Miksi olla parisuhteessa?

En oikein tajua aloitusta. Jos ap haluaa olla sinkku niin siitä vaan. Mutta voi tulla äkkiä kosmisen yksinäisyyden tunteita, turvattomuutta, kaipuuta aikuisten ihmisten ajatustenvaihtoon, ikävä läheisyyttä. Ihmisen perustarpeita. Ap ei taida tietää mitä on yksinäisyys silloin kun sitä ei itse halua. Voi tulla masennusta. ja muita mt-ongelmia.

Harva pärjää yksin.

Parisuhde on yliarvostettu Disney juttu. Parisuhde on kuoleva juttu. Harva on enää  pitkässä parisuhteessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä parisuhteet eivät vain ole sinun juttusi. Yksi sukulaiseni on samanlainen. Hän vain tykkää olla itsekseen, tai ainakin näin sanoo.

Minusta on erikoista, että sanot rakastavasi miestä mutta sitten kuitenkin arki ilman häntä ei olisi mielestäsi merkittävästi huonompaa. Tämä kuulostaa minusta ristiriitaiselta. Ainakin oma arkeni olisi ehdottomasti harmaampaa ja ankeampaa ilman puolisoani, vaikka tykkään olla myös itsekseni. Olen parisuhteessa, koska rakastan miestäni ja hänen lämpöisyytensä ja huumorintajunsa tuovat elämääni paljon iloa. En ehkä minäkään mitään maailman syvällisempiä yhteyksiä hänen kanssaan ole kokenut, mutta syvällisempiä kuin muiden kanssa ja koen, että voin luottaa ja tukeutua häneen.

Yksi mahdollisuushan on myös, että 2 vuoden kuluessa "vaaleanpunaiset silmälasit" eli ts. rakastumisen hurma hälvenee biologisesti viimeistään ja tilalle alkaa rakentua rakastumisen sijaan rakastaminen ja kumppanuus. Ehkä elätte ajankohtaisesti tätä aikaa, kun suhteenne alkaa muuttua "tavalliseksi". Tämä herättää monissa tarpeen reflektoida parisuhteen tilaa ja järkevyyttä.

Eli se, että ei ole varma jos enää haluaa parisuhdetta on merkki siitä, että on kiintynyt kumppaniinsa? Missä universumissa oikein elät? 😂

Kummallinen näkemys. Milläköhän tavalla ymmärsit ihan tässä universumissa kommenttini noin?

9

Selvästi tämä on nyt jotenkin haasteellinen aihe, kun harva tuntuu saavan koppia. Samaistun kuitenkin erityisherkkyydestään kertoneeseen vapaaehtoiseen sinkkuun. Olin itsekin vapaaehtoisesti sinkkuna tätä ennen sen 10 vuotta, mutta kärsin silti vastentahtoisesti yksinäisyydestä. Varmaan parisuhteen olisi saanut, jos olisi huolinut vain jonkun. Halusin mielummin hyvän parisuhteen tai sitten pelkän sinkkuuden. Kuitenkin hyvän suhteen saatuani pohdin onko tämäkään "riittävästi" ja onko sitten mikään riittävää. Onko ainut vaihtoehto olla sinkku ja tyydyttää läheisyyden tarve ystävillä ja fuckbuddyllä. En tosin usko tämä olevan välttämättä sen parempi/huonompi vaihtoehto kuin parisuhde.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnen miestäni kohtaan vetoa ja ollaan yhdessä suunniteltu tulevaisuutta. Kuitenkaan en osaa sanoa, onko yhteinen tulevaisuus tai parisuhde "tarpeeksi". Varmasti kivaa monella tapaa, mutta en osaa oikein vastata miksi se olisi kokonaisuudessaan parempi vaihtoehto kuin sinkkuus. Jos eroaisimme, harmittaisi menettää mies persoonana/ihmisenä. Itse parisuhteen loppuminen ei harmittaisi, vaikka se hyvälaatuinen onkin. Koen kuitenkin, että pitäisi olla jotain enemmän, mutta kaikki on kuitenkin jo hyvin. Joten pohdin, ymmärränkö parisuhdetta tai enkä vain ole parisuhdeihminen.

T. ap

Tämähän on juuri se ihanteellinen ja terve lähtökohta parisuhteelle: nautit parisuhteesta mutta et tarvitse toista ollaksesi onnellinen ja tyytyväinen elämääsi. Parhaat parisuhteet syntyvät juuri tällaisten ihmisten välille. Moni olisi tasapainostasi erittäin tyytyväinen.

Saisiko aloittajalta tähän kommenttia?

Lisäksi kiinnostaisi kuulla kommentti seksiasiaan. Eikö seksi ole sinulle tärkeää, vai saatko sinkkunakin tarpeeksi seksiä, jos se ei kerran ole ilmeinen syy olla suhteessa?

Olen tällä hetkellä sinkku, mutta pari kertaa aiemmin ollut parisuhteessa, yksinkertaisesti siksi, koska halusin silloin olla juuri sen ihmisen kanssa enemmän kuin itsekseni.

Olin nuorempana pitkässä parisuhteessa. Se oli ystävyyttä, rakkautta ja yhdessä kasvamista. Parhaina aikoina myös seksiä. Nyt kun olen ollut pitkään sinkku, mietin samaa. Olen myös introvertti enkä ehkä enää kaipaa kovin tiivistä parisuhdetta, omasta asunnosta olisi ainakin vaikea luopua. Silti huomaan kaipaavani läheisyyttä ja sitä, että voisi jakaa asioita toisen kanssa. Saa nähdä tuleeko se koskaan enää toteutumaan.

N 48

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnen miestäni kohtaan vetoa ja ollaan yhdessä suunniteltu tulevaisuutta. Kuitenkaan en osaa sanoa, onko yhteinen tulevaisuus tai parisuhde "tarpeeksi". Varmasti kivaa monella tapaa, mutta en osaa oikein vastata miksi se olisi kokonaisuudessaan parempi vaihtoehto kuin sinkkuus. Jos eroaisimme, harmittaisi menettää mies persoonana/ihmisenä. Itse parisuhteen loppuminen ei harmittaisi, vaikka se hyvälaatuinen onkin. Koen kuitenkin, että pitäisi olla jotain enemmän, mutta kaikki on kuitenkin jo hyvin. Joten pohdin, ymmärränkö parisuhdetta tai enkä vain ole parisuhdeihminen.

T. ap

Tämähän on juuri se ihanteellinen ja terve lähtökohta parisuhteelle: nautit parisuhteesta mutta et tarvitse toista ollaksesi onnellinen ja tyytyväinen elämääsi. Parhaat parisuhteet syntyvät juuri tällaisten ihmisten välille. Moni olisi tasapainostasi erittäin tyytyväinen.

Saisiko aloittajalta tähän kommenttia?

Lisäksi kiinnostaisi kuulla kommentti seksiasiaan. Eikö seksi ole sinulle tärkeää, vai saatko sinkkunakin tarpeeksi seksiä, jos se ei kerran ole ilmeinen syy olla suhteessa?

Lainaamasi viesti kuvailee sinänsä aika hyvin tilannettani; en tarvitse puolisoani, koska minun on hyvä olla ilman häntäkin. Voin vapaasti valita olla hänen kanssaan pelkästä haluamisesta. Toisaalta hän kuitenkin vastaa esim. läheisyyden tarpeeseen, mikä on täyttynyt sinkkuna vain vaillinaisesti. Toisaalta, voin tarvittaessa elää vähemmälläkin läheisyyden määrällä. Seksi on ihana asia, mutta sen voi kuitenkin riittävissä määrin hoitaa itsekin. En koe (säännöllistä toisen ihmisen kanssa harrastettavaa) seksiä riittävänä syynä olla parisuhteessa.

Vierailija kirjoitti:

Parisuhde on yliarvostettu Disney juttu. Parisuhde on kuoleva juttu. Harva on enää  pitkässä parisuhteessa.

Niin, täällä vauviksen kuplassa. Irl hemmetin monikin pystyy pidempään suhteeseen ja haluaa sitä. Nykyiinen luonnehäiriöisten buumi tekee sen, että pikaseksi ja impulsiivinen eipäs-juupas pelleily jyllää ja kyynistää, vaikka vaihtoehtojakin olisi. Ollaan uhriuduttu ja sitä kostetaan vastakkaiselle sukupuolelle seksin areenalla.

Aina on ne jotka saivat hyvät eväät, selkeät rajat ja omanarvontunnon kotoaan ja he hakeutuvat toistensa pariin. Näillä on ne laadukkaimmat ja antoisimmat suhteet, kun ei tarvitse käyttää toista omien traumojensa roska astiana eikä tarvitse vetää kolmansia osapuolia draamailemaan, mikä kertoo aina vähintään kusipäisyydestä, usein paljon pahemmasta. Suhteet eivät ole terveille ihmisile valtapelejä vaan kasvun alustoja, parisuhde erityistapauksena.

Mt tyypitkin voivat saada suhteesta tukea ja rakennusaineksia , kunhan on muitakin ihmissuhteita eikä mene kietoutuneeksi symbioosiksi.

Hmm. Voin hieman samaistua aloitukseen. Olen siis naimisissa oleva mies, kaksi lasta ja sinänsä kaikki oikein hyvin parisuhteessa (paitsi seksi, siinä ei kyllä vaan kohdata, mä olen ehkä jopa semisti seksiaddiktin piirteitä omaava kun vaimo taas on aika kaukana siitä). Tämä on oikeastaan ensimmäinen vähänkään pidempi parisuhteeni, ja olen viime aikoina alkanut miettiä että olisikohan onnellisempi yksin. Välillä tuntuu että kolmistaan lasten kanssa kotona on helpompi olla kuin koko perheen voimin, en kylläkään oikein tiedä miksi. Jotenkin on vaan rennompaa saa tehdä kaiken oman mielen mukaan eikä tarvitse tehdä kompromisseja missään asioissa. En tiiä. Eihän se kauheen hyvältä kuulosta et mieluummin vietän aikaa ilman vaimoa kuin hänen kanssaan :D Jotenkin tuntuu että en nykyään saa parisuhteesta niin paljon kuin siihen laitan, asiasta on puhuttukin mutta ei se oikein mitään ole muuttanut. Kai se suurin ongelma tässä on toi seksi, mutta ilman sitäkin voisin elää jos olisin yksin, on ihan eri asia olla parisuhteessa silti saamatta harrastaa sitä rakastamansa ihmisen kanssa. En tiiä nyt kuinka paljon tää ees liitty alotukseen mut kuitenkin :D

Vierailija kirjoitti:

Hmm. Voin hieman samaistua aloitukseen. Olen siis naimisissa oleva mies, kaksi lasta ja sinänsä kaikki oikein hyvin parisuhteessa (paitsi seksi, siinä ei kyllä vaan kohdata, mä olen ehkä jopa semisti seksiaddiktin piirteitä omaava kun vaimo taas on aika kaukana siitä). Tämä on oikeastaan ensimmäinen vähänkään pidempi parisuhteeni, ja olen viime aikoina alkanut miettiä että olisikohan onnellisempi yksin. Välillä tuntuu että kolmistaan lasten kanssa kotona on helpompi olla kuin koko perheen voimin, en kylläkään oikein tiedä miksi. Jotenkin on vaan rennompaa saa tehdä kaiken oman mielen mukaan eikä tarvitse tehdä kompromisseja missään asioissa. En tiiä. Eihän se kauheen hyvältä kuulosta et mieluummin vietän aikaa ilman vaimoa kuin hänen kanssaan :D Jotenkin tuntuu että en nykyään saa parisuhteesta niin paljon kuin siihen laitan, asiasta on puhuttukin mutta ei se oikein mitään ole muuttanut. Kai se suurin ongelma tässä on toi seksi, mutta ilman sitäkin voisin elää jos olisin yksin, on ihan eri asia olla parisuhteessa silti saamatta harrastaa sitä rakastamansa ihmisen kanssa. En tiiä nyt kuinka paljon tää ees liitty alotukseen mut kuitenkin :D

Parisuhteessa, jossa ei ole paljon hyvää seksiä, ei ole mitään järkeä. Ei ihme, jos hiertää viettää aikaa vaimon kanssa.

Yksin on hyvä olla, villi ja vapaa, joten jätä se sika joka pilaa elämäsi.

Minusta tämä oli hyvä aloitus.

Itse en ole koskaan ymmärtänyt parisuhteiden pointtia.

Enkä varsinkaan sen jalustalle nostamista.

Sen takia en sellaiseen ole koskaan purkinytkään,

Minä en nykyään enää ymmärrä parisuhteen ideaa. Minun on erittäin vaikeaa pariutua (vihaan tuota sanaa X"""DDD) koska en miekkosia enkä tarvitse heitä mihinkään. Minulla on oma omaisuus, asunto, rahat, automobiili, suunnitelmat (jotka eivät jää suunnitelmatasolle, vaan jotka toteutan heti kun voin.) 

Joskus nostin parisuhteen ihmeelliseen arvoon ja koin, että ihminen on viallinen ilman XDDDDDD Sitten sain elämänkokemusta ja tajusin, että en ole tullut onnelliseksi yhdestäkään suhteesta. No hetkeksi joo, mutta alun jälkeen kukaan ei enää panosta ja kaikki muuttuu. En jaksa sellaista. Vaadin prinsessakohtelua XDDD

En kaipaa läheisyyttä. En kaipaa halailua ja pussailua. Minua ei pelota olla yksin, minua ei pelota tehdä ratkaisuja yksin. Aion muuttaa omakotitaloonkin yksin. Uskokaa vaikka huviksenne, en ole lähelläkään asek.suaalia tai aromantikkoa. 

Minulla on täysin normaali suhtautuminen näihin jutskiin. En vain kaipaa läheisyyttä. En ymmärrä miten se tekee elämästäni parempaa. 

Kyllä minä olen mielelläni erityisen miekkosen lähellä, silloin kun olen ihastunut. Mutta kun en ole ihastunut keneenkään, en vain kaipaa sitä. 

Minä olen kasvanut todella itsenäiseksi. En ole halukas jakamaan. Tämäkin on erikoista, koska minulla on sisarus. Olen TOTTUNUT jakamaan kaiken. 

Tai ehkä juuri siksi en halua jakaa, kun enää ei ole pakko.

Mielestäni yksikään ihminen ei ansaitse 100 % luottoa eikä 100 % hyväksyntää. Ihmisillä on aina ajatuksia, jotka eivät yksinkertaisesti kohtaa keskenään. En minä esimerkiksi koe, että rikoksiin vähitellen suhtautuva miekkonen ansaitsee täyden hyväksyntäni. En yksinkertaisesti kykene ajattelemaan, että hän saa olla mitä mieltä tahansa, tärkeintä on rakkaus XDDDDD. Ei ole. 

Eläimiin kylmästi suhtautuva ei ansaitse hyväksyntää. Vaikka olisi passiivinen, niin se vihamielinen ajatus eläimiä kohtaan aiheuttaa sen, ettei miekkonen ole arvoiseni. 

Minua ei ikinä lähestytä livenä, ja minulla on muutenkin todella tiukat kriteerit, joten 99,9 % miekkosista ei niitä täyttäisi muutenkaan. Netissä minua epäillään feikiksi tai sitten päädyn juttelemaan k u s i p ä i d e n kanssa eikä mikään etene mihinkään.

Jos rehellisiä ollaan, minulla ei ole edes erityistä mielenkiintoa olla pehmeämpi ja lempeämpi miekkosille XDDDD Joskus olen sitä ajatellut, mutta se sotii arvojani vastaan XDDDD minä olen pehmeä ja lempeä vain eläimille. Aikuiset ihmiset osaavat pitää huolen itsestään eikä minun tarvitse heitä paapoa ja käyttää rahojani heihin. 

Minä en nykyään enää ymmärrä parisuhteen ideaa. Minun on erittäin vaikeaa pariutua (vihaan tuota sanaa X"""DDD) koska en miekkosia enkä tarvitse heitä mihinkään. Minulla on oma omaisuus, asunto, rahat, automobiili, suunnitelmat (jotka eivät jää suunnitelmatasolle, vaan jotka toteutan heti kun voin.) 

Tästä jäi jokin sana pois XDDDD Mutten muista että mikä.

Olen myös aivan liian tottunut vilkuilemaan miekkosia julkisilla paikoilla XDDD olen aivan liian tottunut flirttailemaan netissä. Olen aivan liian tottunut sellaisiin tapoihin, jotka eivät ole ok suhteessa.

Mutta minä uskon, että kun muutan omaan taloon, niin sieltä lähialueelta löytyy joku hyvä XDDD Sitten molemmat ovat jo valmiiksi siellä missä pitääkin ja ehkä asiat alkavat loksahtelemaan paikoilleen XDDD tällä hetkellä olen koko ajan lähtöajatuksissa, joten minun on vaikeaa tutustua, jos toinen haluaa asua täällä ja minä siellä. En minä mihinkään ulkomaille ole muuttamassa todellakaan, vaan toisen maakuntaan.

Toiseen 

Minulle tulee piakkoin 30 v avioliittoa täyteen. Miksi olen mieheni kanssa? Koska hänen kanssaan on parempi kuin olla yksin. Hän on paras ystäväni, vaikka välillä onkin riitaa. Huumori, samantyyppiset kiinnostukset ja arvot yhdistävät. Seksiäkin on riittänyt koko tämän ajan. Arvostan miestäni aidosti, ja uskon sen olevan molemminpuolista. 

 

Minusta ratkaisevinta on se puolisonvalinta. Pitää löytää se oikeasti paras, eikä tyytyä mihinkään. Muuten voi olla yksinkin. 

Lisäksi kiinnostaisi kuulla kommentti seksiasiaan. Eikö seksi ole sinulle tärkeää, vai saatko sinkkunakin tarpeeksi seksiä, jos se ei kerran ole ilmeinen syy olla suhteessa?

Harvoin nainen saa parisuhteessa parempaa seksiä kuin yksin. Siinä suhteessa seksi ei ole naiselle hyvä syy parisuhteeseen. 

Niinhän se on ainakin itselläni että yksinäisyyden tunnetta luo ne muut ihmiset. Kun olen jonkun kanssa vähänkään tiiviimmin tekemisissä ja siihen tulee tauko, niin siinä tuntee olonsa todella yksinäiseksi. Kun on jatkuvasti yksin niin samaa oloa ei tule.