Lue keskustelun säännöt.
Miten te, jotka olette aiemmin inhonneet ulkonäköanne, olette päässeet tunteesta eroon?
28.05.2020 |
Inhoan ulkonäössäni lähes kaikkea: silmien muotoa, nenän kummallista sivuprofiilia, liian pieneltä tuntuvaa leukaa, ulkonevia etuhampaita, pientä suuta, paksuja poskia, järkyttäviä alleja ja liian suuria rintoja. En pysty vaikuttamaan näihin mitenkään ilman kauneusleikkauksia, joihin minulla ei tietenkään ole varaa. En pysty laihduttamallakaan vaikuttamaan paksuihin poskiin, alleihin tai rintojeni kokoon. Tämä kaikki ei ole vain pääni sisällä, sillä kerran jopa tuntematon nainen sanoi, että hyi v*ttu miten ruma olet.
Tämä häiritsee elämääni ihan valtavasti, ja välillä en edes kehtaa mennä ulos sen vuoksi, että ulkonäköni hävettää minua. Olen naimisissa hyvännäköisen miehen kanssa (jolla on kuitenkin ilmeisesti näössä jotain vikaa...), ja vaikka hän on aivan ihana niin jatkuvasti pelkään hänen lähtevän jonkun toisen naisen matkaan huonon itsetuntoni vuoksi. En pysty ottamaan kuvia ystävieni kanssa, koska näytän ihan kamalalta verrattuna muihin. En pysty vaikuttamaan ulkonäköni virheisiin edes meikkaamalla tai pukeutumalla säkkeihin.
Haluaisin päästä eroon näistä tunteista. Olisin kiitollinen jos joku, joka on joskus tuntenut samoin, pystyisi antamaan minulle neuvoja siihen, miten voisin päästä eroon näistä tunteista.
Kommentit (16)
Pääsin ulkonäköpaineista kehittämällä itseäni. Opettelin parempia läsnäolotaitoja, ryhmätyötaitoja ja vuorovaikutustaitoja. Kehoni on vain kuori, jolla toimin, teen työni, hoidan lapsia, opiskelen, teen asioita, jotka ovat minulle tärkeitä. Ihan sama miltä näytän, se ei ole tässä elämässä tärkeintä, tärkeintä on se miten toimin ja miten ajattelen. Opettelin myös itsemyötätuntoa itseäni kohtaan, se on auttanut minua paljon. Olen parempi ystävä itselleni ja hyväksyn omat virheet ja pyrin keskittymään hyviin puoliin. Sinussakin o paljon hyvää, keskity niihin. Ulkonäkö on oikeasti mitätön asia, huomaat sen kun alat elämään tässä hetkessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
YouTubesta löytyy video, jossa poliisipiirtäjälle (en tiedä oikeaa nimitystä) sokkona naiset ensin kuvailevat itseään ja sitten joku muu kuvailee heitä. Molemmista kuvauksista piirretään piirros. On tosi silmiä avaavaa se, miten eri näköisiä kuvista tulee - naiset kuvailevat itseään tosi rumasti ja muiden kuvailun perusteella piirretyt kuvat näyttävät olevan paljon lähempänä todellisuutta.
Summa summarum: näet itsesi aivan toisella tavalla kuin muut. Se kannattaa pitää mielessä. Ole armollinen itsellesi. Ulkonäkö on sitäpaitsi sinussa se vähiten kiinnostava asia.
Kuulostaa siltä, että sulla on ruumiinkuvanhäiriö (BDD). Mulla itsellä sama lapsesta lähtien. Eli joku aivoissa ja psyykessä saa sut havaitsemaan oman ulkonäön vinoutuneesti siten, että se aiheuttaa mielipahaa, ahdistaa, masentaa, aiheuttaa syömishäiriöitä yms. Mulla on tällä hetkellä vakaa tilanne, edelleen haavitsen kehon vääristyneetsi ja triggeröidyn omasta ulkomuodosta, mutta oon nyt hyvinvoiva ja useimmiten näen ja koen ulkonäköni myös hyvänä.
Tähän vaivaan ei auta meikit, vaatteet, laihdutus, lihasten kasvatus eikä varsinkaan kauneusleikkaukset. Itsekin sanot, ettei meikkaus ja vaatteet auta, mutta vaarallisen kuuloisesti vaikutat toiveikkaalta kauneusleikkauksia kohtaan. Uskoisin, että ei ole viisasta lähteä kauneisleikkauksiin tällä mielentilalla.
Olet oikeassa, ettei kaikki tietenkään ole pääsi sisällä, mutta erittäin iso osa ongelmasta kyllä. Saamme kaikki kuulla joskus hirveitä kommentteja ulkonäöstä tässä nykyisessä kauneusihanne kulttuurissa. Se on myös totta, että toisilta kuullut kommentit voivat laukaista tätä häiriötä, mutta miksi kaikki, jotka kuulevat kommentteja eivät kuitenkaan ala inhota itseään? On väärin hyökätä sanoin toisen henkiökohtaista ulkonäköä kohtaan, niin kuin työ yksi ihminen teki. Rajasi ylitettiin tuossa kohtaan. Se oli väärin. Sä oot hyvä. Ja mitä sen toisen päässä liikkui, sitä emme tiedä.
Se, että välttelet kuvia ja pelkäät ihmissuhteitesi puolesta kuulstaa juuri siltä, mitä useat ihmiset, joilla on BDD, kuvailevat.
Toisen viestin kirjoittajalla oli tosi hyvät neuvot. Uskon, että hänen kokemuksessaan on paljon, sitä mitä sinäkin voisit tarvita nyt. Suosittelen, että oikeasti käyt mielenterveyshoitajalla, tai yksityisellä terapeutilla muutaman kerran ainakin, jos rahaa riittää. Netistä ainakin kannattaa tietoa hankkia, olisiko kyseessä BDD?
Olet muutakin kuin ulkonäkösi! Kuten joku sanoi, kehitä itseäsi eli harrasta itseäsi kiinnostavia asioita ja vahvista hyviä luonteenpiirteitäsi. Etsi ihmisiä jotka arvostavat sinua. Itse ajattelen että olen hyvä vaimo, äiti, ystävä ja työntekijä. Kai joitakin kiinnostaa vinoilla ulkonäöstäni, enää en välitä vaan olen onnellinen.
Aloin ostaa nättejä vaatteita, minussa on sitten edes jotain nättiä kun kaikki naiset ei todellakaan kulje hyvännäköisissä vaatteissa 😀 eli helppo muutos. Sitten lihoin 10 kg ja osa vioista korjaantui läskillä, opettelin meikkaamaan niin että näytän paremmalta vaikka osin tein vastoin ammattilaisten ohjeistuksia. Nyt laihdutan niin vikojen sijainti vähän vaihtuu niin ei ala taas peilikuva ahdistamaan. Tosin rypyt lisääntyy vauhdilla ja niille pitäisi keksiä apua. Mutta aika montaa asiaa voi muuttaa itsekin, lannistuminen ei ole kannattavaa. Tsemppiä ja mielikuvitusta kesään!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihmiset ovat oikeasti keskimäärin yllättävän rumia. Nuoret näyttävät vanhemmista kaikki ihan nätin näköisiltä, mutta eivät omasta mielestään. Ihmiset vertaavat itseään kuviin ja julkkiksiin jne, joiden ammattina on olla kaunis tai komea. Tämä kaunis tai komea (laitettuna ja photoshopattuna) alkaa näyttää normilta ja itse tietysti on kauhean näköinen siihen verrattuna. Vääristymä on valmis.
Itse olen ihan tavallisen näköinen, en kaunis mutten rumakaan. Olisin aina halunnut olla kaunis, ja tämä on kovastikin harmittanut nuorempana. Enää en tuijota epäonnistuneita yksityiskohtiani vaan yritän pitää kokonaiskuvan siistinä ja siedettävänä. Laittautuminen vaikuttaa tähän yleiskuvan yllättävän paljon, eli vanhaa ja vaatimattoman näköistäkin kannattaa aina laittaa!
Katsele tarkemmin muita ihmisiä, omanikäisiäsi. Et ehkä ole niin paha kuin luulet.
1) Aloin katsoa peilikuvaani "ulkopuolisen silmin". Eli mietin, mitä ajattelisin, jos "tuon näköinen" ihminen tulisi kadulla vastaan. Se opetti katsomaan kokonaisuutta, yksityiskohtien sijaan.
2) Olen piirtänyt ja maalannut kasvokuvia muista ihmisistä. Siinä on pakko kiinnittää huomiota yksityiskohtiin, mutta lopulta kuitenkin kokonaisuus on se, mikä ratkaisee. Siinä huomaa, että on niillä muillakin ihmisillä outoja yksityiskohtia kasvoissaan, ja silti ovat ihan hyvän näköisiä, kokonaisuudessaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
YouTubesta löytyy video, jossa poliisipiirtäjälle (en tiedä oikeaa nimitystä) sokkona naiset ensin kuvailevat itseään ja sitten joku muu kuvailee heitä. Molemmista kuvauksista piirretään piirros. On tosi silmiä avaavaa se, miten eri näköisiä kuvista tulee - naiset kuvailevat itseään tosi rumasti ja muiden kuvailun perusteella piirretyt kuvat näyttävät olevan paljon lähempänä todellisuutta.
Summa summarum: näet itsesi aivan toisella tavalla kuin muut. Se kannattaa pitää mielessä. Ole armollinen itsellesi. Ulkonäkö on sitäpaitsi sinussa se vähiten kiinnostava asia.
Se on forensic artist. Kävin kattomassa linkin:
Henkiseen kasvuun panostaminen auttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole päässyt täysin siitä tunteesta vieläkään, välillä on parempia kausia ja välillä taas pahat masennukset ja ahdistukset omasta ulkonäöstä. Sairastan siis BDD eli ruumiinkuvan häiriötä. Tämä on luultavasti ollut minulla jo lapsesta asti, paheni aikuisiällä.
Olen koko ikäni kuullut negatiivista kommenttia omasta ulkonäöstäni, useasta eri piirteestäni sekä koostani. Siksipä myös minulla vaihtelee tietyt piirteet mitä kausittain vihaan itsessäni, peilistä näen vaan epämuodostuneen hirviön epämääräisillä piirteillä.
En halua olla varsinaisesti kaunis, kunhan näyttäisin edes ihmiseltä. Toimintakykyni tämän sairauden vuoksi on huonontunut merkittävästi. Syön masennuslääkkeitä.
Tsemppiä ap, asiat voivat paisua joskus oman pään sisällä aivan mielettömiin mittasuhteisiin, ihminen on kokonaisuus mutta sitä itse jää vaan tiettyihin piirteisiin kiinni ja murehtii aivan liikaa.
Käsityksesi ulkonäkösi "virheistä" ovat todennäköisesti lähtöisin muiden ihmisten tahallisista tai tahattomista kommenteista. Lapsi ei kiinnitä huomiota ulkonäköönsä, vaan vasta kouluiässä muiden kommenttien myötä ihminen alkaa nähdä "virheitä" itsessään. Sitä ikään kuin sisäistää muiden sanat. Eli on hyvä muistaa, että käsityksesi jostain ulkonäköösi liittyvästä on saattanut saada alkunsa yhdestä ainoasta puolihuolimattomasta kommentista, joten siitä ei kannata tehdä koko elämäänsä. Alatko inhota lempimaalaustasi, jos ystäväsi moittii sitä?
Itse en kiinnitä juuri mitään huomiota ihmisten ulkonäköön. Ainoastaan jokin hyvin poikkeava piirre saattaa kiinnittää huomion, muttei luonnollinen huomion kiinnittyminen tarkoita asian arvottamista. Annan esimerkin: kun valtaosa ihmisistä liikkuu omin jaloin, pyörätuoliin kiinnittää automaattisesti huomiota, muttei sillä liikkujasta silti mitään sen kummemmin ajattele.
Itselläni on syntymässä saatu vamma silmässä, johon ihmiset luultavasti kiinnittävät huomiota. Mutta itse en sitä millään tapaa ajattele tai huomioi. Eikä se minua haittaa enkä ole halunnut uutta leikkausta, kun ensimmäisestäkin oli vain haittaa. Varmaan asia riippuu luonteestakin, mutta kyllä ihmisen oma asenne vaikuttaa paljon. Itse en tosiaan koe mitään ikäviä tunteita liittyen asiaan. Lapsena totta kai, jos pilkattiin, mutta täysi-ikäisenä en ole kokenut mitään "tuntemuksia". Ehkä erilaisuus myös tekee kestokyvyn kovemmaksi. Eli minulla ei ole mitään itsetunto-ongelmia asian suhteen. Kyseisestä syystä ei minua varmaan kauniiksi luonnehdittaisi, mutta ei voisi vähempää kiinnostaa. Vapaus elää ja sen suoma nautinto on muualla.
Ja on hyvä muistaa, että ihmiset, jotka moittivat muiden ulkonäköä, ovat yleensä jotenkin heikoilla sen suhteen sisimmässään. Itse en vastaantulijoiden ulkonäköä mieti, ja on aina yllätys, jos joku avaa suunsa toisen ulkonäköä moittiakseen. Mutta silloinhan vasta oikein kiinnittääkin huomiota siihen moittijaan, että mikähän ton ongelma sisäisesti on? Lyhyys, kaljuus, lihavuus tms.? Harmi kun tällaiset haukkujat eivät tajua, että vaikka heidän tarkoituksensa on kiinnittää huomio omista epävarmuuksistaan muualle, käykin juuri päinvastoin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
asdfghjklö kirjoitti:
Kuulostaa siltä, että sulla on ruumiinkuvanhäiriö (BDD). Mulla itsellä sama lapsesta lähtien. Eli joku aivoissa ja psyykessä saa sut havaitsemaan oman ulkonäön vinoutuneesti siten, että se aiheuttaa mielipahaa, ahdistaa, masentaa, aiheuttaa syömishäiriöitä yms. Mulla on tällä hetkellä vakaa tilanne, edelleen haavitsen kehon vääristyneetsi ja triggeröidyn omasta ulkomuodosta, mutta oon nyt hyvinvoiva ja useimmiten näen ja koen ulkonäköni myös hyvänä.
Tähän vaivaan ei auta meikit, vaatteet, laihdutus, lihasten kasvatus eikä varsinkaan kauneusleikkaukset. Itsekin sanot, ettei meikkaus ja vaatteet auta, mutta vaarallisen kuuloisesti vaikutat toiveikkaalta kauneusleikkauksia kohtaan. Uskoisin, että ei ole viisasta lähteä kauneisleikkauksiin tällä mielentilalla.
Olet oikeassa, ettei kaikki tietenkään ole pääsi sisällä, mutta erittäin iso osa ongelmasta kyllä. Saamme kaikki kuulla joskus hirveitä kommentteja ulkonäöstä tässä nykyisessä kauneusihanne kulttuurissa. Se on myös totta, että toisilta kuullut kommentit voivat laukaista tätä häiriötä, mutta miksi kaikki, jotka kuulevat kommentteja eivät kuitenkaan ala inhota itseään? On väärin hyökätä sanoin toisen henkiökohtaista ulkonäköä kohtaan, niin kuin työ yksi ihminen teki. Rajasi ylitettiin tuossa kohtaan. Se oli väärin. Sä oot hyvä. Ja mitä sen toisen päässä liikkui, sitä emme tiedä.
Se, että välttelet kuvia ja pelkäät ihmissuhteitesi puolesta kuulstaa juuri siltä, mitä useat ihmiset, joilla on BDD, kuvailevat.
Toisen viestin kirjoittajalla oli tosi hyvät neuvot. Uskon, että hänen kokemuksessaan on paljon, sitä mitä sinäkin voisit tarvita nyt. Suosittelen, että oikeasti käyt mielenterveyshoitajalla, tai yksityisellä terapeutilla muutaman kerran ainakin, jos rahaa riittää. Netistä ainakin kannattaa tietoa hankkia, olisiko kyseessä BDD?
Oot ymmärtänyt jotain väärin. Rumuus on rumuutta eikä BDD.
Laihdutin 20kg (bmi 15.5). En inhonnut ulkonäköäni vähään aikaan niin paljoa. Aloin liikkumaan enemmän ja onnistuin saamaan terveellisemmän suhteen ruokaan. Nyt en inhoa ulkonäköäni enää niin paljoa vaikka painankin enemmän kuin aluksi. Treenaaminen ja sitä kautta lihasmassan kasvaminen auttoi. Pidän itsestäni vahvana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vai bdd se on. Tiedän nimittäin tasan, mistä puhutte, olipa kiva saada asialle nimi ja määritelmä.
Minäkin olen aina hävennyt ulkomuotoani enkä koskaan suostu valokuviin. Sitten kun joskus vahingossa osuin johonkin kuvaan, olin tosi yllättynyt siitä, miltä näytin. Näytän ihan eriltä mitä olen ajatellut! Siis täysin erilaiselta, vieraalta ihmiseltä. Olipa ahdistavaa tajuta se, ettei edes näytä siltä rumalta mitä ajattelee vaan joltain vieraalta rumalta.
Musta ei ole aloittajalle apua, itse elän samoissa ajatuksissa päivästä toiseen ja yritän selvitä sillä, etten vaan ajattele ulkonäköäni. Keskityn kaikkeen muuhun itsessäni, mulla on paljon hyvää osaamista ja annan niistä itselleni sitten kiitosta ja hyväksyntää. Silti toivoisin, että kehosta voisi jotenkin irtaantua ja toimia erillisenä. Pidän itsessäni oikeastaan kaikesta muusta kuin kuoresta.
Itse kärsin nuorena noin 8v syömishäiriöistä ja todennäköisesti myös tuosta BDD:stä. Olin hoikka/laiha ja nätti, mutta näin itseni hyvin rumana ja jotenkin epämuodostuneena. Häpesin itseäni kaikkialla missä oli muita ihmisiä ja välttelin paikkoja, joissa oli esim kova valaistus koska kuvittelin sen tuovan rumuuteni kaikkien silmille.
Parikymppisenä aloin harrastaa liikuntaa, jumppia ja salia, huomasin kuinka kehoni kehittyy ja jaksaa hurjasti vaikka mitä, ja aloin tuntea ylpeyttä ja myötätuntoa sitä kohtaan. Tästä lähti positiivinen kehitys käyntiin, kun ymmärsin, että kehoni on ystäväni eikä vihollinen. Se antaa kaikkensa vuokseni ja silti minä olin vain haukkunut sitä! Aloin konkreettisesti kiittää ja kehua mielessäni kehoa joka treenin jälkeen.
Nyt, pitkän tien ja noin 10v liikunnan aloittamisen jälkeen olen tyytyväinen ulkoiseen minääni. En ole täydellinen, mutta todellakin riittävän hyvä. Kun joskus itseinho vielä nostaa päätään, muistutan itselleni, että ulkonäkö ei ole korvaamaton osa onnea (kuten esim. terveys tai sos.suhteet, joiden puutetta voisi olla paljon vaikeampi korvata) ja mitä kaikkea muuta hyvää elämässäni on.
Uskon, että ulkonäkö on asioita, jotka voi opetella hyväksymään. Avainasemassa on myötätunto itseä kohtaan. Ulkonäkö, kuten myös persoonallisuus ovat kehittyneet kasvuolosuhteidemme ja geeniemme ansiosta tietynlaisiksi, kun tämän ymmärtää, voi alkaa antaa itselleen anteeksi omat ns. huonot puolensa ja vikansa. Et ole yksin vastuussa kaikesta, mitä nyt olet! Olet ainutlaatuinen sinä menneisyytesi ansiosta.
up