Oudoin asia, mistä joku tuttusi on tuntenut ylemmyydentuntoa?

Vierailija kirjoitti:

Äitini ei KOSKAAN käytä julkista liikennetta paitsi lentokonetta. Oma auto tai taksi. Pitää itseään hienona naisena.

Mun mies on samanlainen. Polkupyörälläkään ei voi ajaa 1 km matkaa kauppaan hakemaan maitopurkkia vaan Porche kaivetaan tallista joka halvatun kerta. Meillä ei ole rahasta pulaa, mutta mä en tajua että aina joku omista autoista (tallissa Porcheja ja Bemuja) tai taksi että voi liikkua metriäkään. Kerran mies oli keskustassa bissellä ja mietti kotiintuloaikaa. Sanoin, että busseja tulee tiettyyn kellonaikaan asti, maksaa pari euroa. Mies totesi, että tulee mieluummin taksilla (matka maksoi noin 50 euroa), hän ei kuulemma kestä "sitä väkeä" eli busseissa kulkevaa väkeä. 

Mä taas kuljen tosi paljon fillarilla ja kävellen kauppaan, paitsi viikko-ostoksilla kun on pakko tuoda niin paljon kerralla ruokaa. Ja bussillakin kuljen sujuvasti ilman ongelmia.

Olen miettinyt miksi mies on tuollainen. Kaippa se on perusluonteessa. Ja lisäksi hän on kasvanut perheessä jossa toimittiin samoin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eräs ystäväni kehui isoja rintojaan ja kertoi miten paljon paremmat ne on kuin pienet rinnat, koska miehetkin tykkäävät paljon enemmän. Samalla vilkuili merkitsevästi minun pieniä rintojani.

täysin tottahan tuo on.

Niin olikin. Kyllä hänestä kiinnostui paljon useampi mies kuin minusta. Outona pidin asialla ylpeilyä.

Heh... Toinen asia on, kiinnostuuko nainen miehestä, joka kiinnostuu rinnoista...

Ja olen melko varma, että 10 vuoden, viimeistään 15, jälkeen, moni isojen rintojen omistaja toivoo, että ne olisivat olleet pienemmät.

Tietenkin parasta olisi, että jokainen voisi olla kroppansa kanssa sinut.

M44

Eräs mamma kertoi vain kasvattaneensa vatsaa, mutta et ei hän ole raskaana. (hänellä siis persoonallisuushäiriö).

Minulle kertoi sitten ystäväni hänen raskaudestaan.

Vierailija kirjoitti:

Joskus silloin melkein 10 vuotta sitten kun karppaus oli ekaa kertaa trendikästä, mun työpaikalla oli yksi ihminen, joka oli tosi äänekäs karppaaja ja haukkui muiden ruokia tosi rumasti. Siis tyyliin että mitäs hiilaripaskaa sillä Seijalla tänään on ja hyi helvetti mitä paskaruokaa te syötte. Kyseinen henkilö tupakoi ketjussa ja meillä oli jouduttu tekemään työhuonemuutoksiakin, kun yksi työntekijä ei kerta kaikkiaan pystynyt olemaan tämän kanssa samassa huoneessa, kun se rööki lemusi huoneessa niin voimakkaasti. Mietin, että siinä tilanteessa toisten tavallisista ruuista valittaminen tuntui melko erikoiselta vedolta. Lienee kuitenkin tupakka todennäköisempi tappaja kuin peruna. 

Oikeastaan ylipaino on pahempi tappaja kuin tupakka, tämä on ihan fakta että suurempi osa kuolemaan johtavista sairauksista liittyy ylipainoon kuin tupakkaan. Ja hiilarit taas helposti aiheuttaa sitä ylipainoa.

Eräs entinen tuttava ja lapsuudenkaveri kehuskeli jatkuvasti pienikokoisuudellaan ja laihuudellaan varsinkin miesseurassa. Tuntui pitävän sitä elämänsä suurimpana saavutuksena. Väitti myös olevansa entinen "ballerina", vaikka tosiasiassa kävimme samassa voimisteluseurassa alakouluikäisenä, missä ehkä kerran oli joku baletin tyyppinen harjoittelukerta. 

Eräs luokkakaveri ylpeili varakkaalla yrittäjäisällään, joka ei tosin pitänyt näihin lapsiin mitään yhteyttä eikä maksanut elatusmaksujakaan ja nämä lapset asuivat äitinsä kanssa kunnan vuokrataloissa halvimmalla alueella, kulkivat sitten vanhoissa vaatteissa eikä heillä ollut teineille niin tärkeitä älypuhelimiakaan eikä isän firman myymiä tuotteita. Kontrasti oli suuri ja surullinen, kun isä kehui lehdessä bisneksillään, esitteli hulppeaa kotiaan ja hienoa autoaan.

Vierailija kirjoitti:

Eräs luokkakaveri ylpeili varakkaalla yrittäjäisällään, joka ei tosin pitänyt näihin lapsiin mitään yhteyttä eikä maksanut elatusmaksujakaan ja nämä lapset asuivat äitinsä kanssa kunnan vuokrataloissa halvimmalla alueella, kulkivat sitten vanhoissa vaatteissa eikä heillä ollut teineille niin tärkeitä älypuhelimiakaan eikä isän firman myymiä tuotteita. Kontrasti oli suuri ja surullinen, kun isä kehui lehdessä bisneksillään, esitteli hulppeaa kotiaan ja hienoa autoaan.

Nimenomaan ehkä monesti näissä sellaisesta kysymys kuten tuossa "ballerinankin" tapauksessa.

Vierailija kirjoitti:

Vanhempani säälivät meitä aina, kun joudumme asumaan kerrostalossa. Että voivoi, mitä lapsistakin tulee kun ei ole omaa pihaa jolla temmeltää ja rosvot viuhuaa ympärillä ja kauhean ahdasta ja ikävää. 

Mun vanhemmilla on Keski-Suomessa 60-luvulla rakennettu tasakattoinen omakotitalo, joka haisee maakellarilta. Aina kun ollaan oltu siellä, tuuletellaan tavaroitamme päivätolkulla. Meillä on pääkaupunkiseudulla neliö 2010-luvulla rakennetussa kerrostalossa, ylin kerros. En missään tilanteessa vaihtaisi paikkaa heidän kanssaan. 

Perit sen joskus riesaksesi eikä mene kaupaksi.

Yks tuttu oikein kehui, että hänen vanhemmat ovat alkoholisteja. Ja kyllä se näkyy hänenkin alkoholinkäytössä. Nainen jolla ikää vähän alle 40.

Serkku kehuskelee vieläkin 20v sitten kirjoittamillaan laudatureilla ikään kuin niillä olisi tässä vaiheessa elämää enää mitään merkitystä. Lukiota pidemmälle serkku ei tosin ikinä opiskellutkaan, siinä lienee syy miksi niistä pitää jauhaa edelleen.

Lukiossa tuttuni tunsi ylemmyyttä kun en osannut auttaa häntä lyhyen matikan derivaattalaskuissa. Opiskelin itse pitkää eikä meillä ollut niitä vielä.

Minulla on kaveri joka tuntee ylenmyyden tunnetta siitä että hänellä menee huonommin kuin muilla. Hän hakee huomiota sillä jatkuvasti ja ei kestä jos jollakin menee joskus huonommin kuin hänellä.

Esimerkiksi, kerroin että minulla on paha kala-allergia, niin hän alkaa selittämään että eipä se ole mitään kun hänellä on vehnäallergia, kala-allergia ja maitoallergia (ei ole oikeasti koska syö tasaisin väliajoin sushia ja juo maitoa, syö normi pullaa yms.)

Toinen esimerkki on kun kerroin sairastuneeni masennukseen siskoni kuoleman jälkeen. No eihän minun masennus ole MITÄÄN verrattuna hänen vuosia kestäneeseen masennukseen, paniikkihäiriöön ja muihin mielen sairauksiin.

En enään jaksa kertoa hänelle mistään kun aina pitää vääntää kaikki kilpailuksi kummalla menee huonommin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eräs luokkakaveri ylpeili varakkaalla yrittäjäisällään, joka ei tosin pitänyt näihin lapsiin mitään yhteyttä eikä maksanut elatusmaksujakaan ja nämä lapset asuivat äitinsä kanssa kunnan vuokrataloissa halvimmalla alueella, kulkivat sitten vanhoissa vaatteissa eikä heillä ollut teineille niin tärkeitä älypuhelimiakaan eikä isän firman myymiä tuotteita. Kontrasti oli suuri ja surullinen, kun isä kehui lehdessä bisneksillään, esitteli hulppeaa kotiaan ja hienoa autoaan.

Nimenomaan ehkä monesti näissä sellaisesta kysymys kuten tuossa "ballerinankin" tapauksessa.

Nyt meni ohi, mikä ””balleriinan” tapaus”?

Tapasin serkkuni sattumalta kaupungilla pitkän ajan jälkeen.

Kuulumisten vaihdon jälkeen serkku oli jotenkin yllättynyt ja alkoi tentata minua elämästäni.

Kerroin pääkohdat uudelleen laajennettuna ja lopulta serkku möläyttää: "En olisi uskonut,

että sinulla menee noin hyvin! Kun olit aina sellainen, no, vähän hidas!".

Totesin elämän olevan yllätyksiä täynnä ja lapsuuden subjektiiviset kokemukset eivät aina vastaa todellisuutta.

Serkku alkoi vertailla perheitämme sillon 70-luvulla,  hänen mukaansa:

-Heillä oltiin fiksuja, sivistyneitä ja koulutettuja, meillä ei

-He olivat rikkaita, me olimme köyhiä

-He asuivat hienossa asunnossa hyvällä alueella, me asuimme ikivanhassa röttelössä perämetsässä

-Me ajoimme auton rämällä mökiksi kutsuttuun läävään

-Minä olin, no, vähän hidas

Minua alkoi huvittaa serkun näkemykset ja pieni tosiasioiden kertaus saattaisi olla paikallaan.

Esimerkiksi ikivanha röttelö perämetsässä oli silloin muinoin viisi vuotta vanha omakotitalo lähellä Tampereen keskustaa.

Tai että hänen vanhemmillaan oli opistotasoinen koulutus ja minun vanhemmillani oli yliopistokoulutus.

Auto oli kyllä hieman rämä, mutta niinhän ne kaikki 70-luvun autot olivat. Heillä ei ollut autoa tai mökkiä lainkaan.

Serkku suuttui. Kuinka minä, maailman kaikista ihmisistä juuri minä, kehtaan arvostella häntä?!!

Kyllä nämä on kotiäitivuosilta ehdottomasti. Lasten kehityksellä leuhkiminen toisten kustannuksella on aina naurettavaa. Kuin äidit taantuisivat hiekkalaatikko aikoihin.

Totta kai lasten kehityksestä jaetaan iloa ja riemuitaan lapsen mukana, jos hän on taitava jossain. Mielestäni lasten kehityksessä ei kuitenkaan kilpailla ja lapsia ei verrata keskenään.

Erikoisin leuhkimisen aihe lienee kuitenkin se, kun yksi äiti leuhki sillä kun lapsensa puhui muille pomottelevasti ja ikävästi. Myös aikuisille! Kaikkien olisi pitänyt keskittyä ihastellaan, kuinka hienosti lapsen puhe on kehittynyt, kun hän haukkuu Liisaa tyhmäksi ja komentaa aikuisia palvelemaan itseään. Kyllähän lapset käyttäytyvät huonosti, mutta itselleni ne ovat tilanteita, jossa komennan ja ohjaan lastani, enkä suinkaan naureskele että kyllä meidän Mikko sitten niin hienosti jo osaa puhua ja tuoda mielipiteensä esiin.

Musta on aina yhtä yllättävää, että nainen

pitää itseään tärkeämpänä sillä perusteella, että on pursottanut sisuksistaan mukulan.

Se kuulkaa tekee hänestä synnyttämätöntä ihmistä paremman.

Lapsuudenkaveri kehuskelee kaikille, että hänellä on suomenruotsalaista sukua. Isoisänsä on siis suomenruotsalainen. Joskus teininä tää oli vielä huvittavaa, mutta nyt kolmekymppisenä herättää pelkkää myötähäpeää. Viime talvena olimme yhteisen kaverin häissä ja sielläkin kehuskeli tuntemattomille, että hänellä on ruotsinkielistä sukua. Joskus bongasin kaverin vastaukset johonkin Facebook-kyselyyn ja ilmoitti siellä äidinkielikseen suomen ja ruotsin. Totuus on, että osaa ehkä juuri ja juuri tervehtiä ruotsiksi. Lukiossa läpäisi aikoinaan kurssit vitosilla.

Kun aloitin opiskelut yksi pidempään opiskellut jamppa yritti tehdä vaikutuksen sillä että hänen äitinsä on semitunnettu kääntäjä. Jauhoi asiasta pitkään. Siis wau.

Vierailija kirjoitti:

Eräs luokkakaveri ylpeili varakkaalla yrittäjäisällään, joka ei tosin pitänyt näihin lapsiin mitään yhteyttä eikä maksanut elatusmaksujakaan ja nämä lapset asuivat äitinsä kanssa kunnan vuokrataloissa halvimmalla alueella, kulkivat sitten vanhoissa vaatteissa eikä heillä ollut teineille niin tärkeitä älypuhelimiakaan eikä isän firman myymiä tuotteita. Kontrasti oli suuri ja surullinen, kun isä kehui lehdessä bisneksillään, esitteli hulppeaa kotiaan ja hienoa autoaan.

Tämän kyllä ymmärrän lapsen näkökulmasta erittäin hyvin. Minäkin ylpeilin lapsena isästäni, joka reissasi ympäri maailmaa ja jolla oli lapsia usean naisen kanssa, eikä pitänyt huolta juuri kenestäkään. Mutta se isän ikävä ja tarve oli niin suuri, että tein hänestä jonkinlaisen ihanteen.

Eräs kaverini tuntee suurta ylemmyyden tunnetta siitä, että heillä on omakotitalo keskellä umpimetsää, kaksi autoa ja ydinperhe. On lähiössä kasvanut yksinhuoltajan lapsi. Ovat miehensä kanssa ihan tavis pienipalkkaisia duunareita, mutta muistaa aina huokailla, hänen lapsillaan on nyt niin hyvä elintaso.

Toinen mistä hän tuntee ylemmyyttä on se, että on joutunut tekemään töitä 12-vuotiaasta saakka, että on saanut harrastaa. Itse taas tunnen suurta myötätuntoa sitä 12-vuotiasta kohtaan, joka on lajitellut ja jakanut mainoksia selkä vääränä, jotta on päässyt futistreeneihin.