Te, jotka olette irtisanoutuneet työstänne! Mistä syistä olette irtisanoutuneet?

Lähes 10 vuotta pätkätöitä samalla kuntatyönantajalla riitti. Vakituiset paikat menivät muille, vaikka sain hyvää palautetta esimiehiltä. Pätkätyökierre johti lopulta itsetunnon romahtamiseen, arvottomuuden ja huonommuuden tunteeseen ja työuupumiseen ja masennukseen. Olin vähän liian kiltti ja joustamiseni meni yli. Olen tajunnut, että kiltteyttäni käytettiin hyväksi ja annoin huijata itseäni aika monessa asiassa. Minus ei arvostettu pätkääkään tuossa paikassa. Olisi pitänyt lähteä tuolta jo monta vuotta sitten.

Nyt olen ollut kolme kuukautta pois töistä enkä ole vieläkään toipunut. En ole hakenut uusia töitä enkä edes vilkaissut työpaikkailmoituksia. Minusta ei taida olla enää työelämään. Itsetuntoni on murskana ja pidän itseäni roskakasan arvoisena. En uskalla hakea töitä, koska en kestäisi niitä kaikkia hylkäyksiä. En usko kelpaavani mihinkään enää koskaan.

15 vuotta samassa työssä, kaikki oli ihan ok, mutta mä kyllästyin, halusin kokeilla muutakin, olis silloin n.30v.

Uudesta paikasta ei tietoakaan, mutta parin viikon päästä olin jo uudessa, ihan erilaisessa työssäkin.

Senkin jälkeen vaihdoin vielä paikkoja.

Tämä viimeisin työ on ollut kaikin puolin kiva. Jään tänä vuonna tästä eläkkeelle😊

Lisään tuohon, että olin aloittanut sen työn 16vuotiaana!

Olen, työpaikassa jossa minua kohdeltiin törkeän epäreilusti ja esimies oli järkyttävän huono ja puolueellinen (suosikkialainen jne).

Vieläkin harmittaa se törkeä kohtelu vaikla tästä on jo vuosia.

Minua kiusattiin töissä, joten aloin etsiä uutta työpaikkaa. Löysin uuden. Työpaikkaa vaihtamalla myös palkka parani huomattavasti samoista töistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen irtisanoutunut opettajan viroista useita kertoja ilman tietoa tulevasta. Lopulta uskaltauduin jättämään koko opetusalan ja opiskelemaan uuden ammatin. Uudella alalla olen myös aika herkästi lähtenyt litomaan. Jostain syystä aina olen tähän saakka löytänyt uuden duunipaikan, vaikka aina irtisanoutuessani olen jäänyt tyhjän päälle.

Olen kai aika levoton ja työyhteisöltä/pomolta paljon vaativa tyyppi. Muut vaihtaa miehiä, mä työpaikkoja.

Varmaan jossain kohtaa kosahtaa, koskapa ikää mulla on pian 50 vuotta. Mutta itken sitä sitten köyhyysloukussa. Tiedostan itsekin, että jatkuva työpaikan vaihtaminen ei välttämättä ole aivan tervettä.

Työnantajana ja rekrytoijana en valitettavasti palkkaisi sinua, vaikka olisit kuinka hyvä tyyppi ja osaava. Sitoutuminen on osa aikuista kypsyyttä, tuollainen haahuilu tekee työyhteisölle vain hallaa. Aivan mahdotonta kehittää mitään tai panostaa työhön, jos töihin tullaan vain hetkeksi, kunnes löytyy jotain parempaa.

Voi kunpa sinun kaltaisiasi rekrytoijia olisi enemmän. Usein tuntuu, että näin iäkkäämpänä pitkä työkokemus samalla työnantajalla katsotaan taakaksi, "ei ole joustava eikä opi uutta".

Irtisanoiduin kun työnteko haittasi liikaa vapaa-aikaa ja  lomautusten takia ansiosdonnainen alkoi heti juoksemaan. Laskin tukien riittävän ansiosidonnaisen loppumisen jälkeenkin hyvin halumaani elintasoon. Päätöksestäni on kulunut jo vuosia ja huomaan tehneeni aikoinaan sen ainoan oikean päätöksen.  Olen onnellinen, enkä haikailee enää työelämään. Ei enää stressiä, tulostavoitteita tai aikaisia heräämisiä ellei itse halua. 

Kiusaava esimies, yrityksen omistaja. Luottamusmies, liitto tai AVI ei mahtanut kiusaamiselle mitään, homma vain paheni mitä enemmän sitä yritettiin selvittää. Ei ollut uutta työpaikkaa, säästöjä onneksi karenssin ajaksi. Ajoitin vielä irtisanoutumisen niin, että irtisanoutumisaika kului lomalla, eli seuraajan perehdyttäminen jäi esimiehelle itselleen, eikä tietääkseni sujunut kovin hyvin.

Vierailija kirjoitti:

Olen irtisanoutunut opettajan viroista useita kertoja ilman tietoa tulevasta. Lopulta uskaltauduin jättämään koko opetusalan ja opiskelemaan uuden ammatin. Uudella alalla olen myös aika herkästi lähtenyt litomaan. Jostain syystä aina olen tähän saakka löytänyt uuden duunipaikan, vaikka aina irtisanoutuessani olen jäänyt tyhjän päälle.

Olen kai aika levoton ja työyhteisöltä/pomolta paljon vaativa tyyppi. Muut vaihtaa miehiä, mä työpaikkoja.

Varmaan jossain kohtaa kosahtaa, koskapa ikää mulla on pian 50 vuotta. Mutta itken sitä sitten köyhyysloukussa. Tiedostan itsekin, että jatkuva työpaikan vaihtaminen ei välttämättä ole aivan tervettä.

Oletko yhä sillä uudella alalla, jonka opiskelit opettajuuden jälkeen?

Irtisanouduin hulluun 90-luvun lama-aikaan, vaikka olin saanut oman alan töitä, joita todellakaan ei ollut kaikille saatavilla. Syynä henkilösuhteet työpaikalla, joihin toki itsekin olin osallinen.

Tyhjän päälle hyppäsin, 1,5 vuotta työttömänä, sitten sain samalta alalta töitä, joissa yhä.

Olen lähtenyt uuteen työhön.

Nyt kyllä harkitsen hyppäämistä tyhjän päälle.

Työ itsessään on ok mutta huono johtaminen ja siitä johtuva työkavereiden pomottaminen ja epäasiallinen käytös saa pinnan kohta katkeamaan. Olen uusin ja nuorin työntekijä ja vanhemmat kollegat syytävät kaikki p*****hommansa mulle.

Tavoitteet oli älyttömän kovat, yksin vastuussa jutuista missä kaikkialla muualla mitä tiedän on useampi ihminen. Kun lähdin mun tilalle otettiin 4 uutta. Että oliko liikaa töitä yhdelle, kokemattomalle ihmiselle? 

Uusi työpaikka oli alla, ja kyllä stressi helpotti kun pääsin pois. 

Liian kiire töissä ja yritys konkurssin partaalla. Sain toisen paikan ja lähdin

a) v 1991 puutarhamyymälä. Työpaikka oli perseestä, tilinauhaa ei saanut, kassa piti laskea omalla ajalla kotona, työaikojen muuttumisesta ei ilmoitettu työntekijälle vaan ne olisi pitänyt lukea itse lehdestä (aukioloajan muuttuminen), syytettiin samantien varkaaksi kun kassa heitti 20 markkaa (olin luultavimmin antanut rahasta väärin takaisin), jne., työnantaja haukkui ja huusi asiakkaiden kuullen, pari asiakasta jopa pahoitteli meille että kun olette kivoja tyttöjä, ei hän tajua miksi se kiljuu.

Otin kesken työpäivän karjuntaa kuunneltuani loparit. Kovasti se työnantaja ihmetteli, kuinka kehtasin. Jäin peruspäivärahalle työttömäksi, sitä kesti vuoden, ei harmita vaikka tiukkaa kyllä teki toimeentulotuella. Ei meinannut maksaa lomakorvauksia eikä antaa tilinauhoja. Kummisetä oli juristi ja soitti pari tiukkaa puhelua, ja kas, tilinauhat ja lomakorvaukset ilmestyivät....

Kuulin pari vuotta jälkikäteen, että paikallisesta työkkäristä kyseiseen paikkaan ei enää pakotettu ketään töihin, valituksia työntekijöiden kohtelusta oli tullut sen verran paljon. Firma teki konkurssin.

b) 1999 työpaikan vaihto, uusi sovittuna

c) 2011 työpaikan vaihto, uusi sovittuna

Nykyään hyvässä työssä ja kivat työkaverit.

Savustettiin ulos. Liikelaitos, jossa johtavaan asemaan päässyt muutama henkilö halusi säännöistä ja veronmaksajien rahoista huolehtivan työntekijän pois, jotta meno voisi jatkua ilman mitään kontrollia. Samalla maksoivat vanhoja kalavelkojaan aikaisemmista toimintaansa puuttumisista. Kun oli omaisuutta, sijoituksia ja oma yritys, niin oli helpompi lähteä, kuin jäädä yksin taistelemaan.

Vierailija kirjoitti:

Kiusaava esimies, yrityksen omistaja. Luottamusmies, liitto tai AVI ei mahtanut kiusaamiselle mitään, homma vain paheni mitä enemmän sitä yritettiin selvittää. Ei ollut uutta työpaikkaa, säästöjä onneksi karenssin ajaksi. Ajoitin vielä irtisanoutumisen niin, että irtisanoutumisaika kului lomalla, eli seuraajan perehdyttäminen jäi esimiehelle itselleen, eikä tietääkseni sujunut kovin hyvin.

Minkälaista kiusaaminen oli, kun sitä ei mitenkään saatu kuriin? Oikeuteenhan tuollaisesta pitäisi joutua jossain kohtaa. Hyvä kun pääsit pois.

Vierailija kirjoitti:

Lähes 10 vuotta pätkät8öitä samalla kuntatyönantajalla riitti. Vakituiset paikat menivät muille, vaikka sain hyvää palautetta esimiehiltä. Pätkätyökierre johti lopulta itsetunnon romahtamiseen, arvottomuuden ja huonommuuden tunteeseen ja työuupumiseen ja masennukseen. Olin vähän liian kiltti ja joustamiseni meni yli. Olen tajunnut, että kiltteyttäni käytettiin hyväksi ja annoin huijata itseäni aika monessa asiassa. Minus ei arvostettu pätkääkään tuossa paikassa. Olisi pitänyt lähteä tuolta jo monta vuotta sitten.

Nyt olen ollut kolme kuukautta pois töistä enkä ole vieläkään toipunut. En ole hakenut uusia töitä enkä edes vilkaissut työpaikkailmoituksia. Minusta ei taida olla enää työelämään. Itsetuntoni on murskana ja pidän itseäni roskakasan arvoisena. En uskalla hakea töitä, koska en kestäisi niitä kaikkia hylkäyksiä. En usko kelpaavani mihinkään enää koskaan.

Minullakin 7 vuotta pätkätöitä takana, ja tiedän tunteen. Ensimmäisestä paikasta lähdin 4 vuoden jälkeen, koska vakipaikat menivät muille. Irtisanouduin, ja seuraavalla viikolla sovin määräaikaisen muualle. Sen jälkeen hakeuduin toiseen kuntaan töihin, jossa olin melkein kolme vuotta pätkissä, mutta yhteen putkeen, kuten aina. Ja sitten tapahtui ihme: sain vakipaikan aivan uudessa kunnassa, isommassa kuin edelliset. Olen varma että sillä on merkitystä, tekeekö työtä jossain pikkukunnassa, jossa piiri pieni pyörii työpaikkojen suhteen. Vakipaikat annetaan kavereille tai harrastustutuille, tai sitten epäpätevät pomot palkkaavat tarkoituksella niin nuoria ja nöyriä tyyppejä, ettei pelkoa pomojen toiminnan kritisoinnista ole.

Tiedän miten kovasti ottaa itsetunnolle, kun aina tulee torjutuksi ❤️ Mutta kunhan olet hiukan vetänyt henkeä, yritä uudelleen jossain toisessa paikassa. Kyllä sekin työyhteisö vielä löytyy, jossa sinua arvostetaan ❤️