Muistaako mies teidän syntymäpäivän? Vedättekö herneen nenään jos unohtaa?
Mielenkiinnosta kyselen, koska moni tuttavapariskunta on pitänyt outona tapaamme juhlistaa toistemme syntymäpäiviä. Mies muistaa aina, tuo kukkia ja antaa lahjan. Minäkin muistan ruhtinaallisesti miestä tämän syntymäpäivänä. Mitä outoa siinä on?
Kommentit (28)
Vierailija kirjoitti:
Ei miehet mitään syntymäpäiviä muista ja juhli. Paitsi omansa tietysti haluaa aina muistettavan suurieleisesti.
Mieheni muistaa aina minun syntymäpäivän ja juhlitaan kunnolla. Meillä ei ole tapana pitää toista itsestäänselvyytenä.
Ei muista. Ei haittaa, koska unohdan sen usein itsekin - yleensä muistan, että "ai niin, mulla on syntymäpäivä!", kun äitini soittaa onnittelupuhelun.
Vierailija kirjoitti:
Ei muista. Ei haittaa, koska unohdan sen usein itsekin - yleensä muistan, että "ai niin, mulla on syntymäpäivä!", kun äitini soittaa onnittelupuhelun.
Ja ei, minäkään en muista hänen syntymäpäiväänsä. Enkä kenenkään muiden, paitsi kummilapsen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei miehet mitään syntymäpäiviä muista ja juhli. Paitsi omansa tietysti haluaa aina muistettavan suurieleisesti.
Mieheni muistaa aina minun syntymäpäivän ja juhlitaan kunnolla. Meillä ei ole tapana pitää toista itsestäänselvyytenä.
Minun suhteissa on aina tapana pitää sitä ihmistä, millä ei ole haarojen välissä munia, täysin itsestäänselvänä eroon asti.
Muistaa. Muistaa minua pienillä lahjoilla myös jouluna, ystävänpäivänä ja naistenpäivänä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei miehet mitään syntymäpäiviä muista ja juhli. Paitsi omansa tietysti haluaa aina muistettavan suurieleisesti.
Mieheni muistaa aina minun syntymäpäivän ja juhlitaan kunnolla. Meillä ei ole tapana pitää toista itsestäänselvyytenä.
Meillä ne arjen pienet teot on tärkeitä ja teemme toisillimme hyvää joka päivä koska toinen ei ole itsestäänselvyys ja toinen on vaan niin pirun hyvä tyyppi. Yksittäisten päivien muistamisen sijaan muistamme toisiamme jotenkin isosti kerran kaksi vuodessa.
En yleensä muista mieheni syntymäpäivää, enkä muidenkaan synttäreitä. Eikä mieskään minun. Jokainen taaplatkoon tyylillään.
Tietysti muistaa, ja täytyy sanoa että yleensä muistaa paremmin kuin minä itse. Juuri eilen huomautti että syntymäpäivääni on viikko ja älysin asian hänen kommentistaan. Me tosin tykätään antaa lahjoja toisillemme ja itse ainakin suunnittelen hänen synttäreitään mielelläni. Juhlanaiheita ei koskaan ole liikaa :D Tätä taustaa vasten olisin todella hämilläni jos hän unohtaisi synttärini, voisin kuvitella että olisin surullinen vielä enemmän kuin vihainen.
Kyllä muistaa, minä muistan myös häntä. Jos ei muistaisi, tietäisin prioriteettien olevan jossakin täysin muualla ja vaihtuisi mies.
No todellakin vetäisin herneen nenään. Tai silloin olisi jokin muu pahasti, sillä me juhlimme aina kaikkien perheenjäseniemme syntymäpäiviä oikein pitkän kaavan mukaan. Kamalaa, jos synttäriaamuna ei kukat ja aamupala olisi odottamassa.
Tietysti muistaa ja minä muistan hänen. Juhlimme yhtä lailla molempia. Mieheni muistaa myös nimipäiväni ja puuhaa lasten kanssa äitienpäiväksi aina ihanat juhlat.
Myös lapset on oppineet aikamoisiksi juhlijoiksi. Lahjojen ja yllätysten suunnittelu ja antaminen on meistä kaikista mukavaa.
Elämässä on hyvä olla juhlia. Arkea on ihan tarpeeksi.
Jos suhde on tuore, tee heti selväksi ettei sellainen käytös sovi, että toisen merkkipäivät noin vain sivuutetaan! Jos annat ajattelemattoman ja kypsymättömän ihmisen kerran luistella tilanteesta helpolla, siitä tulee tapa etkä ikinä saa arvostuksen osoituksia kumppaniltasi, vaikka ne tekisivät oikeasti teidät molemmat onnellisemmaksi. Koska myös toisen ilahduttamisesta oma onnellisuus lisääntyy, se on tutkittu juttu. (Paitsi jos on sairaalloisen pihi, mutta sellaisen kanssa nyt on muutenkin kamalaa elää.)
Ja ne, jotka kohta tulee tähän inisemään ”meillä muistetaan arjessa joka päivä” eivät ole tajunneet merkkipäivistä ja juhlimisesta mitään. Eivätkä ne edes oikeasti huomioi toisiaan arjessakaan, kunhan selittelevät.
Noh noh. Onhan se kiva, jos muistaa, mutta ei siitä nyt liikaa pidä lukea, jos ei muista. Eri suvuissa on eri perinteet, mieheni suvussa ei ole juhlittu kuin korkeintaan 50-vuotisten tyyppisiä "isoja" syntymäpäiviä.
Se tietysti on eri asia, jos vaimo on nimenomaan pyytänyt muistamaan ja noteeraamaan. Toiveita huomaavainen puoliso pyrkii noudattamaan.
Ja toki jos itse haluaa lahjoja ja kekkereitä, niitä pitäisi järkätä puolisollekin, jos puoliso ei nyt ole nimenomaan pyrkinyt skippaamaan vanhenemispäiviään.
Meillä on yhteistä historiaa miehen kanssa jo 33 vuotta. Aika alkuvaiheessa sovittiin, että synttärit muistetaan aamiaisella sänkyyn ja that's it. Jouluna emme ostele lahjoja, koska kaikki tarvittava ostetaan pitkin vuotta ja joulualesta saa kamaa halvemmalla kuin ennen joulua.
Toimii meillä hyvin. Enemmän arvostan arkista huomioimista, miehen tekemää ruokaa tai capuccino-mukillista käteen.
Lasten synttärit juhlimme kyllä isosti.
Vierailija kirjoitti:
Tietysti muistaa ja minä muistan hänen. Juhlimme yhtä lailla molempia. Mieheni muistaa myös nimipäiväni ja puuhaa lasten kanssa äitienpäiväksi aina ihanat juhlat.
Myös lapset on oppineet aikamoisiksi juhlijoiksi. Lahjojen ja yllätysten suunnittelu ja antaminen on meistä kaikista mukavaa.
Elämässä on hyvä olla juhlia. Arkea on ihan tarpeeksi.
Jos suhde on tuore, tee heti selväksi ettei sellainen käytös sovi, että toisen merkkipäivät noin vain sivuutetaan! Jos annat ajattelemattoman ja kypsymättömän ihmisen kerran luistella tilanteesta helpolla, siitä tulee tapa etkä ikinä saa arvostuksen osoituksia kumppaniltasi, vaikka ne tekisivät oikeasti teidät molemmat onnellisemmaksi. Koska myös toisen ilahduttamisesta oma onnellisuus lisääntyy, se on tutkittu juttu. (Paitsi jos on sairaalloisen pihi, mutta sellaisen kanssa nyt on muutenkin kamalaa elää.)
Ja ne, jotka kohta tulee tähän inisemään ”meillä muistetaan arjessa joka päivä” eivät ole tajunneet merkkipäivistä ja juhlimisesta mitään. Eivätkä ne edes oikeasti huomioi toisiaan arjessakaan, kunhan selittelevät.
Juhlimisen suhteen olen samaa mieltä, arjelle tarvitaan vastapainoa.
Mutta viimeinen kappaleesi on kyllä tuubaa. Ihan yhtä hyvin voisin väittää, että synttäreitä ja äitienpäiviä juhlivat pyrkivät paikkaamaan vaan sitä puolison laiminlyöntiä 363 päivänä vuodesta.
Ja niin mustavalkoisestihan asiat eivät kyllä ole kuin aika lapsellisen ihmisen mielessä.
14
Todellakin suuttuisin jos ”unohtaisi”! Ei hänen ole edes mahdollista unohtaa sitä, joten kyseessä olisi tahallinen teko. Luultavasti tulkitsisin asian niin ettei avioliitto enää kiinnosta. Olisi tosi outoa ja loukkaavaa.
Jos sen sijaan olisi vasta viime viikolla tutustuttu, en hermostuisi niin paljon. Olettaisin silti että kun syntymäpäiväni paljastuisi hänelle, hän tekisi ex tempore edes jotakin juhlistaakseen sitä kanssani.
TIetysti muistaa. En tiedä olisiko aina tullut luonnostaan mutta kun oli ensimmäinen syntymäpäiväni niin anoppi oli kuulemma pitänyt visusti huolen että poikansa ymmärtää ostaa minulle mukavan lahjan ja muutenkin muistaa synttärinä. No ainakin tajusin olevani myös toivottu miniä :)
Kyllä me muistetaan puolin ja toisin ja etukäteen mietitään, miten juhlistetaan. Useimmiten on menty perheellä syömään johonkin hienoon ravintolaan, olipa sitten minun, miehen tai lapsen synttärit. Syntymäpäiväsankari saa valita ravintolan.
Vierailija kirjoitti:
Noh noh. Onhan se kiva, jos muistaa, mutta ei siitä nyt liikaa pidä lukea, jos ei muista. Eri suvuissa on eri perinteet, mieheni suvussa ei ole juhlittu kuin korkeintaan 50-vuotisten tyyppisiä "isoja" syntymäpäiviä.
Se tietysti on eri asia, jos vaimo on nimenomaan pyytänyt muistamaan ja noteeraamaan. Toiveita huomaavainen puoliso pyrkii noudattamaan.
Ja toki jos itse haluaa lahjoja ja kekkereitä, niitä pitäisi järkätä puolisollekin, jos puoliso ei nyt ole nimenomaan pyrkinyt skippaamaan vanhenemispäiviään.
Meillä on yhteistä historiaa miehen kanssa jo 33 vuotta. Aika alkuvaiheessa sovittiin, että synttärit muistetaan aamiaisella sänkyyn ja that's it. Jouluna emme ostele lahjoja, koska kaikki tarvittava ostetaan pitkin vuotta ja joulualesta saa kamaa halvemmalla kuin ennen joulua.
Toimii meillä hyvin. Enemmän arvostan arkista huomioimista, miehen tekemää ruokaa tai capuccino-mukillista käteen.
Lasten synttärit juhlimme kyllä isosti.
Eri suvuissa on eri perinteitä, mutta omaan perheeseen jokainen saa luoda omansa. Esim. meillä on alusta asti juhlittu isosti ihan kaikkia merkkipäiviä, eikä niitä ole mahdollista ”unohtaa”. Sellaista vaihtoehtoa ei vain ole.
Kahvit sänkyyn voi olla oikein hyvä tapa juhlia - eihän silloin ole _unohdettu_ mitään vaan nimenomaan muistettu. Lahja ei ole se juttu vaan se, että ilahduttaa omaa rakasta tämän merkkipäivänä niin että päivään tulee jotain spesiaalia.
Ei minulle ole mitään arjen erityistä ”huomioimista” siinä, että mieheni tekee ruoan, keittää minulle aamukahvin, vaihtaa autooni renkaat, silittää paitani tai tuo perjantaina tulppaanikimpun ruokakauppareissultaan. Se on arkea, sitä meidän normaalia elämää, josta pidän ja jota arvostan. Juhlat ovat sitten asia erikseen!
Muistaa ja onnittelee. Muuta ei tapahdu.
Ei miehet mitään syntymäpäiviä muista ja juhli. Paitsi omansa tietysti haluaa aina muistettavan suurieleisesti.