Seurakoira, jolla lempeä ja kiltti luonne?
Meillä on ollut ennen chihuahua ja yorkshiren terrierin ja chihuahuan risteytys, kumpikin eli yli 15-vuotisiksi. Nyt niistä on aika jättänyt ja haluaisimme uuden koiran, mutta enää emme halua minikoiraa, vaan ihan "kunnon koiran". Liian usein räksyttävästä pikkudiivasta väsähtäneinä haluaisimme kiinnittää erityisesti huomiota sen luonteeseen eli hakusessa olisi lempeä ja kiltti, asioihin rauhallisemmin suhtautuva rotu. Asumme pikkukaupungin laitamilla, ulkoilumahdollisuudet on hyvät ja ihan kivasti aikaa ja energiaa koiran kanssa touhuamiseen, muttei kiinnostusta mihinkään ihmisten kanssa tehtävään aktiviteetteihin kuten agilityyn. Suositelkaa rotua. Kertokaa mielellään k.o. rodusta hieman.
Kommentit (655)
Bostonin Terrieri älykäs, helppo kouluttaa, lapsirakas ei haise märälle koiralle, lyhyt turkki ei tarvitse hoitaa riittää, kun irtokarvat pyyhkäsee pois. Itsellä on uros ja voin sanoa, että parempaa koiraa ei olekkaan life is better with a boston ei mulla muuta.
Varmaan jo koira hankittuna ap:n perheeseen, mutta tuolta voi testata mikä sopis itselle: https://www.hankikoira.fi/rotutesti
Kantsii tutustua
Staffikin on tappanut oman perheen lapsen Suomessa... ja bullmastiffi tappanut naisen. Kanarindoggiko se oli, joka olisi tappanut lapsen myös, jos koulutaksin kuljettaja ei olisi onnistunut pelastamaan.
Kyllä on hyvät syyt pysytellä kaukana noista tietyntyyppisistä roduista.
Käyttäjä36314 kirjoitti:
Bostonin Terrieri älykäs, helppo kouluttaa, lapsirakas ei haise märälle koiralle, lyhyt turkki ei tarvitse hoitaa riittää, kun irtokarvat pyyhkäsee pois. Itsellä on uros ja voin sanoa, että parempaa koiraa ei olekkaan life is better with a boston ei mulla muuta.
Sairaalloinen lyttynaama, jolla ei ilma kulje normaalisti. Salen ja Jenninkin koira pysynyt poissa julkisuudesta pitkään, kun eivät halua rohkaista ihmisiä ottamaan sairaaksi jalostettua rotua tultuaan ongelmasta tietoiseksi.
Koeta puristaa omaa kurkkuasi niin paljon, että hengitys kulkee vaan korisemalla pienessäkin liikkeessä. Onko mukava tapa elää?
Leluosastolta löytyy parhaat koirat. Eivät hauku, karvaa, kakkaa eikä niitä tarvitse lenkittää. Naapuritkin tykkää!
Ette tarvitse koiraa ollenkaan, kun ette ole ymmärtäneet kouluttaa pikkurättejännekään.
Eikä lapsiperhe tarvitse koiraa, koira EI ole lasten lelu eikä retuutettava. Sinne pehmoleluostoksille nyt vaan, hopi hopi!
Idiootit.
jokainen seurakoira tarvitsee ihmisen kanssa tehtävää toimintaa,joten jos teillä ei sellaiseen ole kiinnostusta, niin miettikää toisenlaista lemmikkiä. Akvaario, etana, käärme, lisko, mato,torakka jne. .
PBGV!! Ihanin koirarotu minkä tiedän. Kolmas jo tulossa meille tänä vuonna. Niin kiltti ja suloinen ja leikkisä. Silti oikea Koira. Suosittelen!!
Käyttäjä36314 kirjoitti:
Bostonin Terrieri älykäs, helppo kouluttaa, lapsirakas ei haise märälle koiralle, lyhyt turkki ei tarvitse hoitaa riittää, kun irtokarvat pyyhkäsee pois. Itsellä on uros ja voin sanoa, että parempaa koiraa ei olekkaan life is better with a boston ei mulla muuta.
95% näistä on geenivirheellisiä, vammaisia, eikä pysty hengittämään normaalisti.
95% näistä koirista ei pitäisi pennuttaa lainkaan, ei lainkaan. Rotuunottoja tulisi tehdä pikaisesti.
Ranskan- ja englanninbulldogeilla prosenttiosuus on 100%. Kaikki koirat vammaisia
Aika huvittavaa toimintaa ylläpidolta... =)
VM kirjoitti:
Cavalier 😍 Ihan loistava seurakoira, sopii myös lapsiperheeseen. Helppohoitoinen turkki, ihana luonne mutta jaksaa lenkkeillä. Toisaalta osaa myös sohvaperunoida 💜
...ja juuri näillä joka kahdeskymmenes kärsii erittäin kivuliaasta syringomyeliasta, jossa aivot eivät mahdu lyhyen kallon sisään, vaan pursuavat selkäytimen puolelle 😢
Miksi haluatte suositella lyhytkalloisia rotuja? En tajua.
Norwichin terrieri. On mukava. Osaa kyllä myös vahtia ja tarvittaessa löytyy sisua..
Res. Alik kirjoitti:
Norwichin terrieri. On mukava. Osaa kyllä myös vahtia ja tarvittaessa löytyy sisua..
Ja kaverinsa Norfolk myös :)
Oma ääneni menee pikkuisille sekarotuisille. Jos taustaa vähän tietää, rescuesta voi saada seurallisen, rakastavan kaverin.
Kaverilla villakoira räksyttää ja haukkuu jatkuvasti
Tämän ketjun perusteella kaikki rodut ovat yhtä huonoja.
Kooikerhondje.
Naapurilla oli tuollainen, enkä ikinä ole tavannut toista niin mainiota koiraa. Sai jopa tämmöisen koirakammoisen sydämen läpättämään!
Ei ainakaan tuijottavaa koiraa.
(olikohan tää jo vanha vitsi, sorry...)
Suosittelen erittäin harvinaista jodlaavaa tirolilaista matikkakoiraa.
Ja siis täsmennys, tappaneet OMAN perheen lapsen. Siinäpä kiva rottweiler-ylläri kun vanhemmat tulee töistä kotiin.