Lue keskustelun säännöt.
Joillakin ihmisillä on "taito" mitätöidä aina kaikki lahjat
01.06.2020 |
Äitini on tällainen. Aina sellainen jo on, tai lahjassa ilmeni jotain vikaa. Useilla ihmisillä on jokin ns. vastaava tuote, kuin saatu lahja, mutta ei sitä tarvitsisi sanoa, tai tuoda esille tyyliin "Ei tarvita, meillä on". Samoin ihmetyttää se kumma sattuma, että minun antamat lahjat ovat niin usein olleet muka "virheellisiä". Vuosikalenteri oli kuulemma täysin virhe painos, jossa muka sivut oli liimantununeet kiinni, rasva pullo hajosi kuulemma palasiksi korkkia avatessa, hajuvesi haisi ruokaöljyltä, kukkaruukku halkesi istutusvaiheessa, ruukkukukka mätäni heti seuraavana päivänä, paidasta oli tullut näppyöitä, sukista oli tullut varpaat heti läpi, paistinpannusta irtosi kuulemma kummaa makua, vaikka kuinka pesi monta kertaa ym.ym. Erikoinen sattuma, että yhdelle ihmiselle osuu aina virheellinen tuote, tai se (vastaava) jo on, ja palauttaa tai muuten mitätöi ostoksen turhana.
Kommentit (61)
En ole ikinä törmännyt tuollaiseen. Kuulostaa kurjalta. :/
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tiedän tuon tunteen. Ystäväpiirissä pari tälläistä.
Mistään ei osata iloita ja riemuita, vaan etsitään vikoja ja sitä sun tätä. Ja naristaan.
Ja mikä huvittavinta, kun katsoo näiden kotiaan, tavaraa pursuaa kaikkialla eli kys.henkilö on itse tehnyt virhearvioita, ostamalla turhaa tavaraa itselleen, jotka jääneet käyttämättä, mutta sitä samaa oikeutta ei halua antaa muille, vaan lahjan tulisi olla nappi valinta ja täydellinen.
Vierailija kirjoitti:
En ole ikinä törmännyt tuollaiseen. Kuulostaa kurjalta. :/
Todella erikoista käytöstä se onkin. Motiivista ei ole hajuakaan. Tai no selkeä haluhan tuossa on pahoittaa lahjanantajan mieli monella tapaa. Myös äitini serkku on tuollainen, että jokin geneettinen vika tuo näköjään on.
AP.
Mun ex mies oli samanlainen. No ei rikki mikään ollut, mutta vaatteet esim. haukkui ja nollasi aina hirveiksi, tyyliin; "Mikä tämä muka on, tämä on liian pieni/iso, pitäiskö mun muka käyttää tätä, kamala?". Kuitenkin niistä tuli poikkeuksetta sen lempivaatteita, joita ei muistanut mun kuitenkaan koskaan ostaneen.
Vierailija kirjoitti:
Tiedän tuon tunteen. Ystäväpiirissä pari tälläistä.
Mistään ei osata iloita ja riemuita, vaan etsitään vikoja ja sitä sun tätä. Ja naristaan.
Ja mikä huvittavinta, kun katsoo näiden kotiaan, tavaraa pursuaa kaikkialla eli kys.henkilö on itse tehnyt virhearvioita, ostamalla turhaa tavaraa itselleen, jotka jääneet käyttämättä, mutta sitä samaa oikeutta ei halua antaa muille, vaan lahjan tulisi olla nappi valinta ja täydellinen.
Siis mitä? Ehkä hän on saanut aika monta kertaa ennenkin turhia lahjoja, ja se on osasyy siihen, että tavaraa on liikaa? Eikä hän oikeasti halua lahjoja, koska tavaraa on jo liikaa, ja siksi on vaikea esittää ilahtuvansa taas jostain turhasta?
Minua ainakin ottaa päähän turhat lahjat ja koska tavaraa on jo liikaa, sitä suuremmalla syyllä turhat lahjat saisi jättää antamatta. Olen oikein mielelläni ilman yhtäkään lahjaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun ja puolisoni äidit olivat tulossa meille kylään yhtäaikaa. Kaikilla oli siis tiedossa että tapaavat silloin ensimmäistä kertaa. Äitini on innokas kutoja ja hän oli tuonut nätit villasukat tuliaiseksi anopille. Anoppi katsoi lahjaa kuin halpaa makkaraa ja tuhahti että hänellä on kaapit täynnä sukkia. Tuli niin paha mieli äidin puolesta kun ei hän osannut yhtään varautua anopin käytökseen. Miksei vaan voi sanoa kiitos! Kotona voi tehdä lahjalla sitten mitä huvittaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedän tuon tunteen. Ystäväpiirissä pari tälläistä.
Mistään ei osata iloita ja riemuita, vaan etsitään vikoja ja sitä sun tätä. Ja naristaan.
Ja mikä huvittavinta, kun katsoo näiden kotiaan, tavaraa pursuaa kaikkialla eli kys.henkilö on itse tehnyt virhearvioita, ostamalla turhaa tavaraa itselleen, jotka jääneet käyttämättä, mutta sitä samaa oikeutta ei halua antaa muille, vaan lahjan tulisi olla nappi valinta ja täydellinen.
Siis mitä? Ehkä hän on saanut aika monta kertaa ennenkin turhia lahjoja, ja se on osasyy siihen, että tavaraa on liikaa? Eikä hän oikeasti halua lahjoja, koska tavaraa on jo liikaa, ja siksi on vaikea esittää ilahtuvansa taas jostain turhasta?
Minua ainakin ottaa päähän turhat lahjat ja koska tavaraa on jo liikaa, sitä suuremmalla syyllä turhat lahjat saisi jättää antamatta. Olen oikein mielelläni ilman yhtäkään lahjaa.
Voisi sitä silti opetella pitämään suuren suunsa kiinni, vaikka kaapit olisivatkin täynnä turhaa tavaraa. Käytöstapoja tässä peräänkuulutetaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Anoppi sai meiltä synttärilahjaksi lahjakortin jalkahoitoon.
” Oon kyllä äskettäin ollu jalkahoidos”. Hitto ku en pitänyt lahjakorttia itse, mun kantapäät on kuivat korput.
Vierailija kirjoitti:
Anoppi sai meiltä synttärilahjaksi lahjakortin jalkahoitoon.
” Oon kyllä äskettäin ollu jalkahoidos”. Hitto ku en pitänyt lahjakorttia itse, mun kantapäät on kuivat korput.
Näitä "Voi, voi, olin juuri keväällä kosmetologilla" (on joulukuu) ei voi ymmärtää. Itse menisin vaikka pari kertaa kuussa, jos joku maksaisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minun ja puolisoni äidit olivat tulossa meille kylään yhtäaikaa. Kaikilla oli siis tiedossa että tapaavat silloin ensimmäistä kertaa. Äitini on innokas kutoja ja hän oli tuonut nätit villasukat tuliaiseksi anopille. Anoppi katsoi lahjaa kuin halpaa makkaraa ja tuhahti että hänellä on kaapit täynnä sukkia. Tuli niin paha mieli äidin puolesta kun ei hän osannut yhtään varautua anopin käytökseen. Miksei vaan voi sanoa kiitos! Kotona voi tehdä lahjalla sitten mitä huvittaa.
Ai kamala. Ihan hirveetä. Millainen ihminen anoppi noin muuten on? Mitä miehesi tuumasi äitinsä käytöksestä?
Mun sisko on sellainen. Oonkin päättäyt etten ole enää väleissä. Mitä varten kun aina saa vain pahoitettua mielen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En koskaan hauku tai vähättele lahjoja, mutta oon aina kokenut lahjojen vastaanottamisen jotenkin kiusallisena. Ehkä ilmenee muilla kaltaisillani tuolla tavalla?
Isäni oli tuollainen. Sitähän muiden oli vaikea ymmärtää ja uskoa. Kun en kerran aikonut risteilyltä ostaa isälleni tuliaisia tuosta syystä, "kyllä sinun isäsi varmasti ansaitsee jonkin kivan lahjan". :D
En oikein kehdannut selittää asian laitaa. Mutta kaipa hänellä oli syynsä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedän tuon tunteen. Ystäväpiirissä pari tälläistä.
Mistään ei osata iloita ja riemuita, vaan etsitään vikoja ja sitä sun tätä. Ja naristaan.
Ja mikä huvittavinta, kun katsoo näiden kotiaan, tavaraa pursuaa kaikkialla eli kys.henkilö on itse tehnyt virhearvioita, ostamalla turhaa tavaraa itselleen, jotka jääneet käyttämättä, mutta sitä samaa oikeutta ei halua antaa muille, vaan lahjan tulisi olla nappi valinta ja täydellinen.
Siis mitä? Ehkä hän on saanut aika monta kertaa ennenkin turhia lahjoja, ja se on osasyy siihen, että tavaraa on liikaa? Eikä hän oikeasti halua lahjoja, koska tavaraa on jo liikaa, ja siksi on vaikea esittää ilahtuvansa taas jostain turhasta?
Minua ainakin ottaa päähän turhat lahjat ja koska tavaraa on jo liikaa, sitä suuremmalla syyllä turhat lahjat saisi jättää antamatta. Olen oikein mielelläni ilman yhtäkään lahjaa.
Ei, vaan he ostavat esim. vaatteita ja muutaman käyttö kerran jälkeen eivät enää sitten tykkää ja yrittävät myydä hyväkuntoisia vaatteita kirpparille, kun tuli hutiostos. Ja tämä näkyy olevan hyvin yleistä, kun katsoo kirpparipöytiä, kun lähes uusia vaatteita yms. myydään. Ei kaikki voi olla lahjaksi saatua, vaan ihan itse ostettua.
Sama ruokajätteessä. Ravintolassa mätetään lautaselle ruokaa, jota ei sitten jakseta syödä.
Tai ostetaan kotiin ruokaa, mutta ne homehtuvat jääkaappiin.
Jostakin syystä nämä lahjoista nipottajat vaativat lahjanantajalta täydellisyyttä ja virheettömyyttä ja nappi suoritusta, vaikka itse tekevät omilla valinnoillaan jatkuvasti hutiostoja.
Vierailija kirjoitti:
Minun ja puolisoni äidit olivat tulossa meille kylään yhtäaikaa. Kaikilla oli siis tiedossa että tapaavat silloin ensimmäistä kertaa. Äitini on innokas kutoja ja hän oli tuonut nätit villasukat tuliaiseksi anopille. Anoppi katsoi lahjaa kuin halpaa makkaraa ja tuhahti että hänellä on kaapit täynnä sukkia. Tuli niin paha mieli äidin puolesta kun ei hän osannut yhtään varautua anopin käytökseen. Miksei vaan voi sanoa kiitos! Kotona voi tehdä lahjalla sitten mitä huvittaa.
Ja nämä kyseiset "anopit" eivät osaa edes pitää suutaan kiinni, vaan kailottavat suoraan ettei lahja ole mieleinen ja näin pilaavat ilmapiirin ja ihmissuhteet.
Mieheni sukulaiset olivat juuri sellaisia.Kainuulaisia yltiönegatiivisia, jo äidinmaidosta imettyä asennetta, että loppujen lopuksi en antanut enää yhtään mitään lahjaksi. Pääsin niin helpommalla. Joulukortitkin katsoin halpiskoreista, sillä ajatuskin laitella heille askartelemiani kortteja kylmäsi ajatuksena. Marmatusta riittäisi. Mieheni oli arka sanomaan, mutta putputti kyllä minulle miten sisaruksien lapset heittelevät kamat seinille jos ei ollut mieluisaa. En ole ikinä ymmärtänyt sellaisia käytöstapoja. Jotakin katkeruuteen ja miten muilla on paremmin- asenne sen on pakko olla?
Minulla on ihan mukava anoppi, mutta jostain kumman syystä aina, kun minulla on näppini mukana jossain asiassa, siinä on jotain vikaa. Jos anopilla on joku kodinkone menossa uuteen, hän kysyy minulta suosituksia, kerron, mistä minulla on hyviä kokemuksia. Anopin ostama kodinkone on täysi susi. Jos mainitsen jostain löytämästäni reseptistä, joka on osoittautunut hyväksi, anopin perheessä kukaan ei tykkää siitä. Jos anoppi pyytää meitä käymään kaupassa ja me ostetaan jotain, esimerkiksi voita, niin valitsemin laktoositon voi paistaa huonosti eikä sitä voi käyttää (anopilla on paha laktoosi-intoleranssi). Monta ostamaamme lahjaakin olemme saaneet samoin tein takaisin, kun anoppi ei tarvitse. Nykyisin ostamme hänelle lahjaksi vain kahvipaketteja.
En nyt itseoletuollainen, mutta tunnistan itsessäni sen, että en vain arvosta lahjoja. En keksi niistä mitään vikaan, mutta heti ajattelen, että ihan kiva, mutta en minä tuollaista käytä.
Minusta kyse on vain siitä, että kun jotainhaluan, olen tosi tarkka siitä, millainen se on. Harvoi, hyvin harvoin, toinen ihminen pystyy hankkimaan sen, mikä miellyttää. Ja lopputuloksena kuitenkin menen ja ostan mieluisan, ja ihmettelen, mitä lahjallani teen.
Anoppini osti minulle marimekon laukun. Ei kiitos, en käytä marimekkkoa. Hän osti musta-valkoiset lakanat, ei kiitos, makuuhuoneemme on sinisävyinen. Hän osto villroy-bochin lävikön. Juu, oikein ksunis, mutta mitä minä sillä teen, kun se on niin pieni, ettei meidän perheen ruoat siihen mahdu.
Huoh, tiedän. Ja jos sen lahjan jättää antamatta, niin se vasta väärin onkin.