Miksi olette halunneet lapsen/lapsia?

Vierailija kirjoitti:

Koin että elämäämme sopisi lapsi. Mistään merkityksellisestä ei tarvitsisi luopua, mutta jos hyvin käy niin lapsi voisi tuoda mukanaan paljon hyvää. Oikeassa olin. Vauvavuosi oli kieltämättä raskaampi kuin kuvittelin, mutta sen jälkeen on mennyt ihan niinkuin ajateltiinkin. Nyt pohditan että voisiko perheeseemme mahtua toinen lapsi vai olemmeko tyytyväisiä siihen miten mukavaa elämä on nyt. Haluaisin toisen, mutta samalla pelottaa että tuleeko elämästä hankalampaa ja pilaammeko kaiken kivan sillä että tavoittelemme liikaa.

Kaikille tuppaa tulemaan silloin kun vauvavuosi on loppumassa, se uuden vauvan vauvakuume, mutta sitä kannattaa vastustaa, ja nauttia esikoisesta muutama vuosi kaikessa rauhassa, ja antaa hänen nauttia siitä että hän on pieni teidän perheessä. Toisen lapsen kannattaa tehdä vasta siinä vaiheessa kun esikoinen alkaa itsenäistyä luonnollisesti, kun menee eskariin ja kouluun. Siten on voimia taas vauvavuoteen, ja esikoinen ei koe itseään syrjäytetyksi perheen vauvana ja esikoisesta on vauvanhoidossa myös apua.

Vierailija kirjoitti:

2000 luvun alussa taisi olla vaan niin näköalatonta ja tylsää.  Jumitettiin niissä omissa kuplissa, kun on pakko seurustella, pakko mennä naimisiin, pakko hankkia lapsia, pakko, pakko, pakko. Sitten 2000 luvun kuluessa on nämä 80 luvun lopun ja 90 luvun nuoret alkaneet aikuistua ja ne onkin ihan erillaisia. Niitä ei kiinnosta kärsiä, eikä miettiä mitä muutkin sanoo. Niillä on paljon enemmän mahdollisuuksia toteuttaa itseään, liikkua ja elää. Tällainen 70 luvun tyyppi on sitten katsellut niitä, että joo totta.  Mutta valitettavasti tuli ne lapset jo tehtyä ja tehtyä kaikki pakolliset valinnat, mitä nykyään ei edes miettisi. Eihän niitä silloinkaan mietitty kun ne oli vain pakko tehdä. Halusi tai ei. Ei tullut edes mieleen, että sellaisen voi valita kuin olla ilman lapsia. Aivan ennenkuulumaton ajatus.

Eiköhän nykynuorilla ole ihan samanlain ne omat kuplansa. Nuoruuteen kuuluu tietynlainen näköalattomuus. On vaikea ymmärtää miten omat sen hetkiset valinnat muokkaa koko loppu elämän. Sitä kuvittelee että elämä on loputon valintamyymälä ja aina auki. Eihän se niin ole, jossain vaiheessa mahdollisuudet muuttaa elämäänsä vähenee ja vaikeutuu, oli lapsia tai ei

Vierailija kirjoitti:

2000 luvun alussa taisi olla vaan niin näköalatonta ja tylsää.  Jumitettiin niissä omissa kuplissa, kun on pakko seurustella, pakko mennä naimisiin, pakko hankkia lapsia, pakko, pakko, pakko. Sitten 2000 luvun kuluessa on nämä 80 luvun lopun ja 90 luvun nuoret alkaneet aikuistua ja ne onkin ihan erillaisia. Niitä ei kiinnosta kärsiä, eikä miettiä mitä muutkin sanoo. Niillä on paljon enemmän mahdollisuuksia toteuttaa itseään, liikkua ja elää. Tällainen 70 luvun tyyppi on sitten katsellut niitä, että joo totta.  Mutta valitettavasti tuli ne lapset jo tehtyä ja tehtyä kaikki pakolliset valinnat, mitä nykyään ei edes miettisi. Eihän niitä silloinkaan mietitty kun ne oli vain pakko tehdä. Halusi tai ei. Ei tullut edes mieleen, että sellaisen voi valita kuin olla ilman lapsia. Aivan ennenkuulumaton ajatus.

Höpö höpö. Ei ole koskaan ollut mitään pakkoa tehdä lapsia, ei edes silloin kun ei ollut ehkäisyä keksitty, eikä varsinkaan sen jälkeen. Tuo on täysin sun omaa kuvitelmaa että on muka ollut joku pakko. Äitini joka on syntynyt -54 sanoi että hänenkin lapsuudessaan oli naisia ja pariskuntia jotka eivät tehneet lapsia tai saaneet lapsia.

Minä olen syntynyt -74 eikä koskaan kukaan ole sanonut että pitäisi tehdä lapsia, nykyään tuntuu että nimenomaan päinvastoin joka tuutista sanotaan että vanhemmuus on kamalaa, älä vaan tee lapsia, ajattele nyt ilmastoakin.

Jossain tynnyrissä ja lahkossa pitää elää että olisi kokenut jotain painostusta tehdä lapsia. Me 70-luvun lapsethan ollaan pienimmät ikäryhmät oltu näihin päiviin asti, eli meidän vanhemmat oli niitä jotka useat tyytyivät yhteen lapseen ja meidän ikäluokista jäi todella paljon lapsia syntymättä. Aborttejakin silloin tehtiin aika paljon nykyaikaan verrattuna. Mutta 60-luvulla kun tuli ehkäisy, niin lapsien määrä alkoi laskea radikaalisti ja myös lapsettomien pariskuntien.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koin että elämäämme sopisi lapsi. Mistään merkityksellisestä ei tarvitsisi luopua, mutta jos hyvin käy niin lapsi voisi tuoda mukanaan paljon hyvää. Oikeassa olin. Vauvavuosi oli kieltämättä raskaampi kuin kuvittelin, mutta sen jälkeen on mennyt ihan niinkuin ajateltiinkin. Nyt pohditan että voisiko perheeseemme mahtua toinen lapsi vai olemmeko tyytyväisiä siihen miten mukavaa elämä on nyt. Haluaisin toisen, mutta samalla pelottaa että tuleeko elämästä hankalampaa ja pilaammeko kaiken kivan sillä että tavoittelemme liikaa.

Kaikille tuppaa tulemaan silloin kun vauvavuosi on loppumassa, se uuden vauvan vauvakuume, mutta sitä kannattaa vastustaa, ja nauttia esikoisesta muutama vuosi kaikessa rauhassa, ja antaa hänen nauttia siitä että hän on pieni teidän perheessä. Toisen lapsen kannattaa tehdä vasta siinä vaiheessa kun esikoinen alkaa itsenäistyä luonnollisesti, kun menee eskariin ja kouluun. Siten on voimia taas vauvavuoteen, ja esikoinen ei koe itseään syrjäytetyksi perheen vauvana ja esikoisesta on vauvanhoidossa myös apua.

Ihme oletus, että lapsista jotenkin nauttii. Eiköhän se aika vaan kärsitä pois. Jos ne aikoo hankkia niin samaan syssyyn kaikki, että josku tulee vapauskin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koin että elämäämme sopisi lapsi. Mistään merkityksellisestä ei tarvitsisi luopua, mutta jos hyvin käy niin lapsi voisi tuoda mukanaan paljon hyvää. Oikeassa olin. Vauvavuosi oli kieltämättä raskaampi kuin kuvittelin, mutta sen jälkeen on mennyt ihan niinkuin ajateltiinkin. Nyt pohditan että voisiko perheeseemme mahtua toinen lapsi vai olemmeko tyytyväisiä siihen miten mukavaa elämä on nyt. Haluaisin toisen, mutta samalla pelottaa että tuleeko elämästä hankalampaa ja pilaammeko kaiken kivan sillä että tavoittelemme liikaa.

Kaikille tuppaa tulemaan silloin kun vauvavuosi on loppumassa, se uuden vauvan vauvakuume, mutta sitä kannattaa vastustaa, ja nauttia esikoisesta muutama vuosi kaikessa rauhassa, ja antaa hänen nauttia siitä että hän on pieni teidän perheessä. Toisen lapsen kannattaa tehdä vasta siinä vaiheessa kun esikoinen alkaa itsenäistyä luonnollisesti, kun menee eskariin ja kouluun. Siten on voimia taas vauvavuoteen, ja esikoinen ei koe itseään syrjäytetyksi perheen vauvana ja esikoisesta on vauvanhoidossa myös apua.

Ihme oletus, että lapsista jotenkin nauttii. Eiköhän se aika vaan kärsitä pois. Jos ne aikoo hankkia niin samaan syssyyn kaikki, että josku tulee vapauskin.

Mitkä kaikki? Jättää siihen yhteen jos tuntuu että on liian vaikeaa.

Halusin, että elämä jatkuu jälkeenikin. En ole perinteinen äiti-tyyppi, mutta olen aina viihtynyt lasten kanssa ja auttanut koululaisia läksyissä tms. Ilman lapsia en olisi tajunnut, että äidinrakkaus on niin pysyvä ja ihmeellinen.

Mun 6-vuotiaani kysyy tätä aika usein :) Halusimme lapsia siksi, että ajattelimme että elämä lasten kanssa olisi mukavaa, mielenkiintoista ja mielekästä. Ja niin se onkin. Vaikka muunkinlaisia hetkiä mahtuu joukkoon (näitä en toki sille 6-vuotiaalle kauheasti mainosta) nautin lasteni seurasta ja heidän kanssaan on kiva jakaa arkea. Se, mitä en tiennyt etukäteen, on miten paljon itsestään ja maailmasta oppii kun saa katsoa aina välillä lasten silmien kautta. Oletan, että lapsitoiveeni taustalla on myös jotain biologisia alkukantaisia tarpeita ja vaikka en olisi kokenut elämääni tai itseäni merkityksettömäksi ilman lapsia, kyllä se kuitenkin ihmisellä on jossain syvällä tarve olla hyödyllinen ja tarpeellinen (uskon että tässä on joku ihan laumassapysymis-funktio), ja lasten kanssa sitä tarvetta pääsee kyllä ihan mukavasti toteuttamaan :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

2000 luvun alussa taisi olla vaan niin näköalatonta ja tylsää.  Jumitettiin niissä omissa kuplissa, kun on pakko seurustella, pakko mennä naimisiin, pakko hankkia lapsia, pakko, pakko, pakko. Sitten 2000 luvun kuluessa on nämä 80 luvun lopun ja 90 luvun nuoret alkaneet aikuistua ja ne onkin ihan erillaisia. Niitä ei kiinnosta kärsiä, eikä miettiä mitä muutkin sanoo. Niillä on paljon enemmän mahdollisuuksia toteuttaa itseään, liikkua ja elää. Tällainen 70 luvun tyyppi on sitten katsellut niitä, että joo totta.  Mutta valitettavasti tuli ne lapset jo tehtyä ja tehtyä kaikki pakolliset valinnat, mitä nykyään ei edes miettisi. Eihän niitä silloinkaan mietitty kun ne oli vain pakko tehdä. Halusi tai ei. Ei tullut edes mieleen, että sellaisen voi valita kuin olla ilman lapsia. Aivan ennenkuulumaton ajatus.

Höpö höpö. Ei ole koskaan ollut mitään pakkoa tehdä lapsia, ei edes silloin kun ei ollut ehkäisyä keksitty, eikä varsinkaan sen jälkeen. Tuo on täysin sun omaa kuvitelmaa että on muka ollut joku pakko. Äitini joka on syntynyt -54 sanoi että hänenkin lapsuudessaan oli naisia ja pariskuntia jotka eivät tehneet lapsia tai saaneet lapsia.

Minä olen syntynyt -74 eikä koskaan kukaan ole sanonut että pitäisi tehdä lapsia, nykyään tuntuu että nimenomaan päinvastoin joka tuutista sanotaan että vanhemmuus on kamalaa, älä vaan tee lapsia, ajattele nyt ilmastoakin.

Jossain tynnyrissä ja lahkossa pitää elää että olisi kokenut jotain painostusta tehdä lapsia. Me 70-luvun lapsethan ollaan pienimmät ikäryhmät oltu näihin päiviin asti, eli meidän vanhemmat oli niitä jotka useat tyytyivät yhteen lapseen ja meidän ikäluokista jäi todella paljon lapsia syntymättä. Aborttejakin silloin tehtiin aika paljon nykyaikaan verrattuna. Mutta 60-luvulla kun tuli ehkäisy, niin lapsien määrä alkoi laskea radikaalisti ja myös lapsettomien pariskuntien.

Sinulla sitten niin. 

Vierailija kirjoitti:

2000 luvun alussa taisi olla vaan niin näköalatonta ja tylsää.  Jumitettiin niissä omissa kuplissa, kun on pakko seurustella, pakko mennä naimisiin, pakko hankkia lapsia, pakko, pakko, pakko. Sitten 2000 luvun kuluessa on nämä 80 luvun lopun ja 90 luvun nuoret alkaneet aikuistua ja ne onkin ihan erillaisia. Niitä ei kiinnosta kärsiä, eikä miettiä mitä muutkin sanoo. Niillä on paljon enemmän mahdollisuuksia toteuttaa itseään, liikkua ja elää. Tällainen 70 luvun tyyppi on sitten katsellut niitä, että joo totta.  Mutta valitettavasti tuli ne lapset jo tehtyä ja tehtyä kaikki pakolliset valinnat, mitä nykyään ei edes miettisi. Eihän niitä silloinkaan mietitty kun ne oli vain pakko tehdä. Halusi tai ei. Ei tullut edes mieleen, että sellaisen voi valita kuin olla ilman lapsia. Aivan ennenkuulumaton ajatus.

Kyllä mulle tuli mieleen ja elinkin ilman lapsia. Tein sitten 42 -vuotiaana lapsen enkä ole katunut. t: toinen 70 -luvulla syntynyt

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koin että elämäämme sopisi lapsi. Mistään merkityksellisestä ei tarvitsisi luopua, mutta jos hyvin käy niin lapsi voisi tuoda mukanaan paljon hyvää. Oikeassa olin. Vauvavuosi oli kieltämättä raskaampi kuin kuvittelin, mutta sen jälkeen on mennyt ihan niinkuin ajateltiinkin. Nyt pohditan että voisiko perheeseemme mahtua toinen lapsi vai olemmeko tyytyväisiä siihen miten mukavaa elämä on nyt. Haluaisin toisen, mutta samalla pelottaa että tuleeko elämästä hankalampaa ja pilaammeko kaiken kivan sillä että tavoittelemme liikaa.

Kaikille tuppaa tulemaan silloin kun vauvavuosi on loppumassa, se uuden vauvan vauvakuume, mutta sitä kannattaa vastustaa, ja nauttia esikoisesta muutama vuosi kaikessa rauhassa, ja antaa hänen nauttia siitä että hän on pieni teidän perheessä. Toisen lapsen kannattaa tehdä vasta siinä vaiheessa kun esikoinen alkaa itsenäistyä luonnollisesti, kun menee eskariin ja kouluun. Siten on voimia taas vauvavuoteen, ja esikoinen ei koe itseään syrjäytetyksi perheen vauvana ja esikoisesta on vauvanhoidossa myös apua.

Ihme oletus, että lapsista jotenkin nauttii. Eiköhän se aika vaan kärsitä pois. Jos ne aikoo hankkia niin samaan syssyyn kaikki, että josku tulee vapauskin.

Tottakai nauttii, miksi ihmeessä niitä muuten hankittaisiin? Eikä lapsi vapautta vie mihinkään, koira vie paljon enemmän. Lapsen saa hoitoonkin paljon helpommalla ja jopa halvemmalla kuin koiran. Lääkärikäynti on ilmainen, toisin kuin koiran kanssa. Koiraa pitää kusettaa monta kertaa päivässä, jo aikaisin aamulla vaikka ulkona olisi kuinka kamala sää, lapsen kanssa ei tarvi kun antaa ruokaa ja vähän vahtia ettei telo itseään kun leikkii ja viihdyttää itse itseään, ja ehkä jopa sinuakin. Mun mielestä oli kiva lukea kirjoja rauhassa kun lapsi leikki omiaan ja katsoi piirrettyjä, todella leppoisaa, käytiin ulkona tai kauppakeskuksessa viettämässä aikaa yhdessä jos kotona kökkiminen alkoi puuduttaa.

Se on pahinta mitä voi tehdä että tekee kaksi peräkkäin, se on pahempi kuin kaksoset. Kaksosten kanssa on huomattavasti helpompaa kuin kahden eri ikäisen, eri kehitysvaiheessa olevan paljon huomiota kaipaavan vaippapyllyn kanssa. Siinä on niin kauheat mustasukkaisuuskohtaukset kun esikoiselta varastetaan perheen vauvan asema kesken kaiken, eikä parivuotias ymmärrä vielä siitä yhtään mitään että miksi.

Kun tälläkin palstalla, tai facessa joku ihminen valittaa väsymystään tai että ei pärjää lasten kanssa, on 100% aina niitä lapsia tehty monta peräkkäin, jotkut hullut jopa kolme. Ei siinä ole mitään järkeä polttaa itseään loppuun henkisestä ja ruumiillisesti, pilata lasten lapsuus ja oma avioliittokin. Ja teininä ne lapset tappelee kuitenkin, koska eivät koskaan elämässään ole saaneet vanhemmilta tarpeeksi huomiota ja ovat edelleen toisilleen mustasukkaisia ja kateellisia.

Elin 34 vuotiaaksi haluamatta lapsia, mutta sitten jokin muuttui salakavalasti. Kiljuvat lapset eivät enää ärsyttäneetkään bussissa, huomasin vastaanjuoksevan taaperon, joka hymyili suloisesti. Kuiskutin hyvälle työkaverille ihmeissäni "olen alkanut pitämään lapsista", häntä nauratti. Lopulta näin unta, jossa olin raskaana. Vuoden kuluttua siitä unesta olin oikeasti raskaana. Lapsi on nyt 4 vuotias ja maailman ihanin. Toiseen ei kuitenkaan resurssit riitä. 

Olen aina tiennyt haluavani äidiksi ja minulla on ollut jo nuoresta saakka pahimpana pelkona, ettei se toteutuisi. En oikein osaa sanoa, mikä siinä on takana tai mistä tuo halu on peräisin.

Nyt, kun yritys on päällä joutuu miettimään, mitä oikeasti tekisi, jos kävisikin niin, että jäisi lapsettomaksi. Miksi koen lapsen saamisen tärkeäksi? Pelkällä biologialla sen perustelu tuntuu oudolle, koska tuo halu on ollut lapsesta saakka. Biologista on varmasti halu siitä, että haluaisi biologisen jälkeläisen. Paljon minun ja puolison toiveissa toistuu se, että voisimme opettaa lapselle vaikka mitä tästä maailmasta. Ja mitä kaikkea se lapsi voisikaan opettaa meille.

Minä halusin perheen. Halusin kokea lasteni kasvun ja halusin itselleni uusia koko elämän mittaisia läheisiä ihmissuhteita. Mahdollisuuden saada joskus vielä lapsenlapsia ja ylipäätään kunnon suvun.

Mä en ole ikinä oikein ymmärtänyt, että joku haluaa vauvan. Kun eihän se vauva pysy vauvana kuin hetken, kaikki muu on paljon tärkeämpää.

Olen saanut kolme ihanaa lasta, jotka ovat tuoneet iloa ja onnea elämääni niin paljon, ettei sitä voi sanoin kuvailla. En vaihtaisi heitä mihinkään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koin että elämäämme sopisi lapsi. Mistään merkityksellisestä ei tarvitsisi luopua, mutta jos hyvin käy niin lapsi voisi tuoda mukanaan paljon hyvää. Oikeassa olin. Vauvavuosi oli kieltämättä raskaampi kuin kuvittelin, mutta sen jälkeen on mennyt ihan niinkuin ajateltiinkin. Nyt pohditan että voisiko perheeseemme mahtua toinen lapsi vai olemmeko tyytyväisiä siihen miten mukavaa elämä on nyt. Haluaisin toisen, mutta samalla pelottaa että tuleeko elämästä hankalampaa ja pilaammeko kaiken kivan sillä että tavoittelemme liikaa.

Kaikille tuppaa tulemaan silloin kun vauvavuosi on loppumassa, se uuden vauvan vauvakuume, mutta sitä kannattaa vastustaa, ja nauttia esikoisesta muutama vuosi kaikessa rauhassa, ja antaa hänen nauttia siitä että hän on pieni teidän perheessä. Toisen lapsen kannattaa tehdä vasta siinä vaiheessa kun esikoinen alkaa itsenäistyä luonnollisesti, kun menee eskariin ja kouluun. Siten on voimia taas vauvavuoteen, ja esikoinen ei koe itseään syrjäytetyksi perheen vauvana ja esikoisesta on vauvanhoidossa myös apua.

Ihme oletus, että lapsista jotenkin nauttii. Eiköhän se aika vaan kärsitä pois. Jos ne aikoo hankkia niin samaan syssyyn kaikki, että josku tulee vapauskin.

Tottakai nauttii, miksi ihmeessä niitä muuten hankittaisiin? Eikä lapsi vapautta vie mihinkään, koira vie paljon enemmän. Lapsen saa hoitoonkin paljon helpommalla ja jopa halvemmalla kuin koiran. Lääkärikäynti on ilmainen, toisin kuin koiran kanssa. Koiraa pitää kusettaa monta kertaa päivässä, jo aikaisin aamulla vaikka ulkona olisi kuinka kamala sää, lapsen kanssa ei tarvi kun antaa ruokaa ja vähän vahtia ettei telo itseään kun leikkii ja viihdyttää itse itseään, ja ehkä jopa sinuakin. Mun mielestä oli kiva lukea kirjoja rauhassa kun lapsi leikki omiaan ja katsoi piirrettyjä, todella leppoisaa, käytiin ulkona tai kauppakeskuksessa viettämässä aikaa yhdessä jos kotona kökkiminen alkoi puuduttaa.

Se on pahinta mitä voi tehdä että tekee kaksi peräkkäin, se on pahempi kuin kaksoset. Kaksosten kanssa on huomattavasti helpompaa kuin kahden eri ikäisen, eri kehitysvaiheessa olevan paljon huomiota kaipaavan vaippapyllyn kanssa. Siinä on niin kauheat mustasukkaisuuskohtaukset kun esikoiselta varastetaan perheen vauvan asema kesken kaiken, eikä parivuotias ymmärrä vielä siitä yhtään mitään että miksi.

Kun tälläkin palstalla, tai facessa joku ihminen valittaa väsymystään tai että ei pärjää lasten kanssa, on 100% aina niitä lapsia tehty monta peräkkäin, jotkut hullut jopa kolme. Ei siinä ole mitään järkeä polttaa itseään loppuun henkisestä ja ruumiillisesti, pilata lasten lapsuus ja oma avioliittokin. Ja teininä ne lapset tappelee kuitenkin, koska eivät koskaan elämässään ole saaneet vanhemmilta tarpeeksi huomiota ja ovat edelleen toisilleen mustasukkaisia ja kateellisia.

Tämä oli alultaan hyvä viesti, mutta loppu täyttä höpöhöpöä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koin että elämäämme sopisi lapsi. Mistään merkityksellisestä ei tarvitsisi luopua, mutta jos hyvin käy niin lapsi voisi tuoda mukanaan paljon hyvää. Oikeassa olin. Vauvavuosi oli kieltämättä raskaampi kuin kuvittelin, mutta sen jälkeen on mennyt ihan niinkuin ajateltiinkin. Nyt pohditan että voisiko perheeseemme mahtua toinen lapsi vai olemmeko tyytyväisiä siihen miten mukavaa elämä on nyt. Haluaisin toisen, mutta samalla pelottaa että tuleeko elämästä hankalampaa ja pilaammeko kaiken kivan sillä että tavoittelemme liikaa.

Kaikille tuppaa tulemaan silloin kun vauvavuosi on loppumassa, se uuden vauvan vauvakuume, mutta sitä kannattaa vastustaa, ja nauttia esikoisesta muutama vuosi kaikessa rauhassa, ja antaa hänen nauttia siitä että hän on pieni teidän perheessä. Toisen lapsen kannattaa tehdä vasta siinä vaiheessa kun esikoinen alkaa itsenäistyä luonnollisesti, kun menee eskariin ja kouluun. Siten on voimia taas vauvavuoteen, ja esikoinen ei koe itseään syrjäytetyksi perheen vauvana ja esikoisesta on vauvanhoidossa myös apua.

Ihme oletus, että lapsista jotenkin nauttii. Eiköhän se aika vaan kärsitä pois. Jos ne aikoo hankkia niin samaan syssyyn kaikki, että josku tulee vapauskin.

Tottakai nauttii, miksi ihmeessä niitä muuten hankittaisiin?

Hölmöyttään epärealististen kuvitelmien varassa, tavan vuoksi, sitouttaakseen puolison, jonkin muun välinearvon vuoksi. Kyllä kai niitä syitä on yhtä paljon kuin hankkijoitakin.

Taitaa pohjimmiltaan olla ihan biologinen tarve/vaisto. En edes ymmärrä, miksi lapsen hankintaan pitäisi olla jonkin erityinen syy. Ihmisen normaaliin elämänkaarimalliin kuuluu tietyt asiat, jotka tekevät kehityskaaresta täyden. Aina tämä ei tietysti toteudu, mutta kyllä puoliso ja lapset ovat biologisesti ns. normaali asia. Nykytrendit ovat asia erikseen, enkä muiden valinnoista välitä. On vaan hyvä ymmärtää näiden asioiden ero.

Itse olen hyvin perhekeskeinen ihminen ja perhe on elämän tärkein asia. Löysin jo opiskeluaikana hyvän kumppanin ja oli luontevaa hankkia myös lapsia. Oma elämä on tietysti tärkeä asia myös (opinnot, työt, vapaa-aika yms), mutta tästä huolimatta koen itse eniten iloa perheestä. Lasten kautta myös itse kehittyy ja kasvaa ihan eri tavalla. 

En usko muutenkaan tähän "itsenäinen nainen ei tarvitse kumppania tai perhettä" -mantraan. Ihminen on laumaeläin ja voidakseen hyvin tarvitsee oman ryhmän. Toki ryhmä voi olla jokin muukin, kuin oma perhe, mutta perhe on se luonnollisin oma ryhmä. Ja nyt en puhu pelkästään ydinperheestä, jokainen voi määritellä perheen ihan omalla tavallaan.