Lue keskustelun säännöt.
Lapsi ilman sisaruksia
18.06.2020 |
Minulla on ihana tarhaikäinen tytär ja kaikki haluamani asiat elämässä kunnossa: omakotitalo, pitkä parisuhde, hyvä toimeentulo ja sain juuri upean työtarjouksen ulkomailta. Aikanaan kuvittelin saavani kaksi lasta koska itsellänikin on sisarus, mutta käytännössä kävi ilmi, että en ole äitityyppia ja sen yhdenkin lapsen kanssa on ollut jaksaminen ja parisuhde koetuksella. Ajatus toisesta lapsesta ahdistaa ja kauhistuttaa, vaikka ensimmäinen onkin ollut helppo tapaus. Mutta: en voi mitään sille, että tunnen epäonnistuneeni äitinä koska en voi tarjota lapselleni sisarusta. Ajatus vaivaa minua säännöllisesti, vaikka oikeasti kaikille olisi parempi että lapsia on vain yksi enkä oikeasti ole edes halunnut koskaan kuin korkeintaan sen yhden pienen tytön. Lisäksi taytin juuri jo 40 ja olemme muuttamassa ulkomaille, joten lapsi ei todellakaan ole ajankohtainen. Silti suren öisin sitä etten voi antaa tyttärelleni sisarusta ja pelkään että hän jää yksin elämässä. Meilläei juuri ole sukuakaan. Onko kohtalotovereita? En halua kuulostaa kiittämättömältä ja hävettää että vellon ns. keksityissä suruissa, mutta haluaisin kuulla, onko sisaruksettomuus surettanut muita ja miten siitä selvisitte.
Kommentit (17)
No mua surettaa sisaruksellisuus ja samoin ajattelevia riittää, että voit miettiä että hyvin mahdollisesti saatat tehdä lapsellesi palveluksen :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen ainoa lapsi ja olen aina surrut sisarettomuutta.
Muutimme todella usein ollessani lapsi ja oli aika kova paikka kohdata kaikki uusi aina yksin.
Varmaan juuri tästä syystä minulla on itselläni kaksi lasta.
Mulla myös yksi lapsi, joka ei helpolla tullut. En luultavasti saa enää lapsia ja surettaa kovasti lapseni puolesta ettei saa siskoa tai veljeä. Itselleni oma siskoni on äärettömän rakas ja tuntuu ikävältä juuri siksikin etten voi tarjota lapselleni samaa.
Olen ainoa lapsi enkä ole ikinä kaivannut sisaruksia, en edes nyt yli 60v.
Lapsena sain ihan riittävästi sisaruutta kaverieni siskoista. Omani on myös ainoa enkä usko hänen siitä kärsineen. Mies on kahden sisaruksensa kanssa tekemisissä pari kertaa vuodessa puhelun verran.
Mulla on aika skeptinen käsitys tästä ns.sisar rakkaudesta , pääsääntöisesti näyttää olevan kateutta , pahansuopuutta, toisten asioihin puuttumista jne.
Kaikki eivät tule toimeen sisarustensa kanssa.
Onhan se toki kiva ajatella, että sisaruksista tulee sitten parhaita kavereita, mutta ei ole realistista ajatella niin.
Minulla on kolme sisarusta, eikä olla koskaan oltu läheisiä. Ei olla aikuisiällä enää yhteyttä oikeastaan pidetty.
Kun olin nuorempi, niin silloisella parhaalla ystävälläni ei ollut sisaruksia ja ei niitä kyllä kaivannutkaan. Eli oikein onnellisen lapsuuden ainoana lapsena.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei lapsi tarvitsee sisaruksia. Jos ajatus pelottaa niin älä tee sitä, ei toinen lapsi mene siinä sivussa, vaikka niin sanotaan. Kumpikin lapsi vaatii sinulta yhtä paljon ja he tarvitsevat kumpikin aikaasi, vauva tietysti enemmän ja isompi voi kokea että hän jää huomiotta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei ap!
Olen samassa ja silti erilaisessa tilanteessa. Täytän 40 tänä vuonna, olen sinkku ja on mun ajatuksissani ollut kaksi lasta. Ensimmäinen saatiin aikaiseksi lapsettomuushoidoilla entisen miehen kanssa, suhde kariutui sittemmin.
On aika ristiriitainen olo. Toisaalta olisin halunnut, mutta vuosi vuodelta se vaihtoehto tuntuu ajelehtivan kauemmaksi. Olisin erityisesti halunnut kokea raskauden uudelleen ja vauvavuosi oli ainakin siihenastisen elämäni parasta aikaa. Kuitenkin sittemmin yksinhuoltajana ja muutaman muun mutkan takia jaksaminen on ollut kortilla ja... Niin, en tiedä. Minulle myös tarjoutui mahdollisuus toiseen lapseen, mutta valitsin kuitenkin toisin.
Lapseni on usein puhunut siitä, että toivoisi sisarusta. Tietenkin tällä hetkellä se ei edes ole minusta kiinni, kun olen yksin. En tiedä. Jotenkin vain tuntuu siltä, että vuosien myötä se valinta pikkuhiljaa muodostuu. Ja vaikka lapseni toivoisikin sisarusta ja minusta tuntuu siltä, että hän jää tällaista tärkeää asiaa paitsi, asia ei ole mustavalkoinen. Hän on saanut ihan varmasti enemmän huomiota sekä minulta, että isältään, kuin olisi useampilapsisessa perheessä saanut. Luulen, että olen ollut parempi äiti näin, sillä kahden lapsen yksinhuoltajana olisin luultavasti vielä väsyneempi. Sitä en voi tietää tietenkään, onko se totta, sillä nyt olen kulkenut tällaista polkua. Lapseni näyttää saavan myös ystäviä missä vain kulkeekin ja on muodostanut syviä ja kestäviä ihmissuhteita jo itsekin. Hänellä on serkkuja ja isän uuden puolison myötä elämään on tullut vielä enemmän samanikäisiä lapsia.
Ja... en tiedä. Elämä voi yllättää. Ehkä me saamme jonain päivänä molemmat sellaisen perheen, jota olemme aina toivoneet. Ehkä se tulee vähän eri tavalla, kuin olimme ajatelleet ja toivoneet, mutta ehkä se voi silti olla yhtä totta.
Luulen, että sulle olisi hyötyä, jos pääsisit jonkun ymmärtäväisen ihmisen kanssa juttelemaan muutaman kerrankin asiasta. Se voisi selkeyttää omia ajatuksia. Onhan nämä isoja juttuja, isoimpia valintoja, mitä elämässä tulee vastaan. Mihin päädytkin, asiat järjestyvät varmasti.
Älä hanki toista lasta, jos et ole 100% varma.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Entä ne perheet joilla on vaikka kaksi lasta ja se toinen kuolee, entä ne joilla on kaksi lasta ja toinen syntyy vaikeasti vammaisena. Pitää aina muistaa että me ei hallita tätä elämää.
Kiitos kommenteista, tämä oli ensimmäinen keskustelunaloitukseni ikinä ja tuntuu lohdulliselta ajatella että en ole pohdintojeni kanssa yksin <3
Itselläni on siis sisar ja vaikka emme ole kovin paljon tekemisissä, hän on silti minulle supertärkeä. Sisko on vela ja oikeastaan siksi(kin) päädyin tekemään lapseni - en halunnut että pieni sukumme kuolee kokonaan. Mutta tavallaan sekin, eli ainoan seuraavan sukupolven edustajan rooli, tuntuu raskaalta taakalta asettaa pienen harteille. Mutta kaikillahan meillä on jotain taakkaa lapsuudesta, ja jos se tässä tilanteessa on jonkinlainen yksinäisyys, kyllä silläkin on hopeareunuksensa - kuten vaikka mainitsemanne sisaruskateuden ja -riitojen puute, jakamaton huomio vanhemmilta ja vanhempien parempi jaksaminen.
Eniten kolahti tuo "älä tee jos et ole 100% varma" -kommentti. Nyt kun vihdoin kirjoitin asiasta, tajusin etten oikeasti ole haluamalla halunnut edes tätä ensimmäistä, vaan päädyin lapsentekoon koska pelkäsin menettäväni jotain ilman lasta, vaikka elämä muuten olikin hyvää. En kadu yhtään, mutta en myöskään löytänyt äitiydestä mitään niin järisyttävää, että pitäisin lapsettoman elämää jotenkin huonompana.
Ehkä tässä toisen lapsen hankinnassa on kyse ihan samasta jutusta: pelosta menettää jotain minkä kuvittelee olevan tärkeää, vaikka oikeasti näin on ihan yhtä oikein ja hyvä. Eikä ole kellekään hyvä syntyä vain seuralaiseksi
tai varanumeroksi, kyllä vauva on ansainnut tulla 100% halutuksi.
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi et ilmoita lasta tarhaan/kerhoon tai harrastukseen jossa saa saman ikäisiä kavereita? ei sisaruksia aina tarvitse olla, minulla on useampi sisarus mutta ovat täysin unohtaneet ja hylänneet minut, eikä ole muuta syytä kun se että heillä on muuta tekemistä/eri mielenkiinnonkohteet, muille ei haluta jäävän aikaa nytkin juhannus ilman heitä. Ei se sisaruus automaattisesti takaa sitä että "kaikki ovat aina yhdessä" tai ylimpiä ystäviä! Sisarukset voivat olla täysin erilaisia luonteeltaan ja mielenkiinnonkohteiltaan, jolloin ei ole mitään yhteistä. Sisarukset tuntuvat lähinnä etäisiltä sukulaisilta enää vain, en jaksanut olla yksin se joka kyselee kuulumisia. En jaksa enää yrittää ymmärtää, niinpä keskityn asioihin joista pidän. Asioihin ja ihmisiin joilla ei ole aina kiire tai muuta tekemistä ja joille en ole yhden tekevä.
On varmasti totta että sisaruus ei tarkoita automaattisesti lämpimiä välejä. Mutta oletteko te sisaruksettomat tunteneet painetta omien vanhempien (tai muiden edellisten sukupolven edustajien) huomioimisesta yksin? En kuvittele että lapseni hoitaisi minut, isovanhempansa saati lapsettoman tätinsä aikuistuttuaan, mutta siitähän ei yli pääse että meidät kaikki perii kuitenkin ja hänelle yksin ne viranomaiset sitten soittelevat kun me hoitokodissa pudotaan sängystä. Olen itse aikanaan ollut emännöimässä kolmia perunkirjoituksia alle kolmekymppisenä enkä toivoisi lapseni joutuvan kokemaan sellaista yksin.
Ja vielä vastauksena kommentteihin: olen kyllä töissä ja lapsi on ollut tarhassa parivuotiaasta sekä käynyt sitä ennen kaikki yhteisjutut vauvamuskarista taaperotanssiin. En ole huolissani sosiaalisista taidoista enkä kaverustumisesta, vaan siitä että ei ole ketään jakamassa niitä elämän suuria linjoja ja suvun asioita. Olemme tosiaan muuttamassa juuri pariksi vuodeksi ulkomaille työni perässä ja se väistämättä katkaisee myös kaverisuhteita, ja sama taas palatessa. Ja vaikka jäisimme, kaverit voivat muuttaa koska vain, täällä päin se ei ole harvinaista edes.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sisaruksettomuus on ongelma oikeasti ainostaan sivullisille. En minä ainoana lapsena ole kärsinyt ikinä mistään muusta kuin siitä, että puupäät syöttivät minulle totena uskomustaan ainoiden lasten itsekkyydestä. Kun lopulta tajusin, etten ole yhtään sen itsekkäämpi kuin kukaan muukaan, kaikki oli ihan jees.
Teet just niin monta mukulaa kuin haluat. Tsemppiä!
Ainoat lapset ovat epäterveen yksinäisiä, mutta tietysti jo päiväkotikaverit auttaa. Se ei kuitenkaan ole ideaali. Mutta. Elämä ei ole täydellistä ja on pahempiakin asioita kuin kasvaa vähän tai paljon yksinäisenä ainokaisena. Silti sisarus olisi lapselle kasvaessaan suuri rikkaus. Vanhemmat tietenkin päättävät siitä yrittävätkö toista lasta vai eivät ja kaikilla ei riitä rahkeet vaikka olisi hieno ura, okt, pitkä parisuhde, mitä näitä nyt oli...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sisaruksettomuus on ongelma oikeasti ainostaan sivullisille. En minä ainoana lapsena ole kärsinyt ikinä mistään muusta kuin siitä, että puupäät syöttivät minulle totena uskomustaan ainoiden lasten itsekkyydestä. Kun lopulta tajusin, etten ole yhtään sen itsekkäämpi kuin kukaan muukaan, kaikki oli ihan jees.
Teet just niin monta mukulaa kuin haluat. Tsemppiä!
Ainoat lapset ovat epäterveen yksinäisiä, mutta tietysti jo päiväkotikaverit auttaa. Se ei kuitenkaan ole ideaali. Mutta. Elämä ei ole täydellistä ja on pahempiakin asioita kuin kasvaa vähän tai paljon yksinäisenä ainokaisena. Silti sisarus olisi lapselle kasvaessaan suuri rikkaus. Vanhemmat tietenkin päättävät siitä yrittävätkö toista lasta vai eivät ja kaikilla ei riitä rahkeet vaikka olisi hieno ura, okt, pitkä parisuhde, mitä näitä nyt oli...
Juuri tämä on se asenne, mikä ainoaa lasta vituttaa. Ei, emme ole epäterveen yksinäisiä. Et sinä voi tätä määritellä omien ihanteitteesi kautta. Luulet tietäväsi paremmin, mutta et tiedä.
Vierailija kirjoitti:
Ainoat lapset ovat epäterveen yksinäisiä, mutta tietysti jo päiväkotikaverit auttaa. Se ei kuitenkaan ole ideaali. Mutta. Elämä ei ole täydellistä ja on pahempiakin asioita kuin kasvaa vähän tai paljon yksinäisenä ainokaisena. Silti sisarus olisi lapselle kasvaessaan suuri rikkaus. Vanhemmat tietenkin päättävät siitä yrittävätkö toista lasta vai eivät ja kaikilla ei riitä rahkeet vaikka olisi hieno ura, okt, pitkä parisuhde, mitä näitä nyt oli...
Pahoittelut jos omasta talosta ja urasta mainitseminen kuulosti leuhkalta, tarkoitukseni oli nostaa ne esiin vain koska asia on juuri niin kuin vihjailet: ei rahkeet riitä, koska halusin myös ne - enkä kadu sitä sen enempää kuin lastakaan, päinvastoin. Parempi vain että mahdollisimman moni osaa kuunnella voimavarojaan etukäteen eikä vasta lasuvaiheessa. Eikä maailma pyöri jos me kaikki keskitymme vain lisääntymiseen.
Mutta mitä tulee yksinäisyyteen, sitä on turha sekoittaa noin suoraviivaisesti sisaruksettomuuteen. Ei se seura katso geenejä, päinvastoin. Monet ovat läheisempiä puolisonsa ja parhaiden ystäviensä kuin vanhempiensa ja sisarustensa kanssa, ja se on jopa enemmän normi kuin ne superläheiset välit lapsuudenperheeseen. Liian paljon on nähty sitäkin miten ne sukulaiset ovat niskassa neuvomassa, vaatimassa ja työntämässä johonkin muottiin, alkaen ihan siitä lapsenteosta.
Kiitos kommentista silti, tuli jotenkin keveä mieli, kun muistin että niitäkin ihmisiä on jotka haluavat kertoa muille miten pitää elää. Yritän ajatella että sisaruksettomuus voi tuoda lapselleni myös vapautta valita läheiset ihmisensä sellaisiksi joiden seurassa saa olla oma itsensä, ja toivon että hän ainokaisena oppii pitämään erityistä huolta ystävyyssuhteistaan
Sisaruksettomuus on ongelma oikeasti ainostaan sivullisille. En minä ainoana lapsena ole kärsinyt ikinä mistään muusta kuin siitä, että puupäät syöttivät minulle totena uskomustaan ainoiden lasten itsekkyydestä. Kun lopulta tajusin, etten ole yhtään sen itsekkäämpi kuin kukaan muukaan, kaikki oli ihan jees.
Teet just niin monta mukulaa kuin haluat. Tsemppiä!