Joillakin ihmisillä on "taito" mitätöidä aina kaikki lahjat

Mun isä oli tuollainen.. Mikään ei ollut hyvä lahja, mutta auta armias jos jätit lahjan antamatta. Itse oli lahjan ostajana sellainen, että varsinkin äidin lahjoja tuskaili kauan ja valitti ennen joulua ihan kaikesta ja kaikille. Sitten aattoaamuna painui koko aamupäiväksi kauppaan ja osti mulle ja siskolle halvat suklaarasiat ja äidille liian isoja sloggeja.

Vierailija kirjoitti:

Minun ja puolisoni äidit olivat tulossa meille kylään yhtäaikaa. Kaikilla oli siis tiedossa että tapaavat silloin ensimmäistä kertaa. Äitini on innokas kutoja ja hän oli tuonut nätit villasukat tuliaiseksi anopille. Anoppi katsoi lahjaa kuin halpaa makkaraa ja tuhahti että hänellä on kaapit täynnä sukkia. Tuli niin paha mieli äidin puolesta kun ei hän osannut yhtään varautua anopin käytökseen. Miksei vaan voi sanoa kiitos! Kotona voi tehdä lahjalla sitten mitä huvittaa.

Näitä ihmisiä on yllättävän paljon. Mä neuloin omalle anopilleni nätit ja monimutkaiset kirjoneulesukat. Anoppi vastasi vähän samalla tavalla. Päätin, että en neulo hänelle enää ikinä. Kerran hän sitten ihaili yhtä mun hartiahuivia ja kysyi mistä sellaisen vois ostaa. Sanoin, että neuloin itse ja anoppi pyysi neulomaan hänellekin. Ei varmaan tarvi sanoa erikseen, että kieltäydyin. Jos mun neuleilla tuhahtelee niin ei tarvi jatkossa pyytää neulomaan. En oleta, että niitä suitsutetaan, mutta jos reaktio on tyyliä mulla on jo sukkia en mä halua näitä ja tuhinaa että hyödytön lahja niin joo, en neulo sulle jatkossa.

Minulle heitettiin lahja ja sanottiin siinä on sulle. Siitä on jo vuosia, mutta muistan sen vielä oikein hyvin, enkä ymmärtänyt miksi lahjaa ei voinut ojentaa normaalisti

Mun veli taas on vaan ahne. Ostin viimeksi synttärilahjaksi taitelijan tarvikkeet kun tapasi nuorempana maalata paljon. Hän on valitellut paljon stressiä ja ajattelin että maalaaminen voisi ehkä auttaa. Näin ihan vaivaa asian kanssa ja yritin ostaa alan kaupasta hyvät kamppeet. Veli lahjan saadessaan vain nyrpisti nenäänsä, myöhemmin haukkui minut koska olin ostanut hänelle niin halvan lahjan. Sain itse häneltä lahjaksi shampoota.

(Tämä ei sinällään yllätä. Hän on pihi ja kova arvioimaan kaiken euroissa, mutta yhtä ikävältä se aina tuntuu.)

Töissä ostettiin porukalla pyöreitä vuosia täyttäville lahja. Yleensä kohtuullisen arvokas, koska maksajia oli n. 20 henkilöä. Yksi lahjansaaja ei edes vaivautunut viemään lahjaansa kotiin, vaan se nökötti avaamattomana hyllyn päällä pölyttymässä vuosikausia. Taisi eläkkeelle lähtiessään korjata sen pois.

Vierailija kirjoitti:

En nyt itseoletuollainen, mutta tunnistan itsessäni sen, että en vain arvosta lahjoja. En keksi niistä mitään vikaan, mutta heti ajattelen, että ihan kiva, mutta en minä tuollaista käytä.

Minusta kyse on vain siitä, että kun jotainhaluan, olen tosi tarkka siitä, millainen se on. Harvoi, hyvin harvoin, toinen ihminen pystyy hankkimaan sen, mikä miellyttää. Ja lopputuloksena kuitenkin menen ja ostan mieluisan, ja ihmettelen, mitä lahjallani teen.

Anoppini osti minulle marimekon laukun. Ei kiitos, en käytä marimekkkoa. Hän osti musta-valkoiset lakanat, ei kiitos, makuuhuoneemme on sinisävyinen. Hän osto villroy-bochin lävikön. Juu, oikein ksunis, mutta mitä minä sillä teen, kun se on niin pieni, ettei meidän perheen ruoat siihen mahdu.

Minäkään en tykkää lahjoista. En siksi myöskään anna niitä kellekään. Minusta se on jonkinlaista itsekkyyttä ostaa ensin joku oman mielen mukaan ja odottaa siitä kiitosta. Minulle tavara on vain riesa. Jos pakolla haluaa ostaa jotain, niin jotain mikä kuluu äkkiä pois: syötävä, juotava, kukat tai lahjakortti. Noista pitää vain aina tietää, ettei ole allergioita tai muita juttuja mitä ottaa huomioon.

Ihanaa, että muillakin. Eikä riitä, että vain lahjoja arvostellaan! Me muutettiin uuteen kotiin, jäätävän kokoinen laina niskassa. Mitä tekee äitini? Nojasi keittiössä leikkuulautaan (sellaseen ulos vedettävään) ja se liikahti pari milliä. Äitini toteaa anopilleni, että onpa huonosti laitettu, tule sinäkin katsomaan. Vituttaa vieläkin. Jopa niin paljon, että oon pohtinu muuttoa. Seuraavaan kotiin en päästä edes sisälle, ennenku käsken pitämään mölyt mahassaan. Meillä jopa 3-vuotias tietää, että toisen kotia ei arvostella! Ollaan käyty asuntonäytöissä, niin oon opettanu, että kehut saa sanoa ääneen. Kritiikin aiheet sitten autossa, kotimatkalla.

Itsekin inhoan sitä, että minulle ostetaan tavaraa. Jos tavara ei ole täsmälleen sitä, mitä kaipaan, se on vain kuollutta painoa, jota joutuu säilyttämään. Tietenkään en valita tästä lahjan antajalle jälkikäteen, mutta etukäteen pyrin tekemään selväksi, etten halua mitään.

Suosittelen, ettet osta äidillesi enää tavaraa, ainakaan yllätyksenä. Vie vaikka konserttiin tms. kanssasi. Kysy ensin, minne hän haluaisi mennä. Aineeton lahja tuo tutkitusti enemmän iloa.   

Anoppini miettii minusta varmaan noin. Kysyy ensin mikä on lasten koko ja sitten menee kirpputorille ja ostaa väärän koon vaatteita. Jos lapsi on 74 cm koossa, niin ei hänelle enää mahdu 62-68 cm kokoiset vaatteet vaikka ne olisi kuinka niin söpöjä, ettei voinut jättää ostamatta. Mitä niillä tekee? Olin kuulemma kiittämätön. Hän on siis erittäin varakas ja voisi vain kävellä kauppaan ostamaan sopivan kokoiset vaatteet, mutta on niin äärimmäisen pihi ja kuvittelee, että kyllä tahdonvoimalla vaatteen saa mahtumaan.

Samainen ihminen osti minulle keittiöluutuja lahjaksi kun olin synnyttänyt.

Juu, parempi vaan kun ei osta mitään. Todella paljon parempi.

Sekin on ronskia, että lahja jätetään vastaanottamatta tai avaamatta. Ehkä se onkin kaikista hyytävintä;/

Vierailija kirjoitti:

Ihanaa, että muillakin. Eikä riitä, että vain lahjoja arvostellaan! Me muutettiin uuteen kotiin, jäätävän kokoinen laina niskassa. Mitä tekee äitini? Nojasi keittiössä leikkuulautaan (sellaseen ulos vedettävään) ja se liikahti pari milliä. Äitini toteaa anopilleni, että onpa huonosti laitettu, tule sinäkin katsomaan. Vituttaa vieläkin. Jopa niin paljon, että oon pohtinu muuttoa. Seuraavaan kotiin en päästä edes sisälle, ennenku käsken pitämään mölyt mahassaan. Meillä jopa 3-vuotias tietää, että toisen kotia ei arvostella! Ollaan käyty asuntonäytöissä, niin oon opettanu, että kehut saa sanoa ääneen. Kritiikin aiheet sitten autossa, kotimatkalla.

Meillä oli tällainen ankeuttaja töissä. Aina jakamassa mielipiteitään vaikkei niitä pyydetty ja yleensä ne olivat negatiivisia. Kukikkaat kesäkenkäni olivat "räikeät", kynsilakkani näytti siltä "kuin sormet olisivat jääneet oven väliin" ja tulevasta kesälomareissuni lomakohteestakaan ei löytynyt mitään hyvää sanottavaa. En oikein koskaan tajunnut tätä negailua.

Minun anoppini valittaa tavaralahjoista, kun on kaapit kuulemma täynnä mutta selvästi pahoittaa mielensä, jos mitään ei tuo (puhuu siitä sukulaisille itku kurkussa). Olen ostanut lippuja konsetteihin, teatteriin, kylpylään, jalkahoitoon ja aina niissä on vikaa. Suklaata tai mitään syötävää tai juotavaa ei voi viedä, kun ei maistu ja on pahaa jne. Aina valitusta. Alun perin ei valittanut ääneen vaan oli niin kuin nämä ketjun pahantuuliset eli mutristeli suutaan ja näytti pahastuneelta pakettia katsoessaan. Vanhemmiten on sitten avannut suunsa eikä mikään kelpaa. Ilahtui kerran viinipullosta, kun oli viini juuri loppu,mutta jo seuraavana päivänä totesi, ettei se lahja ollut hänelle, kun koko porukka sen joi...

Olen tullut siihen tulokseen, että kyse ei ole lahjasta vaan sen antajasta. Näennäisesti anoppi pitää minusta ja lahjojen arvostelu on keino osoittaa minulle paikkani. Tyttären lahjoja ei arvostele koskaan.

Ongelma on siinä, että olette liian riippuvaisia toisen mielipiteestä, huomiosta ja kiitoksesta. Kerjäätte huomiota antamalla sitä. "Annan lahjan ja sinun pitää olla siitä onnellinen" ja sitten ollaan pettyneitä, kun asiat ei mene kuten suunnittelee.

Vierailija kirjoitti:

Ongelma on siinä, että olette liian riippuvaisia toisen mielipiteestä, huomiosta ja kiitoksesta. Kerjäätte huomiota antamalla sitä. "Annan lahjan ja sinun pitää olla siitä onnellinen" ja sitten ollaan pettyneitä, kun asiat ei mene kuten suunnittelee.

Syntymäpäiville on tapana viedä lahja. On myös kokeiltu sitä, että ei anneta lahjaa. Siitä vasta soppa alkoi...

Kyse ei ole huomion saamisesta. Annan lahjan koska haluan tuottaa toiselle ihmiselle iloa/osoittaa arvostusta jne. En odota että lahjan saaja olisi onnellinen (kiva olisi jos näin kävisi) mutta odotan saavani ainakin vastavuoroista kohteliaisuutta. Tai ehkä pohjimmiltaan, noina hetkinä vain näkee selvemmin ettei lahjan saaja oikein arvosta sinua elämässään ja se loukkaa.

Kannattaa tehdä selväksi jos ei halua aineellisia lahjoja. Täytyy myös muistaa kunnioittaa tätä toivetta.

Muistan kun olin teini ja olisin halunnut lahjat rahana. Ihan vain siksi, koska en tuolloin edes mitään tarvinnut, enkä edes tiennyt mitä olisin halunnut. Mummi osti silloin vielä leluja, tädit jotain deodorantteja ja shampoita. Lelut jäi turhiksi ja dödön annoin kaverille kun sain hajusta päänsäryn. Kiitin kuitenkin!

Isovanhemmille ei olla ikinä hankittu mitään, koska ei he tarvitse. Meidän seura riittää kuulema ja se on ihan totta.

Parasta on kun pitemmän aikaa kuulostelee mitä lahjan saaja tarvitsisi/haluaisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ongelma on siinä, että olette liian riippuvaisia toisen mielipiteestä, huomiosta ja kiitoksesta. Kerjäätte huomiota antamalla sitä. "Annan lahjan ja sinun pitää olla siitä onnellinen" ja sitten ollaan pettyneitä, kun asiat ei mene kuten suunnittelee.

Syntymäpäiville on tapana viedä lahja. On myös kokeiltu sitä, että ei anneta lahjaa. Siitä vasta soppa alkoi...

Kyse ei ole huomion saamisesta. Annan lahjan koska haluan tuottaa toiselle ihmiselle iloa/osoittaa arvostusta jne. En odota että lahjan saaja olisi onnellinen (kiva olisi jos näin kävisi) mutta odotan saavani ainakin vastavuoroista kohteliaisuutta. Tai ehkä pohjimmiltaan, noina hetkinä vain näkee selvemmin ettei lahjan saaja oikein arvosta sinua elämässään ja se loukkaa.

Toistan siis aiemman: "Ongelma on siinä, että olette liian riippuvaisia toisen mielipiteestä, huomiosta ja kiitoksesta." Sinä haluaisit, että toinen välittää sinusta ja sinua loukkaa kun niin ei käy. Kyse ei ole todellisuudessa lahjasta, vaan arvostuksesta. No mitäs teet jos toinen ei sinua arvosta, eikä sinusta välitä? Et voi pakottaa. Lakkaa siis matelemasta. Elä hanki lahjaa.

Itse olen sellaisissa piireissä, joissa lahjoja ei hankita, koska kaikilla on yllinkyllin ja liikaa kaikkea ja lahjoja ei haluta. Aikuisille ei muutenkaan ole tapana antaa syntymäpäivälahjaa. Vain lapsille.

Kysyykö lahjan saaja vielä, että paljonko maksoi ja saitko alennuksella? Itsellä lahjan saaja nimen omaan kysyy tätä aina

Ensimmäiselle poikaystävälleni vein joululahjaksi muistaakseni viskipullon, sukkia, sitten niitä pieniä lämmittäviä pusseja jaloille ja käsille, sitten jotain muuta mitä en enää muista. Oli siis juuri armeijassa. Antoi osan tavaroista minulle takaisin koska ei kuulemma tarvitse. Oli aika kamala tunne kun se eritteli vastaanotettavat asiat ja palautettavat. Palautti myös armeijan jälkeen lainaamani läppärin paskaisena. Jostain syystä eksä.

Vierailija kirjoitti:

Kysyykö lahjan saaja vielä, että paljonko maksoi ja saitko alennuksella? Itsellä lahjan saaja nimen omaan kysyy tätä aina

Tämä koko lahjomisen vaikeus suuntaan tai toiseen on aika yleistä narsistisilla ihmisillä. Itsellänikin narsistin lapsena omat ongelmani tässä... Mutta ylläoleva kommentti kuulosti yllättävän tutulta, äitini tosin yleensä mietti näitä hintoja ja alennuksia vasta lahjanantajan lähdettyä ja erityisen hienoista lahjoista usein pohti, että tämä on varmaan ollut alennuksessa 🙄

On yksiselitteisesti huonoa käytöstä nyrpistellä lahjalle. Peruskäytöstavat. Kaveri kertoi, että Jenkeissä lahjaa pitää kehua vuolaasti, pelkkä kiitos ei riitä.

Tämä pätee kuitenkin vain, jos antaja pysyy kohtuudessa eli antaa lahjan vain jouluna tai synttärinä. Oma anoppi syysi meille kirpparikamaa, silloin oli pakko olla kehumatta lahjoja ja jopa sanoa että ei tarvita kiitos tuollaisia.

Nyrpistelijöille vain järkevää ja käytännöllistä vietävää, kukkia, viinipullo, ehkä jotain ylellistä suikugeeliä. Jos saaja on niinkin läheinen kuin oma äiti, luulisi tietävän hänen suosikkituotteitaan. Vaikka kirja tai lehtitilaus.