Muistaako mies teidän syntymäpäivän? Vedättekö herneen nenään jos unohtaa?

Kyllä se tietää, milloin se on, mutta arjessa se saattaa konkreettisesti unohtua. Ei haittaa mitään. En kaipaa lahjoja tai onnitteluita :) Muistaessaan muistaa jotenkin. Ihan mukavaa se on, muttei tarvitsisi.

Muistaa tietysti. Viime vuonna vei yllätyksenä Tallinnaan minilomalle. :) Muutkin synttärilahjat ovat olleet onnistuneita ja ajatuksella hankittuja. Minä muistan tietysti myös miestä hänen syntymäpäivänään.

Vuosipäivän muistaa myös. Silloin käydään yleensä ulkona syömässä.

Ei unohda, koska se on kirjoitettu kalenteriin ja kerronkin vähän ennen, että silloin ja silloin on syntymäpäivä. Joskus ei ole muistanut, niin olen kyllä sanonut jo aamupäivästä, että muistatko, tänään oli se syntymäpäivä niin mies on päässyt vielä järjestämään jotain juhlistusta. Me ei oikeastaan lahjoja ostella, mutta sankarille tehdään aamiainen tai päivällinen, viedään johonkin sankarin tykkäämään paikkaan tms.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Noh noh. Onhan se kiva, jos muistaa, mutta ei siitä nyt liikaa pidä lukea, jos ei muista. Eri suvuissa on eri perinteet, mieheni suvussa ei ole juhlittu kuin korkeintaan 50-vuotisten tyyppisiä "isoja" syntymäpäiviä.

Se tietysti on eri asia, jos vaimo on nimenomaan pyytänyt muistamaan ja noteeraamaan. Toiveita huomaavainen puoliso pyrkii noudattamaan.

Ja toki jos itse haluaa lahjoja ja kekkereitä, niitä pitäisi järkätä puolisollekin, jos puoliso ei nyt ole nimenomaan pyrkinyt skippaamaan vanhenemispäiviään.

Meillä on yhteistä historiaa miehen kanssa jo 33 vuotta. Aika alkuvaiheessa sovittiin, että synttärit muistetaan aamiaisella sänkyyn ja that's it. Jouluna emme ostele lahjoja, koska kaikki tarvittava ostetaan pitkin vuotta ja joulualesta saa kamaa halvemmalla kuin ennen joulua.

Toimii meillä hyvin. Enemmän arvostan arkista huomioimista, miehen tekemää ruokaa tai capuccino-mukillista käteen.

Lasten synttärit juhlimme kyllä isosti.

Eri suvuissa on eri perinteitä, mutta omaan perheeseen jokainen saa luoda omansa. Esim. meillä on alusta asti juhlittu isosti ihan kaikkia merkkipäiviä, eikä niitä ole mahdollista ”unohtaa”. Sellaista vaihtoehtoa ei vain ole.

Kahvit sänkyyn voi olla oikein hyvä tapa juhlia - eihän silloin ole _unohdettu_ mitään vaan nimenomaan muistettu. Lahja ei ole se juttu vaan se, että ilahduttaa omaa rakasta tämän merkkipäivänä niin että päivään tulee jotain spesiaalia.

Ei minulle ole mitään arjen erityistä ”huomioimista” siinä, että mieheni tekee ruoan, keittää minulle aamukahvin, vaihtaa autooni renkaat, silittää paitani tai tuo perjantaina tulppaanikimpun ruokakauppareissultaan. Se on arkea, sitä meidän normaalia elämää, josta pidän ja jota arvostan. Juhlat ovat sitten asia erikseen!

Juuri näin. Minustakin on ihmeellistä ajatella, että arjessa huomioiminen ja merkkipäivien muistaminen olisivat jotenkin vastakkaisia, toisensa poissulkevia juttuja. Uskon että huomaavainen kumppani on sitä niin arjessa kuin juhlassakin, muistaa ne synttärit ja keittää arjessa aamupuurot. Ainakin meillä on ihan itsestäänselvää että kotityöt yms menee suht tasan ja toisesta välittäminen näkyy pienissä teoissa joka päivä. Ja ihmeellinen ajatus ettei toista muistettaisi ja hemmoteltaisi merkkipäivänä! Tottakai silloin juhlitaan.

Vedän nenään kaikki palkokasvit mitä vaan käsiini saan.

No muistaa vaikka itse pyrin unohtamaan. Aina saan kukkia ja yleensä jonkun hauskan pienen elämyslahjan ( ratsastustunti, escape room tms)

On muistanut, mutta minä unohdin yhtenä vuonna miehen syntymäpäivän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tietysti muistaa ja minä muistan hänen. Juhlimme yhtä lailla molempia. Mieheni muistaa myös nimipäiväni ja puuhaa lasten kanssa äitienpäiväksi aina ihanat juhlat.

Myös lapset on oppineet aikamoisiksi juhlijoiksi. Lahjojen ja yllätysten suunnittelu ja antaminen on meistä kaikista mukavaa.

Elämässä on hyvä olla juhlia. Arkea on ihan tarpeeksi.

Jos suhde on tuore, tee heti selväksi ettei sellainen käytös sovi, että toisen merkkipäivät noin vain sivuutetaan! Jos annat ajattelemattoman ja kypsymättömän ihmisen kerran luistella tilanteesta helpolla, siitä tulee tapa etkä ikinä saa arvostuksen osoituksia kumppaniltasi, vaikka ne tekisivät oikeasti teidät molemmat onnellisemmaksi. Koska myös toisen ilahduttamisesta oma onnellisuus lisääntyy, se on tutkittu juttu. (Paitsi jos on sairaalloisen pihi, mutta sellaisen kanssa nyt on muutenkin kamalaa elää.)

Ja ne, jotka kohta tulee tähän inisemään ”meillä muistetaan arjessa joka päivä” eivät ole tajunneet merkkipäivistä ja juhlimisesta mitään. Eivätkä ne edes oikeasti huomioi toisiaan arjessakaan, kunhan selittelevät.

Juhlimisen suhteen olen samaa mieltä, arjelle tarvitaan vastapainoa.

Mutta viimeinen kappaleesi on kyllä tuubaa. Ihan yhtä hyvin voisin väittää, että synttäreitä ja äitienpäiviä juhlivat pyrkivät paikkaamaan vaan sitä puolison laiminlyöntiä 363 päivänä vuodesta.

Ja niin mustavalkoisestihan asiat eivät kyllä ole kuin aika lapsellisen ihmisen mielessä.

14

Jos kerran on aidosti huomaavainen ja arvostava kumppani, eikö ole aika epätodennäköistä noin vain unohtaa, että omalla rakkaalla puolisolla on syntymäpäivä? Osaako ainoastaan noin hajamielinen ihminen todella olla sitten niinä kaikkina muina päivinä niin huomaavainen, ettei juuri syntymäpäivää noteerata mitenkään?

Voisitko kuvitella, että se puoliso, joka arkena haluaa ilahduttaa toista ostamalla lempisuklaata tai kiillottamalla kumppanin kengät, muuttuisi sattumalta juuri syntymäpäivänä (jonka olemassaoloa hän ei edes ”muista”) sellaiseksi, ettei toisen ilahduttaminen kiinnosta?