Tuntuu ikävältä kun äitini puhuu kuolleesta isästäni enimmäkseen pahaa

perheessänne keskustelu ei lie vahvin puoli.

Vierailija kirjoitti:

perheessänne keskustelu ei lie vahvin puoli.

Ei ole, ei.

Ymmärrän, oma äitini kritisoi edelleen isääni jonka kanssa erosivat aikoja sitten. Ei auta kun sanoa että tuntuu pahalta. Itse en reagoi äitini puheisiin mitenkään vaan mykistyn. On tajunnut vähentää moitteita..

tsemppiä!

Jokaisella on oma tapa surra, jos tapahtuma on tuore niin älä moiti äitiäsi, hän ehkä yrittää vaan lieventää omaa ikävää.

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän, oma äitini kritisoi edelleen isääni jonka kanssa erosivat aikoja sitten. Ei auta kun sanoa että tuntuu pahalta. Itse en reagoi äitini puheisiin mitenkään vaan mykistyn. On tajunnut vähentää moitteita..

tsemppiä!

Joo, minäkään en osaa vastata noihin äitini juttuihin oikein mitään. En tiedä odottaako sitä edes. Yleensä koitan vaihtaa puheenaihetta.

Voithan yrittää rauhallisesti kysyä, eikö äidilläsi ole mitään hyviä muistoja isästäsi. Päätyiväthän he kuitenkin yhteen. Voisi helpottaa hänenkin oloaan jos muistaisi että hyviäkin hetkiä on ollut.

Vierailija kirjoitti:

Jokaisella on oma tapa surra, jos tapahtuma on tuore niin älä moiti äitiäsi, hän ehkä yrittää vaan lieventää omaa ikävää.

Niin, en tiedä onko tästä kyse. Voi olla. Toisaalta nämä samat asiat nousivat aika usein esiin isän vielä eläessäkin. Mutta sitä ihmettelen että eikö hän todella ajattele yhtään sitä miltä omasta lapsestaan tuntuu kun toimii näin. Suren minäkin.

Vierailija kirjoitti:

Jokaisella on oma tapa surra, jos tapahtuma on tuore niin älä moiti äitiäsi, hän ehkä yrittää vaan lieventää omaa ikävää.

Toisen ihmisen kustannuksella ei kenenkään tarvitse surra tai tehdä yhtään mitään. Totta kai ap päättää siitä itse mitä on valmis kuuntelemaan. Äitinsä voi surra omalla tavallaan, vaikka terapiassa, sikäli kuin tämä edes surua on.

Itse sanoisin vastaavassa tilanteessa, että näkemyksemme ko henkilöstä poikkeaa toisistaan niin paljon, että asiasta ei kannata puhua. Jos enemmän lähtisin juttelemaan sanoisin, että muistomme ovat erilaisia.

Tsemppiä ap:lle ja avaa suusi silloin, kun tarvetta ilmenee.

Vierailija kirjoitti:

Voithan yrittää rauhallisesti kysyä, eikö äidilläsi ole mitään hyviä muistoja isästäsi. Päätyiväthän he kuitenkin yhteen. Voisi helpottaa hänenkin oloaan jos muistaisi että hyviäkin hetkiä on ollut.

Pitää harkita tuota. Äitini luonne on sellainen että tarttuu ja muistaa enemmän niitä negatiivisia asioita. Itse olen samantyyppinen mutta onneksi mieheni on opettanut ja ohjannut minua tuosta eroon.

Onko tapahtuma tuore vai vanha? Onko kyseessä syvempi tapa äidiltäsi, joka on jatkunut lapsuudesta asti vai kuoleman jälkeen ilmennyt, esim. surutyönä?

Jos hän on tehnyt noin lapsuudestasi asti, ja kuolemasta on jo aikaa, niin vastaa hänelle joskus näin:

"Kuule äiti. Minusta tuntuu pahalta kun puhut minulle tuolla tavalla isästäni. Hän oli kuitenkin ainoa ja oikea isäni, jonka menettäminen on minulle kurja asia. Tulen surulliseksi puheistasi. Etkö voisi purkaa tuollaisia ajatuksia jollekin ystävälle vaikka? Minä olen kuitenkin sinun tyttäresi, minun mielestä sinun ei kuulu purkaa minulle tuollaisia asioita isästäni."

Jos äitisi on vähänkään normaali, niin kyllä tuo pysäyttää. Sinun pitää vain sietää, että loukkaat ehkä hieman äitiäsi ja aiheutat hänelle hivenen häpeän tunnetta. Sinun pitää kuitenkin ymmärtää, että äitisi on jo loukannut sinua tuolla tavalla puhumalla paljon pahemmin. Kyllä hän mitä todennäköisimmin on täysjärkinen ihminen, joka ymmärtää että puhuu sinulle sinun omasta isästäsi, ja siinä on olemassa rajoja joita hänen pitää pystyä noudattamaan.

Puhuuko äitisi sinulle muistakin asioista kuin uskotulle ystävälle? Jos, niin suhteenne ongelma saattaa olla syvempi, ja voi olla että pieni tietoinen etäisyydenotto tekisi sinulle hyvää ja äitisi oppisi ymmärtämään, ettei voi sinulle puhua mitä vain sinulle tärkeistä ihmisistä.

Vierailija kirjoitti:

Onko tapahtuma tuore vai vanha? Onko kyseessä syvempi tapa äidiltäsi, joka on jatkunut lapsuudesta asti vai kuoleman jälkeen ilmennyt, esim. surutyönä?

Jos hän on tehnyt noin lapsuudestasi asti, ja kuolemasta on jo aikaa, niin vastaa hänelle joskus näin:

"Kuule äiti. Minusta tuntuu pahalta kun puhut minulle tuolla tavalla isästäni. Hän oli kuitenkin ainoa ja oikea isäni, jonka menettäminen on minulle kurja asia. Tulen surulliseksi puheistasi. Etkö voisi purkaa tuollaisia ajatuksia jollekin ystävälle vaikka? Minä olen kuitenkin sinun tyttäresi, minun mielestä sinun ei kuulu purkaa minulle tuollaisia asioita isästäni."

Jos äitisi on vähänkään normaali, niin kyllä tuo pysäyttää. Sinun pitää vain sietää, että loukkaat ehkä hieman äitiäsi ja aiheutat hänelle hivenen häpeän tunnetta. Sinun pitää kuitenkin ymmärtää, että äitisi on jo loukannut sinua tuolla tavalla puhumalla paljon pahemmin. Kyllä hän mitä todennäköisimmin on täysjärkinen ihminen, joka ymmärtää että puhuu sinulle sinun omasta isästäsi, ja siinä on olemassa rajoja joita hänen pitää pystyä noudattamaan.

Puhuuko äitisi sinulle muistakin asioista kuin uskotulle ystävälle? Jos, niin suhteenne ongelma saattaa olla syvempi, ja voi olla että pieni tietoinen etäisyydenotto tekisi sinulle hyvää ja äitisi oppisi ymmärtämään, ettei voi sinulle puhua mitä vain sinulle tärkeistä ihmisistä.

Isän kuolemasta on 2v aikaa. Äidilläni ei ole oikeastaan ystäviä, siinä se ongelma varmaan onkin. Emme kuitenkaan ole kamalan läheisiä, en itse osaa puhua hänelle mistään syvällisistä asioista.

Voisit jotenkin rakentavassa hengessä koettaa selittää äidillesi, että olisi hyvä muistaa, että äidilläsi oli tuohon mieheen parisuhde, ja sinulla taas isäsuhde. Ne ovat kaksi hyvin erilaista asiaa. Ja vaikka äitisi pettyikin ehkä parisuhteessaan, hän ei saisi sen pohjalta maalata sinun isäsuhdettasi. Tyttären tai pojan ja isän suhde on hyvin erilainen kuin vaimon ja miehen suhde.

Lisäksi saattaa olla, että äitisi kokee myös vihaa siitä, että isäsi ikään kuin kuolemalla jätti hänet yksin kaiken keskelle ja vastuuseen kaikesta siitä, minkä isäsi eläessään hoisi. Sellainen saattaa tavallaan kääntyä alkuun vihaksikin.