Lue keskustelun säännöt.
Oletteko vihanneet työpaikkaanne?
19.05.2020 |
Alkaa tuntua, että minussa on jotain vikaa kun en vain pysty olemaan nykyisessä työpaikassani tyytyväinen vaikkei suuria vikoja edes ole. Olen kehittänyt oikean inhon tätä kohtaan, työ itsessään vielä jotenkuten menettelisi mutta johto ja työkaverit tekee tästä niin vastenmielistä, vaikka periaatteessa hekin ovat mukavia ihmisiä!
Työ itsessään on tylsää, ei haasta eikä sitä ole tarpeeksi. Suurempi ongelma minulle on se, että johto riitelee keskenään ja tunnelma on usein kuin sotatantereella olisi. Olen onnistunut omalta kohdaltani ratkaisemaan tämän enkä useinkaan joudu heidän väliinsä vaan olen saanut selkeytettyä oman työnkuvani melko hyvin, ilmapiiri on silti todella ikävä. Toinen asia mikä esimiehissä häiritsee on se, että välttelevät vastuuta ja vyöryttävät lähes kaikki tehtävänsä meille suorille alaisille eivätkä itse käy edes paikan päällä. Jos heillä tapahtuu töppi tai jätetään asioita hoitamatta, se puhutaan jonkun toisen syyksi eikä koskaan myönnetä mitään.
Toinen mikä suuresti mättää on se, että työkavereita toimipisteessäni on vain muutamia ja he ovat aivan eri planeetalta kuin minä. Perusmukavia ihmisiä joiden kanssa kyllä tulen toimeen mutten vapaa-ajalla hengaisi.
Kaikki tehdään hitaasti, minkä periaatteessa ymmärrän koska tässä työssä on harvemmin kiire mutten kuitenkaan ymmärrä koska en osaa enkä halua venyttää tekemättömiä hommia oikeastaan ollenkaan, höpötetään omia asioita suut ja korvat täyteen, joka päivä kerrotaan vaikka niistä omista lapsista samat asiat uudelleen ja uudelleen ja näitä myös halutaan välttämättä puhua VAIKKA näkee, että toinen yrittää tehdä töitä. Olen niin kovasti koittanut ystävällisesti tehdä selväksi, että koitan tehdä töitä, että työnteko alkaa hermojeni loppupuolella olla niin suurieleistä, ettei se voi jäädä keneltäkään epäselväksi.
Pystyn kuuntelemaan yllättävän paljon ja vastailemaan jotain ympäri pyöreää ihan nätisti mutta kohta katkeaa kamelin selkä, olen niin monta kertaa koittanut sanoa, että anteeksi teen nyt töitä, haluan keskittyä, ootas hetki, muttei mene jakeluun, selitetään vaan vähän kovempaa kun ''loukkaannutaan'' siitä etten kuuntele. Tämä on niin pieni yhteisö, etten tahtoisi olla aidosti ilkeä koska jatkossa tulisi olemaan hyvin hankalaa tehdä töitä. Enkä ole ilkeä ihminen luonteeltani, en ymmärrä miksei osata ollenkaan lukea toisten käytöstä ja hyvin selkeää viestiä siitä, että minua ei juurikaan kiinnosta turruttava small talk muutakuin ne kohteliaisuuspakolliset muutamat minuutit kun juon kahvia, olen kiinnostunut puhumaan enimmäkseen vain työasioista ja oikeastaan viihdyn suurimmaksi osaksi yksin. Työssäni se on etu, muttei työyhteisössäni.
Työkaverit ja johto eivät ole myöskään mitenkään sen kaltaisia, että haastaisivat kehittymään, he ovat tyytyväisiä nykyisiin vanhanaikaisiin systeemeihin, kysyvät minulta neuvoa jos jokin ei toimi tai sellaista ei ole ennen tehty, ja jos sitten koitan jotain ideoida niin saan 99% myöntelyä vastaukseksi enkä koe pääseväni missään tilanteessa oikeasti toteuttamaan itseäni tai käyttämään osaamistani kunnolla hyväksi. Kaipaisin innostavia ihmisiä ympärilleni jotka haastaisivat ja sparraisivat ja oltaisiin niinkuin samassa tiimissä.
Kompensaatioksi tästä saan kyllä hyvää palkkaa työhön nähden mistä johtuen olen työssä jo vuosia ollut, mutta nyt on tullut totaalisesti seinä vastaan, tuntuu, että hukkaan kaiken potentiaalini ja muutun aivoiltani ameebaksi. Haen epätoivoisesti uutta työtä, mutta varsinkin nyt korona-aikana ei niitä vain oikein ole, vaikka minulla on jokainen hakuvahti päällä.
Sori pitkä sepustus, tuli ihan tajunnanvirtana patoutumat ulos.
Kommentit (5)
Olen saamassa potkut omasta työpaikasyani, mikä todennäköisesti on Onnenpotku. Työssä sinällään ei ole mitään vikaa, mutta johtaminen on......organisaatio on hierarkkinen ja mitään ongelmia tai esimiehen virheitä ei saa kyseenalaistaa, tai esimies alkaa vainoamasn sitä joka kritisoi. Työpaikalla on huono ilmapiiri, ja esimies etsii syyllistä työntekijöistä, vaikka hän on itse syyllinen. Ei ole kykenevä tekemään päätöksiä, pimittää tietoa ja salasanan työpaikan ongelmat ylemmältä johdolta
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuttuja elementtejä tuossa jutussasi. Meilläkin kaikki työkaverit ovat yksilöinä kyllä oikein mukavia ja fiksuja ihmisiä. Mutta siitä huolimatta työyhteisö ja työkulttuuri on sellainen, johon minä en pysty sopeutumaan. Koen sen ankeaksi ja syytteleväksi ja mistään yhteistyöstä tai samaan hiileen puhaltamisesta ei ole tietoakaan.
Korona-aika on tuonut työhön haasteita, mutta siitäkin huolimatta suurin miinus on tuo työyhteisö. Eikä minulle ole selvinnyt, että ovatko muut vain oppineet olemaan välittämättä. Vai onko mahdollista, että muut peräti viihtyvät tuossa työyhteisössä, ja minä vain olen erilainen. En kyllä näe sitä viihtymistä ulospäin esim. nauruina, hymyinä, hyväntuulisuutena, jne.
Työ itsessään on mukavaa, joten harmittaa, että en koe voivani jatkaa tuossa työssä muista syistä. Minulla on määräaikainen työsuhde, joten sen päättyessä pääsen tuolta luonnollisesti pois. Tunnelmat ovat kuitenkin ristiriitaiset, kun toisaalta olen helpottunut, että poispääsy on taattu, mutta toisaalta en haluaisi olla, koska työ on mukavaa.
Kun menin nykyiseen paikkaani, niin en voinut kuvitellakaan, että nykyään olisi vielä jotain nokkimisjärjestyksiä. Sellaista kuitenkin löytyi parissa kuukaudessa. Ensin ajattelin, että kuvittelen vain, mutta kun samat asiat toistuvat, niin pakko on uskoa. Eikä sellainen terveeltä tunnu.
Nyt on tullut selväksi, että minulla ei ole kokouksissa puheoikeutta. Jos kysytään ratkaisuja ja minä ehdotan, niin ehdotukseni tyrmätään keskustelematta. Seuraavassa kokouksessa pomo sitten tuo saman ehdotuksen omana ideanaan. Ei minua se haittaa, hyvä vain, että ratkaisut tulevat käyttöön.
Mutta tämän tyyppiset asiat ovat saaneet pomon ärsyyntymään, ja olen nyt silmätikkuna. Olen tarkka, vastuuntuntoinen ja hyvä työntekijä, joten todellista moitittavaa ei ole. Mutta nyt pomo onkin alkanut puhuttelemaan minua mistä vain asioista, jotka huomaa. Kun sanon, että aivan ohjeen mukaan olen tehnyt, niin vastauksena tulee vain, että ohjeisiin vetoaminen ei nyt auta.
Samaan aikaan toiset myöhästelevät, eikä puhutteluja heille tule.
Ei minua varsinaisesti haittaa. Näin keski-ikäisenä sitä on oppinut, että elämässä tulee tilanteita ja kaikki ei aina mene oikeudenmukaisesti. Ja etteivät toisetkaan ihmiset ole täydellisiä. Olen myös oppinut, että voin auttaa itseäni tekemällä asiasta johtopäätökset.
Kolmonen jatkaa. Tekisi kyllä mieli vihata työpaikkaa. Mutta luulen, että helpommalla pääsee, kun vain hyväksyy sen, että ei itse voinut, kyennyt, osannut, halunnut sopeutua siihen työpaikkaan.
Kuulostaa siltä, että tuo työpaikka alkaa olla nähty. Tunnelma ei tule tuosta paranemaan eikä vakiintunut menettely muuttumaan ja olet tämän kaiketi huomannut. Hae kaikessa rauhassa uutta duunia, käy haastatteluissa, mutta jätä mainitsematta se nykyisessä työpaikassasi. Sitten kun uusi duuni löytyy - sanot vaan tack o. adjö. Läksiäsikahvit voivat nauttia omakustanteisesti.