Väsynyt miehen sukuun?
Heips!
Haluaisin " vertaistukiryhmän" koskien otsikkoa.
Mä olen lopen uupunut sukulaisiin. Siis miehen sukulaisiin.
Alkuun ne oli todella mukavia ja toivottelivat tervetulleiksi sukuun jne... Olen mieheni kanssa ollut yhdessä 9 vuotta joista 5 naimisissa.
Meillä on yhteensä 4 lasta. Kaikki ei omia.
Tässä on jo vuosia mennyt ja kaikkea olen joutunut heiltä kestämään. Suurimmaksi osaksi olen saanut osakseni ilkeilyä.
Mieheni veli on avoimesti inhonnut minua. Toinen veli taas tykkää paljonkin. En edes yritä ymmärtää mitä olen tehnyt ansaitakseni koiran kohtelun. Haluan korostaa, että kunnioitan vanhempia ihmisiä ja olen aina yrittänyt olla ystävällinen ja kohtelias.
Joka tapauksessa. Tämä veli haukkuu minua ihan suoraan sukulaisten ja jopa vieraiden edessä. Viikko sitten oltiin anopilla kylässä ja istuttiin kahvipöydässä. Aiheeksi tuli mieheni ärsytys eläimiä kohtaan johon totesin (sanoin siis miehelleni), että on tainnut taas aivot käydä ylikierroksilla. (tai jotain vastaavaa, aihe menee pidemmällekkin siitä kommenttini).
Mieheni veli otti asiakseen haukkua minut tyhmäksi ja vissiin jotain muutakin. En jäänyt kuuntelemaan. Siis kukaan muu ei huomannut, kun kommentoin miehelleni, mutta tämä kyylä kyllä pitää huolen, että kuulee kaiken mistä minut voisi haukkua.
Mieheni vanhemmatkin ovat kääntäneet selkänsä kokonaan viimeisimmän lapsen tultua taloon. Heiltä ei saa mitään tukea.
Kysyvät, että mikäs haukotuttaa ja kun vastaa suoraan, että lapsella on taas korvatulehdus ja hän vähän valvottaa niin saa vain ilkeitä kommentteja.
Päätin jo aikaisemmin, että mikäli tässä on kaikki tuki mitä sieltä saa niin viitsiikö itseään kiusata. Viimeinen niitti oli tuo veljen haukku. Paikalla oli siis sukuun kuulumattomia vieraita ihmisiä.
Äitini sanoi, ettei minun tarvi siellä käydä. Mies voi viedä lapsia mummolaan ja ite voin jäädä kotiin. Hyvä idea ja näin teen.
Olen todella väsynyt siihen, että aina ilkeillään. Tässä ei siis todellakaan ole kaikki vain viimeisen viikon tapahtumat.
Asun kaukana perheestäni ja sukulaisistani. Kavereita ja hyviä ystäviäkin on tullut täältä, mutta silti tuntuu, että karkuun olisi lähdettävä. Pitkälle pois näistä ihmisistä.
Onko muita? Miten olette hoitaneet " välien katkaisun" ? En meinaa heitä lopullisesti hylätä, mutta kylään en enää mene. Ei tee mieli kutsua kyllä tännekkään, mutta miehen vanhemmat ovat jo vanhoja eikä heillä ole paljoa jäljellä.
Onko pakko niellä kaikki ilkeily sen takia? Onko pakko jaksaa?
Kommentit (13)
Muuten menee todella mainiosti miehen suvun kanssa, mutta yksi hänen naispuolinen sukulaisensa rassaa.. kyseessä on tyyppi, jonka kanssa en todellakaan olisi missään tekemisissä jos ei olisi pakko. En viihdy hänen seurassaan, koska hänen käytöksensä voi olla mitä tahansa maan ja taivaan väliltä mikä on todella rasittavaa. Ensimmäiset nelisen vuotta yleensä irtosi töykeää, koppavaa ja kiittämätöntä käytöstä (alkuaikoina yritin rakentaa hänen kanssaan jonkunlaista järkevää ihmissuhdetta, mutta aina tuli peetä niskaan, siispä lakkasin yrittämästä) mistä syystä ehdin jo hyvin varhaisessa vaiheessa kyllästyä täysin koko naiseen.
Nyt heille on tullut lapsi ja yhtäkkiä hän on muka muuttunut täysin ja käyttäytyy kuin olisi paras kaverini. Minua ei taas jaksa vähempää enää kaiken sen peen jälkeen kiinnostaa. Odotan itse nyt esikoistani. Hän juttelee nyt hirveästi raskaudestaan ja lapsestaan (huom ensimmäinen kerta kun hän puhui minulle mitään oma-aloitteisesti oli puolen vuoden " tuntemisen" jälkeen, joten pelkästään se että hän puhuu on omituista ja lähinnä kiusallista..) mutta en vain jaksa innostua enkä halua jakaa asioitani hänen kanssaan... hänen lapsensakaan ei suoraan sanottuna kiinnosta, koska se on minulle täysin vieraan ihmisen lapsi.
joilla on jonkinlaista skismaa miehen suvun kanssa. Mulla menee muitten kanssa ihan ok paitsi anopin. Mieheni on ainut lapsi ja hänen isänsä on kuollut. Anopppi on kasvattanut mieheni yksin ja nostaa itseään kultatuolille tämän takia. En tullut hänen kanssaan kovin hyvin juttuun ennen lapsen syntymääkään. Taloa rakennettaessa hän puuttui joka asiaan ja päsmäsi päälle kaikessa. Lapsen synytmän jälkeen hän puuttui todella moneen kertaan ja ilkeästi siihen, kun lopetin imetyksen (vauva oli 3kk ja ja imetys takkuili tosi pahasti) ja kasvatustapammekin tuntuvat olevan hänelle vääriä (huomauttelee kun komennamme 1-vuotiastamme). Viimeisin valituksen aihe on se, kun käymme miehenii kanssa kuulemma liikaa ulkona.
Uskallan kyllä sanoa hänelle vastaan, mutta saan sillä vain mieheni suuttumaan, koska hänen mielestään tehtäväni on vain vaieta ja niellä kaikki mitä anoppi suustaan päästää. Jos sanon vastaan, käyttäydyn mieheni mielestä huonosti. Sitten taas seuraavan kerran, kun mieheni näkee anopin kahdestaan, siellä puidaan tätä huonoa käytöstäni. Mieheni harvoin asettuu näissä vastakkainasetteluissa minun puolelleni.
Nyt meillä menee erinäisistä syistä miehen kanssa tosi huonosti ja tämän sopan yhteydessä minulle selvisi, että anopppi-rakas on enemmän kuin kerran kehottanut miestäni jättämään minut (ennen taloa ja lasta, noin 3 vuotta sitten, olimme jo olleet yli 3 vuotta yhdessä). En enää tiedä, miten voin kohdata kasvotusten tämän ihmisen. Koko suhteemme ajan hänestä on huokunut ällöttävä teeskentely, kun hän on yrittänyt esittää väliemme olevan ok. Epäilen, että kaikki tämä johtuu siitä, että mieheni entinen tyttöystävä oli hyvä ystävä anopin kanssa, enkä vaan kertkaikkiaan kelvannut koskaan anopille. otain perustavanlaatuista siinä on oltava, koska olen aina kokenuut hänet maailman luotaantyöntävimmäksi ihmiseksi...
Onko kohtalotovereita/neuvoja?
Tietäähän sen ettei ole yksin murheittensa kanssa, mutta kiitos kun kerroitte niistä.
Tuon episodin jälkeen on nyt mennyt jotakuinkin lähes 3 viikkoa. Kukaan paikalla olleista sukulaisista ei ole soittanut miehelleni.
Anoppi soittaa helposti jos ei meistä ole kuulunut pariin päivään. Nyt eivät edes pojalleen soita.
Onhan tuo tietty " tosi kamalaa" , kun mies puolusti vaimoaan ja sano suoraan kyllästyneensä vaimon nälvimiseen.
Mulla on taas hyvä olla, kun ei tarvi ajatella kyläilyä. Enää ei tarvi sinne mennä ja tämä puhumattomuus todistaa vain sen, että minä nuorimpana vaimona taidan olla porukassa aikuisin...
Nooh, katellaan kuin jatkuu.
että välit laitetaan hetkeks poikki, jotta saadaan tilanne rauhoitettua. Jopa hän ei juuri käynyt vanhemmillaan vähitellen mieheni välit lämpesivät enemmän ja minä sitten olen mennyt kun on viim. ollut pakko ja nyt välit ovat sellaiset korektit kunhan ei vaan tarvitse puhua siellä mitään. Muiden sukulaisten kanssa (2) ollut välit aina hyvät. Heillä pieni suku.
Eivät ole meidän kanssa paljon tekemisissä. Haluaisin, että kävisivät enemmän katsomassa meidän poikaa. Olisi mukava että pienellä ihmisellä olisi lämpimät välit isovanhempiinsa, varsinkin kun oma isäni asuu 1700 km päässä. Onneksi äitini pitää poikaan tiiviisti yhteyttä ja mummu onkin pojalle todella tärkeä ihminne.
Apen uusi vaimo on piilov**tuillut minulle alusta asti. Ja puhunut selkäni takana aivan kamalia ja perättömiä juttuja minusta. On olevinaan niin harrasta uskovaista että, mutta tekopyhyys on käsin kosketeltavaa. Appi ei ilmeisesti tätä huomaa, muut ovat huomanneet ja ihmetelleet. Ahne ihminen, joka mielellään tuhlaa apen rahoja omiin lapsenlapsiinsa. Niitä kuljetetaan Thaimaassa asti, mutta meidän poikaa eivät käy edes katsomassa jos emme varta vasten soita ja pyydä kahville/syömään. Asuvat 10 km päässä. Olen melko varma, että tämä uusi vaimo yrittää parhaansa mukaan viilentää apen välit mieheeni ja miehen siskoon mahdollisimman kylmiksi. Siten on helpompi manipuloida miestään tanssimaan vielä tarkemmin hänen pillinsä mukaan. Kaiken takana taitaa olla raha.
No joka tapauksessa haluaisin lapsemme (ja syksyllä syntyvän pikkusisaruksen) takia, että kävisivät meillä useammin. Jos lasta/kohta lapsia =) ei olisi, en olisi moisten ihmisten kanssa missään tekemisissä. Lasten takia pystyisin kyllä pitämään hymyn nassulla vierailujen ajan enkä tule lapsille koskaan tarkoituksella näyttämään todellisia tunteitani. Eriasia on kuinka kauan menee, ennenkuin lapset itse tajuavat minun todelliset tunteeni appea ja " anoppia" kohtaan.
Entäs jos ne onki oma äiti ja isä jotka saa pinnan kiristymään? Ennen vauvan syntymää ei pahemmin oltu tekemisissä, nyt ollaan mielinkielin ja soitellan ja kysellään kuulumisia, käymään ovat tulleet pari kolme kertaa kuussa, haluaisin kyllä että isovanhemmat näkee tähän mennessä ainoan lapsenlapsen kasvavan mut mua ärsyttää niiden naamat. Minusta äiti menee liian pian aivan liian lähelle vauvaa, eikä siis etene " vauvan tahtiin" ja tyttö alkaa itkeä kun näin tapahtuu, mä olen sanonu siitä, mut ei..
Juttelin ystävän kanssa tästä, ja tultiin siihen lopputulokseen et toi johtuu lapsuudesta ja nuoruudesta, isän käytös mua kohtaan jätti ilmeisesti tollaiset jäljet. Mulla on kaks veljeä joita on kohdeltu paremmin(mua kohtaan käyttäydytty siten et oikein hirvittää, niin ja oman tyttären ja mahdollisesti kakkosen ja kolmosenkin kasvatan ihan erilailla!!) Tää johti siihe et mä menen psykologin kanssa juttelemaan tuntemuksistani, kun alkoi vaikuttaa parisuhteeseen.
Mulla on siis aivan ihana anoppi, joka just soitti ja kysyi et josko vois pestä meidän matot kun tietää etten ehkä ehdi, ja muutenkin tullaan toimeen, niinku oltais aina tunnettu.
Just tällä hetkellä ärsyttää niin älyttömästi, että taidan jaksaa tilittää tänne. Ainakin mua jotenkin lohduttaa ajatus siitä, että tällaisiä tilanteita ja suhteita on muillakin. Välistä tuntuu, että on niin yksin näiden juttujen kanssa.
Olen ollut mieheni kanssa yhdessä pian yhdeksän vuotta, naimisissa seitsemän. Mieheni isä on käyttäytynyt mua kohtaan tosi törkeästi koko ajan. Hiukan hirvittää tilittää yksityiskohtaisia juttuja täällä mutta kerron sen verran että pääsette kartalle.
Mieheni isä ei ole esim. onnittelut kihlauksemme johdosta laisinkaan, ollut koskaan mitenkään kiinnostunut musta. Ainoat -siis äärimmäisen harvat- kommentit/ mulle kohdistetut kysymykset ovat olleet hyvin erikoisia, esim. kommentoi yli puoli vuotta valmistumiseni jälkeen " olet sitten kuulemma vihdoinkin valmistunut" , olen FM ja opiskelin kokonaista neljä vuotta...
Hän on perustellut huonoa käytöstään mua kohtaan mm. sillä, että en voi tietää mitä on perhe-elämä ja oikeat perhearvot koska tulen rikkinäisestä perheestä. Vanhempani ovat eronneet yli kaksikymmentä vuotta sitten, varsin sopuisasti ja ovat aina olleet hyvissä väleissä keskenään ja esim. tapaavat usein uusien puolisoidensa kanssa.
Kaikkinensa aivan kamalla paskaa kaikki nämä vuodet. Miehelleni tämä on ollut äärimmäisen vaikeaa. Hänen kaksi veljeään vaimoineen saavat ihan ok kohtelua. Miehen isä usein kehuu näitä miniöitä. Mieheltäni meni monta vuotta edes tajuta tilannetta ja sen vakavuutta. Nyt hän suunnilleen ymmärtää kuinka vaikeaa tämä kaikki on minulle.
Täytyy myöntää, että ero on ollut useamman kerran mielessä. Tärkeintä mulle olisi kokea, että meidän perheemme olisi tärkeintä myös miehelleni. Että hän olisi minun puolellani ja tukisi mua. Liian usein olen joutunut jäämään isänsä arvostelemaksi/ tylyttämäksi ilman, että mieheni olisi puuttunut tilanteeseen tms. Oloni onkin varsin yksinäinen tässä liitossa. Koen, että mieheni on liian kiinni lapsuudenperheessään ja pyrkii liiaksi miellyttämään isäänsä. Täytyy toki myöntää, että isänsä on varsin erinomainen manipulaattori eli osaa kyllä vetää oikeasta narusta mieheni kohdalla.
No, tulipa tosiaan pitkät tilitykset. Tuntuu hyvä ns. kirjoittaa asioita oikein paperille. Muotoilla itselle tuttuja asioita muiden luettavaksi. Mikä on tärkeää, mitä ilman en voi olla onnellinen, minkälaisten asioiden ja olosuhteiden kanssa voisin elää? Kaikki tämä. Erota en haluaisi. Tunnen kuitenkin omat rajoitukseni. Liikaa omastaan en voi antaa. Uskon vahvasti, että avioliiton täytyy olla kahden aikuisen liitto, jossa on luottamusta ja tukea.
Ihana oli lukea kohtalotovereiden juttuja!
Mulla on ihan kamala anoppi, piiloilkeilee lähes joka kerta. Ei liene asiaa mistä ei olisi ehtinyt sanoa, painoni on ollut sen ruotimisenaihe, samoin olen muka jonkinlainen hormoonihyrrä(=hullu), olen liian kiinni lapsuudenkodissani,en ainokaisena taida ihmissuhdekuvioita, olen ihmisenä " kehittymätön" jne. Aina on puolustamassa poikaansa, mun pitää muuttaa sen työn perässä, mies saa mennä,nainen ei jne. Hänen poikansa on jonkinlainen jumalan ja jeesuksen risteytys ja minä joku aivan epäkelpo yksilö joka ei missään nimessä saa aiheuttaa mitään vaivaa hänen jalolle jälkeläiselleen....
Kaikista lapsen- tai kodinhoitoon liittyvistä puuttumisista ja ojentamisista en jaksa edes kirjoittaa...
Kauhukseni mieheni on tosi sukurakas ja tänäkin kesänä ollaan oltu sen sukulaisten (muistakaan en erityisesti pidä mutta anoppi pahin) mökeillä lähes kaikkina viikonloppuina.
Mieheni ei sulata sitä että lähtisi yksin lapsen kanssa ja minä saisin vapautuksen piinasta.Mun poisjääminen voitaisiin tulkita joksikin mielenilmaukseksi joita ei ilmeisesti sallita hänen perheessään.
Muuten suhteemme toimii hyvin, mutta tämä suku on aivan kauhea rasite ja lähes ainoa riidanaiheemme. Hänen äitinsä on hyvin terveyshullu tapaus ja voin kuvitella että mokoman lohikäärmeen luo mua raahataan vielä seuraavat 40 vuotta...Masentaa....
Minulla on hieman samanlainen tilanne. Hyvin usein jotain (piilo)vittuilua,kun näemme. Heillä ollessa korostuu helpommin hyökkäävä asenne,varsinkin minuun. Ei muihin tai poikaansa tietenkään. Ja harvemmin mieheni kuullen,joten hän sanoo kaiken olleen aina vitsejä. Joopa joo,ei todellakaan.
En ole kyllä mielestäni mikään tosikko todellakaan,mutta en ole kyllä tottunut kuuntelemaankaan selvää vittuilua. Ei minun suvussani ole tapana.
En osaa olla yhtä hyökkäävä,vaan kuuntelen ja yritän sanoa mielipidettäni.En ole aina enää jaksanut avata suutanikaan,vaan olen ollut hiljaa ja niellyt kiukkuni. Olen päättänyt pistää lopun ainaiselle kiltteydelle,enhän halua olla sylkykuppina koko elämääni. Korostan,että ehkä mieheni vanhemmilla on tapana " kaikkien kanssa v¤ttuilu" ja sen tiedän,että mielellään tappelevatkin asioista. Aina ei ole ollut näin,mutta lasten synnyttyä on tullut aina jotain kommenttia jostakin. Tykkäävät puuttua ja tietää yleensäkin kaikki asiat meidän elämästä. Olen joskus miettinyt sitä,että mies menisi lasten kanssa ja minä jäisin kotiin,mutta ehkä se olisi heille " lottovoitto" ja saavat taas haluamansa. Sitäköhän ovat yrittäneet? Nyt tilanne on rauhoittunut ja jatkan kylässä käymistä (onneksi ei sentään liian usein).
En osaa sanoa muuta kuin kaikkea hyvää ja pidä puolesi ystävällisin tavoin(ainakin alkuun)!!! Minäkin yritän.
Itse olen ollut nyt noin kuusi vuotta yhdessä avopuolisoni kanssa. Meillä on yksi lapsi ja toinen tulossa.
Miehellä on yksi veli ja yksi sisko, ja tämä sisko on äitinsä suosikki kaikin tavoin! Vuosi sitten miehen veli erosi avopuolisostaan, josta anoppini oli suunnattoman iloinen. Siis ilmaisi tunteensa ihan ääneen.
Tämän eron jälkeen aloin huomaamaan, että anopin puolelta alkoi tulemaan piilov**tuilua minua kohtaan, lähinnä pojan kasvatukseen liittyviä asioita. Nämä kommentit tulivat aina niin, että mieheni ei kuullut. Eli huomasi selvästi, että nyt oli toisen miniän vuoro lähteä suvusta.
Tammikuussa tilanne meni siihen, että anoppi haukkui minut ihan suoraan, nyt jo mieheni kuullen minut ja minun tapani hoitaa asioita. Tästä suuttuneena, niin minä kuin miehenikin, emme käyneet 3 kuukauteen siellä (asuvat noin 5 km päässä meistä).
Huhtikuun lopulla kutsuin anopin ihan rauhallisesti ja ystävällisesti poikamme syntymäpäiville.... hän ei tullut! Mieheni antoi kyllä tästä aikas kiivasta kommenttiä äidilleen.
Nyt ollaan kesällä sitten käyty siellä, koska mieheni auttelee isäänsä rakennuksilla. Hänen isänsä on kaikin puolin ok, mutta äiti on vieläkin " vihainen" ja antaa kommenttia minun lastenhoitotavoistani. Muutaman kerran olen kyllä lähtenyt ovet paukkuen kotiin, mutta onneksi on mies minun puolellani.
Hieman pelkään, että mitä tuleman pitää, kun toinen alkusyksystä syntyy. Lisäksi suunnitelmissamme on mennä naimisiin ristiäisten yhteydessä, joten riidat voivat vielä yltyäkin kovemmiksi.
Olen siis kyllä väleissä kaikkien muiden kanssa, mutta miehen äiti on " kova pala" Raskasta on, koska itse mietin liikaa näitä asioita ja yritän miellyttää ihan pojankin takia. Mutta aina se ei onnistu.
mulla on aivan ihana anoppi mut appiukolla olen ilmaa,saattaa sanoa päivää mut ei tasan tarkkaan mitään muuta.(ovat eronneet).mun äiti on miehelleni ok,mut sisareni taas totesi et mieheni on pelottava ja muutenkin arvoi häntä.en ole sen jälkeen sisareni kanssa ollut yhteyksissä.lasten takia toivoisin et aikuiset ihmiset tulisivat toimeen ja esim.juhlat voitasíin viettää porukalla mut meidän perheessä se ei onnistu.
Mä taas tulen erinomaisesti toimeen miehen sisarusten ja isän kanssa..
Äiti taas on sitä tyyppiä ettei hänen kanssa (oikeasti) oikein kukaan tule toimeen. Mä tulin niin kauan kunnes en jaksanu enää nuoleskella ja myötäillä sitä kaikessa.
Nyt on taas yrittäny kaveerata kun lapsi syntyi meille, mutta edelleen toki hänen tapansa tehdä on parempi, ja jos lasta ei tyrkytetä syliin niin soittelee että eikö hän siihen saa koskea ym ym en jaksa edes selittää niitä räikeimpiä..
Pahastuu jos työnnän vaunut kauemmas kun hän tupakoi, ja arvosteli mua kun lopetin tupakoinnin kun tulin raskaaksi, otti sen ilmeisesti loukkauksena kun itse poltti raskaus- ja imetysajan...
Että on näitä.. Itse kerkesin jo seurusteluaikoina hehkuttaa että mulla on niin ihana anoppi, mutta kun todellinen luonne tuli esiin kun tultiin tutuiks niin se siitä :D
Sinun ei todellakaan ole pakko jaksaa tuollaista v.....lua miehesi sukulaisilta. Vähennä tapaamisia reilusti. Ja jos tarvit lastenhoitoapua, pyydä ystäviäsi apuun. Toisaalta niin kuin jo joku vastasi täällä, että voi olla lottovoitto miehesi sukulaisille, kun et ilmesty paikalle. Mutta eihän lastennekaan tarvitse siellä alvariinsa hypätä miehesi kanssa. Miehesi voi mennä yksinkin. Itse olen helpottunut, kun mieheni suku asuu kauempana. Ei tarvitse koko ajan miettiä koska siivoushullu anoppi iskee!!!
Itsekin olen huono sanomaan anopille juuri mitään vastaan, mutta kyllä se raja mullakin tulee vastaan. Seuraavan kerran kun hän tulee meillä, kaikki siivousvälineet ovat kadonneet kuin tuhka tuuleen!!! =) Katsotaan kuin sitten käy. Anoppi kun siivoilee, vaikka keillämme ja asunnossamme tuoksuu raikas siivouksen jälki.
Äitikkä-77: