Mikä voi saada teinitytön haluamaan eroon äidistä kun aiemmin läheiset välit, ei riitoja ym.

Teini-ikä?

Meillä ei ihan sama tilanne, kun isänsä kanssa ollaan yhdessä saman katon alla.

Mutta siis kohta 14- vuotias tytär etäännyttää itseään minusta. Esim. eilen ei vastannut puhelimeen minulle , eikä pyynnöstä huolimatta soittanut takaisin mutta isälleen kyllä vastasi heti kun hän soitti.

Samaten kiukuttelee minulle todella paljon, mököttää, ei tervehdi jne mutta isäänsä kyllä tervehtii jne. 

En tiedä mikä tässä nyt on, itse olen ajatellut sen kuuluvan jotenkin ikään ja sitten toki se, että isä on se ns. viimeinen auktoriteetti, jos hän jotain sanoo niin silloin se niin on. 

Vierailija kirjoitti:

Oma tyttäreni halusi välittömästi muuttaa isälleen, kun 14-vuotiaana ilmoitti minulle ennen uloslähtöään, että jää sitten kaverille yöksi. Sanoin ei ja seurasi hirveä tappelu. Valitti isälleen ja seuraavalla viikolla marssi isänsä kanssa lastenvalvojalle valittamaan liian ankarasta äidistä. Kävimme selvittämässä asiaa ja lastenvalvoja sitten sanoi tytölle, että sori äitisi teki siten kuin laki edellyttää. Oli isällään pari viikkoa, mutta palasi sitten luokseni. Nuori tykkää siitä vanhemmasta, joka ei aseta liikaa rajoja. Aikuisena lapsi arvostaa sitä vanhempaa, joka antoi turvaa.

Nyt on kyllä harvinaisen väkisin keksitty tarina.

Itsellä oli teininä tosi läheinen suhde äitiin, mutta kipuilin itsenäistymistä ja pakenin välillä isän luo ( hän eli aika holtittomasti eli ei ollut hyvä juttu). Nuori etsii itseään ja ajattelee aika itsekkäästi ja lyhytnäköisesti. Varmasti satuttaakin tuo tilanne, mutta et kai muuta voi tehdä kuin viestiä että välität ja olet aina tukena.

Vierailija kirjoitti:

Mutta että nyt jo? 13-vuotiaana? Isän luona saa valvoa ja pelata vaikka koko päivän (tiedän tämän faktana), mutta voiko se päihittää sen mitä kotona on? Eli läsnäoleva aikuinen, ruoka-ajat, normaali elämänrytmi? Ja miten paljon pitäisitte yhteyttä kun ei lapsesta juuri itsestään kuulu? :/ ap

Kyllä sillä merkitystä on. Jos sinun luonasi on samat tiukat rajat, jotka ovat olleet jo viimeiset 4 vuotta, ja isä ei rajoita pelaamista ollenkaan, hän valitsee tietenkin isän.

Rajat pitää olla, mutta 13 vuotiaalla ei voi olla samat rajat kuin 10 vuotiaalla. Rajojen löysääminen onnistuu parhaiten, kun sitä tekee asia kerrallaan. Jos vapautta ja vastuuta lisätään samaan tahtiin, homma toimii yleensä hyvin. Jos lisätään vapautta, mutta ei anneta vastuuta, menee homma helposti överiksi, ja jos lisätään vastuuta, mutta ei vapauksia, alkaa nuori helposti kapinoimaan.

Esim. Meillä on nukkumaanmenoajoissa ollut sellainen sopimus, että se, joka huolehtii aamuherätyksen, päättää nukkumaanmenoajan. Eli jos äidin pitää käydä joka aamu ravistelemassa teini hereille, jotta hän kerkeää kouluun, silloin äiti päättää nukkumaanmenoajan. Mutta jos teini on hereillä ennen kuin äiti menee häntä herättämään, on aika antaa teinille lupa valvoa pidempään kuin aikaisemmin, sillä ehdolla, että hän huolehtii itse herätyksensä, esim. herätyskellon/kännykkäherätyksen avulla.

Mun äiti oli kanssa tuollainen "minä annan rajoja ja rakkautta, isäsi luona saat tehdä mitä haluat".

Totuus oli se, että isä kunnioitti omaa tilaani ja ei napissut turhasta (hoidin koulun ja harrastin liikuntaa niin muuten sain olla rauhassa). Äiti raivosi, haukkui, huusi, repi nettijohtoja seinästä, valitti jatkuvasti koneella olosta kysymättä miksi sinne pakenin (ei ollut kavereita muualla kuin netissä, koska olin koulukiusattu), piilotteli tavaroitani rangaistuksena...

Ei olla enää missään tekemisissä.

Vierailija kirjoitti:

Meillä ei ihan sama tilanne, kun isänsä kanssa ollaan yhdessä saman katon alla.

Mutta siis kohta 14- vuotias tytär etäännyttää itseään minusta. Esim. eilen ei vastannut puhelimeen minulle , eikä pyynnöstä huolimatta soittanut takaisin mutta isälleen kyllä vastasi heti kun hän soitti.

Samaten kiukuttelee minulle todella paljon, mököttää, ei tervehdi jne mutta isäänsä kyllä tervehtii jne. 

En tiedä mikä tässä nyt on, itse olen ajatellut sen kuuluvan jotenkin ikään ja sitten toki se, että isä on se ns. viimeinen auktoriteetti, jos hän jotain sanoo niin silloin se niin on. 

Meillä meni omassa teini-iässä sukset ristiin juuri äitini kanssa siksi, että oltiin niin samanlaisia. Siksi iskä oli best ja äiti vaan valittava nillittäjä. Vanhempana sain kuulla äidiltäni että hänkin oli monta kertaa salaa sanonut isälleni että hoitaa asioita kanssani kun kiukuttelin, sillä muistutin äitiäni itsestään teini-ikäisenä jonka takia äitiä otti armottomasti päähän kun joutui muistelemaan omia hölmöilyjään joita nyt hänen kiusakseen itse teininä tietämättäni tein😁 Eli usein mitä samanlaisempi lapsi ja lähemmät välit, sen suuremmalla todennäköisyydellä sukset menee ristiin teini-iässä.

Eikö se ole teini-iän pointti, että otetaan etäisyyttä siihen läheisempään vanhempaan. Itselläni vanhemmat ovat yhdessä, joten tuossa iässä sitten otin etäisyyttä omaan huoneeseen ja kavereiden luo.

Olen eräitä keskusteluja seuraillut, niin aina tietyntyyppisille äidelle tulee "ihan yllätyksenä" ettei lapsi enää hänen kanssaan viihdy. Sitten sitä alkaa vähän purkamaan, niin lapsi on kyllästynyt koko ajan elämään pelossa, uhkailujen ja kiristyksen ilmapirissä. Lapselle on koko ajan huomauteltu painosta, läskeistä, ulkonäöstä, huoneen siivosta. Eikä siis mitään peruskeskustelua, vaan se mamma on ivaten ja ilkeillen puhunut teinille aina. "Sustakaan tule koskaan mitään, kun et edes huonettasi saa siivottua". Tai juuri tuon ulkonäön kommentoinnin kanssa, että nuori ei tiedä enää mikä on tervettä ja mikä ei.

Sekä ihan sellainen kauhea ilmapiiri, jossa vain saa kuulla koko ajan olevansa äidille velkaa koska "hän on niiiiiin hyvin kaiken hoitanut, koskaan mitään saa, jne".

Kannattaa oikeasti tarkkailla mistä asia voisi johtua, rehellisesti. Sen tiedän että jos nyt vedät heti herneen nokkaan, niin todennäköisesti sinä olet juuri sellainen mistä vielä melkein eläkeikäiset naiset itkee kuinka julma heidän äitinsä olikaan.

Itse muutin isäni luokse ehkä suurinpiirtein saman ikäisenä. Äidin kanssa riideltiin koko ajan, meillä ei vaan ollut hetkeä milloin molemmat olisivat toisen haluamalla tavalla. Ollaan hyvin erilaisia mm. siivouskäsitysten ja omien asioiden levittelemisen suhteen. Isäni myös oli yksinäinen ja halusin pitää hänestä huolta. Saattoi siis yksinään ryypätä ja syödä huonosti. Kun olin kotona niin ruokaa tehtiin ja oltiin ainakin vähän enemmän selvinpäin.

Muuton jälkeen näin äitiäni viikoittain ja soiteltiin useasti. Meille syntyi oikeasti hyvä ja erittäin läheinen suhde, koska ei tarvinnut riidellä sen leipälautasen sijainnista. Veikkaan ettei oltaisi näin läheisiä, jos oltaisiin asuttu yhdessä pidempään.

Isän luona opin aika itsenäiseksi. Usein sain kokkailla ja siivoilla oman maun mukaan, isä pesi yleensä tosin pyykit, koska pyykkitupa oli tyhjä päivisin ja isä eläkkeellä. Muutin omaan asuntoon 17 vuotiaana.

Äidissäni ei ole minun mielestä mitään vikaa. Me olemme vain hyvin erilaisia ihmisiä. Rakastin ja rakastan häntä hyvin paljon, vaikka en kyllä koskaan hänen kanssaan halua asua. Isäni kanssa voisin kyllä asua edelleen.

Mitä isä tuumii ideasta? Antaisin mennä kuukauden koeajalla

Vierailija kirjoitti:

Olen eräitä keskusteluja seuraillut, niin aina tietyntyyppisille äidelle tulee "ihan yllätyksenä" ettei lapsi enää hänen kanssaan viihdy. Sitten sitä alkaa vähän purkamaan, niin lapsi on kyllästynyt koko ajan elämään pelossa, uhkailujen ja kiristyksen ilmapirissä. Lapselle on koko ajan huomauteltu painosta, läskeistä, ulkonäöstä, huoneen siivosta. Eikä siis mitään peruskeskustelua, vaan se mamma on ivaten ja ilkeillen puhunut teinille aina. "Sustakaan tule koskaan mitään, kun et edes huonettasi saa siivottua". Tai juuri tuon ulkonäön kommentoinnin kanssa, että nuori ei tiedä enää mikä on tervettä ja mikä ei.

Sekä ihan sellainen kauhea ilmapiiri, jossa vain saa kuulla koko ajan olevansa äidille velkaa koska "hän on niiiiiin hyvin kaiken hoitanut, koskaan mitään saa, jne".

Kannattaa oikeasti tarkkailla mistä asia voisi johtua, rehellisesti. Sen tiedän että jos nyt vedät heti herneen nokkaan, niin todennäköisesti sinä olet juuri sellainen mistä vielä melkein eläkeikäiset naiset itkee kuinka julma heidän äitinsä olikaan.

En toki pahastu, itsehän neuvoja kyselin. Voin käsi sydämellä sanoa, että en ole kuvailemasi kaltainen äiti. En huuda, en hauku, en ole ilkeä. Mutta olen tiukempi kuin lapsen isä, sen tiedän. Tykkäisin että tuon ikäinen ei vielä voi ihan mennä ja tulla miten haluaa. Mutta täytyy tietysti miettiä omaa osuutta ja sitä josko voisi jossakin asiassa toimia eri tavalla. Ap

Vierailija kirjoitti:

Oma tyttäreni halusi välittömästi muuttaa isälleen, kun 14-vuotiaana ilmoitti minulle ennen uloslähtöään, että jää sitten kaverille yöksi. Sanoin ei ja seurasi hirveä tappelu. Valitti isälleen ja seuraavalla viikolla marssi isänsä kanssa lastenvalvojalle valittamaan liian ankarasta äidistä. Kävimme selvittämässä asiaa ja lastenvalvoja sitten sanoi tytölle, että sori äitisi teki siten kuin laki edellyttää. Oli isällään pari viikkoa, mutta palasi sitten luokseni. Nuori tykkää siitä vanhemmasta, joka ei aseta liikaa rajoja. Aikuisena lapsi arvostaa sitä vanhempaa, joka antoi turvaa.

Mikähän laki se on joka edellyttää että nuori ei saa jäädä kaverille yöksi? Ja tuon ikäinenhän saa ihan itse päättää kumman huoltajan luona asuu, mitä sitä missään selvittämään kun ei sulla siinä sanomista ole jos lapsi haluaa muuttaa.

Vierailija kirjoitti:

Mun äiti oli kanssa tuollainen "minä annan rajoja ja rakkautta, isäsi luona saat tehdä mitä haluat".

Totuus oli se, että isä kunnioitti omaa tilaani ja ei napissut turhasta (hoidin koulun ja harrastin liikuntaa niin muuten sain olla rauhassa). Äiti raivosi, haukkui, huusi, repi nettijohtoja seinästä, valitti jatkuvasti koneella olosta kysymättä miksi sinne pakenin (ei ollut kavereita muualla kuin netissä, koska olin koulukiusattu), piilotteli tavaroitani rangaistuksena...

Ei olla enää missään tekemisissä.

Juu minulla oli myös sellainen "rajat on rakkautta" -äiti. Ne rajat oli täysin kohtuuttomia, mun luvat ulkona olemiseen/kyläilyyn oli tyyliin 2-3 tuntia enintään, jos sain minnekään lähteä ylipäänsä (yleensä en). Meille sai joskus tulla, mutta useimmiten ei. Äidin mielipuoliset rajat teki mahdottomaksi pitää enää yllä ystävyyssuhteita. Suolana haavoihin piti kuunnella äidin itseriittoisia höpinöitä siitä, kuinka jotkut äidit antavat lastensa tehdä mitä haluavat koska eivät välitä, mutta hänpä välittää ja siksi ei anna. Hoidin kouluni moitteettomasti siihen asti, kun mun mielenterveys ei enää kestänyt noita rakkaudellisia rajoja.

Vierailija kirjoitti:

Itse muutin isäni luokse ehkä suurinpiirtein saman ikäisenä. Äidin kanssa riideltiin koko ajan, meillä ei vaan ollut hetkeä milloin molemmat olisivat toisen haluamalla tavalla. Ollaan hyvin erilaisia mm. siivouskäsitysten ja omien asioiden levittelemisen suhteen. Isäni myös oli yksinäinen ja halusin pitää hänestä huolta. Saattoi siis yksinään ryypätä ja syödä huonosti. Kun olin kotona niin ruokaa tehtiin ja oltiin ainakin vähän enemmän selvinpäin.

Muuton jälkeen näin äitiäni viikoittain ja soiteltiin useasti. Meille syntyi oikeasti hyvä ja erittäin läheinen suhde, koska ei tarvinnut riidellä sen leipälautasen sijainnista. Veikkaan ettei oltaisi näin läheisiä, jos oltaisiin asuttu yhdessä pidempään.

Isän luona opin aika itsenäiseksi. Usein sain kokkailla ja siivoilla oman maun mukaan, isä pesi yleensä tosin pyykit, koska pyykkitupa oli tyhjä päivisin ja isä eläkkeellä. Muutin omaan asuntoon 17 vuotiaana.

Äidissäni ei ole minun mielestä mitään vikaa. Me olemme vain hyvin erilaisia ihmisiä. Rakastin ja rakastan häntä hyvin paljon, vaikka en kyllä koskaan hänen kanssaan halua asua. Isäni kanssa voisin kyllä asua edelleen.

Kiitos, tämä oli jotenkin lohdullinen tarina. Kuten sanottua, ei ole mitenkään epänormaalin paljon riidelty tai muuta, ja tyttö on ollut avoin ja jakanut henkilökohtaisia asioita omasta aloitteestaan. Siksi tuntuu tosiaankin pahalta. Ap

Vierailija kirjoitti:

Nämä alistus- ja ylikontrollointijutut nyt hämmentävät. Voisiko joku kuvailla millainen teinin vanhempi on ylikontrolloiva? Kai teineilläkin rajat pitää olla ja vanhempi on aikuinen eikä kiva kaveri? Minä olen aina ollut kurinpitäjä juu, mutta jonkunhan sekin on tehtävä. Ihan normaalin rajoissa ja kavereiden kanssa linjassa on menty. Ap

Teinien mielestä kaikki (välittävät) vanhemmat ovat ylikontrolloivia.

Nyt ei kannata suostua tuollaiseen muutokseen. Lähtee pian käsistä koko teini-ikä. Tässä vaiheessa moni aikuinen saa naamalleen sen nuoren eropettymyksen, jota on ehkä lapsuus oltu näyttämättä.

Mikset voi antaa tytön asua kesää isällään? Sanot, että asut kesän siellä kokeeksi ja katsotaan kun koulut alkaa että kummassa paikassa tahdot olla. Jos siis isälle sopii, että tyttö muuttaa sinne, oletettavasti siltäkin täytyy kysyä.

Sinun täytyy ap ymmärtää ettei tyttö ole sinun yksityisomaisuuttasi, vaan isällä on siihen aivan yhtä suuri oikeus kuin sinullakin -ja ennen kaikkea, tyttö on oma itsenäinen yksilönsä, joka elää elämäänsä itseään varten.

Anna nuoren olla isällään, jos kerran haluaa. Nyt on isän vuoro ottaa vastuuta. Nauti vapaudesta!

Miksi ja milloin olette eronneet? Voi olla siihen liittyvää oireilua.