Lue keskustelun säännöt.
Kaveri katosi täysin kun aloin seurustella
12.06.2020 |
Onko kenellekään muulle käynyt noin? Olin toki vähän kiireisempi elämänmuutosten myötä, mutta kyllä yritin pitää kontaktia yllä kavereihin. Yksi kaveri ei kuitenkaan koskaan enää ottanut minuun yhteyttä enkä saanut oikein vastakaikua, minusta tuntuu että hän tuomitsi suhteeni vaikkei edes ehtinyt tavata miestäni koskaan. Kaveri ei tiedä enää mitään kuulumisiani, ja kun häneltä yritti kysellä, en saanut kuin lyhyen vastauksen. Odottikohan hän koko ajan että löydän jonkun että pääsee minusta eroon, vai mitä ihmettä? Vai kokiko että minä hylkäsinkin hänet? Taustaa: ollaan samaa sukupuolta ja tunnettu jo vuosikymmeniä, mielestäni läheisiä oltiin mutta välillä tuli kyllä olo että kohteli minua ns. varakaverina
Kommentit (23)
Noinhan se menee, itse olen oppinut etten kiinny enään yhteenkään ystävään, olen ollut monen ystävän hätävara kun miessuhteet on tullut ja mennyt, mutta nyt se on loppu. Kiitos ja näkemiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siis nyt ei ole kyse siitä että kaverini alkoi seurustella ja katosi, vaan toisin päin. Mikä kuulostaa aika oudolta koska yleensähän se menee päin vastoin.
Se ,että ollaan joskus kavereita ei tarkoita , että ollaan sitä ikuisesti. Elämäntilanteiden myötä kaverisuhteet muuttuu. Lapsuuden-, koulu-, opiskelukaverit häviää kun siirrytään elämässä eteenpäin, muutetaan eripuolille, siirrytään työelämään ja saadaan uusia kavereita. Uudet ympyrät uudet kaverit. Mitä ihmettelemistä siinä on? Kun yhteiset tekijät vähenee, viilenee myös yhteydenpito.
Ystävyyssuhteet syntyy tiettyyn elämänvaiheeseen ja tilanteeseen ja niidenkään motiivit ei auttamatta täyty sinne hautaa asti vaan elämäntilanteiden muutokset muovaa niitäkin ja ainahan parisuhteen solminen, ero, jne maksaa myös niitä muita ihmissuhteita.
esim. eihän sinun kanssa voi enää lähteä baariin iskemään miehiä tai jollekin extempore reissulle, kun sinun pitää kysyä toisenkin mielipidettä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tai sitten jotain tapahtui hänen elämässään tai teidän suhteessa samaan aikaan, ja yhdistät turhaan tähän seurusteluun.
Vierailija kirjoitti:
Se ,että ollaan joskus kavereita ei tarkoita , että ollaan sitä ikuisesti. Elämäntilanteiden myötä kaverisuhteet muuttuu. Lapsuuden-, koulu-, opiskelukaverit häviää kun siirrytään elämässä eteenpäin, muutetaan eripuolille, siirrytään työelämään ja saadaan uusia kavereita. Uudet ympyrät uudet kaverit. Mitä ihmettelemistä siinä on? Kun yhteiset tekijät vähenee, viilenee myös yhteydenpito.
Onhan tuo varmaan yleistä mutta kyllä tämä ainakin minua sattuu ja harmittaa. Olen aina ollut sitä mieltä että kavereissa merkkaa laatu eikä määrä, jotenkin aina järkyttää jos kaveri yhtäkkiä on täysin välinpitämätön ja vaihtaa vaan seuraa. Mutta monille kaverit onkin olosuhdekavereita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Siis nyt ei ole kyse siitä että kaverini alkoi seurustella ja katosi, vaan toisin päin. Mikä kuulostaa aika oudolta koska yleensähän se menee päin vastoin.
Onhan ap voinut itse tietämättään provoisoida tilanteen tähän pisteeseen, mutta eihän ap sitä meille kerro kuinka monta kertaa on kieltäynyt lähtemässä, johonkin illanviettoon kun viettää aikansa miehensä kanssa, ottanut mukaan, kun on sovittu kahvittelusta tai jahkaillut, kun pitää kysyä mieheltä, jne...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis nyt ei ole kyse siitä että kaverini alkoi seurustella ja katosi, vaan toisin päin. Mikä kuulostaa aika oudolta koska yleensähän se menee päin vastoin.
Onhan ap voinut itse tietämättään provoisoida tilanteen tähän pisteeseen, mutta eihän ap sitä meille kerro kuinka monta kertaa on kieltäynyt lähtemässä, johonkin illanviettoon kun viettää aikansa miehensä kanssa, ottanut mukaan, kun on sovittu kahvittelusta tai jahkaillut, kun pitää kysyä mieheltä, jne...
En ole toiminut noin, suhde oli aika alussa kun kerroin siitä eikä koskaan ehtinyt tavata miestäni. Aloitin kyllä aikaa vievän työn samaan aikaan, mutta ei minulla sen vähempää aikaa kaverille ollut kuin hänelläkään minulle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sympatiseeraan tuota kaveriasi. Olen itse 15v ajan kokenut sen että kaverit löytää puolison. Joudun olemaan parisuhdeterapeuttina, kuulemaan miesongelmista, kuulemaan miten mies kyllä jättää ihan varmasti jättää, kuulemaan kiukuttelut siitä kun muiden kavereiden kanssa on tehty suunnitelmia illanistujaisissa jotka itse viimetipassa skippasi kun olikin kivempi olla miehen kanssa.
Pahimpia kaikesta on ollut kuulla miten nyt tämän miehen kanssa adoptoidaan lapsi, ei sittenkään vaan hankitaan oma koska tämä mies on se paras ja oikea, oho tulin raskaaksi tälle miehelle mutta aika on huono joten tein abortin.
Joo jätän tämän kaiken välistä nykyään.
Vierailija kirjoitti:
Sympatiseeraan tuota kaveriasi. Olen itse 15v ajan kokenut sen että kaverit löytää puolison. Joudun olemaan parisuhdeterapeuttina, kuulemaan miesongelmista, kuulemaan miten mies kyllä jättää ihan varmasti jättää, kuulemaan kiukuttelut siitä kun muiden kavereiden kanssa on tehty suunnitelmia illanistujaisissa jotka itse viimetipassa skippasi kun olikin kivempi olla miehen kanssa.
Pahimpia kaikesta on ollut kuulla miten nyt tämän miehen kanssa adoptoidaan lapsi, ei sittenkään vaan hankitaan oma koska tämä mies on se paras ja oikea, oho tulin raskaaksi tälle miehelle mutta aika on huono joten tein abortin.
Joo jätän tämän kaiken välistä nykyään.
Eli sinua ei kiinnosta enää kaverisi elämä? Miksi? Kyllä kai hänkin sinun murheista on kiinnostunut?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kai tässä on päällimmäisenä mielessä harmitus ja suru. Olin pitkästä aikaa onnellinen ja asiat meni kivasti, eikä kaveri sitten oikein iloinnutkaan kanssani, katosi vain. Jos hän olisi kertonut tavanneensa jonkun olisin ollut kyllä iloinen hänen puolestaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis nyt ei ole kyse siitä että kaverini alkoi seurustella ja katosi, vaan toisin päin. Mikä kuulostaa aika oudolta koska yleensähän se menee päin vastoin.
Onhan ap voinut itse tietämättään provoisoida tilanteen tähän pisteeseen, mutta eihän ap sitä meille kerro kuinka monta kertaa on kieltäynyt lähtemässä, johonkin illanviettoon kun viettää aikansa miehensä kanssa, ottanut mukaan, kun on sovittu kahvittelusta tai jahkaillut, kun pitää kysyä mieheltä, jne...
En ole toiminut noin, suhde oli aika alussa kun kerroin siitä eikä koskaan ehtinyt tavata miestäni. Aloitin kyllä aikaa vievän työn samaan aikaan, mutta ei minulla sen vähempää aikaa kaverille ollut kuin hänelläkään minulle.
Et tietenkään ole tehnyt mitään väärin vaan kaikki vika on toisessa. Niinhän se aina menee, että jokainen kirjoittaa elämäkerrassaan itsestään se sankarin ja kaikista muista syypäitä kaikkiin ongelmiin ja lahjakkaasti unohdetaan ne oma virheet, mutta muiden muistetaan kyllä. Pidetään nyt kuitenkin mielessä, että kaikki ihmisuhteet on kahden kauppaa, joissa tulisikin aina miettiä olisikohan kummassakin vikaa.
Jos asia sinua ihan oikeasti vaivaa niin puhu sille kaverille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sympatiseeraan tuota kaveriasi. Olen itse 15v ajan kokenut sen että kaverit löytää puolison. Joudun olemaan parisuhdeterapeuttina, kuulemaan miesongelmista, kuulemaan miten mies kyllä jättää ihan varmasti jättää, kuulemaan kiukuttelut siitä kun muiden kavereiden kanssa on tehty suunnitelmia illanistujaisissa jotka itse viimetipassa skippasi kun olikin kivempi olla miehen kanssa.
Pahimpia kaikesta on ollut kuulla miten nyt tämän miehen kanssa adoptoidaan lapsi, ei sittenkään vaan hankitaan oma koska tämä mies on se paras ja oikea, oho tulin raskaaksi tälle miehelle mutta aika on huono joten tein abortin.
Joo jätän tämän kaiken välistä nykyään.
Eli sinua ei kiinnosta enää kaverisi elämä? Miksi? Kyllä kai hänkin sinun murheista on kiinnostunut?
Eipä heitä enää kiinnostanut edes kysyä kuulumisiani. Itse olin se joka kyselee miten menee ja tulee tekstiseinä kun se Jarkko teki tätä ja sitä ja on niin vaikeaa ja varmasti kohta tulee ero.
Paljon mielummin olen kaveriton kuin jaksan enää tuollaista. T: 8 kaveria parisuhteelle menettänyt
Vierailija kirjoitti:
Kai tässä on päällimmäisenä mielessä harmitus ja suru. Olin pitkästä aikaa onnellinen ja asiat meni kivasti, eikä kaveri sitten oikein iloinnutkaan kanssani, katosi vain. Jos hän olisi kertonut tavanneensa jonkun olisin ollut kyllä iloinen hänen puolestaan.
Ja nyt olisi halunnut, että mammalahko syöksyy saa ta nal li ses ti syyllistäen tuon kaverin kimppuun, että sinulle tulee parempi olo?
Vierailija kirjoitti:
Kai tässä on päällimmäisenä mielessä harmitus ja suru. Olin pitkästä aikaa onnellinen ja asiat meni kivasti, eikä kaveri sitten oikein iloinnutkaan kanssani, katosi vain. Jos hän olisi kertonut tavanneensa jonkun olisin ollut kyllä iloinen hänen puolestaan.
Ja olisit halunnut jakaa tätä omaa onneasi koko maailmalle, mutta nyt kaverilla onkin menneillään jotain muuta kuin sinun palvominen toisena päivänä työnnään?
Mulla on meneillään samantyyppinen tilanne mutta vähän eri vinkkelistä. Mulle alkoi yksi ilta sadella viestejä seurustelemaan alkaneelta, että miksi en enää halua olla tekemisissä että sama juttu viimeksi ja päläpälä. Minä olen viimeisen vuoden yrittänyt saada ystäväni käymään kylässä (hän itse asuu maalla vanhan äitinsä kanssa eikä minulla ole autoa), on käynyt peräti kolme kertaa. Nyt on joka viikko tulossa kaljojen kanssa - uusi miesystävä asuu samassa naapurustossa. En vaan joka viikko jaksa katsella sitä ryyppäämistä, varsinkin kun kyseinen tyyppi keksii kaikennäköistä kinaa humalassa.
Vierailija kirjoitti:
Olen aina ollut sitä mieltä että kavereissa merkkaa laatu eikä määrä, jotenkin aina järkyttää jos kaveri yhtäkkiä on täysin välinpitämätön ja vaihtaa vaan seuraa.
Kuvailet mielestäni tässä sitä tunnetta, joka monille parisuhteessa jätetyiksi tulleille on tuttua. "Miksi se vaan lähti, kaikki oli niin hyvin, olisi voinut kertoa jos jokin hiertää..." Kun sen jättäjän näkökulmasta minkään ei tarvitse olla erityisesti pielessä. Voi vaan olla, että muut asiat ovat elämässä nyt tärkeämpiä. Jos suhde ei syystä tai toisesta tunnu enää hyvältä, sen saa päättää, koska ketään ei voi velvoittaa minkään ihmissuhteen ylläpitoon. Tietenkin se tuntuu jätetystä pahalta, koska hän olisi toivonut suhteen jatkuvan, eikä silloin mikään selitys jättäjältä ole riittävä tai hyväksyttävä.
Ihmissuhteita ei vaan voi pakottaa toimimaan. Silti osa suhteista jatkuu läpi elämän. Kaveruuden ja parisuhteen erona on vielä se, että parisuhteen päättäminen on yleisesti hyväksyttyä, koska olemassa oleva seurustelukumppani sulkee useimmilla pois muiden suhteiden mahdollisuudet. Kavereiden määrällä ei kulttuurissamme ole teoreettista ylärajaa, eikä kaverisuhteen päättämiseen ole mitää yleisesti hyväksyttyä toimintatapaa. Joskus olen kyllä miettinyt, että sellainen selkeyttäisi asioita.
Seurustelemaan alkaneet yleensä vetäytyvät "rakkauskuplaansa", eivätkä huomaa, että elämä jatkuu heidän ympärillään. Sitten kun alkuhuuma tasaantuu, aletaan huhuilemaan kavereiden perään, jotka ovat jatkaneet elämäänsä, eivätkä ole jääneet odottelemaan milloin parisuhteellisilla taas on aikaa heille.
Näitä on. Odota vain, kun sille "kaverille" tapahtuu jotain, niin tulee takaisin kyllä.