Joillakin ihmisillä on "taito" mitätöidä aina kaikki lahjat

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kysyykö lahjan saaja vielä, että paljonko maksoi ja saitko alennuksella? Itsellä lahjan saaja nimen omaan kysyy tätä aina

Tämä koko lahjomisen vaikeus suuntaan tai toiseen on aika yleistä narsistisilla ihmisillä. Itsellänikin narsistin lapsena omat ongelmani tässä... Mutta ylläoleva kommentti kuulosti yllättävän tutulta, äitini tosin yleensä mietti näitä hintoja ja alennuksia vasta lahjanantajan lähdettyä ja erityisen hienoista lahjoista usein pohti, että tämä on varmaan ollut alennuksessa 🙄

Minäkin olen narsistin lapsi ja siksi katselen tätä lahja-asiaa kriittisesti. Lahja on hyvä silloin kun se annetaan täysin vilpittömin mielin, mutta liian usein niin ei ole. Se kytketään juuri siihen, että lahjan antaja sitoo saajan jonkinlaiseen kiitollisuudenvelkaan. Varsinkin juuri narsistit tekee tuota. Ylentävät ja myös alentavat lahjan saajaa. Se on heille eräänlaista peliä.

Sitten on nämä ihmiset, joilla on heikko itseluottamus ja haluavat lahjoa ihmisiä, jotta saavat itselleen sillä jotain hyväksyntää ja merkin kelpaavuudesta.

On myös normaaleja ihmisiä, jotka antavat hyvän tavan vuoksi ja myös ilahduttaakseen toista. On vain oikeasti todella vaikea valita sellaista lahjaa joka aidosti osuu niin nappiin, että siitä ilahtuu. Jos antaa lahjan, pitäisi olla myös nahkaa kestää se, että ei ollut täysin mieluinen. Se ei ole narsistinen loukkaus, lahja vaan ei ollut sopiva.

Vierailija kirjoitti:

Ongelma on siinä, että olette liian riippuvaisia toisen mielipiteestä, huomiosta ja kiitoksesta. Kerjäätte huomiota antamalla sitä. "Annan lahjan ja sinun pitää olla siitä onnellinen" ja sitten ollaan pettyneitä, kun asiat ei mene kuten suunnittelee.

Eihän kysymys ole lainkaan siitä, sillä lahjan avulla osoitetaan ystävyyttä ja rakkautta ja olet minun ajatuksessani ja jo alkeellisimpiin käytöstapoihin kuuluu kiittää ja normaalisti monet saa siitä iloa ja mielihyvää, ellei sitten henkilö satu olemaan aino inkeri ankeinen.

Vai eikö sinua saa hymy huulille tai mielihyvää, jos lapsesi antaa lahjan jouluna tai miehesi kukkia ja lahjan hää- tai syntymäpäivänä. Tai ystävä muistaa lahjalla.

Vai onko ok. Jos lapsesi tuo hoitajalle tai opettajalle lahjan ja opettajat ylenkatsoisi lahjaa ja pyytäisi töherryksen viemää suoraan roskikseen, kun hänellä on jo kaikkea.

Minusta kiitos kuuluu itsestään selvänä, jos joku huomioi, oli kysymys lahjasta, oven avauksesta tai paikan antamisesta, se kuuluu jo alkeellisempiin käytöstapoihin ja auttaa ihmissuhteissa, vaikka lahja ei olisi mieleinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihanaa, että muillakin. Eikä riitä, että vain lahjoja arvostellaan! Me muutettiin uuteen kotiin, jäätävän kokoinen laina niskassa. Mitä tekee äitini? Nojasi keittiössä leikkuulautaan (sellaseen ulos vedettävään) ja se liikahti pari milliä. Äitini toteaa anopilleni, että onpa huonosti laitettu, tule sinäkin katsomaan. Vituttaa vieläkin. Jopa niin paljon, että oon pohtinu muuttoa. Seuraavaan kotiin en päästä edes sisälle, ennenku käsken pitämään mölyt mahassaan. Meillä jopa 3-vuotias tietää, että toisen kotia ei arvostella! Ollaan käyty asuntonäytöissä, niin oon opettanu, että kehut saa sanoa ääneen. Kritiikin aiheet sitten autossa, kotimatkalla.

Meillä oli tällainen ankeuttaja töissä. Aina jakamassa mielipiteitään vaikkei niitä pyydetty ja yleensä ne olivat negatiivisia. Kukikkaat kesäkenkäni olivat "räikeät", kynsilakkani näytti siltä "kuin sormet olisivat jääneet oven väliin" ja tulevasta kesälomareissuni lomakohteestakaan ei löytynyt mitään hyvää sanottavaa. En oikein koskaan tajunnut tätä negailua.

Näitä tyyppejä on useimmissa työpaikossa. Meillä töissä annettiin joululahjaksi n. 400€ herkkukori työntekijöille ja oli tosi laadukkaita tuotteita, niin pari tyyppiä pilasi vuosikymmenien perinteen, kun valitus aloitettiin jo elokuussa, kuinka tulee vääriä tuotteita ja sitten kun lahja oli saatu, haukkuminen jatkuu pitkälle kevääseen. Ja koko elämä tuntui pyörivän yhden väärän lahjan ympärillä.

Onhan se tosi epäkohteliasta, kun voisi vain kiittää. Itse olen siten huono lahjan vastaanottaja, että menen todella vaivaantuneeksi ja siitä on moni vetänyt hernettä nenään. Vaikka lahja olisi tosi kaunis ja mieluisa, niin silti olen huono vastaanottamaan lahjoja. Jotenkin sitä ajattelee, ettei tässä nyt mitään lahjoja olisi tarvittu... en osaa selittää. Olen vain huono siinä ja näytän pettyneeltä, vaikka oikeasti olen vain hämilläni, että joku tuo lahjan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ongelma on siinä, että olette liian riippuvaisia toisen mielipiteestä, huomiosta ja kiitoksesta. Kerjäätte huomiota antamalla sitä. "Annan lahjan ja sinun pitää olla siitä onnellinen" ja sitten ollaan pettyneitä, kun asiat ei mene kuten suunnittelee.

Eihän kysymys ole lainkaan siitä, sillä lahjan avulla osoitetaan ystävyyttä ja rakkautta ja olet minun ajatuksessani ja jo alkeellisimpiin käytöstapoihin kuuluu kiittää ja normaalisti monet saa siitä iloa ja mielihyvää, ellei sitten henkilö satu olemaan aino inkeri ankeinen.

Vai eikö sinua saa hymy huulille tai mielihyvää, jos lapsesi antaa lahjan jouluna tai miehesi kukkia ja lahjan hää- tai syntymäpäivänä. Tai ystävä muistaa lahjalla.

Vai onko ok. Jos lapsesi tuo hoitajalle tai opettajalle lahjan ja opettajat ylenkatsoisi lahjaa ja pyytäisi töherryksen viemää suoraan roskikseen, kun hänellä on jo kaikkea.

Minusta kiitos kuuluu itsestään selvänä, jos joku huomioi, oli kysymys lahjasta, oven avauksesta tai paikan antamisesta, se kuuluu jo alkeellisempiin käytöstapoihin ja auttaa ihmissuhteissa, vaikka lahja ei olisi mieleinen.

Tämä juuri on se pointti, olin tulossa kirjoittamaan samaa.

Arvostan myös sitä kun lahjanantaja on ottanut minut huomioon erityisesti lahjaa valitessa. Tämä näkyy siinä että lahja on lempiväriäni, siinä on joku harrastukseeni liittyvä juttu, tuote on sellainen mitä oikeasti käytän/tarvitsen, siitä ilmenee jokin yhteinen muisto... parhaiten minut tuntevat osaavat myös valita juuri sellaisen vaatekappaleenkin mikä sopii ja on makuuni (lähinnä sisko). Olen kiitollinen kaikista lahjoista mutta tarkkaan valitun kyllä erottaa perus joulukonvehdeista. Minusta on myös hauskaa miettiä tarkkaan lahjavalintaa tärkeille ihmisille, siskolla on ollut pari vaatelahjaa vuosia käytössä.

Kyllähän sitä kuulee kaikenlaista. Jos vien kauniin kukkakimpun, niin heti sanotaan: "Mitä sinä nyt vähiä rahojasi turhaan kukkiin tuhlaat. Olisit tuonut vaikka kahvipaketin." No seuraavalla kerralla vien kahvipaketin ja keksejä. "Ei me tuota merkkiä juoda ja me ostetaan aina pannujauhatusta, vaikka keitintä käytetäänkin. Eikä me syödä keksejä. Saat viedä kahvit ja keksit mennessäsi." Tai jos vien makeisia, niin taas kuuluu: "Ai nää on näitä. Ei näitä kukaan syö. Ovat niin kamalan makuisiakin." Jos en vie mitään tuliaisia, niin johan siitä nuristaa selän takana. "Juu, kävi se meillä viime viikolla eikä edes kahvipakettia tuonut. Ryysti kuitenkin monta kupillista."

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän sitä kuulee kaikenlaista. Jos vien kauniin kukkakimpun, niin heti sanotaan: "Mitä sinä nyt vähiä rahojasi turhaan kukkiin tuhlaat. Olisit tuonut vaikka kahvipaketin." No seuraavalla kerralla vien kahvipaketin ja keksejä. "Ei me tuota merkkiä juoda ja me ostetaan aina pannujauhatusta, vaikka keitintä käytetäänkin. Eikä me syödä keksejä. Saat viedä kahvit ja keksit mennessäsi." Tai jos vien makeisia, niin taas kuuluu: "Ai nää on näitä. Ei näitä kukaan syö. Ovat niin kamalan makuisiakin." Jos en vie mitään tuliaisia, niin johan siitä nuristaa selän takana. "Juu, kävi se meillä viime viikolla eikä edes kahvipakettia tuonut. Ryysti kuitenkin monta kupillista."

On se kumma, kun pitää väkisellä roikottaa tuollaisia ihmisiä elämässä. Vähennä tai lopeta käynnit kokonaan. Ja niille ketkä valittaa aina lahjoista ei tarvitse viedä mitään. Miksi aina uudestaan ottaa lämää jos tietää etukäteen, ettei tämäkään varmaan kelpaa? Ja kun näkee sellaisen ihmisen, niin sanoo, että "en tuonu tällä kertaa mitään, kun teillä on jo kaikkea ja en osaa valita mitään sopivaa".

Elämä helpottuu kummasti, kun tekee siitä vähän yksinkertaisempaa. Ei tarvi hakata päätä seinään jos siitä tulee vain pää kipeäksi. Liian monesti ihmiset vain hiljaa sietää huonoa kohtelua. Ei ole mikään pakko.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En nyt itseoletuollainen, mutta tunnistan itsessäni sen, että en vain arvosta lahjoja. En keksi niistä mitään vikaan, mutta heti ajattelen, että ihan kiva, mutta en minä tuollaista käytä.

Minusta kyse on vain siitä, että kun jotainhaluan, olen tosi tarkka siitä, millainen se on. Harvoi, hyvin harvoin, toinen ihminen pystyy hankkimaan sen, mikä miellyttää. Ja lopputuloksena kuitenkin menen ja ostan mieluisan, ja ihmettelen, mitä lahjallani teen.

Anoppini osti minulle marimekon laukun. Ei kiitos, en käytä marimekkkoa. Hän osti musta-valkoiset lakanat, ei kiitos, makuuhuoneemme on sinisävyinen. Hän osto villroy-bochin lävikön. Juu, oikein ksunis, mutta mitä minä sillä teen, kun se on niin pieni, ettei meidän perheen ruoat siihen mahdu.

Minäkään en tykkää lahjoista. En siksi myöskään anna niitä kellekään. Minusta se on jonkinlaista itsekkyyttä ostaa ensin joku oman mielen mukaan ja odottaa siitä kiitosta. Minulle tavara on vain riesa. Jos pakolla haluaa ostaa jotain, niin jotain mikä kuluu äkkiä pois: syötävä, juotava, kukat tai lahjakortti. Noista pitää vain aina tietää, ettei ole allergioita tai muita juttuja mitä ottaa huomioon.

Samaa mieltä. Hyvä lahja on sellainen, että se kuluu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ongelma on siinä, että olette liian riippuvaisia toisen mielipiteestä, huomiosta ja kiitoksesta. Kerjäätte huomiota antamalla sitä. "Annan lahjan ja sinun pitää olla siitä onnellinen" ja sitten ollaan pettyneitä, kun asiat ei mene kuten suunnittelee.

Eihän kysymys ole lainkaan siitä, sillä lahjan avulla osoitetaan ystävyyttä ja rakkautta ja olet minun ajatuksessani ja jo alkeellisimpiin käytöstapoihin kuuluu kiittää ja normaalisti monet saa siitä iloa ja mielihyvää, ellei sitten henkilö satu olemaan aino inkeri ankeinen.

Vai eikö sinua saa hymy huulille tai mielihyvää, jos lapsesi antaa lahjan jouluna tai miehesi kukkia ja lahjan hää- tai syntymäpäivänä. Tai ystävä muistaa lahjalla.

Vai onko ok. Jos lapsesi tuo hoitajalle tai opettajalle lahjan ja opettajat ylenkatsoisi lahjaa ja pyytäisi töherryksen viemää suoraan roskikseen, kun hänellä on jo kaikkea.

Minusta kiitos kuuluu itsestään selvänä, jos joku huomioi, oli kysymys lahjasta, oven avauksesta tai paikan antamisesta, se kuuluu jo alkeellisempiin käytöstapoihin ja auttaa ihmissuhteissa, vaikka lahja ei olisi mieleinen.

Tilanteesi on aika kärjistettyjä. Tuskin kukaan pyytää viemään lahjaa roskiin, varsinkaan aikuinen lapselle.

Kyllä käytöstapoihin kuuluu kiittää, mutta entä jos ei omaa niin hyviä näyttelijänlahjoja, että olisi riittävän kiitollinen mistä tahansa? Aikuiset osaa lapsille näytellä iloista, mutta itse en ainakaan ole niin yksinkertainen, että minulle menisi läpi sellainen. Ei antajana eikä saajana. Siinä saattaa silloin tahtomattaan loukata lahjan antajan tunteita jos hän on sattunut odottamaan jotenkin isoakin kiitosta. Olen joskus ollut aidosti tyrmistynyt lahjasta ja aika vaikea tilanne se oli. Kiitän kyllä aina, mutta läpihän ne tunteet näkyy. Siksi mieluusti ottaisin lahjoja vain niiltä, jotka minut oikeasti tuntee.

Ja ei, itse en odota lapsiltani lahjoja. Ihanaa toki jos ovat jotain askarrelleet. Kaverilta lahja olisi yllätys, mieheltä taas olisi yllätys jos sitä ei tulisi. Lähipiiri on sellainen, mistä erityisesti iloitsee. Mutta mitä kauempi ihminen on niin sitä isompi haitta on lahjan velvollisuudesta. Siksi ihmettelen kuinka joku jaksaa hankkia aina uudestaan ja uudestaan lahjan jos ei ne kelpaa. Keitä nuo nurisijat teille on?

Äitini entinen miesystävä oli juuri tätä lajia, äitini osti jonkin työkalusarjan joululahjaksi ja kysyi, että tekeekö sillä mitään? Mies vastasi että joo, mutta mulla on jo tällainen. Saamiaan joululahjapaketteja piti lipaston päällä päiväkausia avaamatta, tosi kiva. Tuntui, että olisi halunnut olla "pääosassa" ja keskipisteenä juuri jouluna, eli olisi pitänyt olla huomion kohde nro 1 ennen esim. lapsia (hänellä ei omia). Kotonaan oli kuopus ja ainoa poika... liekö ollut siellä aina keskipisteenä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ongelma on siinä, että olette liian riippuvaisia toisen mielipiteestä, huomiosta ja kiitoksesta. Kerjäätte huomiota antamalla sitä. "Annan lahjan ja sinun pitää olla siitä onnellinen" ja sitten ollaan pettyneitä, kun asiat ei mene kuten suunnittelee.

Eihän kysymys ole lainkaan siitä, sillä lahjan avulla osoitetaan ystävyyttä ja rakkautta ja olet minun ajatuksessani ja jo alkeellisimpiin käytöstapoihin kuuluu kiittää ja normaalisti monet saa siitä iloa ja mielihyvää, ellei sitten henkilö satu olemaan aino inkeri ankeinen.

Vai eikö sinua saa hymy huulille tai mielihyvää, jos lapsesi antaa lahjan jouluna tai miehesi kukkia ja lahjan hää- tai syntymäpäivänä. Tai ystävä muistaa lahjalla.

Vai onko ok. Jos lapsesi tuo hoitajalle tai opettajalle lahjan ja opettajat ylenkatsoisi lahjaa ja pyytäisi töherryksen viemää suoraan roskikseen, kun hänellä on jo kaikkea.

Minusta kiitos kuuluu itsestään selvänä, jos joku huomioi, oli kysymys lahjasta, oven avauksesta tai paikan antamisesta, se kuuluu jo alkeellisempiin käytöstapoihin ja auttaa ihmissuhteissa, vaikka lahja ei olisi mieleinen.

Tilanteesi on aika kärjistettyjä. Tuskin kukaan pyytää viemään lahjaa roskiin, varsinkaan aikuinen lapselle.

Kyllä käytöstapoihin kuuluu kiittää, mutta entä jos ei omaa niin hyviä näyttelijänlahjoja, että olisi riittävän kiitollinen mistä tahansa? Aikuiset osaa lapsille näytellä iloista, mutta itse en ainakaan ole niin yksinkertainen, että minulle menisi läpi sellainen. Ei antajana eikä saajana. Siinä saattaa silloin tahtomattaan loukata lahjan antajan tunteita jos hän on sattunut odottamaan jotenkin isoakin kiitosta. Olen joskus ollut aidosti tyrmistynyt lahjasta ja aika vaikea tilanne se oli. Kiitän kyllä aina, mutta läpihän ne tunteet näkyy. Siksi mieluusti ottaisin lahjoja vain niiltä, jotka minut oikeasti tuntee.

Ja ei, itse en odota lapsiltani lahjoja. Ihanaa toki jos ovat jotain askarrelleet. Kaverilta lahja olisi yllätys, mieheltä taas olisi yllätys jos sitä ei tulisi. Lähipiiri on sellainen, mistä erityisesti iloitsee. Mutta mitä kauempi ihminen on niin sitä isompi haitta on lahjan velvollisuudesta. Siksi ihmettelen kuinka joku jaksaa hankkia aina uudestaan ja uudestaan lahjan jos ei ne kelpaa. Keitä nuo nurisijat teille on?

Kysyit nurisijoista. Minun on tuo veljeni. Olen vähentänyt aika paljon kanssakäymistä koska koen että hän näkee minut vain "lompakkona". En siis ole mitenkään rikas mutta toki tienaan enemmän kuin hän. Hän yleensä myös tuhlaa kaiken minkä saa, mikä johtanee sellaiseen ajatteluun että omasta siskostakin pitää puristaa jokunen euro irti. Olisin varmaan vähemmän tekemisissä, mutta tämä tilanne on isälleni iso suru, joten siksi yritän olla kiltti. Olen myös ollut antamatta lahjaa ja siitäkin nousi iso riita, koska veljestäni on törkeää jos ei häntä muisteta. Niin tai näin, aina menee pieleen.

Olin pikaruokaravintolassa töissä. Meidän liikkeen omistajalla oli kymmenen ketjun liikettä ja alaisia kymmenittäin. Ja tosiaan kun pikaruokala ollaan niin emme mistään hurjista työetuuksista nauttineet. Kuitenkin joulun aikaan, oli hän sitten joka liikkeeseen ostanut joka työntekijälle lahjakorin ja yksilöllisesti jokaiseen kirjoittanut kenelle kyseinen kori on. Olin tosi otettu, olisi varmaan muutakin tekemistä ollut kymmenen liikkeen ja omien lapsien ja omakotitalon keskellä joulukiireen aikaan. Työkaveri sitten otti korin ja tuhahti: "siis kiva, emmä ees syö näistä mitään.." Onneksi, ONNEKSI vain minä olin kuulemassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihanaa, että muillakin. Eikä riitä, että vain lahjoja arvostellaan! Me muutettiin uuteen kotiin, jäätävän kokoinen laina niskassa. Mitä tekee äitini? Nojasi keittiössä leikkuulautaan (sellaseen ulos vedettävään) ja se liikahti pari milliä. Äitini toteaa anopilleni, että onpa huonosti laitettu, tule sinäkin katsomaan. Vituttaa vieläkin. Jopa niin paljon, että oon pohtinu muuttoa. Seuraavaan kotiin en päästä edes sisälle, ennenku käsken pitämään mölyt mahassaan. Meillä jopa 3-vuotias tietää, että toisen kotia ei arvostella! Ollaan käyty asuntonäytöissä, niin oon opettanu, että kehut saa sanoa ääneen. Kritiikin aiheet sitten autossa, kotimatkalla.

Meillä oli tällainen ankeuttaja töissä. Aina jakamassa mielipiteitään vaikkei niitä pyydetty ja yleensä ne olivat negatiivisia. Kukikkaat kesäkenkäni olivat "räikeät", kynsilakkani näytti siltä "kuin sormet olisivat jääneet oven väliin" ja tulevasta kesälomareissuni lomakohteestakaan ei löytynyt mitään hyvää sanottavaa. En oikein koskaan tajunnut tätä negailua.

Näitä tyyppejä on useimmissa työpaikossa. Meillä töissä annettiin joululahjaksi n. 400€ herkkukori työntekijöille ja oli tosi laadukkaita tuotteita, niin pari tyyppiä pilasi vuosikymmenien perinteen, kun valitus aloitettiin jo elokuussa, kuinka tulee vääriä tuotteita ja sitten kun lahja oli saatu, haukkuminen jatkuu pitkälle kevääseen. Ja koko elämä tuntui pyörivän yhden väärän lahjan ympärillä.

Ollaankohan me samassa paikassa töissä:D  

Äitini on tavallaan tällainen lahjojen mitätöijä, mutta niin, ettei hän käytä mitään. Ottaa lahjat vastaan mielellään ja selkeesti odottaa lahjoja, mutta olipa siellä mitä tahansa, niin ei käytä. Tai pyytää lahjan antajaa tai jotakuta muuta käyttämään sen. Just katsoin äidin luona käydessä, että 6 vuotta sitten tuomani pyyhkeet, kun tarvitsi kuulemma pyyhkeitä, ovat edelleen avaamattomina. 

On koluttu läpi saippuat, kosmetiikka laidasta laitaan, saunatuotteet, korut, kaikki mahdolliset vaatteet, lakanat, pyyhkeet, sukat, tossut, kaikki syötävät ja juotavat, laukut, koriste-esineet, kukat, kasvit, elokuvat, kynttilät, astiat ja ruokailuvälineet, säilytys, puutarha ja piha. Ulkomaan tuliaisetkin vaan häviävät jonnekin unohduksiin ja syötävät lahjat syötetään muille. En enää lähetä matkoilta korttejakaan, kun nekin hävitettiin vaan jonnekin. 

Lahjakortin jos ostan, niin ei varmana osta itselleen sillä mitään vaan ostaa esim. miesystävälleen jotain, vaikka autoon bensaa. En halua syytää rahojani miesystävälle tai muille tuiki tuntemattomille, kun kyseessä on äidille tarkoitettu lahja. Hoitolahjakorttejakaan ei käytä.

Sitten, jos et tuo mitään tai anna lahjoja, on selkeesti mieli pahana, kun on odottanut lahjaa. 

Jos kysyn, mitä haluat, vastaus on "En mitään, en tarvii" ja siellä se taas on se pahastunut surunaama, jos sitten noudattaa tätä.

Vierailija kirjoitti:

Äitini on tavallaan tällainen lahjojen mitätöijä, mutta niin, ettei hän käytä mitään. Ottaa lahjat vastaan mielellään ja selkeesti odottaa lahjoja, mutta olipa siellä mitä tahansa, niin ei käytä. Tai pyytää lahjan antajaa tai jotakuta muuta käyttämään sen. Just katsoin äidin luona käydessä, että 6 vuotta sitten tuomani pyyhkeet, kun tarvitsi kuulemma pyyhkeitä, ovat edelleen avaamattomina. 

On koluttu läpi saippuat, kosmetiikka laidasta laitaan, saunatuotteet, korut, kaikki mahdolliset vaatteet, lakanat, pyyhkeet, sukat, tossut, kaikki syötävät ja juotavat, laukut, koriste-esineet, kukat, kasvit, elokuvat, kynttilät, astiat ja ruokailuvälineet, säilytys, puutarha ja piha. Ulkomaan tuliaisetkin vaan häviävät jonnekin unohduksiin ja syötävät lahjat syötetään muille. En enää lähetä matkoilta korttejakaan, kun nekin hävitettiin vaan jonnekin. 

Lahjakortin jos ostan, niin ei varmana osta itselleen sillä mitään vaan ostaa esim. miesystävälleen jotain, vaikka autoon bensaa. En halua syytää rahojani miesystävälle tai muille tuiki tuntemattomille, kun kyseessä on äidille tarkoitettu lahja. Hoitolahjakorttejakaan ei käytä.

Sitten, jos et tuo mitään tai anna lahjoja, on selkeesti mieli pahana, kun on odottanut lahjaa. 

Jos kysyn, mitä haluat, vastaus on "En mitään, en tarvii" ja siellä se taas on se pahastunut surunaama, jos sitten noudattaa tätä.

Niin ja kaikki harrastejutut kirjoista elokuviin ja käsitöistä leivontaan. 

En haluaisi ostaa lahjoja, koska ei ole oikeasti rahaa, minua on syyllistetty tästä lapsesta asti sitten ja vihjailtu just et oo ntaa sjostain alesta/kirpparilta lahjan haalinut jne.(vaikken olisikaan) Valtava syyllistämis- kierre myös istelläni siis liittyy molemminpuoliseen lahjomiseen, olen narsistisesta perheestä myös. Lahjoilla ostetaan p**kan käytöksen oikeutus mukamas ja kiedotaan just ikuiseen kiitollisuudenvelkaan ja vastapalveluksiin narsistille:(

Lapsena mulle myös "annettiin"esim. sisarusten vanhoja tavaroita/vaatteita ja sit vähän myöhemmin käytössäni ollessa, sisarus saattoi alkaa huutaa, miksi olen ottanut hänen vaatteensa/tavaransa tai halusikin sen sitten itselleen takaisin(vahingoittumattomana toki) Saattoi myös sanoa jonkun tavaransa antaessaan "saatan sit haluat tämän nyöhemmi ntakaisin itselleni".

Mun siis olisi vaan pitänyt säilöä kotonani häne tavaroitaan ja pitää ne kulumattominakin vielä:p Sairasta meininkiä oli. En siis mielelläni ota mitään keneltäkään vastaan "ilmaiseksi"tai lahjana, mulle niissä on aina joku taka-ajatus kokemusteni traumatisoimana. Lahjojen hakuumista en ole kyll ä'silti ikinä harrastanut, vaan just nämä narsitit haukkuneet "mitä nyt tälläkin muka teen"jne. tai naurahtaneet vaan halveksivasti antamiani lahjoja.

Moi ap. Äitisi on mulkku. Ei jatkoon. Case solved.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ongelma on siinä, että olette liian riippuvaisia toisen mielipiteestä, huomiosta ja kiitoksesta. Kerjäätte huomiota antamalla sitä. "Annan lahjan ja sinun pitää olla siitä onnellinen" ja sitten ollaan pettyneitä, kun asiat ei mene kuten suunnittelee.

Syntymäpäiville on tapana viedä lahja. On myös kokeiltu sitä, että ei anneta lahjaa. Siitä vasta soppa alkoi...

Kyse ei ole huomion saamisesta. Annan lahjan koska haluan tuottaa toiselle ihmiselle iloa/osoittaa arvostusta jne. En odota että lahjan saaja olisi onnellinen (kiva olisi jos näin kävisi) mutta odotan saavani ainakin vastavuoroista kohteliaisuutta. Tai ehkä pohjimmiltaan, noina hetkinä vain näkee selvemmin ettei lahjan saaja oikein arvosta sinua elämässään ja se loukkaa.

Toistan siis aiemman: "Ongelma on siinä, että olette liian riippuvaisia toisen mielipiteestä, huomiosta ja kiitoksesta." Sinä haluaisit, että toinen välittää sinusta ja sinua loukkaa kun niin ei käy. Kyse ei ole todellisuudessa lahjasta, vaan arvostuksesta. No mitäs teet jos toinen ei sinua arvosta, eikä sinusta välitä? Et voi pakottaa. Lakkaa siis matelemasta. Elä hanki lahjaa.

Itse olen sellaisissa piireissä, joissa lahjoja ei hankita, koska kaikilla on yllinkyllin ja liikaa kaikkea ja lahjoja ei haluta. Aikuisille ei muutenkaan ole tapana antaa syntymäpäivälahjaa. Vain lapsille.

Meilläkin on yllin kyllin kaikkea, mutta minusta juhla, esim. joulu, ilman keskinäistä lahjontaa on tylsä. Olemme sitäkin kokeilleet. Ei voi mitään, minusta on vaan tylsää, jos ei voi antaa ja saada mitään. Korteillakaan ei tee mitään, mutta kyllähän ne ilahduttavat. Koristeillakaan ei tee mitään ja alkoholi ja kakutkin ovat turhia. Silti jotkut tykkäävät juoda viiniä ruoan kanssa, skoolata kuohuviinilasillisella ja dyödä jälkiruokaa ja makeisia. Yhtä turhaa sekin?

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän sitä kuulee kaikenlaista. Jos vien kauniin kukkakimpun, niin heti sanotaan: "Mitä sinä nyt vähiä rahojasi turhaan kukkiin tuhlaat. Olisit tuonut vaikka kahvipaketin." No seuraavalla kerralla vien kahvipaketin ja keksejä. "Ei me tuota merkkiä juoda ja me ostetaan aina pannujauhatusta, vaikka keitintä käytetäänkin. Eikä me syödä keksejä. Saat viedä kahvit ja keksit mennessäsi." Tai jos vien makeisia, niin taas kuuluu: "Ai nää on näitä. Ei näitä kukaan syö. Ovat niin kamalan makuisiakin." Jos en vie mitään tuliaisia, niin johan siitä nuristaa selän takana. "Juu, kävi se meillä viime viikolla eikä edes kahvipakettia tuonut. Ryysti kuitenkin monta kupillista."

Mistä tiedät, että nuristaan selän takana? Täällä on joissain muissakin kommenteissa tullut mieleen, onko tyytymättömyys lahjoja saamattomuuteen kuviteltua vai todellista. Jos on oikeasti tuotu turhia lahjoja ja lahjan antaja pahoittanut mielen saajan reaktiosta ja suhtautuu sitten 'ei se ole mihinkään tyytyväinen'. Pitäisi varmaan meidän, jotka olemme oikein tyytyväisiä siihen, jos emme saa tuliaisia tai lahjoja, alkaa oikein kiittää ja sanoa 'onpas mukava kun tulitte, ettekä tuoneet mitään'. Sekin varmaan ymmärrettäisiin vittuiluksi.