Lue keskustelun säännöt.
Jos ei ole "pakko" lapsi ei tee mitään muuta kuin pelaa
21.05.2020 |
Eli jos ei ole kavereita saatavilla tai en erikseen patista johonkin aktiviteettiin, niin lapsi ei tee mitään muuta kuin pelaa. Jos pelaaminen kielletään, katsoo videoita. Jos koneelta käsketään pois, katsoo puhelinta. Jos puhelimelta käsketään pois, kitisee. Siis mitään aloitekykyä ei löydy. Olisko liian rankkaa vaan pistää pelilakkoon muutamaksi viikoksi? Kantaisin koneen vaikka varastoon. Alkaa ärsyttää jankuttaa samoista asioista aina. Ja peliaikaa hänei itse tajua tai myönnä, jos on pelannut 4h niin luulee/väittää itse että on mennyt 20 minuuttia. Pelikello on ollut pienenä käytössä mutta nyt on ikää jo 12.
Kommentit (65)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Useimmat meistä haluavat tehdä mukavia asioita, jotka tuottavat mielihyvää.
Sitten on äitejä, joiden mielestä lapsen elämän tulee olla mahdollisimman kamalaa. Siis sellaisia äitejä kuin sinä.
Tee sen lapsesi kanssa mukavia asioita, järjestä hienoja juttuja. Varaa yksityiskoneella parin tunnin lento, käykää helikopterilla jossain kansallispuistossa paistamassa makkaraa, vuokratkaa purjevene miehistöineen ja tehkää reissu saaristossa, menkää pakohuoneeseen ja keksikää, miten sieltä pääsee ulos jne.
Ole sen lapsesi kanssa tekemässä kivaa koko lapsen valveillaolon ajan ja huomaat, että se on aidosti raskasta. Ja sinä kun vai halusit, että lapsi menisi johonkin pois.
No joo joo.
Kun olin jotain kymmenvuotias, en minäkään tehnyt kotona juuri mitään muuta, kuin luin. Hain kirjastosta valtavat kasat luettavaa ja olin aina nenä kirjassa. Kun tulin isommaksi, en tehnyt sittenkään kotona juuri muuta, kuin kuuntelin levyjä ja luin suosikkia ja Introa.
Ei ollut pelejä eikä kännyköitä. Televisio tuli meille, kun olin 12. Nuorten ohjelmaa tuli ehkä tunti viikossa. Luin luin ja luin. Minusta tuli kirjastonhoitaja.
Ehkä teidänkin nuorista tulee jotain It-ihmisiä.
Vierailija kirjoitti:
No joo joo.
Kun olin jotain kymmenvuotias, en minäkään tehnyt kotona juuri mitään muuta, kuin luin. Hain kirjastosta valtavat kasat luettavaa ja olin aina nenä kirjassa. Kun tulin isommaksi, en tehnyt sittenkään kotona juuri muuta, kuin kuuntelin levyjä ja luin suosikkia ja Introa.
Ei ollut pelejä eikä kännyköitä. Televisio tuli meille, kun olin 12. Nuorten ohjelmaa tuli ehkä tunti viikossa. Luin luin ja luin. Minusta tuli kirjastonhoitaja.
Ehkä teidänkin nuorista tulee jotain It-ihmisiä.
Sehän se olis hienoa, mutta pelkään, että tulee huonokuntoinen, alisuoriutuva peliriippuvainen. Kotoa muuttoonkin on mahdollisesti n. 6 vuotta enää ja sitten pitää jo itse osata aktivoida itseään järkevästi ja monipuolisesti. Ap
Vierailija kirjoitti:
Pärjääkö koulussa?
Kyllä se pärjää, mutta ei nyt erityisesti panosta. Suoriutuu koulusta suht keskitasoisesti. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Useimmat meistä haluavat tehdä mukavia asioita, jotka tuottavat mielihyvää.
Sitten on äitejä, joiden mielestä lapsen elämän tulee olla mahdollisimman kamalaa. Siis sellaisia äitejä kuin sinä.
Tee sen lapsesi kanssa mukavia asioita, järjestä hienoja juttuja. Varaa yksityiskoneella parin tunnin lento, käykää helikopterilla jossain kansallispuistossa paistamassa makkaraa, vuokratkaa purjevene miehistöineen ja tehkää reissu saaristossa, menkää pakohuoneeseen ja keksikää, miten sieltä pääsee ulos jne.
Ole sen lapsesi kanssa tekemässä kivaa koko lapsen valveillaolon ajan ja huomaat, että se on aidosti raskasta. Ja sinä kun vai halusit, että lapsi menisi johonkin pois.
Niin, en oikein tajunnut tän viestin pointtia mutta minusta perus kotielämä on sitä että hoidetaan koulutyöt ja rutiinit, ollaan perheen kanssa ja harrastetaan jotain kehittävää/terveellistä viihteen lisäksi. Nyt se on sitä että mä teen kotitöitä, patistan lapsen tekemään osuutensa, patistan lapsen tekemään koulunsa, patistan lapsen menemään ulos kavereiden kanssa, keksin itse perheaktiviteetit ja patistan lapsen niihin mukaan ja hätistelen lasta liian viihteen parista pois. Ei kauhean rentouttavaa arkea kun koko ajan pitää olla tirehtöörinä. Mun tehtävä ei todellakaan ole viihdyttää koko vapaa-aikaa vaan itsekin voi jotain tehdä. Ap
Ja siis aina kun puhutaan esimerkin voimasta, niin mulla on omia harrastuksia, joten näytän ihan hyvää esimerkkiä siitä, miten ihmisellä voi olla omia kiinnostuksen kohteita. Ei näytä tarttuvan. Pelaaminen ei kumminkaan ole puhtaasti hyvä harrastus, tuskin olisin huolissaan jos se joka päivä soittaisi vaikka viulua monta tuntia (tai no ehkä...) Olis kyllä jo soittovirtuoosi, jos soittimeen olisi kohdistettu kaikki toi aika ja tarmo. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pelit on kyl pahasta. Surullinen kohtalo tällä maalla niiden takia.
Kysymys olikin, että mitä tälle tekisi? Haukutaanko mua kohtuuttomuudesta ja jostain vapaudenriistosta sitten, jos poistan pelit tietyksi aikaa kokonaan? Vois olla hyvä sellanen kokonaiskatko, minkä jälkeen peliaikaa lisätään vain vähän.
Nyt on korvaavat aktiviteetit aika rajatut, mutta kyllä tolla kavereita on ja liikuntavälineitä ulos, ja kirjoja ja sarjiksia saa tylsiin hetkiin. Olis upeaa, jos lapsi keksis oman vaikka jonkun ihan projektin. Ap
Pelaaminen voi olla oikein hyvä harrastus, joka kehittää monipuolisesti erilaisia taitoja, esim. kielitaitoa ja tiimityöskentelytaitoja. Peleistä voi saada myös aitoja ystäviä. Mielestäni sinun ei kannata huolestua pelaamisesta sinänsä. Kunhan vain hoitaa velvollisuutensa, esim. koulu, tietyt kotityöt, nukkumaanmenoaika, ja vaikka x määrä ulkoilua tai liikuntaa viikossa. Jos teini ei pelaisi niin se kuitenkin tekisi jotain muuta. Ainahan joku muu asia on kiinnostavampaa kuin kotityöt.
Itsekin pelasin kovasti teininä ja äitiä se hermostutti. Pelaaminen oli minulle tärkeää ja on yhä: se on antanut minulle paljon. Se mitä olisin äidiltäni halunnut oli juurikin apu näiden arkirutiinien toudattamisessa eikä valitusta siitä, että pelaaminen on ajantuhlausta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No joo joo.
Kun olin jotain kymmenvuotias, en minäkään tehnyt kotona juuri mitään muuta, kuin luin. Hain kirjastosta valtavat kasat luettavaa ja olin aina nenä kirjassa. Kun tulin isommaksi, en tehnyt sittenkään kotona juuri muuta, kuin kuuntelin levyjä ja luin suosikkia ja Introa.
Ei ollut pelejä eikä kännyköitä. Televisio tuli meille, kun olin 12. Nuorten ohjelmaa tuli ehkä tunti viikossa. Luin luin ja luin. Minusta tuli kirjastonhoitaja.
Ehkä teidänkin nuorista tulee jotain It-ihmisiä.
Sehän se olis hienoa, mutta pelkään, että tulee huonokuntoinen, alisuoriutuva peliriippuvainen. Kotoa muuttoonkin on mahdollisesti n. 6 vuotta enää ja sitten pitää jo itse osata aktivoida itseään järkevästi ja monipuolisesti. Ap
Niinpä. Nuo pelit kun tuppaa olemaan aika tavalla koukuttavampia kuin yksikään kirja tai Suosikki.
Suosittelen ap lapsellesi tiettyä peliaikaa/päivä tai ei varmaan tartte olla edes joka päivä. Vaikka onkin "jo" 12. Ihan hitosti noista joutuu vääntämään, nykyajan vitsaus todellakin, mutta pakko kai se on yrittää jaksaa vaan se vääntö.
Jotain kannattaa varmasti asialle tehdä. Ei noi pelit enää mitään isommin kehitä tietyn hetken jälkeen, etenkin jos pelataan samoja pelejä päivästä toiseen. Yritä nyt saada joku lukemis-, piirtämis-, koodaus-, musiikki-, tai urheiluharrastus pelaamisen lisäksi. Ei sitä nuorena ymmärrä millaista ajan tuhlausta pelaaminen oikeastaan on, joten on hyvä jos vanhempana puutut asiaan. Netti on täynnä nuoria aikuisia jotka katuvat pelaamalla hukkaan heitettyä nuoruutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan odotan sitä, että nykyinen sukupolvi saa omat lapset kasvatettavakseen. Millaisiahan urpoja niistä mahtaa tulla?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pelaaminen on nykypäivän ammatti, vihaajat vihaa aina vaikka ei olis mitään syytä, koska ei voine hyväksyä olleensa väärässä, säälittäviä olette...
Meillä on ihan samanlainen 12 v. Eipä tässä oikein mitään voi tehdä. Välillä olen ottanut pleikan takavarikkoon, mutta ei se mitään auta. Ikävää, kun jatkuvasti joku on pahalla päällä ja vihainen pelaamisen takia. Joko äiti tai sitten poika.
Nyt alkaa olla pojalla kova hinku kylille pyörimään, kun murkkuikä on alkanut. Ehkä pienempi paha on sittenkin se, että poika istuu kotona pelaamassa, kun pyörii ties missä epämääräisissä porukoissa luuhastamassa.
Vierailija kirjoitti:
Jotain kannattaa varmasti asialle tehdä. Ei noi pelit enää mitään isommin kehitä tietyn hetken jälkeen, etenkin jos pelataan samoja pelejä päivästä toiseen. Yritä nyt saada joku lukemis-, piirtämis-, koodaus-, musiikki-, tai urheiluharrastus pelaamisen lisäksi. Ei sitä nuorena ymmärrä millaista ajan tuhlausta pelaaminen oikeastaan on, joten on hyvä jos vanhempana puutut asiaan. Netti on täynnä nuoria aikuisia jotka katuvat pelaamalla hukkaan heitettyä nuoruutta.
Urheiluharrastus sillä on ollut, nyt tauolla ja tykkää kyllä kavereiden kanssa liikunnasta trampalla ja skeitin harjoittelusta. Ei se vaan tykkää noitakaan tehdä, jos ei kavereita ole saatavilla tai en lähe mukaan (joskus lähen mukaan ulos, mutta meillei ole omaa pihaa vaan on ollut trampoliinipuistossa ja kavereilla). Pitäiskö mun sit käskeä yksinkin pihalle jos ei ole ketään? Mielestäni sillä kyllä on olemassa tosi montakin kaveria, vaikka yleensä on vaan kahden tietyn kanssa ja sit jos nää ei ehdi niin ei oo ketään. Ap
Vierailija kirjoitti:
Meillä on ihan samanlainen 12 v. Eipä tässä oikein mitään voi tehdä. Välillä olen ottanut pleikan takavarikkoon, mutta ei se mitään auta. Ikävää, kun jatkuvasti joku on pahalla päällä ja vihainen pelaamisen takia. Joko äiti tai sitten poika.
Nyt alkaa olla pojalla kova hinku kylille pyörimään, kun murkkuikä on alkanut. Ehkä pienempi paha on sittenkin se, että poika istuu kotona pelaamassa, kun pyörii ties missä epämääräisissä porukoissa luuhastamassa.
No en tiedä, onhan tuolla netissä kaikkee hämärää porukkaa Ap
Mietin itse niin että pääasia, että kokonaisuus on kunnossa: koulu menee hyvin, näkee kavereita ihan livenäkin, osallistuu perheen yhteisiin juttuihin, liikkuu riittävästi ja nukkuu riittävästi.
12 vuotiaan kanssa voi kuitenkin jo keskustella suoraan asiasta. Näin mekin on tehty 10 vuotiaan kanssa, kun on ollut juuri tuollaista "pelikiukkua" jolloin huomaa että nyt on selvästi pelattu liikaa. Meillä vastapainoa tulee mökillä olosta, josta puuttuu erilaiset pelit ja ulkona oloa tulee luonnostaan paljon.
Ymmärtäväinen olisin erityisesti nyt, kun tämä poikkeustilanne voi rajoittaa kavereiden näkemistä ja muutenkin huolettaa myös lasta. Ja jos oma harrastus on tauolla niin sekin voi tuntua pahalta.
Mutta opetelkaa juttelemaan. Siitä on apua sitten teini-iän kuohuissa.
Peleissä on se ongelma, että ne on suunniteltu mahdollisimman palkitseviksi ja niitä on tarjolla lähes loputtomasti. Kaikkien lasten psyyke ei oikein kestä niitä. Itsekin olen kyllä pelannut paljon teininä ja opiskellessa, mutta onneksi silloin ei vielä ollut pelejä kun olin tuon ikäinen. Kirjatkin olivat ihan tarpeeksi koukuttavia :)
Minulle jäi aloituksesta vähän epäselväksi, saako poika tarpeeksi liikuntaa? Se on joka tapauksessa hyvä, että viihtyy kavereiden kanssa. Suurimpana riskinä näkisin sen, jos pojasta uhkaa tulla yksi niistä kaduilla näkyvistä nuorista, joilla on jo teininä niska juuttunut 90 asteen kulmaan ja mahaa kertynyt. Samoin se voi olla huono juttu, jos ei ikinä joudu kokemaan pitkästymistä ja keksimään itselleen jotain tekemistä reaalimaailmassa.
Se on sitten taas ihan normaalia, että läksyt ja kotityöt ei kiinnosta. Poika alkaa olla kyllä sen ikäinen, että luulisi, että jatkuvan patistelun voisi korvata yksiselitteisellä säännöllä: läksyt tehdään ennen pelaamista tai pelit lähtevät pariksi päiväksi kokonaan jäähylle.
Pelit on kyl pahasta. Surullinen kohtalo tällä maalla niiden takia.