? Oletko turtunut tilanteeseen? Jos jäät, niin sairastut itsekin. Samoin lapsesi. Yritä nyt hyvä ihminen tajuta että KUN lähdet, alkaa elämä hymyillä sullekin.