En ole koskaan valmistunut miksikään, ja tämä viikonloppu on aina raskas ja kyyneleitä täynnä

Kannattaa pysähtyä hetkeksi pohtimaan miksi tunnet näin? Olisiko kyseessä kuitenkin se ettet usko olevasi rakastettu ja rakastamisen arvoinen? Ettet koe että sinua rakastettaisiin ja hyväksyttäisiin sellaisena kuin olet? Uskot että jos olisit saanut valkolakin sinua arvostettaisiin ja kunnioitettaisiin ja sinulla olisi ystäviä? Voin myös olla väärässä.

On tärkeää hyväksyä ja rakastaa itseänsä. Klisee mutta totta

Vierailija kirjoitti:

En ole minäkään.

Ymmärrän miltä se tuntuu. Oon 30vuotias nainen, eikä mulla ole mitään koulutusta. Oon sairastanu masennusta ja sosiaalisten tilanteiden pelkoa alle teini ikäisestä. Oon työkyvyttömyyseläkkeellä.

Oon saanu ihmetyksiä ja haukkuja omilta vanhemmiltani ja suvulta, koska luulevat että lusmuilen huvikseni. Heistä kukaan ei tiedä, mikä tilanteeni on, joten toisaalta ymmärrän että asenne on ihmettelevä, mutta ei tarttis kuitenkaan v*ttuilla.

Äiti aina välillä jauhaa sitä, kuinka häntä niin surettaa kun mun valmistumista ammattiin ei koskaan ole juhlittu ja kuinka muiden lastensa on juhlittu, koska kaikki ovat käyneet jonkun ammatin. Tuo satuttaa mua niin, etteivät sanat riitä 😔 Mutta en voi heille kertoa totuutta, koska eivät ymmärrä mielenterveys ongelmia. Parempi olla hiljaa.

Onneks välimatkaa on 300km ettei tartte usein nähdä ja kuunnella sitä samaa paskaa.

Viime vuonna äiti soitti ja hehkutti, kuinka mun siskon tyttö on valmistunut ja kuinka fiksu ja menestynyt se on. En ole yli 10v ollu siskon kanssa tekemisissä ja äiti tietää sen ja sen, ettei mua siskon elämä ja hänen elämäänsä liittyvät asiat kiinnosta, mutta pitäähän sitä päästä piilov*ttuilemaan mulle heti kun joku valmistuu 🙂

Anteeksi mutta käytöksesi tuntuu tutulta. Ajattelet ja reflektoit itseäsi. Elämäsi ja focuksesi on sinussa itsessäsi. Elämä pyörii oman navan ympärillä negatiivisessa mielessä. Keskityt siihen minkänäköinen olet, mitä sinä teet ja olet ja ilmennät ja erityisesti mitä et ole. Sinulla voi olla vaikeuksia rakastaa itseäsi ja hyväksyä itsesi sellaisen kuin olet.

Kannattaa aktiivisesti kohdistaa toiminta ja ajatukset ja mielenkiinto muihin ympärillä oleviin asioihin ja ihmisiin niin solmut alkavat aukeamaan. Suosittelen vapaaehtoistyötä tms.

Sorry että sanon suoraan, eikä se ole tippaakaan helppoa! Tsemppiä!

Käy jotain kansalaisopiston kursseja

Lol

Oliko siis niin, että ap:llä on mies?

t. mies, aidosti yksinäinen mies

Vierailija kirjoitti:

Onhan se surullista. Ei kaikista ole opiskelijoiksi eikä työelämään.

Mitä aloja olet yrittänyt opiskella? Oletko ollut kuntouttavassa työtoiminnassa? Mieli voi nyrjähtää siinä missä nilkkakin. Yleensä nilkka paranee ja pään kanssa on enemmän haastetta.

Nykyään työelämän vaatimustaso on korkea, vahvat pärjää. Pitää olla tehokas, joustava ja omata oikea asenne. Nämä vaatimukset eivät täyty mielenterveyspotilailla.

Olen opettaja ja muutama keskeytys on tullut nimen omaan opiskelijan mielenterveysongelimen vuoksi. Yleensä se näkyy aika pian niin että on poissaoloja, myöhästelyä, hitautta, laiskuutta, mikään ei kiinnosta jne. Ongelmat ovat jo olemassa opintoja aloittaessa. Joillekin opiskelu voi olla pelastava oljenkorsi joka tukee paranemisprosessia kun taas toinen ei pääse ylös sängystä.

Mikään kannustus ja tsemppaus ei välttämättä auta, opettajana haluan auttaa ja tukea kaikkia, opiskelijan tulisi tehdä oma osansa. Osa keskeytyksistä johtuu päihdeongelmista tai mt. - ja päihdeongelmista.

Onneksi meillä yhteiskunta pitää huolta heikoimmista, sinäkin saat eläkettä ja toimeentulosi on turvattu.

Jaksamista sinulle ja etsi mukavaa tekemistä ja mielenkiinnon kohteita. Hyväksy tilanne.

Oma juttunsa on sekin, että koulutuksellinen tasa-arvo ei tosiasiallisesti taida toteutua erilaisissa opistoissa ja tutkinnoissa. Voidaan esim.sanoa, että koulun tehtävä ei ole auttaa työharjoittelupaikkojen haussa ja tähän ei ole muuta perustelua kuin se, että kyse on hallinnollisesta korkeakoulusta. Eikö tähän ratkaisu olisi se, että otettaisiin mallia ammattiopistoista, jotta koulutuksellinen tasa-arvo toteutuu? Tai romutetaan kaikki asteet ja muu turha hallinto ja autetaan ihmisiä pärjäämään opinnoissa eikä vedota keinotekoisiin hallintoihin. 

Tarvitseeko esim.lääkäriksi opiskelevien vilauttaa hyvää kroppaa, pepsodent-hymyä ja karismaattisesti jutskailemalla saada harjoittelupaikka? Vai onko ehkä niin, että joku kädestä pitäen näyttää sen hänelle tai se lukee suoraan lukujärjestyksessä? Jos tuollaisella 'lahjakkaiden' ihmisten alalla ei tarvitse tehdä metatyötä valmistumisen eteen, miten sitä sitten voi odottaa ihan tavallisilta, jopa haavoittuvassa asemassa olevilta ihmisiltä? 

Myöskin tuo karikatyyrisi "mielenterveyspotilaista" kuulostaa 15 vuotiaan elämänkokemuksella laaditulta, vaikka luulen ymmärtäväni missä mielentilassa olet tuon kirjoittanut. 

Vierailija kirjoitti:

Saa haukkua ja saa ihmetellä, miksi olen tällainen luuseri. Ihmettelen samaa itsekin. En vaan saa kouluja käytyä. Ne on jääneet kesken, olen saanut pahoja ahdistuskohtauksia, pelkotiloja. Olen jäätynyt täysin, kun olen tehnyt jonkin virheen tai huomaan tai luulen, että opettaja katsoo jotenkin pahasti.

Ja kyllä, olen mt-ongelmainen ja ei, en saa terapiaa koska olen eläkkeellä.

Monissa ammattikorkeakouluissa ja ainakin Helsingin yliopistossa sekä työväenopistossa on ollut tänä keväänä tarjolla ilmaisia kursseja. Nyt alkaa olla myöhäistä monien ilmoittautumisten suhteen, mutta kannattaa vielä tarkistaa onko jonnekin mahdollista päästä mukaan.

Entäs jos yrittäisit vielä vaikka oppisopimuskoulutusta?

Entäs iltalukio?

entä adhd tms ?   kato se ketju "aikuisten adhd "