Lue keskustelun säännöt.
Minussa on jotain todella outoa.
Titityy
19.05.2020 |
En pysty tuntemaan tunteita normaalisti. Tai siis, esimerkiksi jos itken, se alkaa tuntumaan minusta usein jossain vaiheessa tekoitkulta ja itku voi loppua kuin kirveen silmään. Sama naurun kanssa. Tai empatian, koen että en tunne aitoa empatiaa vaan minun pitää oikeen ajatuksen kanssa ajatella että onpa nyt surullinen tilanne, että olenpa nyt surullinen tai että nyt täytyy lohduttaa tuota ihmistä. Sitten joskus minulla tulee oudoissa tilanteissa mieli hymyillä ilkikurisesti ja koitan pitää naaman pokerina, mutta se hymynkare todennäköisesti näkyy sieltä. Vaikka se tilanne ei oikeasti huvittaisi minua yhtään. Se tulee kuin pakko-oireena että jos ei saa hymyillä niin silloin alkaa hymyilyttää. Olen miettinyt olisiko minulla asperger, mutta en sitten tiedä... Kellään muilla mitään vastaavaa?
Kommentit (28)
AP, onko sulla ollut sellaista, että olet ajatellut, että oikeasti kaikki muutkin ihmiset kokee noin niin kuin sinä, mutta että muut ihmiset vaan teeskentelee olevansa muuta? Joillain asseilla on ollut sellaista, ainakin nuorempana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
AP, onko sulla ollut sellaista, että olet ajatellut, että oikeasti kaikki muutkin ihmiset kokee noin niin kuin sinä, mutta että muut ihmiset vaan teeskentelee olevansa muuta? Joillain asseilla on ollut sellaista, ainakin nuorempana.
Ei ole sellaista ollut. Olen vaan kokenut itseni nyt aikuisiällä erilaiseksi kuin muut. Nuorempanakin, mutta en näin häiritsevästi. -ap
Dissosiatiivisuus voi olla yks mahdollinen juttu. Siinähän ollaan itsestään vähän irrallaan ja ulkona, ainakin välillä ja osittain. Mutta tällöin olisi varmaan disson lisäksi muitakin tekijöitä.
Autismiin/aspergeriin pitää olla oireita ollut myös lapsena. Ei välttämättä just näitä tunnejuttuja mutta edes jotain muuta myös.
Itse olen siis kyseisissä tutkimuksissa nyt menossa. Mua kyllä itkettää herkästi, nauran eri asioille kuin muut, suutun kun asiat ei mene halutusti, en tunnista toisten tunteita aina enkä ole empaattinen toisille kun en osaa. En tiedä missä määrin nämä on tyypillisiä asseille.
Vierailija kirjoitti:
Dissosiatiivisuus voi olla yks mahdollinen juttu. Siinähän ollaan itsestään vähän irrallaan ja ulkona, ainakin välillä ja osittain. Mutta tällöin olisi varmaan disson lisäksi muitakin tekijöitä.
Olin juuri tulossa kirjoittamaan samaa. Minä olen aika tunteellinen ihminen kyllä ja koen tunteita, mutta samalla ne tavallaan ovat aika "sekaisin" ja koen tavallaan niitä väärissä paikoissa ja tilanteissa. Kun pitäisi esim olla surullinen niin en ole, mutta sitten jälkeenpäin saatankin tuntea surua yms. Minulla on juuri dissosiaatiota ja depersonalisaatiota. Tavallaan jokin side itseeni ja ajatuksiini sekä tunteisiin on häiriintynyt. Muutenkin luin artikkelin ihmisen identiteetistä ja tavallaan minulla ei ole kunnollista identiteettiä ja on vaikeaa kertoa itsestään mitään. Persoonani on aika muuttuva ja jotenkin koko elämä vähän sellaista, etten tiedä missä mennään. Itseni koen muutenkin epätodelliseksi ja elämäni myös. Välillä kaikki menee ihan sumussa ja sitten taas havahdun. Myös kaikki muistoihin liittyvät asiat ovat vähän vaikeita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No eihän tässä ole mitään outoa. Yrität itkeä pidempään kuin sua itkettää ja nauraa enemmän ku naurattaa.
Vierailija kirjoitti:
Voisiko joku mt-diagnoosi aiheuttaa vastaavaa? -ap
Kipuilin aiheen kanssa vuosia ennen kuin tajusin, että se on reaktioni ympäristöni ylimitoitettuihin tunnereaktioihin. En pystynyt tuntemaan empatiaa, mutta vastavuoroisesti kukaan ei välittänyt minustakaan. kaikki tunteeni niputettiin mappi ööhön melko suoriltaan tai ongelmat selitettiin syykseni, eli aito kohtaaminen puuttui. Toisaalta samaan aikaan empatiaani odotettiin tilanteissa, joissa olisi enemmän tarvittu tervettä järkeä ja täysin normaalia stressinsietokykyä. Minua haukuttiin kylmäksi kun en pystynyt kokemaan mitään kun minulle täysin vieraan ihmisen keskenmenosta suruteltiin. Kun ei kiinnosta, niin ei kiinnosta, ja se on jopa terveen ihmisen merkki, että hiukan skaalaa kenen murheita suostuu kantamaan.
Huumoriin ja hymyyn mitä tulee, niin kaikki maailman läppä ei ole hauskaa ja on jopa tervettä ettei kaikille jutuille väkisin hymyile. Tekohauskat ja tekohauskoille jutuille nauravat ihmiset ovat oma porukkansa, ja minua harvoin naurattaa moneen kertaan kuullut vitsit tai aivan aivoton huumori.
Täällä sitten palstoilla haukut muita.