Hylätty toimeentulotuki
Yksinhuoltajana pienen lapsen kanssa, useita vuosia kotona minimirahalla. (pieni paikkakunta, ei töitä).
Sinnittelin kuitenkin ja sain säästettyä muutamia kymppejä/kk.
Toimeentulotukea en hakenut. Nyt jouduin sairastuttuani hakemaan tt tukea. Isot menot.
Tuki hylätty, koska olin säästänyt muutamia tuhansia noina vuosina.
Ymmärrän, että tukea ei haeta, ellei ole tiukkaa. Nuo rahat kuitenkin pitkällä ajalla säästetty todella pienistä tuloista.
Kannattaako tehdä valitus?
Turhauttaa, olisi ollut sama vaan käyttää ne aikoinaan :(
Kommentit (28)
Ei olisi kannattanut säästää muualle kuin sukanvarteen tai ulkomaiselle tilille. Ehkä virheestä opit.
Ulosotossa
Sulla on monta tonnia tilillä ja ihmettelet, että viimesijaisinta taloudellista tukea ei myönnetä. On se kumma.
Ymmärrän aapeetä. Sinulle olisi kuulunut tuki jo aiemmin, mutta et hakenut tukea, miksi? Nyt ei enää auta kun olet ollut tyhmä. Raha täytyy AINA piilottaa, etenkin ns ”säästöt”.
En ymmärrä :D tilillä rahaa mutta toimeentulotukea pitäisi saada? Hei miksei me kaikki haeta kyseistä etuutta, saisiko vaikka shoppailurahaa?
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän aapeetä. Sinulle olisi kuulunut tuki jo aiemmin, mutta et hakenut tukea, miksi? Nyt ei enää auta kun olet ollut tyhmä. Raha täytyy AINA piilottaa, etenkin ns ”säästöt”.
Tässä joku, joka ymmärsi. En tajua, miten ajattelematon olin. Laskurin mukaan olisin ollut oikeutettu tukeen.
Joku neuvoi, että pienistä tuloista säästettyjä, ei oteta huomioon tukea haettaessa? Siksi mietin hakemista nyt suuriin sairauskustannuksiin?
ps, säästöille on hyvä kohde, en ole shoppailuihmisiä tai muutenkaan kuluttava ihminen.
ap
Näin se nyt vaan menee. Itse on vastuussa itestään taloudellisesti, ja yhteiskunnan tuki on viimesijainen tuki, eli kenenkään ei ilman hoitoa tarvii jäädä tai nälissään olla. Sä nyt vaan joudut ne säästöt käyttämään olennaiseen. Vaikka harmittaisikin, että säästämisen kohteen hommaaminen ei nyt onnistu.
Kaikkihan sitä toimeentulotukea hakisi, jos omat säästöt ei olisi kriteerinä...
Mua on uhkailtu iltalehteen yhteydenotolla jne., kun olen evännyt maksualennushakemuksia (kothoidon, palveluasumisen maksut) kun asiakkaan tilillä on 40 0000 euroa tai jotain vastaavaa. Siitä vaan. Toimin ihan lakien ja kuntayhtymän vahvistettujen ohjeisen mukaan.
Niinkuin Kelakin. Lakeihin pohjautuu. Kyllä, Kelakin tekee virheitä, mutta tämä kyseinen asia nyt on ihan selkeä, ei jätä tulkinnanvaraa yhtään.
Terv. sosionomi kuntayhtymän palveluksessa
Kukahan se Joku oli joka neuvoi? Mikä sai sinut luottamaan Jokuun asiassa?

Siis, joku neuvoo valehtelemaan ja piilottamaan rahaa ja sinä kiittelet! Kas näin niitä verorahoja käytetään.
Vierailija kirjoitti:
Näin se nyt vaan menee. Itse on vastuussa itestään taloudellisesti, ja yhteiskunnan tuki on viimesijainen tuki, eli kenenkään ei ilman hoitoa tarvii jäädä tai nälissään olla. Sä nyt vaan joudut ne säästöt käyttämään olennaiseen. Vaikka harmittaisikin, että säästämisen kohteen hommaaminen ei nyt onnistu.
Kaikkihan sitä toimeentulotukea hakisi, jos omat säästöt ei olisi kriteerinä...
Mua on uhkailtu iltalehteen yhteydenotolla jne., kun olen evännyt maksualennushakemuksia (kothoidon, palveluasumisen maksut) kun asiakkaan tilillä on 40 0000 euroa tai jotain vastaavaa. Siitä vaan. Toimin ihan lakien ja kuntayhtymän vahvistettujen ohjeisen mukaan.
Niinkuin Kelakin. Lakeihin pohjautuu. Kyllä, Kelakin tekee virheitä, mutta tämä kyseinen asia nyt on ihan selkeä, ei jätä tulkinnanvaraa yhtään.
Terv. sosionomi kuntayhtymän palveluksessa
Ymmärrän tietysti tuon! Kyse kuitenkin noin 2800e säästöistä.
ap
Vierailija kirjoitti:
Kukahan se Joku oli joka neuvoi? Mikä sai sinut luottamaan Jokuun asiassa?
Vastaan vaikka et kuulosta kovin mukavalta ihmiseltä:
https://kysykelasta.kela.fi/viewtopic.php?t=23471
Linkissä kysytään samasta aiheesta.

No ihmiset joilla on halvempi auto kuin 3000e hekään eivät saa tt-tukea.
Eikä vaikka olisi asuntolainatili mistä et saa rahoja ulos.
Sulla kuuluu olla kaikki tilit nollilla että saat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kukahan se Joku oli joka neuvoi? Mikä sai sinut luottamaan Jokuun asiassa?
Vastaan vaikka et kuulosta kovin mukavalta ihmiseltä:
https://kysykelasta.kela.fi/viewtopic.php?t=23471
Linkissä kysytään samasta aiheesta.
ap
Et osaa lukea?
"Ohjeen mukaan toimeentulotuesta säästettyjä varoja ei huomioida laskelmalla. Voit antaa vapaamuotoisen selvityksen säästöistäsi mikäli ne on tehty toimeentulotuesta."
Eli TOIMEENTULOTUESTA SÄÄSTETYT RAHAT AINOASTAAN ON SELLAISIA JOITA EI HUOMIOIDA.
Tätä varten keittiön maustehyllyn takana on ruskea kirjekuori ja toivotaan ettei syty tulipaloa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kukahan se Joku oli joka neuvoi? Mikä sai sinut luottamaan Jokuun asiassa?
Vastaan vaikka et kuulosta kovin mukavalta ihmiseltä:
https://kysykelasta.kela.fi/viewtopic.php?t=23471
Linkissä kysytään samasta aiheesta.
ap
Ja siellä on selkeästi kaikissa ekan sivun vastauksissa todettu, että lähtökohtaisesti huomioidaan varallisuus tulona ja ainoastaan toimeentulotuesta säästettyjä varoja ei huomioida.
Ota ne rahat tililtä ja haet parin kuukauden jälkeen uudestaan ttt. Niin ne rikaatkin käärii kaiken irti minkä saa. Sopeutumiseläkkeistä lähtien vaikka olisi kuinka hyvät tulot... Miljonääritkin ottaa 40% alennuksen apteekissa eikä maksa 100% hintaa lääkkeestä, saavat lapsilisää, maksavat vain 40e poliklinikkamaksua vaikka oikea kustannus voi olla tuhansia https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/sairaanhoidon-todellinen-hinta-voi-… jne jne jne.
Miksi hait tuossa tilanteessa ttt kun tiesit ettet sitä voi saada kun tilillä on ylimääräistä ja vielä tuhansia euroja. Ensin rahat patjan alle ja sitten 2-3kk odotus että voit voi näyttää viimeisten 2kk tiliotteet eli ne tiliotteet missä ylimääräisiä rahoja ei näy.
T omillaan toimeentuleva

Tämä.

Kiitos!
Tässä se järki. Rikkaat tekee samaa, niin se on ok.
Köyhä jolla 2800e on suurrikollinen nyt myös valtaosan kommentoijien mielestä.
Sairastuin vakavasti, siksi ajatus ei kulkenut.
Enempää en jaksa kommentoida, täällä lytätään aina.
Toivottavasti olette ikuisesti omillaan toimeentulevia ja terveitä!
ap
ps. säästetyt rahat menossa lapselle hyvään tarkoitukseen!!!!
Älä käsitä tätä nyt väärin tai kettuiluna, mutta ymmärrätkö sinä toimeentulon idean aivan vihoviimeisenä tukimuotona? Sitä voi ajatella sellaisena tukena, että se annetaan ettei ihminen kuole lainausmerkeissä nälkään.
Kun tämä tuntuu hyvin monelta toimeentulotukea hakevalta unohtua. Sitä ajatellaan jotenkin niin, että se "kuuluu" minulle, koska tämä, tämä ja tuo. Mutta toimeentulotuki ei ole kuten muut, että saat lapsilisää jos sinulla on lapsi. Saat työttömyyskorvausta, kun olet työtön. Toimeentulotuessa on se "hätä" on periaatteessa se ehto. Sitä ei myönnetä jos rahaa on, koska tällöin hätääkään ei ole. Toimeentulotukitilanne on se kuuluisa paha päivä, jota varten niitä säästöjäkin ensisijaisesti pitäisi olla. Ymmärrän kyllä, että ne säästöt haluaisi käyttää mukavampiin asioihin, mutta se ei vain niin mene.
No et todellakaan tee turhaa valitusta oikein tehdystä päätöksestä. Nyt on se paha päivä, jolloin säästöt käytetäön ensin. Miten tämä on monelle niin vaikea ymmärtää?