Miksei voida myöntää, että kaikki äidit eivät vaan osaa olla äitejä? Enkä nyt puhu mistään
juopoista tai narkkareista, vaan ihan keskiluokkaisista tavismammoista, joilla on tukiverkot ja kaikki pitäis olla hyvin, lapset haluttuja, on puoliso, on rahaa. Silti niiden lasten kanssa ei "osata" olla, uuvutaan, halutaan töihin "lepäämään", lapsille hakemalla haetaan ties mitä erityislapsen diagnooseja kun perimmäinen syy on se, että äiti ei ole koskaan oppinut vastaamaan vauvansa tarpeisiin. Tätähän ei saisi ääneen sanoa, mutta kyllä tämä ilmiö on tunnistettu jo pitkään. Eri asia toki joku ohimenevä koliikki lapsella, mutta tässä puhun pidemmän aikavälin kiintymyssuhdehankaluudesta, jolloin lapsi lykätään mieluummin hoitoon vieraalle milloin mihinkin tekosyyhyn vedoten. Kun perussyy on se, että vanhemmat eivät jaksa omia lapsia/halua olla niiden kanssa. JA TÄMÄ VÄLITTYY LAPSILLE AINA.
T. Ylemmän kehitystason psykoterapeutti, töissä lasten (ja vanhempien) parissa liki 20v.
Kommentit (29)
Tiedän yhden tällaisen tapauksen. Tosin lapsi ei ole millään tavalla erityinen vaan ihan tavallinen mutta äiti ei jaksa häntä ja hänen seuraansa ollenkaan.
Toisaalta voisi myös puhua siitä, onko tällaisella äidillä sitten oikeus tunteisiinsa? Yhteiskunta tuomitsee erittäin vahvasti sen, jos äiti erehtyy sanomaan, että katuu lapsiaan ja äidiksi ryhtymistä. Kuitenkaan kukaan ei voi tietää mitä äitiys ja perhe-elämä on, ennen kuin on se oma lapsi (tähän on turha tulla sanomaan, että kyllä kaikki voi sen kuvitella, koska ei voi). Niitä omia tuntemuksia ei voi ennalta tietää. Jos lapsi kuitenkin saa asiallista hoitoa kotona, onko väärin, että häntä annetaan muille (halukkaille) hoitajille tai ostetaan hoito apua, jos äiti kokee tehneensä virheen lapsen saadessaan. Yksi elämähän meillä kaikilla vain on ja me kaikki teemme virhevalintoja elämämme aikana.
Olet VET psykoterapeutti etkä ymmärrä? Jep, jep...
Tottahan tuo. Fakta on kuitenkin se että vaistot ovat kaikilla, myös muilla naisilla kuin niillä pullamössömammoilla, jotka omistavat koko elämänsä lasten ympärillä helikopterointiin. Yläluokkahan on kautta aikojen kasvattanut lapsensa lastenhoitajien avustuksella, ei siinä liene mitään ihmeellistä. Joissakin piirreissä näitä lapsiinsa takertuvia pullamössömammoja tituleerataan myös synnytysnaudoiksi. Ihan kelpo osa yhteiskuntaa, mutta ei todellakaan ainoa äitiyden malli. Psykopaattien lapsista tulee helposti psykopaatteja, ja tarviihan se yhteiskunta rahaakin... Pullamössömammat lähinnä vaan hoitelevat kaikkea. Näkökulmia on siis monia.
Vierailija kirjoitti:
Tiedän yhden tällaisen tapauksen. Tosin lapsi ei ole millään tavalla erityinen vaan ihan tavallinen mutta äiti ei jaksa häntä ja hänen seuraansa ollenkaan.
Toisaalta voisi myös puhua siitä, onko tällaisella äidillä sitten oikeus tunteisiinsa? Yhteiskunta tuomitsee erittäin vahvasti sen, jos äiti erehtyy sanomaan, että katuu lapsiaan ja äidiksi ryhtymistä. Kuitenkaan kukaan ei voi tietää mitä äitiys ja perhe-elämä on, ennen kuin on se oma lapsi (tähän on turha tulla sanomaan, että kyllä kaikki voi sen kuvitella, koska ei voi). Niitä omia tuntemuksia ei voi ennalta tietää. Jos lapsi kuitenkin saa asiallista hoitoa kotona, onko väärin, että häntä annetaan muille (halukkaille) hoitajille tai ostetaan hoito apua, jos äiti kokee tehneensä virheen lapsen saadessaan. Yksi elämähän meillä kaikilla vain on ja me kaikki teemme virhevalintoja elämämme aikana.
On kyllä tosi kummallista, miten vahvasti äitiydestä tuomitaan. Omassa suvussa pahimpia tuomitsijoita ovat olleet juuri ne lehmänmalliset, pyöreät äitylit, joilla ei mitään muuta osaamista olekaan, kuin hoitaminen. Kun pitäisi tuoda ruokaa pöytään, sekin tehdään hoitotyöllä. Olisiko kuitenkin niin, että nämä äitylit ovat kateellisia menestyvemmille naisille, ja pyrkivät pönkittämään egoaan vähättelemällä heidän äitiyttään. Hyvin harva urallaan menestynyt ihminen vapaaehtoisesti nimittäin vaihtaa uraansa lastensa paapomiseen, oli sitten kyseessä mies tai nainen. Lastenhoitoon keskittyvät yleensä ne, jotka eivät pärjää "metsästysretkillä".
Kysymys kuuluu ap miksi teit niinkin monta lasta, kun et pysty olemaan äiti? Miksi ja miksi?
Lapsilla on hyvin harvassa perheessä isä ja silloin kaikki kaatuu äidin niskaan. Isä ei ole aikuinen vaan lapsi tai poissaoleva henkilö, vieras, äidin apuri, tukihenkilö. Turha syyllistää äitejä koska yhä 2020 yli 90% parisuhteessa olevista äideistä hoitaa lapsensa täysin yksin ilman aikuisen apua. Jos lapsilla olisi isä ja isätkin olisi kiinnostuneita lapsistaan ja siitä miten lapsi kokee heidät tai kävisivät näitä kiintymyssuhde keskusteluja ja jakaisivat huoltaan hyvästä vanhemmuudesta, niin ehkä meillä olisi vähemmän vaikeita lapsia. Mutta niin kauan kun miehiä ei kiinnosta jälkikasvunsa, niin kaikki on naisen harteilla. Eli turha syyllistää naisia, turha edes nostaa keskustelua aiheesta. Keskustellaan välillä siitä miten miehet on ilmaisseet huolensa näistä samoista asioista perheissä ja mitä he ovat alkaneet tehdä omatoimisesti asialle.
Näinhän se on. Vanhemmuustaitojen opettaminen vähentäisi huomattavasti lasten käytöshäiriö diagnooseja ja lääkityksen tarvetta. Syyllistää ei saa, eikä se ketään hyödytäkään, mutta empaattisempaa, ennakoitavampaa ja lasta ymmärtävää vanhemmuutta voi, ja kannattaa opetella. T.sh lastenpsykalta
Vierailija kirjoitti:
Kysymys kuuluu ap miksi teit niinkin monta lasta, kun et pysty olemaan äiti? Miksi ja miksi?
Kerro syyt ja päälle lisäksi lukuisat tekosyyt selityksineen.
Jos ja kun ammatinharjoittaja kuten ap on sanojensa mukaan ollut ko työssä yli 20v, sallikaamme vapaa-ajalla tehtyyn kirjoitukseen vanhahtava termi, kun kuitenkin kaikki (KAI?toivottavasti) tajusivat mistä on kyse. Hänellä on varmasti kokemusta ja näkemystä paljon enemmän kuin 90 prossalla täällä palstailevista, joten oon tosi kiitolliinen ettö otti tän tärkeän aiheen esiin. Vaikka se selkeästi menee monen ihon alle, se taas kertoo teistä itsestänne sen, että oisko syytä kurkata peiliin?