Kuinka paljon ihminen voi parisuhteessa vuosien myötä muuttua?
Minä ihastuin festariteltassa parikymmentä vuotta sitten pitkätukkaiseen nuoreen mieheen, josta sain kuvan herkkänä ja vähän ujona älykkönä. Aatemaailma oli poliittisesti hyvin vasemmalla, hän oli kiinnostunut erilaisista filosofian suuntauksista ja mm. luonnonuskonnosta. Vaikutuksen teki ensimmäisinä seurustelukuukausina humaani, auttavainen asenne muita ihmisiä, myös niitä vähäosaisia, kohtaan.
Nyt, parikymmentä vuotta myöhemmin, asuntolainan ja kolmen lapsen jälkeen huomaan olevani yhdessä miehen kanssa, jonka arvomaailma on oikealla ja ihmiskäsitys kova, minusta usein jopa avoimen rasistinen ja seksistinen. Donald Trump on hieno ihminen ja häpeän silmät päästäni, kun hän kesällä, varmasti osin minun kiusakseni, kulkee Trump-lippis päässä ihmisten ilmoilla. Tällä viikolla mellakat Jenkeissä ja eilinen mielenilmaus somessa sai lähinnä halveksuvaa tuhahtelua osakseen. Kuntosali ja kamppailulajit viehättävät, selkeästi on tärkeää kuinka paljon rautaa nousee. Ihmiskäsitys on tyly ja kylmä, vähän sellainen että jokainen on oman onnensa seppä, mitäs läksi.
Onko teillä muilla kokemusta siitä, että kumppani muuttuu suhteen ja vuosien aikana näin paljon? Minun on vaikea nähdä, kuinka voimme enää jatkaa yhdessä.
Kommentit (23)
Ap käyttääkö miehesi steroideja jos kerta lihakset ym kiinnostaa ? Ne voivat muuttaa ihmistä paljon
Voin puhua vain omasta kokemuksestani, mutta mieheni, jonka kanssa olemme olleet nyt 25 vuotta yhdessä, ei ole juurikaan muuttunut, kyllä täysin tunnistaa arvomailmaltaan ym. samaksi tyypiksi, joka tavatessamme oli 24 vuotias yliopisto-opiskelija. Se on kyllä totta, että tavat/asiat, jotka silloin hieman ärsyttivät minua, ovat edelleen ärsyttäviä, tai entistä ärsyttävimpiä, eli ei siis ole muuttunut siinäkään mielessä... Painoa on tullut toki lisää, mutta kummallekin:-)
Yleensähän sitä mennään yhteen sillä oletuksella, että toinen kyllä muuttuu sopivammaksi parisuhteen tasoittavan vaikutuksen ansiosta. Sitten ihmetellään, miksei näin käynytkään.