Täytin tänä vuonna 40 ja olen kokematon

Vierailija kirjoitti:

Täälläkin jokunen kertoo olevansa kokematon ja heti seuraavassa lauseessa kirjoittaa, että joskus teininä on antanut.

Mitä helvettiä! Jos on reitensä levittänyt niin sitten on eikä sen jälkeen enää mikään neitsyt ole. Ei se immenkalvo umpeen kasva koskaan vaikka pillu muuten kipsaantuisikin.

Voihan sitä tuntea mitä vain, mutta ei se ole kuin määritelmän vääristelyä. Toisaalta en tiedä tuntisinko oloani yhtään vähemmän luuseriksi ja pienenisikö jokapäiväinen häpeäntunteeni, jos olisin vaikka 15-vuotiaana kerran päässyt säheltämään jotain seksintapaista. Se olisi kuitenkin vain yksi kokemus 25 vuotta sitten ja vaikka en olisikaan enää tiukan määritelmän mukaan kokematon niin olisin silti edelleen yksinäinen ja taidoiltani sekä kokemuksiltani kuin teini ikätovereihini verrattuna. Kyllä mä luulisin, että se riittämättömyyden tunne poistuisi vain, jos olisi historia täynnä säännöllisiä kokemuksia tai jos joku tulisi nyt ja osottaisi, että minäkin voisin olla jollekin sopiva ja haluttava.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Perästä tullaan. t. 33-v mies.

Normaali päiväni: makaan sohvalla tai istun tietokoneen ääressä. En koskaan käy juuri missään muualla kuin kaupassa.

Tässä toteutuu se mullekin usein toitotettu klisee: kotoa ei tule kukaan hakemaan. Yleensä näissä (tai ainakin mulla) on myös se toinenkin puoli, jossa se kotiinsa jäänti on joko seurausta huonoista kokemuksista ja pettymyksistä tai sitten vain niin kova itseluottamuksen ja -tunnon puute, että ei vain näe mitään syytä edes antaa itselleen sitä pienintäkään mahdollisuutta löytää onni ja suhde.

ap

Yksi sana: terapia. Kai tajuatte että jos on vakavasti elämää haittaavia mt-ongelmia ei se parisuhdekaan todennäköisesti tule olemaan mitään ruusuilla tanssimista.

En koe, että mainitsemani huonot itsetunto ja itseluottamus ovat asioita, jotka terapiaa vaativiksi mielenterveydellisiksi ongelmiksi lasketaan. Ymmärrän kyllä, että suurimmalla osalla on stereotypinen ja luultavasti täysin kuvitelmiin perustuva kuva kokemattomista miehistä terapiaa vaativina outolintuina ja tätä taustaa vasten on melko luonnollinen reaktio tyrkyttää ammattiapua ensimmäisenä, vaikka ei asiasta tai ihmisestä mitään tietäisikään. Sen verran kuitenkin tiedän oman kuntani mielenterveyspalveluista, että ei sinne huonon itsetunnon tai seurustelukokemuksen puutteen perusteella todellakaan pääse.

ap

Voin sanoa, että olet väärässä. Elät kuplassasi etkä tajua miten erilainen olet etkä syitä sille. Ei tuollaiseen tilanteeseen päädy, jos on normaali.

Ehdottomasti olen erilainen. Olen jopa niin erilainen, että en ikinä kertoisi erilaisuudestani kenellekään. En kuitenkaan koe, että yhden elämän osa-alueen erilailla suorittaminen tekee minusta niin epänormaalin, että se vaatisi terapiaa tai että kaikki kaltaiseni ovat terapian tarpeessa. Voi tietenkin kysyä olenko ollut aina niin ns. sekaisin, että se on syy kokemattomuuteeni. Itse en tähän usko. Kyllä olen aina ollut ujo, epävarma, kiinnostunut oudoista asioista ja en edusta perinteistä maskuliinista mallia, jossa mies jahtaa naista. Mulla on kuitenkin ollut aina kavereita, perhesuhteeni ovat hyvät, olen onnistunut opiskeluissa ja olen aina hoitanut työni hyvin. Enkö siis voi olla normaali vain, jos yksi asia on valtaväestöstä poikkeavalla tavalla?

ap

ToniK kirjoitti:

Olen 34v mies ja poikuus on visusti tallessa, ja myös pysyy jos saan itse päättää. Mulla ei oo mikään kiire päästä poikuudestani eroon.

Mulle on tärkeempää se että mies ja nainen rakastaa toisiaan ennen kun mä alan makkarissa leikkimään, jos ainoastaan toinen osapuoli rakastaa niin en suostu seksiin. Hetken on oltava myös oikea, en mene sänkyyn hetken mielijohteesta.

Olen ollut treffeillä yhden kerran, ja tämä nainen tiesi että en ole saanut ennen. Ja hän olisi minulle antanut mutta kun nainen sanoi ettei hän tunne mitään mua kohtaan kieltäydyin seksistä, en halua menettää mun ekaa kertaa säälistä.

Jos ei ole kiire niin se on hyvä. Mutta jos on 40 v ja kokematon ja haluaisi päästä siitä pois niin ei ole enää aikaa.

ap

Vierailija kirjoitti:

Enkä osaa kunnolla seuraelämän tapoja. Ei mulla mielestäni päässä vikaa ole vaan tämä yksinäisyyden tuoma "outous". Liikun mä kuitenkin paljonkin eri paikoissa ja usein mietin jossain puistossa tms. että tänne mä toisin tyttöystävän jos mulla sellainen olisi.

Kuulostaa harmittavan tutulta. En mäkään itseäni mitenkään vialliseksi tunne, mutta jotain olennaista puuttuu ja se taas tuo mukanaan sen, että ei voi olla normaali. Olen pohtinut näitä asioita ja todennut, että suurin syy oli, että joskus jäin kelkasta ja en sitten osannut ottaa kiinni siitä mitä normaali mieheys on. Asiaa ei ole helpottanut tämä jatkuva yksinäisyys, joka samalla lisää tuota outoutta ja toisaalta estää normaalin elämisen, koska häpeän määrä omasta itsestä kasvaa hetki hetkeltä. En oikeastaan voisi kuvitella kauheampaa tilannetta kuin että joutuisin paljastamaan itseni, kertomaan, että olen 40-vuotias kokematon mies. Haluaisin kertoa, jos voisin sataprosenttisesti luottaa toiseen, mutta samalla itseinhoni on niin kova, että pelkään paljastumista yli kaiken.

ap