Lue keskustelun säännöt.
Jos sinut kauan sitten hylännyt läheinen ottaisi yhteyttä
05.06.2020 |
Sisareni käänsi minulle täysin selkänsä kun olin teini. Hän oli jo aikuinen, meillä on iso ikäero. Tämä johtui ilmeisesti omista ongelmistaan. Asia on ollut minulle hirveän iso trauma. Olen koko aikuisikäni käsitellyt sitä, mm terapiassa ja kärsinyt tästä hylkäämisestä. Pitkän aikaa yritin myös korjata tilannetta, ilman vastakaikua. Hän ei minua kaivannut elämäänsä. Vihdoin joitain vuosia sitten opin hyväksymään asian. Olen jo keski-iässä nyt.
Asian hyväksyminen vaati minulta todella paljon ja oli vapauttavaa. Mutta nyt, yllättäen hän olikin minuun yhteydessä ja pahoitteli mikäli on minua loukannut ja haluaisi olla yhteyksissä. Nyt, vuosikymmenten jälkeen.
Olisin ilahtunut tuollaisesta vastaantulosta vielä 10v sitten kovin. Nyt se lähinnä hämmensi minut perusteellisesti. Huomasin, että en tiedä haluanko häntä edes enää elämääni. Hän ei ole 20v välittänyt minulle aiheuttamastaan tuskasta, pitäisikö minun nyt olla vain valmis antamaan anteeksi ja unohtamaan. En tiedä pystynkö siihen. Mitä sinä tekisit?
Kommentit (24)
En antaisi anteeksi enkä olisi yhteyksissä (enkä ole).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vain jos sillä olisi jotain oikeesti tärkeetä asiaa. Kuuntelisin/hoitaisin asian enkä olisi sen jälkeen tekemisissä.
On ottanutkin yhteyttä kirjeellä ja kortilla mutta niissäkin oli vittuilua ja riidan kylvämistä ja oman kruunun kiillotusta niin ei kiinnosta.
Vierailija kirjoitti:
En antaisi anteeksi enkä olisi yhteyksissä (enkä ole).
Minä yrittäisin antaa anteeksi, mutten olisi yhteyksissä.
Ai JOS on loukannut?? Siis tää sun sisar sano niin? Lataisin rauhallisesti siskolleni totuuden, jos olisin samassa tilanteessa. Kertoisin totuuden juuri niinkuin se on terapioineen ja kysyisin, miksi se hylkäsi minut? Sisaren reaktiosta ja vastauksesta pystyisin päättelemään, voiko suhteesta tulla enää mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei varmaan pitäisi, mutta joillain tapaa edelleen elättelen toivoa, että jospa isäni edes kerran vaikka soittaisi tai kirjoittaisi kirjeen. Ei edes ole väliä mitä hän sanoisi. Ei ehkä edes tarvitsisi sanoa juuri mitään.Vaikea selittää, mitä iloa tuostakaan varsinaisesti olisi mulle. Kai sitä vain näin "lapsena" toivoisi oman vanhempansa välittävän edes sen verta, että tietää olleensa toisen ajatuksissa. En koe olevani vihainen tai katkera, en oikeastaan sillä tavoin tarvitse häntä isäkseni. Tunnen joskus vain vähän sellaista surua ja tunnetta, että en kelvanut hänelle.
Ei sinun tarvii häntä elämääsi ottaa lopullisesti mutta kuuntele ensin mitä hänellä voi olla sanottavaa, se vpi vapauttaa sinut itsesikin omista itsesyytöksistä ja nähdä kolikon toisen puolen miten hän on kokenut suhteenne, tai elämänsä. Sano että voitte tavata jonkun kerran ja keskustella mutta hänen ei pidä heti odottaa avosylin hänen takaisin ottamista. Jotainhan tuossa on taustalla, sairauttako?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos hänen ongelmansa ovatkin olleet niin pahoja että on pysynyt sinusta erossa vain suojellakseen sinua?
En pystyisi varmaan olemaan antamatta anteeksi omalle sisarukselleni, mutta sehän on täysin jokaisen henkilökohtainen asia.
Mä itse kyllä näkisin ja puhuisin. En odottaisi mitään, koska homma voi kääntyä kumpaan suuntaan tahansa. Onko hän oikeasti tahallisesti aiheuttanut vai niinkuin joku sanoi, suojellakseen. Eihän sen tarvi päättyä niin että jatkossa näätte toisianne elämänne loppuun saakka. Avoimin mielin mene ja kuuntele, tee sitten omat johtopäätöksesi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Asia ei varmasti tapahtunut mistään suojelunhalusta. Näkisin että hän hylkäsi minut, koska oli kykenemätön käsittelemään omia tunteitaan( mm lapsuuden jutut) ja projisoi kaiken paskan helppoon uhriin. Sittemmin mitä olen kuullut, hänen elämänsä on ollut ihan tasaista ja hyvää, ei ole vaan kiinnostanut minun tuntemukseni aiemmin. On vaan ollut täydellisen välinpitämätön aiheuttamastaan tuskasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miehen veli perheineen. Heidän taholtaan loukkauksia vuosien varrella,
en uskalla niitä tässä kertoa. Saattavat myös palstailla.
En anna ikinä anteeksi, tosin eivät ole pyytäneetkään.
Kammoan jos joskus satutaan samaan kauppaan tms.
Lähden pois.
Mitä jos tällaisessa tapauksessa joku muu kuin sukulainen, eli esim. vanha ystävä tai lapsuuden ystävä ottaisi yhteyttä? Miten reagoisitte?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Antaisin kyllä anteeksi ja ottaisin tällaisen ihmisen vastaan, paitsi jos kyseessä olisi sellainen ihminen, jota saa pelätä.
Vierailija kirjoitti:
Mitä jos tällaisessa tapauksessa joku muu kuin sukulainen, eli esim. vanha ystävä tai lapsuuden ystävä ottaisi yhteyttä? Miten reagoisitte?
Tapaisin kerran. Jos oli kivaa, niin ehkä uudestaankin. Jos vaikutti epämiellyttävältä, niin saipahan vähän selvyyttä.
Voisi olla realistista tavata yhden kerran ja olla asettamatta enempää odotuksia. Muu positiivinen ja yhteydenpito ekan tapaamisen jälkeen olisi toki toivottavaa.
Katkaisin 40v sitten suhteet kaveriin joka manipuloi haukkui ja lyttäsi. Äitiemme kuoltua aloimme taas tavata kerran vuodessa ja sähköpostein. Nyt yhdistää mummous. En enää kärsi hänestä mutta ihmettelen miten annoin aikoinaan kytätä ja lytätä. Hän kertoi muuttuneensa mutta on kärkäs edelleenkin mutta osaan ohittaa sen ja puhua muusta.
AP nä tapasin ja antaisin anteeksi mutten jatkaisi jollei luontevaa ja kivaa.
Kuuntelisin vähintään siskon puolen lapsuudesta. Kun teillä on ollut iso ikäero, voi vaikka olla, että olette saaneet vanhemmilta ihan erilaista kohtelua osaksenne (esim rahatilanne parantunut ja sinua on lahjottu, tai sisko ollut vahinko ja sinä toivottu jne), ja siksi sisko on käyttäytynyt niin kuin on. Nyt on kumminkin tajunnut, että olet hänen siskonsa eikä vanhempien käytös ole sinun syysi. Mutta jos suhde ei lähde luontaisesti paranemaan niin jäisin "hyvänpäiväntuttu" -tasolle.
Itseä epäilyttäisi mitä hän on vailla jos tosiaan ei missään tekemisissä ole oltu.
Ehkä kerran vuoteen tekstarit toimisi tuossa tilanteessa mutta läheisempiä välejä en pystyisi itse rakentaa.
Läheinen, joka hylkäsi on aikamoinen paradoksi.
En osaa sanoa mitä tekisin, kun en ole sinä enkä ole ollut missään vastaavassa tilanteessa. Eikä sinunkaan kannata tehdä päätöksiä muiden mielipiteiden pohjalta.
Pohjimmiltaan siinä on vaakakupeissa mahdollisuus rakentaa jonkinlainen sisarsuhde ja uudelleen hylätyksitulemisen pelko. Mieti kumpi niistä painaa enemmän. Ulkopuolelta ei voi neuvoa, kun tunteet on pelissä.