Minkä laskette pettämiseksi? Onko tämä pettämistä?
Mieheni jätti minut yllättäen 5 vuoden avioliiton jälkeen. Parin päivän päästä siitä löysin työkaverinsa hänelle kirjoittaman rakkauskirjeen ja koruliikkeen kuitin. Kysyin mieheltä onko kuvioissa joku toinen ja ensin hän kielsi. Kun kerroin löytäneeni kirjeen, hän myönsi, että oli ihastunut ja ehkä rakastunutkin tähän toiseen. Sanoi kuitenkin, että ovat vain käyneet kahvilla, syömässä ja eivät olisi edes suudelleet. En itse tosin usko tätä. Kirjeessä nainen kirjoitti, että lupaa rakastaa aina, tukea kaikessa jne. Erosta on nyt muutama kuukausi ja he ovat edelleen yhdessä.
Olen ollut tosi surullinen erosta, mutta pyrkinyt keskittymään itseeni ja lapseemme, jota mies tapaa kerran viikossa. Mies olisi halunnut olla ystäväni eron jälkeen ja on välillä yrittänyt päästä luokseni kahville. Olen sanonut suoraan, että en halua olla ystäviä, mutta toki asiallisissa väleissä lapsemme vuoksi. Tästä mies selvästi on vetänyt herneen nenäänsä. Hän ei näe käytöksessään mitään väärää eikä ilmeisesti koe pettäneensä. Ihan ihmeellisiä syytöksiä tulee välillä, että minä muka yritän pilata hänen elämänsä ja ties mitä. Yksi asia mistä ilmeisesti kokee suurta vääryttä oli se, että ennen lastenvalvojalla käyntiä sovimme elatusmaksusta keskenämme ja lastenvalvojalla käynnin jälkeen hänen pitää laskelmien mukaan maksaa enemmän. Itse en ole lähtenyt noihin hänen riitayrityksiinsä mukaan vaan lopettanut keskustelun kun on lähtenyt menemään väärille raiteille.
Haluaisin mielipiteitä siitä mikä on pettämistä? Jos oletetaan, että mieheni puhuu totta, että mitään kahvittelua ja romanttisten viestien kirjoittamista kummempaa ei tapahtunut, onko se mielestänne pettämistä?
Kommentit (27)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos mies puhui totta niin ei välttämättä ole pettämistä. Työkaverin kanssa on hyväksyttävää käydä syömässä ja kahvilla. Tunteistaankin saa puhua. Rakkauden tunnustus voi kuitenkin johtaa pettämiseen tai paremmassa tapauksessa rehelliseen eroon.
Tämä. Tosin ap:n mies ei aluksi myöntänyt tätä, minkä vuoksi lasken pettämiseksi.
Tunteiden tunnustaminen on jo pettämistä.
Vierailija kirjoitti:
Jos on ihastunut ja ehkä rakastunutkin, niin onhan toi pettämistä. Miksi on päästänyt itsensä ylipäätään tollaseen tilanteeseen.
Ihastumisia tulee vaikka olisi parisuhteessa. Johtaako ne eroon ja rakastumiseen ihmisestä ja siitä nykyisestä parisuhteesta. Voi käydä niin että vasta ihastumisen myötä huomaa että parisuhde ei ole sellainen jota kannattaa jatkaa.
Mies rakastui toiseen ja lähti. Hän teki kuitenkin suoraselkäisemmin kuin monet eli teki pian ratkaisunsa. Useimmat tuntuvat haluavan pitää sekä vaimon että rakastajattaren.
Kun noin käy, väkisinkin siinä vaihtokohdassa on aina hetki, jolloin entistä petetään joko henkisesti tai fyysisesti.
Vierailija kirjoitti:
Mies rakastui toiseen ja lähti. Hän teki kuitenkin suoraselkäisemmin kuin monet eli teki pian ratkaisunsa. Useimmat tuntuvat haluavan pitää sekä vaimon että rakastajattaren.
Kun noin käy, väkisinkin siinä vaihtokohdassa on aina hetki, jolloin entistä petetään joko henkisesti tai fyysisesti.
Suoraselkäinen mies olisi eronnut ennen pettämistä. Toiseen voi ihastua ja rakastua, mutta jos toisen selän takana jatketaan puuhailua niin silloin ollaan jo pettämässä. Kirjeen perusteella on päivänselvää, että sänkyhommiakin on varmasti ennen eroa tehty. Kirje on tämän uuden naisen vakuutus miehelle siitä, että jos mies eroaa vaimostaan niin nainen lupaa yhteiselon jatkuvan kävi mitä kävi. Siksi mies uskalsi eron ottaa.
Pettämistä pahimmasta päästä.
Pienenpi paha se olisi jos kännissä riidan päätteeksi menee panemaan jotakuta randomia - joskin ei hyväksyttävää sekään tietenkään mutta itse aikoinaan annoin anteeksi. Tunteet on lopen eri juttu kuin teot.
Aika inhottava mies, kun tekee itse väärin ja yrittää syyllistää siitä puolisoasn.
Kuulostat tasapainoiselta ja järkevältä, ap. Uskon että osaat toimia oikein, kun kuuntelet itseäsi, etkä miehen manipulointiyrityksiä.
Työkaveria nyt harvemmin välttää kohtaamasta ja ihastumista ei valita. On sitten ihmisestä kiinni toimiiko tunteittensa pohjalta.