Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Elämäänsä pettynyt
Nobody
18.05.2020 |
Mikä meni pieleen. Olen vähän päälle 30 vuotias enkä vieläkään kykene sitoutumaan. Parisuhteita on takana ja ne ovat päättyneet riitaisasti ja jättäneet minuun haavoja. Koen epäonnistuneeni täysin ihmisenä. Minulla ei ole korkeakoulututkintoa ,koska en ole päässyt AMK/ yliopistoon sisälle vaikka olen eräänkin kerran hakenut. Minulla ei ole lainkaan säästöjä ,olen elänyt kädestä suuhun . En ole osannut säästää. Minulla ei ole mitään omaisuutta ,ei omistusasuntoa, autoa jolla olisi oikein arvoakin. Asun vuokralla edelleen. Minulla ei ole lapsia enkä tiedä kykenenkö koskaan äidiksi koska olen niin taipuvainen masennukseen.
Minulla ei ole juurikaan ystäviäkään , he ovat kiireisiä. Kaikilla on kiire kiire töidensä ja kumppaniensa ja perheidensä parissa.
Olen yrittänyt pysyä positiivisena ja löytää elämälleni suunnan sekä tarkoituksen. Olen koittanut pysyä avoimena ,pitää silmäni ja sydämeni avoinna kaikelle uudelle. Siltikin tuntui että olen aina omassa vankilassani ja umpikujassani. Olen koittanut ottaa rauhassa etten tekisi mitään harkitsematonta, esim ottaisi ykskaks lopputiliä ja olisi sitten tyhjän päällä.
Tuntuu että tänä päivänä arvostetaan vaan sitä mitä ihminen on ammatiltaan,paljonko hän tienaa,miten hän on menestynyt. Pitäisi olla kaikkea ja suorittaa. Tuntuu että vain sellaiset pärjäävät lopulta jotka ovat syntyneet ns kultalusikka suussa ja saaneet hyvät lähtökohdat elämään. Tuntuu että en ole mitään koska en ole rikas , en ole korkeakoulutettu,en ole äiti ,en ole vaimo.
Kommentit (4)
ap vastaa:
Ehkäpä olen luonut ne vaatimukset ajan saatossa ihan itse, tulen vaatimattomista oloista ja minulla oli aika ankara kasvatus. Jossain kohtaa päätin että tulen pärjäämään silti elämässäni, että minä aion opiskella korkealle ja tienata hyvin - Ehkä maalailin jotain Tuhkimotarinaa itselleni.
Ja nykypäivänäkin se tulee ihan siitä kun vertailen itseäni muihin, erääseen ystävääni varsinkin jolla on kaikki mitä ihmisellä vaan voi olla. Tai mistä itse voisin vaan haaveilla.
Ehkäpä en ole kuitenkaan tehnyt tarpeeksi unelmieni eteen tai en ole tiennyt tarkalleen, mikä se minun juttuni on, mitä kohti pyrin ? Silloin tämä on ollut vaan sellaista rykimistä, olen koittanut sinne tänne kouluihin sisälle. Ehkä multa on puuttunut aina se punainen lanka, että mitä mä todella haluan, ja minne pyrin. Nuorempana en tod halunnutkaan lapsia enkä halunnut säästää, koska matkustelin. Eli sinällään olen tehnyt ihan tietoisia päätöksiä. Nyt sätin itseäni nuoruuden valinnoistani. Sätin itseäni siitä että elin aina hetkessä , en edes tiennyt mitä haluan. En tiedä tänäkään päivänä tarkalleen mitä haluan. Oishan se ihanaa että olisi rahaa, olisi kiva ammatti, olisi oma koti. Olisi rakkautta. Mutta en ole enää kyennyt edes rakastamaan.
Tällaista sekavaa tekstiä täältä.....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja ap jatkaa vielä....
masennus on ollut tosiaan mukana tässä jo pitkän ajan , se on varmasti iso syyllinen kaikkeen. Ja siitä syntyy hyvä noidankehä kun alan miettiä kuinka masennus on pilannut elämäni ja se lisää itseinhoani.
Alue: Aihe vapaa
Mistä nuo ajatukset kumpuavat, mitä sinun pitäisi olla?
Toisaalta, jos olet kärsinyt masennuksesta, niin sehän selittää epäonnistumiset.
Jokin selittää masennuksen, mikähän se mahtaa olla?
Itse olen syntynyt se kultalusikka suussa, ja tunnistan ajatuksesi. Olen ollut masentunut ja minua mm. oma äitini haukkui, kun olisin ollut oma itseni, että hyi, ei sinua kukaan halua ja vääristeli, miten minä muka olen muiden vihaama.
Uskoin siihen vuosia. Siinä meni kaikki elämän rakennuspalikat pilalle. En voinut saavuttaa yhtään mitään, mitä toiset.
Se asia, joka minua kannatteli, oli tietoisuus siitä, että jonain päivänä minä perin sen varallisuuden, johon synnyin. Se vain oli vuosia pois käytöstäni. Eräänlainen helvetti sekin, varsinkin höystettynä ihmisarvoni kieltävällä äidillä.
t.kristallikissa