Krooninen masennus, en toivoisi tätä edes pahimmalle viholliselleni.

Ei mullakaan auttanut monivuotinen kelaterapia yhtään. Lääkkeet auttoivat, mutta sitäkin sai kokeilla ennen kuin löytyi sopiva. Ehkä kymmenes auttoi eikä tullut si uvaikutuksia.

Ymmärrän sinua, olen kärsinyt masennuksesta 8-vuotiaasta asti. Muistan hetken kun oli talvi ja makasin talolle takapihalla lumihangessa ja katselin tähtiä, toivoin vain että olisinpa kuollut. Koulukiusattu ala-asteelta yläasteen loppuun. Kun katselen vanhoja valokuvia, näytän niissä elävältä kuolleelta. Iho on aivan valkoinen ja silmän aluset mustat, ilmeettömät kasvot. Vanhempani erosivat kun olin 10-vuotias ja jäin kahdestaan isäni kanssa, joka teki jatkuvasti töitä ja vietin kaiken ajan yksin. Milloin metsässä vaeltaen, milloin yksin huoneessani ollen. Pääsin ammattikouluun ja selvisin sen jotenkin läpi, tämän jälkeen muutin toiselle paikkakunnalle ja ajattelin että siitä se elämä alkaa. Töitä ei löytynyt laman takia ja pyörin kaikenlaisissa työkokeiluissa ja muilla kursseilla, jotten menettäisin vähäistäni toimeentulos. Löysin lopulta töitä halpapalkkaisista töistä, joita en saanut masennukseni ja itsetuhoisuuteni takia pidettyä. Vasta 28-vuotiaana menin lääkärille puhumaan ja minut ohjattiin sairaanhoitajan kanssa keskustelemaan, kokeiltiin lääkkeitä jotka muuttivat persoonaani, turruttivat kaikki tunteeni. Vaelsin vuosia kuin zombi, jonka jälkeen lopetin lääkkeet. Yritin selvitä päivästä toiseen ja lopulta pääsin terapeutille ja taas kokeiltiin eri lääkkeitä tuloksetta. Nyt olen ilman lääkkeitä, että tuntisin edes jtn.  Ja olen käynyt yli vuoden psykoterapiassa. En ole parantunut. Välillä menee paremmin, mutta masennus palaa aina takaisin. Tänään olen hyväksynyt sen, että olen kroonisesti masentunut, eikä elämäni tule tästä paremmaksi. En luota ihmisiin, koska minua on käytetty niin useasti hyväksi ja puukotettu selkään. Olen ollut jo vuosia eristäytynyt ja ainoastaan perheeni kanssa yhteyksissä. Olen alkanut katkaista välejä myös perheeseeni ja toivon joka päivä että olisin kuollut. Itsemurhaa olen hautonut vuosia, mutta pelko halvaantumisesta ja siitä että jäisin ruumiiseni vangiksi on estänyt tekemästä sitä. Muutamia säälittäviä yrityksiä on nuorempana ollut. Kunpa pääsisin pois täältä. Myös mummoni ja isomummoni kärsi vakavasta masennuskesta.

Oletko kokeillut tasapainottaa autonomista hermostoa koska voi olla että olet kokenut traumoja kuvaamiesi tapahtumien vuoksi? Kehossasi on näin kärjistetysti kaasu (sympaattinen hermosto) ja jarru(parasympaattinen hermosto). Sympaattinen hermosto voi yliaktivoitua ja flight or fight taistele ja pakene tila voi yliaktivoitua. Sitten keho voi tippua alivireyteen. Lue Bessel van der kolkin kirjaa (psykiatri joka erikoistunut traumoihin). Trauma elää kehossa ja aivoissa, turvallisuuden tunteen opettelu voi auttaa, se voi vaatia kehollista työskentelyä. Itse olen käynyt psykofyysisessä fysioterapiassa hoidattamassa traumoja jossa olen opetellut rauhaa kehossa ja mielessä. Sitä on harjoiteltu esim joogan ja hengitysharjpitusten ja meditaation avulla. Jooga on yksi työkalu traumojen kanssa pärjäämiseen mistä bessel van der kolk puhuu. Se opettaa turvallisuutta kehossa. Keho ja mieli on yhtä, monet vähättelee tätä. 

Suolistoa sanotaan toisiksi aivoiksi ja kannattaa satsata aivo- ja suolistoterveelliseen ruokavalioon esim välimerellinen ruokavalio. Se rakentaa perustusta vaikkei ole kaikki kaikessa masennuksessa. Uni, ruokavalio, kehoa kuunteleva liikunta, palautuminen. 

Sitren on henkisen tason tarpeita kuten yhteenkuuluvuus, sosiaalisuus, merkityksellinen tekeminen, taloudellinen turva. Kaikki ei aina ole suoraan itsestä kiinni. Mikä tuottaa sinulle jotain merkityksellisyyttä? Mulle on luonto, kaverit ja lemmikki. Se että saa jotain onnistumisen kokemuksia kun tekee jotain merkityksellisiä juttuja. Ne on mulle terapeuttisia. 

Itsestä huolehtiminen on kokonaisvaltainen prosessi. Irse näen masennuksen semmosena tarpeena rakentaa itseään ja tunteita vähän uusiksi. Se voi olla myös oppimisprosessi jolloin alat rakentaa elämää joka toimii sulle paremmin. Ajaksi jolloin prosessoidaan. Elämä kurmottaa mutta me voimme löytää sieltä kaiken kamaluuden keskeltäkin jotain kaunista ja toimivampaa. Välillä tuntuu että miksi pitää yhselle ihmiselle tulla niin paljon kaikkea pahaa... Tunteita voi ja pitää kohdata. 

Se mitä yhteiskunta pitöä normina tai normaalina ei välttämättä tee meille hyvää. Esim 8 tunnin työpäivä kuluttavassa työssä. Ei me olla mitään koneita. 

Raskaista asioista ja surusta voi kestää aikaa toipua. Anna itsellesi aikaa. Elämässä on paljon kärsimystä, menetykset surullista kyllä kuuluvat elämään. Vertaistuesta ym voi olla hyötyä myös, esim minulla lähti itsemurhan myötä läheinen ihminen. 

Tämä on epäsuosittu mielipide, mutta itse tuossa kohtaa purin itseltäni kaikki lääkitykset pois ja sen jälkeen meni varmaan 6kk kun kaikki ne vaikutukset oli häipyny. Olo oli ihan sekaisin ja mieli heitteli, mutta ajattelin, että mikä järki on siinä, että on vuosia syönyt eri mommöjä ja olo on silti kauhea..ei enää tiedä mikä se oikea on kun lääkkeet aiheuttaa kaikenlaista. Tuon jälkeen en ole niitä syönyt, olen käynyt terapiassa ja yrittänyt löytää keinoja millä saan pidettyä olon ok. Olen hyväksynyt sen, että on huonojakin päiviä ja se on ihan ok sekin. 

Luonnon masennuslääke (Restilen) - https://tonzes.com/deprfi.htm Olen ollut uniongelmainen ja ajoittain masentunut jo esiteinistä asti. Ystäväni suosituksesta päätin kokeilla Restilen-valmistetta ja olen ollut todella tyytyväinen. Unenlaatu on parantunut enkä ahdistu enää yhtä herkästi. Käytän tuotetta ensisijaisesti masennuksen ennaltaehkäisyyn.