Te kenellä on pienillä ikäeroilla tehdyt lapset, jotka ovat nyt jo vähän vanhempia!

Älkää vielä luovuttako. Elätte nyt erittäin vankasti poikkeustilassa! Aivan varmana elämä helpottuu jo vuoden, parin kuluttua. Yrittäkää vetää yhdessä tuota rekeänne, joka varmasti välillä tuntuu olevan täynnä pelkkiä kiviä. Teidän täytyy olla samalla puolella, samaa joukkuetta.



Ja se on varmaa, elämä ei helpotu kun jää yksin lapsien kanssa! Jos parisuhteeseenne ei liity väkivaltaa, kolmatta osapuolta tai muuta raskauttavaa, yrittäkää vielä jaksaa. Koittakaa ottaa huumorilla. Muistelkaa, mistä juttunne alkoi.

Tunnen 2 tällaista perhettä joissa 3 lasta pienillä ikäeroilla, kumpikin perhe on eronnut. Luulenpa siis että ei helpota....

Juu kyllä varmasti kaksi lasta olisi riittänyt, mutta mitä sitten kun halusimme kolme? Ilmeisesti se kaksi lasta on sitten se maksimi mitkä saa tehdä pienellä ikäerolla, kolmas jos tulee niin tulee varma ero.



Tuo antoi minulle enemmän sisua kuin uskotkaan. Jos ihmiset ajattelevat oikeasti noin niin ihan takuulla teen kaikkeni ja vielä enemmän että me emme eroa...Siinäpä saa noin ajattelevat nokilleen.



2. kiitos ihanasta vastauksesta. =)



ap

Minusta on hullua tehdä niin paljon kakaroita että sitten ei jakseta yhtään mitään.3

sivusta katsottuna heidän elämä näyttää nyt jo aika helpolta. Tai ainakin helpommalta. Vanhin on jo 9v ja pyörii paljon jo kavereiden ja harrastusten parissa. Seuraavalla joka on 7v on samoja harrastuksia ja yhdessä touhuavat paljon. Siitä seuraava on 6v ja menee siinä joukon jatkona. Ovat keskenään mummolassa kesällä muutaman viikon ja muutenkin tekevät paljon asioita ilman vanhempia.



Toki meinikiä ja räiskyviä yhteenottoja lapsilla tulee, mutta luulen että siskoni mihensä kanssa saavat nykyään kyllä olla ihan riittävästi kahdestaan. Noin isoille on helppo jo saada lastenhoitojia jne. Toki aina on rankaa välillä kaikilla vanhemmilla, mutta siis kuitenkin.



Kyllä se teilläkin helpottaa!

Sitten tosiaan kun nuorin on esim. 4v, on elämä aivan erilaista kun kaikki oma aika ja energia ei mene niihin lapsiin ja arjen pyöritykseen.



t. viiden äiti

Vanhimmat on nyt 5 ja 4...ihan hirveää tappelua, uhmaa ja ties mitä odotan koska heidän kohdalla helpottaa. seuraavat sitten 2 ja 1v, menevä vauhtikaksikko. Päässä kilisee. Mutta parisuhde on hyvä. Iltaisin hoidamme yhdessä lapset, laitamme yhdessä nukkumaan, ja loppuilta vietetään miehen kanssa kahdestaan omaa aikaa kun kaikki pienet nukkuu.

Siis poika 11v ja tyttö 12v. Pienenä siis 3-5v oli se helpoin aika, silloin oli iloa toisistaan ja oli kivaa kun oli kaveri kotona. Mutta se olikin se ainoa helppo aika meillä. Tyttö tuli jonkinlaiseen esipuberteettiin 9v ja sen jälkeen on ollut yhtä huutoa. Tappelua on joka päivä monta kertaa, poika ei saa edes katso sisartaan niin tulee huutoa ja oven paukkauttamista. Kaikki pitää mennä juuri niin kuin neiti haluaa. Nyt se on tosi vaikeaa kun hän ei tiedä onko lapsi vai aikuinen. Ei voi käyttäytyä kuin lapsi mutta ei niinkuin aikuinenkaan....

Poika onneksi pitää puoliaan, mutta saa kyllä kuulla siitäkin.

Meillä kolmas lapsi 6v jonka kanssa ei minkäälaista ongelmaa. Olisi pitänyt odottaa noitten kahden ekan välilläkin, olisi päästy helpommalla.

Joten ei ainakaan ole helpottunut meidän elämä, enkä odota että helpottuukaan vielä ainakaan viiteen vuoteen, katsotaan sitten kun muuttavat kotoa pois josko olisi rauhallisempaa...



teiniäiti

onkin riemu katossa kun ovat teini-iässä, ajatelkaa vaikka 13v, 14v ja 16v. Siinä vasta vanhempia koettellaankin jos ovat siihen asti yhdessä pysyneet.

Minun vanhempani viettävät tänä kesänä 40v hääpäiväänsä. Meitä on 4 sisarusta ja ikäerot on kaikkien välillä hyvin pienet.



Ei kaikki lapset ole kamalia teinejä tai ei kaikkien parisuhde rakoile.

Meillä tosin vain 2 lasta iältään 4½v ja 3v mutta helpompaa on ollut nyt apauttirallaa 1v ajan. Toki vieläkin tulee säännöllisesti ja varsinkin näillä helteillä sellainen tuskainen olotila kun on sellasta vauhtia nää päivät ja kummastakin lähtee mölinää mutta on tää jo helpompaa kuin aiemmin.

täällä katkerana kirjoittelevat, kuinka ainokaisilla on surkeaa ja kuinka eivät opi sosiaalisiksi jne. Arvasinko oikein?

Ei ainakaan ole puutetta kahdenkeskisestä ajasta :)

että minä vastaavassa tilanteessa; lapset 4.5, 2 ja 1 vuotiaita, jäin yksinhuoltajaksi kun lasten isä oli se joka halusi eroon siitä ruljanssista. Hyvin olen pärjännyt alkujärkytyksen mentyä ohi. mutta rankkaa se on edelleen kun lapset on 5.5 3 ja 2 vuotiaita. Kuitenkin päivä päivältä helpompaa. Lapsille tulee järkeä päähän ja oppivat ajattelemaan ennenkuin tekevät:)

parisuhde jaksaa paljon paremmin kun muistaa helliä ja kelliä. Vaikka ei aina mieli tekiskään niin kannattaa tarttua tilaisuuteen. Ikävät sanomiset kannattaa ekas huudella vaikka täällä ja pyrkiä sitten rakentavampaan keskusteluun miehen kanssa.



- neljän äiti

En siis todellakaan surkuttele ainokaisia. Jokaisen oma valinta.



ap

Meillä lapsia tosin vaan 2 1,5v ikäerolla, mutta suhde ollut tiukilla kun nuorimmainen oli vauva. Silloin elämäntilanteessa paljon muutakin mm. asunnon etsintä, muutto ja pian tuli taloyhtiöön suuri remontti aiottua aiemmin, miehellä irtisanominen lähellä ym ym. Rankkaa oli mutta nyt alkaa olla jo paljon helpompaa ja mukavampaa. Pelkään että meidän suhteemme ei olis kestänyt enää kolmatta lasta pian perään muttei se varmasti mahdotonta ole.



Teille miehesi kanssa haluaisin sanoa, että tämä väsymys, kaaos ja ajanpuute kestävät vain aikansa, eli sopikaa että tuli mitä vain niin siitä selvitään yli vain odottamalla!! Ja aika ei välttämättä ole pitkä eli jo kun nuorin on 1,5-2v viimeistään on elämä jo aivan toisenlaista. Ja vanhinta lasta voi jo nyt alkaa opettaa auttamaan pienissä asioissa (jos vain itse jaksaa). Kaikessa kannattaa mennä helpoimman kautta eli valmisruoat peliin, ei MITÄÄN ylimääräisiä projekteja, sukulaiset ja läheiset apuun jos mahdollista. Eli koittakaa kestää muutama vuosi ja yrittäkää siinä lomassa järjestää toisillenne tasapuolisesti vapaata silloin tällöin ja kun lapset vanhempia niin sitten aivan järjestemällisesti otatte aikaa parisuhteelle ja alatte ratkoa ongelmia.



Nyt ei ehkä kannata vielä paljoa edes puhua ongelmista koska se meillä ainakin meni riidaksi väsymyksestä ym johtuen. Korkeintaan sovitte käytännön järjestelyistä niin että molemmat saa vapaata.



Kyllä se rankka vaihe koko ajan helpottaa teilläkin, eli älkää hosuko!! Ero olis lähimmän 5 vuoden aikana todennäköisesti täysin turha! Voimia ja pyydähän miestäkin lukemaan nämä viestit.

oikeasti. Kannattaa jaksaa. Sopiva kuri lapsille niin teille vähemmän stressiä. Just silleen et iltasin kun lapset on nukkumassa niin annatte miehesi kans toisillenne aikaa. Ainahan ei jaksa huomata edes miestä, mutta se on tärkeää että joskus edes.

Ihmettelen tuollaisia törppöjä " eikö 2 lasta ois riittänyt" !!!!

hohhoijaa. Tyhjä pää sanon mä.

Tsemppiä ap!:D:D:D:D

vai onko yksi ja sama, joka kirjoittelee useita kommentteja. Ap! Jos te ette kumpikaan ole eroaikeissa, niin tilanne on hyvä :)!! Yrittäkää asennoitua niin, että tämä on nyt tällainen vaihe ja sen jälkeen tulee uusia erilaisia vaiheita. En usko, että elämä perheissä, joissa on kolme lasta isommilla ikäeroilla, olisi yhtään sen helpompaa. Meillä itsellämme nyt kaksi lasta vuoden ikäerolla ja kolmas syntyy kahden vuoden erolla syksyllä: elämä on vauhdikasta mutta parisuhteelle otetaan aikaa illalla heti lasten mentyä nukkumaan eli silloin tosiaan ollaan ihan kahdestaan, jutellaan, katsellaa telkkaria joskus, syödään iltapalaa ja rauhoitutaan. Seksi on meillä määrällisesti vähentynyt mutta laadullisesti parantunut mutta sille on osattava ottaa myös aikaa eli helposti voi käydä niin, että siitä luopuu kokonaan, kun ei jaksa.

2 pitkällä ikäerolla, koska pitävät toisilleen mukavasti seuraa ja opettavat ja kasvattavat toisiaan. Eli ekan kun opetat hyville tavoille ja potalle ym systeemeihin, niin toiset ottavat paljon mallia ja tulevat perässä melkein itsekseen, ei tarvitse nuorempia niin kovasti " kouluttaa" oppimaan koska heillä motivaatio olla kuten isoveli/sisko.