Ajattelen itsemurhaa joka päivä
Kaikki on periaatteessa hyvin. Minulla on avopuoliso ja asumme yhdessä hänen ja hänen poikansa kanssa omakotitalossa 15 minuutin päässä suurehkon kaupungin keskustassa.
Olemme olleet yhdessä kolme vuotta ja loppuvuodesta ostin häneltä puolet tästä talosta. Samoihin aikoihin äitini menehtyi aika yllättäen lyhyen sairastamisen jälkeen. Keväällä menetimme koiramme (alunperin miehen) joka oli ihanin ja kiltein ja suloisin koira, minkä olen koskaan tavannut. Minulla on hyvä työpaikka ja mukava työyhteisö.
Ja olen onneton. Niin onneton, että rintaa puristaa koko hereilläoloajan. Luulin alkaneeni jo toipua äitini kuolemasta, mutta nyt tuntuu että olen pudonnut jonnekin synkkään, mistä en enää pääse pois. Enkä enää jaksa edes yrittää. Ajattelen itsemurhaa, mietin miten sen tekisin, että siitä olisi mahdollisimman vähän harmia kaikille. Otin selvää, miten vakuutus toimii itsemurhatilanteessa. Miksi kirjoitan tänne? En tiedä. Haluan van anonyymisti kertoa, miltä minusta tuntuu. En koskaan kertoisi tätä omalla nimelläni ja kasvoillani.