Onkohan vika minussa vai kaverissa, kun aina hänen kanssa oltuani tekemisissä

mutta mielestäni vika on kaverissasi. Yksi silloinen kaverini, tällä hetkellä paras ystäväni oli juuri samanlainen yhdessä elämänvaiheessa. hänen suustaan ei tullut mitään muuta kun kehumista kehumisen perään, hänen omasta elämästään nimen omaan. Siinä tuli itsellekin sellainen olo, että pakko kai tässä on alkaa itseäänkin kehumaan, ettei nyt ihan surkeaksi koe itseään. Harvemmin kyllä tuli kehuttua... Korvat luimussa vaan kotiin peiton alle suremaan omaa huonouttani. No, mutta se vaihe hänessä meni ohi, nyt ei sellaista enää ole. (tai sitten olen itse oppinut kehumaan itseäni niin paljon, etten eroa huomaa! ;) heh heh)

Kerro sinäkin mielenkiintoisia kuulumisia reippaasti hänelle. Eikö ole hienoa että ystäväsi on positiivinen ihminen, ei ne hyvät kuulumiset tarkoita välttämättä mitään kehuskelua. Ja kaikki ei halua paljoa udella toiselta vaan jotkut odottavat/olettavat että toinen itse kertoo mitä haluaa kertoa. Se mitä toinen pitää kohteliaana kuulumisten kyselynä voi toiselle olla utelemista.



Ja voihan myös olla että tämä uraäiti on kateellinen sinun kotielämästäsi ja kotiäidin urasta...



t. toinen kotiäiti joka ollut kotona kohta 4 v mutta on siitä ylpeä

on pepusta. ainahan noita omien asioiden jauhajia riittää..

Kun siltä kysyy kuulumisia vastaus on aina lyhyt ja sama : mulle kuuluu hyvää. Olen joskus miettinyt että hänellä varmaan tunne että puhumme vain minusta mutta kun ei hän itse puhu asioistaan ei millään.

Ja se kokoaikainen lapsista puhuminen on mielestäni tyhmää. " Nyt Aatu teki sitä ja nyt Aatu tätä!!"

Mutta kaverini mielestä kyse on vain siitä, etten ole saanut töitä (en ole edes etsinyt, koska haluan olla kotona niin kauan kuin lapset pieniä). Mutta kyllä, olen hieman kateellinen hänen vakipaikastaan. Taloudellisesti parjäämme ihan ok, mutta hän aina jaksaa painottaa sitä kuinka pieni kht on.

Minusta on ihanaa, että joku KYSYY mitä kuuluu -kysynhän minäkin häneltä. Olemme tunteneet melkein 20v joten luulisi hänenkin minut paremmin tuntevan.

ap

ei varmaan kyllä edes tiedä mistä lähtisi mua mollaamaan kun keskittyy niin innolla hehkuttamaan omaa erinomaisuuttaan.



eikä siinä kai mitään, kyllä hän onkin monella tapaa hyvä ja näpsäkkä. olen itsekin omasta mielestäni aika näppärä ihminen, mutta tuo kehumispuoli ei ole samalla lailla hallussa, päinvastoin saatan heittää aika hurttia herjaa itsestäni ja tekemisistäni. välillä sitten hehkuttajan kanssa tapaamisen jälkeen hiipii kumma olo, että taas se kehui kauheesti ja minä mollasin itseäni (pilke silmäkulmassa tosin), että mikäs vika mussa nyt oikeastaan olikaan.



tämä hehkuttajaystäväni muistaa joskus ikäänkuin hyvien käytöstapojen nimissä kysyä minun kuulumisiani. saattaa esim. innoissaan pulputtaa omiaan, sitten keskeyttää puhetulvan tyyliin " ..voi mä puhun vaan itsestäni taas! niin mitäs sulle kuuluukaan..?" ja naamasta näkyy että toivoo minun sanovan ihan nopeasti että päästään taas takaisin asiaan. sanonkin yleensä vaan jotain ylimalkaista " sitä samaa" " samaa kiirettä" tms. vaikka mulle kuuluis mitä huikeeta. olen aikojen saatossa muutaman kerran mennyt kovasti hämilleni kun olen innostunut jotain asiaani ihan puhumaan ja ystävän katse on alkanut harhailla siihen malliin että olen tajunnut hänen olevan ihan muissa maailmoissa. helposti jos jotain puhun niin hän kysyy monta kertaa että " ai mitä? ai mitä, anteeks mä en kuunnellut, ai mitä sä sanoit?" . en mä jaksa toistaa moneen kertaan.



totuuden nimissä mun on pakko myöntää että ei muakaan enää jaksa hirveesti kiinnostaa hehkuttajan jutut. sitä samaa hehkuttamista se aina on. mutta mä olen kehittänyt niin ovelan systeemin että mun silmät ei vahingossakaan harhaile, ja puhelimessakin pystyn " keskustelemaan" minuuttitolkulla ilman että oikeesti kuulen mitä vastapuoli sanoo. " ai jaa, hmm, oho, no jo on, jopas jopas.."