Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miksi nykyisissä dekkareissa ja rikosromaaneissa suuri osa kirjasta käsittelee rikostutkijan perhe-elämää?
21.05.2020 |
Minusta rikostutkijan perhe-elämä on hänen oma asiansa. Milloin jollain perheenjäsenellä on mt-ongelma, tai esiintyy koulukiusaamista tai huumeongelmia jne.
Nuo asiat eivät liity ratkaistavaan rikokseen millään tavalla.
Asiat asioina. Rikosjutut rikosjuttuina human touch-asiat ominaan!
Kommentit (11)
Keskinkertaisella mielellä varustetut keskinkertaiset naiset lisäävät tätä yhdentekevää arkiongelma-tuubaa jokaikiseen sarjaan. Varmaan ikävä sanoa näin mutta se on totta. Ikään kuin larppaavat omaa arkeaan tai ongelmiaan sarjan kautta jonkinlaisena terapiana.
Mestarikäsikirjoittajat eivät tuhlaa ruutuaikaa tähän turhaan filleriin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kirjalle pitää saada pituutta ja sivumäärää kaikella turhanpäiväisyydellä.
Siksi Reijo Mäen Jussi Vares saa kirjan alussa toimeksiannon. Sitten ryyppää Luusalmen ja Pastorin kanssa, nussii kohdalle sattuvia naisia. Saa lopulta Kyypakkaukselta vinkin ja ratkaisee rikoksen poliisin nenän edestä.
Kustantajat päättää aika pitkälle kirjan sisällön- siltä ainakin tuntuu. Jos on naispoliisi/toimittaja kyseessä, niin kyseessä on yksinhuoltaja ja kipuilee perhe-elämän ja työn yhteensovittamisen kanssa ja jos mies, niin puolialkoholisoitunut sinkkumies, jolla ei käy flaksi naisten kanssa.
Kyllähän Seppo Jokisenkin Koskisissa kuvataan reilusti perhe-elämää ja avioliiton ongelmia, avioero, uudelleenlämmityskin. Parhaillaan menossa Sata sanaa vastaan jossa Sakari tapasi uuden naisen, Linnean ja kyllä tässäkin on niitä sänkykohtauksiakin.
Se on taustoitusta. Täytyyhän kirjan päähenkilöllä olla muutakin elämää kuin työ.
Se taustahan vaikuttaa kirjan tapahtumaan monella tapaa.
Minusta se on kiinnostavaa luettavaa. Jotka eivät tuollaisesta pidä, kannattaa lukea kokonaan toisen tyyppisiä dekkareita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Se on taustoitusta. Täytyyhän kirjan päähenkilöllä olla muutakin elämää kuin työ.
Se taustahan vaikuttaa kirjan tapahtumaan monella tapaa.
Minusta se on kiinnostavaa luettavaa. Jotka eivät tuollaisesta pidä, kannattaa lukea kokonaan toisen tyyppisiä dekkareita.
Philip Marlowe, Sam Spade tai Mike Hammer eivät taustoja kaipaa.
Jenkkidekkareissa tutkijapoliisi on rapajuoppo. Pieksää pidättämänsä n33k€ririkollisen henkihieveriin.
Joutuu sitten luovuttamaan virkamerkkinsä ja-aseensa päällikölleen. Lomautukseen joutuu, mutta vasta sitten saa tarpeeksi intoa lähteä "oikeasti" ratkaisemaan murharikosta.
Paskaa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nuo Hammer ja kumppanit ovat just niitä toisen tyyppisiä dekkareita, ns. kovaksi keitettyjä.
Ruotsalaisdekkareissa on varsinkin tämä ongelma. Samalla, kun ratkaistaan murhamysteeriä, pitää ratkaista perheongelmia: alkoholismia, pedofiliaa, narkomaniaa, naistutkimusta ja KESKUSTELLA asioista! Ettei vaan Svanttelle tai Pellelle jäisi paha mieli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ruotsalaisdekkareissa on varsinkin tämä ongelma. Samalla, kun ratkaistaan murhamysteeriä, pitää ratkaista perheongelmia: alkoholismia, pedofiliaa, narkomaniaa, naistutkimusta ja KESKUSTELLA asioista! Ettei vaan Svanttelle tai Pellelle jäisi paha mieli.
Stieg Larsonin Millenium-trilogiassa kirjailija osasi sitoa kaikki sivujuonetkin tukemaan pääjuonta. Kaikki eivät sitä osaa.
Koskis-kirjojen naispoliisin alkoholismi ei liity kirjan juoneen millään tavalla.
Alue: Aihe vapaa
Olen miettinyt ihan samaa. Etenkin, kun näiden rikoskirjailijoiden taito on siinä jännityksen rakentamisessa, eikä tippaakaan proosassa. Niitä arjen kuvauksia perheessä on kiusallista lukea, kun on niin kökköä. Lukijan voi saada kiintymään henkilöihin muutenkin kuin väkinäisellä perhejorinalla.