Elämä oli parempaa työttömänä.

Nyt kun olen viimein pitkän työttömyysjakson ja uudelleen kouluttautumisen myötä löytänyt itselleni töitä, olen tullut siihen tulokseen, että elämäni ei olekaan sen parempaa kuin työttömänä. Toki nyt on enemmän rahaa, päiviksi tekemistä, ilmaiset terveyspalvelut ect. Mutta en ole yhtään sen onnellisempi. Olen itseasiassa paljon kyrsiintyneempi kuin aikaisemmin.
Syynä se, että joudun päivittäin (hirvittää ajatuskin, että ehkä jopa vuosikymmeniä vielä) olemaan tiiviissä tekemisissä ihmisten kanssa joita en voi sietää.
Olen hyvin erakkoluonteinen ihminen, ja työpaikallani taas oikein kannustetaan tiimityöskentelyyn ja avoimeen kommunikointiin ja lässytilää. Ok. Pystyn kyllä poistumaan mukavuusalueeltani tarvittaessa, mutta välillä tuntuu, että pää räjähtää noiden ärsyttävien päällepäsmärien ja juoruakkojan kanssa.

On luonnotonta tunkea talo täyteen erilaisia ihmisiä, joiden kemiat ei kohtaa, ja olettaa että työskentely sellaisessa ympäristössä on kaikille luontevaa ja sujuvaa. Inhottaa ajatuskin, että huomenna on taas pakko mennä niiden ärsyttävien naamojen sekaan.