Minkä ikäisten lasten vanhemmat ei enää sovi leikkitreffeistä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No kouluikäiset ekaluokalta eteenpäin sopii kyllä jo itse. Sitten kun on kännykkä käytössä.

Eivätkö lapset enää osaa mennä kasvokkain kysymään ketään leikkimään? Vaan pitää olla se kännykkä? Ja leikkiminenkin on ehkä sitten sitä, että istutaan vierekkäin ja pelataan kännykällä?

Kas, kun kaikki eivät asu missään lähiössä.

Meillä on matkaa alakouluun kymmenen kilometriä ja lähin luokkakaveri asuu 13 kilometrin päässä. Puhelin nettiyhteydellä on ollut jo eskarista saakka käytössä yhteydenpitoon ja treffeistä sopimiseen.

Miten maalla asuvat lapset onnistuivatkaan löytämään leikkiseuraa esim. 90-luvulla kun ei vielä ollut kännyköitä lapsilla?

Vierailija kirjoitti:

Jos vanhemmat kovin aktiivisesti järjestelevät leikkitreffejä, ei lapsi välttämättä opi sopimaan niitä itsenäisesti yhtä varhain kun ennen tätä leikkitreffiaikaa. Vanhempien pitäisi ymmärtää antaa lapselle aika paljon tilaa, jotta hän oppii sosiaalisia tapoja itse, eikä vain mene vanhempien ohjailtavana.

Puolensa ja puolensa kaikella. Olen 20 vuotta tehnyt varhaiskasvatuksen alalla työtä, ja toisin kuin useimmat vanhemmat luulevat, niin sosiaalisia taitoja ei opita heittämällä lapsi syvään päähän yksin. Suurin osa alle 5-vuotiaista tarvitsee aikuisen tukea, jotta oppii yhteisleikin säännöt ym.

Suomessahan on pitkään ollut tällainen kulttuuri. Itsekin muistan omasta lapsuudesta, kuinka pihalla vietettiin jo tosi pieninä aikaa ilman aikuisia. Kiusaaminen ja toisten lasten painostus oli aika rajuakin välillä, ja kirjoittamaton sääntö oli ettei vanhemmille puhuta kaikesta. On ymmärrettävää, että nyt aikuisena monet näkevät pienen lapsen jo hirveän itsenäisenä, kun on joutunut itse omassa lapsuudessa selviämään monista kokemuksista yksin.

Olen todella iloinen nykysuuntauksesta, jossa lapsiin suhtaudutaan ihan lapsina eikä heiltä jatkuvasti vaadita ikätasoa suurempaa itsenäisyyttä. Pienten lasten ei täydy vielä osata selvitä kaikesta yksin vertaissuhteissaan.

Mitä tulee aloittajan kysymykseen, niin esikouluikä on useimmille lapsille juuri se vaihe, kun otetaan enemmän vastuuta ja itsenäisyyttä kaverisuhteista. Tässä vaiheessa yleensä myös lapset alkavat vaatimaan enemmän kaverisuhteiltaan. Siinä missä ennen ei niin välitetä vaikka joku kättäytyisi välillä pomottelevasti, niin esikouluikä on juuri se ikä jolloin lapset alkavat sanomaan, että tuo ei ole ok, et voi päättää koko leikistä.

Eli ei tarvitse vielä heittää 3-4-vuotiasta solmimaan pihalle omat ystävyyssuhteensa, vaan voi ihan rauhassa antaa sen ikäisen vielä tukeutua vanhempaan ja opettaa siinä toisten lasten seurassa niitä leikin sääntöjä. Sitten 6-7-vuotias elääkin jo aika erilaisessa maailmassa, ja pystyy tarvittaessa joustamaan ja pitämään puolensakin.

Meillä 5-vuotias sopii jo itse, toki varmistan, että sopii, jos kauaksi aikaa menee. Mutta pari tuntia on ok sen suuremmin sopimattakin. Kaikki kaverit asuu kilometrin sisällä ja lapsi pyöräilee itse. Tärkeintä on vain tietää missä lapsi on milloinkin, että lapsi osaa käyttäytyä, osaa kellon ja liikennesäännöt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No kouluikäiset ekaluokalta eteenpäin sopii kyllä jo itse. Sitten kun on kännykkä käytössä.

Eivätkö lapset enää osaa mennä kasvokkain kysymään ketään leikkimään? Vaan pitää olla se kännykkä? Ja leikkiminenkin on ehkä sitten sitä, että istutaan vierekkäin ja pelataan kännykällä?

Kas, kun kaikki eivät asu missään lähiössä.

Meillä on matkaa alakouluun kymmenen kilometriä ja lähin luokkakaveri asuu 13 kilometrin päässä. Puhelin nettiyhteydellä on ollut jo eskarista saakka käytössä yhteydenpitoon ja treffeistä sopimiseen.

Miten maalla asuvat lapset onnistuivatkaan löytämään leikkiseuraa esim. 90-luvulla kun ei vielä ollut kännyköitä lapsilla?

Silloin asui maaseudulla enemmän lapsiperheitä ja kyläkoulukin oli monesti.

Meillä ekaluokkalainen menee välillä naapurikorttelin lapsen luo suoraan iltapäiväkerhosta itsekseen. Muissa iltiksissä ja kauempana asuvien kavereiden kanssa treffit sovitaan vielä vanhempien kesken.

Kolmasluokkalaisella ei ole valitettavasti hyviä ystäviä eikä kukaan pyydä mihinkään. Pari kertaa on kysynyt jotain kaveria meille kylään ja kaveri suostunut, mutta käytännön järjestely on ollut pojille niin hankalaa, että päivä on lopulta sovittu vanhempien kesken, ettei mene harrastusten tai muiden menojen kanssa päällekäin. Tässäkin oli varmasti eri meininki, jos kaverit asuisivat ihan lähellä, mutta ovat sattuneet asumaan juuri vastakkaisella puolella koulualuetta.

Vierailija kirjoitti:

Lapset kun saavat viimeistään eskari-ikäisinä omat puhelimet, rupeavat keskenään sopimaan menoista.

Hah, hauska heitto :D

Riippuu monesta asiasta. Me asumme rivitalossa, jossa paljon lapsia. Pienestä pitäen osasivat itse sekä muut lapset soittaa ovikelloa ja kysyä, voiko heille tai meille tulla. Varmaan jostain 4-5v eteenpäin näin. Eskarivuoden lopussa lapset ovat alkaneet kulkemaan hieman kauemmaksi ja suoraan voineet mennä kysymään tai meiltä on tultu kysymään, halutaanko leikkiä yhdessä. Pienen koululaisen kanssa olen sopinut enää yökyläilyistä tai koko päivän kestävistä jutuista. Kolmasluokkalainen sopii jo nekin asiat, eikä vanhempien kanssa tarvitse enää jutella. Näin ollaan voitu toimia, koska lasten kaverit ovat tuttuja pidemmältä ajalta. Jos olisi uusi kaveri, todennäköisesti kysyisin vanhemmilta lupaa yökyläilyyn.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No kouluikäiset ekaluokalta eteenpäin sopii kyllä jo itse. Sitten kun on kännykkä käytössä.

Eivätkö lapset enää osaa mennä kasvokkain kysymään ketään leikkimään? Vaan pitää olla se kännykkä? Ja leikkiminenkin on ehkä sitten sitä, että istutaan vierekkäin ja pelataan kännykällä?

Kas, kun kaikki eivät asu missään lähiössä.

Meillä on matkaa alakouluun kymmenen kilometriä ja lähin luokkakaveri asuu 13 kilometrin päässä. Puhelin nettiyhteydellä on ollut jo eskarista saakka käytössä yhteydenpitoon ja treffeistä sopimiseen.

Miten maalla asuvat lapset onnistuivatkaan löytämään leikkiseuraa esim. 90-luvulla kun ei vielä ollut kännyköitä lapsilla?

Kyllä meillä ainakin oli ihan puhelimet, joilla soiteltiin ja sovittiin kyläilyistä.