Ystävä loukkaantui, kun kieltäydyin tekemästä hänelle kakun
Harrastan kakkujen leipomista. Olen viime vuosina kunnostautunut niiden koristelussa ja lähipiiri on tilaillut minulta (maksutta) kakkuja tupaantuliaisiin, lasten syntymäpäiville jne.
Kuten sanottu, harrastan tätä ja teen sitä siksi, että rakastan leipoa ja koristella kakut kuvankauniiksi. En ole ammattileipuri ja siksi kieltäydyin ystävällisesti, kun ystäväni pyysi minua tekemään hänen synttäreille gluteenittoman version ilman mitään maitotuotteita, sillä heillä on ainakin keliakiaa perheessä, en sitten tiedä onko joku vegaani vai maitoallerginen.
En suostunut tekemään kakkua, sillä osaan tehdä ihania maukkaita kakkuja perinteisillä leivontatarvikkeilla: vehnäjauhoista, kunnon voilla, kermalla, tuorejuustolla, piimällä, mascarponella jne.
En halua tehdä vaikkapa mantelijauhoilla jonkun viritelmän, jossa joudun korvaamaan voista lähtien kaiken jollain kookosrasvalla ja kauratuotteilla. En osaa, enkä koe tarpeelliseksi opetella tekemään niistä mitään kakkuja, sillä kakkuni ovat nykyisessä muodossaan (vaikka itse sanonkin) täydellisiä. TIEDÄN, että tuollaisesta kakusta, jossa on kaikki maitotuotteet korvattu, ei voi ikimaailmassa tulla yhtä maukasta kuin OIKEASTA KAMASTA! En tieten tahtoen lähde tekemään huonoa kakkua. Tää on kunnia-asia! :D
Ystäväni nyt sitten loukkaantui tästä, eikä ole enää vastannut viesteihini. Sanoin mielestäni hänelle ihan järkevästi, että en mielellään lähde tekemään sellaista kakkua, jossa en usko onnistuvani. Kakkuharrastukseni tuo minulle todella paljon iloa ja nyt sitten tällainen typerä sotku jonkun kakun takia. Tosi kiva...
Miksei se vaan voisi vastata, että OK, ymmärrän, tehdään ite kakku tai ostetaan kaupasta ja tervetuloa juhliin.
En suostu potemaan tästä mitään huonoa omatuntoa, mutta ärsyttää.
Kommentit (36)
Vierailija kirjoitti:
No siis jos gluteenittoman kakun joutuu tekemään niin eihän siitä todellakaan tule yhtä hyvää. Gluteenittomiin jauhoihin tehdyt kakut ei ole todellakaan yhtä hyvänmakuisia ja ja rakenne on vähän epämiellyttävä. Mutta jos on keliakiaa tai yliherkkyyttä niin ei kauheasti voi valita, valitettavasti. Ap kuitenkin on vain harrastajaleipuri, ei häenn tarvii alkaa gluteenittomia väsäämään, jos ei huvita.
Vielä kerran, todellakaan!
Paska akka kun et tehny kakkua.
Kukaan ei halua olla tollasen eukon ystävä.
EI JATKOON 👎
Tässä provossa on liian pitkä selitys. Ei jatkoon.
Jos kirjoitatte provon, älkää viitsinkö toistaa samaa asiaa kymmeneen kertaan, niitä ei jaksa lukea.
Ja ap, kirjoittaminen, kuten ei varmasti leipominenkaan, ole sinun juttusi.
Lähinnä ihmettelen, miten joku kehtaa maksutta teetättää kakkuja jollain toisella?
Olisit vain sanonut, että et osaa tehdä ko. kakkua, koska ei ole kokemusta. Ihan turhaan teet tuosta mitään kunnia-asiaa. Vaikutattte molemmat ärsyttäviltä draamailijoilta.
Vierailija kirjoitti:
No siis jos gluteenittoman kakun joutuu tekemään niin eihän siitä todellakaan tule yhtä hyvää. Gluteenittomiin jauhoihin tehdyt kakut ei ole todellakaan yhtä hyvänmakuisia ja ja rakenne on vähän epämiellyttävä. Mutta jos on keliakiaa tai yliherkkyyttä niin ei kauheasti voi valita, valitettavasti. Ap kuitenkin on vain harrastajaleipuri, ei häenn tarvii alkaa gluteenittomia väsäämään, jos ei huvita.
Millon viimeksi oot syönyt gluteenitonta kakkua? Noi totuudet päti 80-luvulla, nykyään ne jauhot on kehittynyt niin että eroa ei huomaa.
Vierailija kirjoitti:
Asenteesi on ärsyttävä.
Ymmärrän, että et halua tehdä eri aineksista koska se on uutta eikä ole takuita onnistuuko.
Mutta tuo ylimielinen 'siitä ei voi ikinä tulla yhtä hyvää' on tosi lapsellinen.En ikinä sanoisi vaikka maitoallergiselle että Oi voi kun et voi ikinä syödä niin hyviä kakkuja kuin ei allergiset. Kyllä nykyään voi.
Itse olen syönyt ihan yhtä hyviä vegaani ja sekaani kakkuja, en tiedä sitten etkö vaan ole saanut mahdollisuutta maistaa?
Samaa mieltä. Kyllä saa esim hyviä maidottomia kakkuja.
Paljon ennemmin sellasta syön kun täytekakkua jossa on piimää (!!!).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No siis jos gluteenittoman kakun joutuu tekemään niin eihän siitä todellakaan tule yhtä hyvää. Gluteenittomiin jauhoihin tehdyt kakut ei ole todellakaan yhtä hyvänmakuisia ja ja rakenne on vähän epämiellyttävä. Mutta jos on keliakiaa tai yliherkkyyttä niin ei kauheasti voi valita, valitettavasti. Ap kuitenkin on vain harrastajaleipuri, ei häenn tarvii alkaa gluteenittomia väsäämään, jos ei huvita.
Millon viimeksi oot syönyt gluteenitonta kakkua? Noi totuudet päti 80-luvulla, nykyään ne jauhot on kehittynyt niin että eroa ei huomaa.
Viime kesänä. On nykyään parempia jauhoja kuin ennen, mutta kyllä sen eron edelleen huomaa. Täytyy yhä olla taitava leipuri, että yltää tavallisen kakun tasolle.
Tehköön itse gluteenittoman pohjan ja juustokakun sen pohjan päälle. Marjoilla ja hedelmillä voi koristella.
Ymmärrän hyvin ap:ta. En minäkään rupeaisi leipomaan gluteenittomia leivonnaisia, koska leivon paljon tavallisella jauholla. En pystyisi takaamaan, että tulos on täysin turvallinen.
Minä pidän neulomisesta ja se on minulle hyvä ja rentouttava harrastus. Annan sukkia ilmaiseksi kavereille ja sukulaisille. Minua on joskus pyydetty rahaa vastaan neulomaan tietynlaisia ja -mallisia sukkia, mutta en ole suostunut. Tekemisestä tulee vain stressiä ja se vie neulomisesta kaiken hauskuuden.
Ei tarvitse tehdä kakkua, mutta jos perustelit kantasi samaan malliin kuin täällä, niin ymmärrän että ystävä otti itseensä.
Varmaan jossakin on ohje sellaiseen vammaiskakkuun, jossa on gluteeniton jauho, ei munia, ei sokeria (diabetesta sairastava), ei laktoosia yms. No tulee mieleen rieska. Se on hyvää oikean voin kanssa - no, mutta eihän oikeaa voitakaan voi syödä. Jotakin hummusta sitten.
Joko tämä on provo tai sitten ystäväsi on todella yksinkertainen. Leivontaan kun pitäisi olla eri välineetkin jotta kontaminaation riskiä ei olisi. Ei todellakaan riitä että vehnäjauhot korvaa perunajauhoilla.
Vierailija kirjoitti:
Olisit vain sanonut, että et osaa tehdä ko. kakkua, koska ei ole kokemusta. Ihan turhaan teet tuosta mitään kunnia-asiaa. Vaikutattte molemmat ärsyttäviltä draamailijoilta.
Tää kiteytti kaiken tarvittavan.
Eihän tuo nyt ole vakava ristiriita. Erikoiskakut eivät ole sinun alaasi. Ystäväsi tuskin on pitkäaikaisesti pahoittanut mielensä.
Mantelijauheesta muuten tulee oikeasti hyvä kakkupohja, tosin siten, että vain osan jauhoista korvaa sillä. Söin yksissä juhlissa sellaista täytekakkua, ja tekijä kertoi salaisuudekseen mantelijauheen. Eli ihan maun ja rakenteen takia se on hyvä, en ole kiinnostunut karppaamisesta, gluteenittomuudesta jne.
Sitä mieltä minäkin olen, että voilla tulee parhaat leivonnaiset.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/