Lue keskustelun säännöt.
Valtava syyllisyys, kun lapsella jäi sormet oven väliin
17.05.2020 |
Tulimme eilen kotiin ja otin normaalisti lapsen pois auton istuimesta. Lapsi juoksi auton etuovelle ja löin takaoven kiinni, kun lapsi työnsi sormensa etuoven ja takaoven väliin, enkä ehtinyt enää pysäyttää ovea, joten lapsella jäi sormet väliin. Sain kuitenkin oven nopeasti auki, mutta tottakai lasta sattui.
Käytin lapsen heti päivystyksessä, mutta ei kuulemma ollut mikään murtunut, mutta kynsi saattaa lähteä irti, vaikka tällä hetkellä ei siltä vaikuta. Sormi on ihan kauhean turvonnut, vertakin tuli ja pahan näköinen on. Eilen annoin särkylääkettä ja lapsi hiukan varoi sormea, mutta tänään on ollut ihan normaalisti eikä tarvinnut lääkettäkään.
Eilisestä asti silti olen kokenut aivan valtavaa syyllisyyttä ja itkenyt asian vuoksi paljon. Koko eilisen päivän ajan, kun tilanne oli kotona jo rauhallinen, olen nähnyt tilanteen päässäni yhä uudestaan ja uudestaan ja joka kerta mahani kierähtää ympäri, kun näen tilanteen uudestaan ja muistan sen lapsen huudon ja itkun. Tämä tapahtuu myös joka kerta, kun näen lapsen sormen. Tänään menin viemään roskia ja auton nähdessäni sain taas tällaisen "välähdyksen", mutta paljon vahevampana ja hetken luulin oikeasti oksentavani. Nyt voin joka kerta fyysisesti huonosti, kun muistan tapahtuneen.
Asiaa ei auta se, että lapsi on autistinen, eikä hänen tekojaan voi ennustaa kuten en tuotakaan osannut ennustaa, mutta silti tuntuu siltä, että olisi pitänyt tajuta. Tiedän lapsen olevan arvaamaton ja koen valtavaa tarvetta jatkuvasti ennustaa ennustamaton. Tottakai pyysin lapselta anteeksi, mutta ei se kauheasti auta, kun lapsi ei ilmeisesti ymmärrä puhetta. En silti usko, että se helpottaisi oloani, vaikka hän ymmärtäisikin.
Koen olevani surkein äiti ikinä ja olenkin miettinyt eilisestä asti, onko minusta edes huolehtimaan lapsestani, vaikka tämä onkin ensimmäinen tapaturma, joka on tapahtunut viiden vuoden aikana.
Kommentit (33)
Kuulostaa ehkä hassulta, mutta hyvään lapsuuteen kuuluu kaikenlaisia pieniä onnettomuuksia. Lapset ovat vilkkaita, ehtiväisiä ja uteliaita. Se, että lapsi tutkii maailmaa, on hyvä juttu, mutta silloin voi käydä kaikenlaista.
Omilla lapsillani on jäänyt sormet monta kertaa oven väliin, toinen on juossut avonaisesta ulko-ovesta 1-vuotiaana betonirappusista alas ja otsa auki, on koko kämmenen kokoista palovammaa, on katkennut hammas, yksi on raahautunut polkuauton perässä asfaltilla ja aivan hirveät jäljet, olen vahingossa kolauttanut vauvan päätä ovenkarmiin useammankin kerran, yksi on kaatunut pyörällä kovassa alamäessä, yksi ehti maistella tiskikonetablettia, yhdelle tuli ihan pienenä otsaan syvä haava sohvapöydästä, jne. Kesällä, kun tulee rusketus, kaikki ne arvet ja haavat aina näkyvät. Laskevat kilpaa kenellä on eniten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olisko tässä LaSu:n paikka? Alintajuntaisesti olet saattanut haluta lapsellesi pahaa esim. lapsi tehnyt jotain mielestäni rangaistavaa, josta et ole päässyt häntä rankaisemaan asianmukaisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsi on tietyllä tavalla rauhallinen, mutta diagnoosiksi on ennustettu tulevan myös ADHD. Lapsi on jatkuvasti tekemässä jotakin, kiipeämässä kirjahyllyyn, keikkumassa tuoleilla ja kiipeilemässä tasoilla tmv, mutta tähän asti olen ehtinyt estää kaikki isommat tapaturmat. Siksi nyt soimaankin itseäni näin paljon, että päästin näin ison vahingon käymään, tähän asti kun on selvitty haavoilla, mustelmilla ja naarmuilla.
Lapsi on aina autossa kyllä nätisti, mitä nyt kenkiä ottaa pois jaloista. Yleensä aina autosta alas hypätessä juoksee heti etuovelle, mutta nyt olisi halunnut ottaa jotakin etupenkiltä ja yritti jostain syystä avata ovea siitä saranapuolelta, eikä kahvasta. Luultavasti halusi auttaa minua ja muistuttaa ottamaan käsilaukkuni, joka myös lisää syyllisyydentunnetta, kun lapsi on aina niin auttavainen ja tuntuu haluavan miellyttää ja auttaa koko ajan. Koskaan ennen ei ole laittanut sormia auton oven väliin, sisällä kylläkin on ovien saranapuolille laittanut, mutta sen lopetti jo vuosia sitten.
Ap
Ei tuo adhd ta tarkoita, autisteille tämä on yleistä, sillä lapsen kehitys on huomattavasti jäljessä muita ikäisiään, lapsi ei ymmärrä että kirjahyllylle ei voi kiivetä, koska se on vaarallista.
Ei toki, mutta lapsi on ollut tutkimuksissa pidemmän aikaa ja on monta muuta asiaa, josta on tullut epäily ADHD:sta, mutta sitä voidaan tutkia vasta myöhemmin kun ikää tulee lisää.
Ap
Ensin mietin, että siitä hän oppii, kun napsahti sormille. Mutta autisti ei ehkä samalla lailla yhdistä asioita. Minä laitoin pienenä hiirenloukkuun sormen kerran ja ompelukoneen neulan alle kerran, en toista kertaa mutta hyvin muistan. Omia vikoja ne on, ei siinä aikuinen ehdi reagoimaan.
Vierailija kirjoitti:
Olisko tässä LaSu:n paikka? Alintajuntaisesti olet saattanut haluta lapsellesi pahaa esim. lapsi tehnyt jotain mielestäni rangaistavaa, josta et ole päässyt häntä rankaisemaan asianmukaisesti.
En eläissäni ole mitään pahaa lapselleni halunnut, enkä muutenkaan kannata rangaistuksia kasvatuksessani. Jos tekevät sairaalasta ilmoituksen, sitten tekevät ja kerron lastensuojelullekin saman kuin kerroin sairaalassa.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ensin mietin, että siitä hän oppii, kun napsahti sormille. Mutta autisti ei ehkä samalla lailla yhdistä asioita. Minä laitoin pienenä hiirenloukkuun sormen kerran ja ompelukoneen neulan alle kerran, en toista kertaa mutta hyvin muistan. Omia vikoja ne on, ei siinä aikuinen ehdi reagoimaan.
Tämähän siinä juuri on, kun hän ei välttämättä opi sitä syy-seuraussuhdetta. Lapsi ei esim. ole ymmärtänyt, ettei autotielle voi juosta, vaikka ehdin vain nipinnapin napata lapsesta kiinni, ennekuin juoksi auton alle. Silti tekee tuota vieläkin aina parkkipaikoilla ja autotien vieressä, mutta ensimmäisen kerran jälkeen olen pitänyt paljon tiukemmin kiinni, eikä samanlaista vaaratilannetta ole päässyt syntymään.
Samoin meinasi kaataa kirjahyllyn päälleen, jonka ehdin estämään, ei osaa varoa. On kaatunut tuolilla monta kertaa ja loukannut itsensä, silti keikkuu vieläkin. On meinannut tippua työtasolta, silti kiipeää niille. Nyppäsi kissaa karvoista ja sai kynsistä, silti saattaa silittäessään nyppiä kissaa karvoista jne.
Ap
Mulle kävi myös tämä sama! Läväytin autonoven lapsen sormille. Tuntu kauheelle vaikka mitään pahempaa ei onneksi tapahtunut. Ihan hyvin näyttää käsi toimivan, tuolla se nyt naputtaa tietsikkaa kymmenen vuotta myöhemmin, kaikki sormet tallella.
Kaikille sattuu Jotain, se kuuluu elämään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kiitos kaikille vastauksista ja tsempeistä!
Toivon tosiaan että aika auttaa tähänkin. Olen yrittänyt antaa lapsen varovasti oppia syy-seuraussuhteita, mutta lapsi ei ole niitä oppinut. Tänään on kyllä heti kiskaissut kätensä pois tai lähtenyt karkuun, jos on suljettu kaapin ovi, johon hän ei edes ylety. Toisaalta on hyvä nähdä tuollaista, että ehkä lapsi oppii edes tämän, mutta toisaalta se pahentaa omaa oloani. Mietin jatkuvasti, että olenko aiheuttanut lapselle nyt kamalan trauman tai pelkääkö lapsi minua tästä eteenpäin? Mietin, että yhdistääkö hän nyt äidin aina kipuun?
Siitä asti kun huomattiin, ettei lapsi ole "normaali", olen kokenut entistä kovempaa halua suojella häntä kaikelta. En silti haluaisi olla ylisuojeleva ja mielestäni pienet haavat, naarmut ja kaatumiset ym. kuuluvat lapsuuteen ja ovat hyväksi, mutta herkästi kyllä estän lasta hakeutumasta vaarallisiin tilanteisiin, joissa pahin tulos olisi haava tai mustelma.
Olen nyt myös miettinyt, että miten kestän tulevaisuudessa syyllisyyden, jos tästä jotain vaivaa lapselle jää. Jos jotain positiivista asiasta silti hakee, ainakaan tämä ei ollut lapsen vahvempi käsi ja varoo nyt sulkeutuvia ovia, jota ei ennen ole tehnyt.
Ap
Lapset ei ajattele monimutkaisesti, vaan hyvin realistisesti, "tässä ja nyt". Vaikka olisit satuttanut tahallaan (!), se ei muuttaisi sitä tosiasiaa, että lapsi jumaloi sinua tai vähintään tarvitsee sinua kipeästi.
Ainoa mikä saattaa olla lapselle haitaksi, on jos osoitat, ettei hän sinun tekojesi vuoksi voisi pärjätä. Pitäisi ehkä vähän jopa näytellä luottamusta, jotta lapsi kokisi, että joku uskoo hänen mahdollisuuksiinsa kehittyä - ilman pelkoa ja häpeää "kaiken varalta". Pelko on pitälti opetettua, ja sille voi yliherkistyä. Lapsi ei saisi kokea olevansa osaamisensa vuoksi vastuussa sinun onnestasi, vaikka toki on hienoa, jos hänellä on siihen jotain merkitystä. Pahimmillaan se huoli voisi kai pidättää häntä uskaltamasta tehdä itsenäisesti yhtään mitään.
Paras kipulääke loukkaamiseen on kylmä (kunhan ei pakasta soluja elävänä). Lapselle voi aiheuttaa vaikka mitä murhetta, mutta tiedätkö mikä on parasta? Vanhemman asenne murheeseen ratkaisee. Ei mitätöivä, ei säälivä, vaan myötätuntoinen, toimiva, jämpti. Sinä hoidit lapsen kuitenkin. Ja se että järkytyit tapahtuneesta, osoittaa vain sinun herkkyyttäsi; sellainen sinä olet. Lapsi varmasti tuntee sinut (ENEMMÄN UIN LUULET), ja siihen kokonaisuuteen nähden kuva sinusta on vakaa. Ethän sinäkään muuttaisi yhden onnettomuuden takia käsitystäsi koko lapsesta? Et.
Ap, kehoittaisin sinua kiinnittämään erityistä huomiota siihen, että kohtelet itseäsi kuin kuningatarta - jokainen pienikin halusi on tärkeä. Pyri rakentamaan arjestasi pienien nautintojen kautta yhä parempaa. Se lujittaa luottamustasi hyvään. Sitä kautta muu menettää merkityksensä. Eli vaikka ikävät asiat tulee mieleen, anna tulla ja anna mennä; tee samalla työtä hyvän eteen. Nauti läheisistäsi sellaisinaan, ilman suorituspaineita.
Toinen asia minkä haluaisin ap sanoa, että lapsi ei ole robotti, joka sinun tulisi täydellisesti ohjelmoida. Jokainen ihminen syntyy tietynlaisena, ja kohtelu vain mahdollistaa tai estää sitä potentiaalia. Aivan kuten kissa syntyy kissaksi ja koira koiraksi, etkä voi toiseksi muuttaa eri ohtelulla. Ehkä yrität kontrolloida lasta sen edestä, millaisen kaaoksen oma äitisi jätti?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kommentille 30:
Se on kyllä totta, että oma äitini kasvatti minut luultavasti pahimmalla mahdollisella tavalla ja taistelin vuosikausia monenlaisten oireiden takia ja joiltain osin lapsuuteni kokemukset muistuttavat vieläkin itsestään.
Heti kun tulin raskaaksi, vannoin etten ikinä kasvattaisi lastani samoin ja olen kiinnittänyt kasvatukseeni ehkä jopa hysteerisesti huomiota. Pelkään koko ajan muuttuvani äidikseni, luulen ainakin osan täydellisyyden tavoittelustani johtuvan äidistäni. Uskon silti pohjimmiltani perfektionismin kumpuavan luonteestani, enkä äitini teoista. Varmasti silti hänen tekojensa takia koen valtavaa halua kontrolloida kaikkea.
Olen silti yrittänyt aina lapseni kanssa antaa hänen olla oma itsensä ja uskoakseni olen onnistunut siinä hyvin. Olen antanut lapsen hyvin vapaasti ohjautua omille urilleen ja rakentaa omaa identiteettiään. Myönnän kyllä, että minulla oli lapsen syntyessä selvä visio päässäni, millainen lapsesta tulisi, millaista hänen kanssaan olisi ja millainen hänen elämänsä tulisi olemaan. Olen silti yrittänyt työntää nuo ajatukset pois mielestäni ja antaa lapsen olla juuri sellainen kuin hän on.
Ap
En nyt halua yhtään ilkeillä tai mitään, vaan enemmänkin ilmaista huolen ettei tuo ole kovin tasapainoisen kuuloista puhetta. Haaveri oli kuitenkin realistisesti ajatellen pieni ja tuollainen voisi tapahtua ihan kenelle tahansa ilman autistista lastakin. Kuulostot kuormittuneelta ja sinun ehkä olisi hyvä päästä purkamaan tätä jonnekin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsi on tietyllä tavalla rauhallinen, mutta diagnoosiksi on ennustettu tulevan myös ADHD. Lapsi on jatkuvasti tekemässä jotakin, kiipeämässä kirjahyllyyn, keikkumassa tuoleilla ja kiipeilemässä tasoilla tmv, mutta tähän asti olen ehtinyt estää kaikki isommat tapaturmat. Siksi nyt soimaankin itseäni näin paljon, että päästin näin ison vahingon käymään, tähän asti kun on selvitty haavoilla, mustelmilla ja naarmuilla.
Lapsi on aina autossa kyllä nätisti, mitä nyt kenkiä ottaa pois jaloista. Yleensä aina autosta alas hypätessä juoksee heti etuovelle, mutta nyt olisi halunnut ottaa jotakin etupenkiltä ja yritti jostain syystä avata ovea siitä saranapuolelta, eikä kahvasta. Luultavasti halusi auttaa minua ja muistuttaa ottamaan käsilaukkuni, joka myös lisää syyllisyydentunnetta, kun lapsi on aina niin auttavainen ja tuntuu haluavan miellyttää ja auttaa koko ajan. Koskaan ennen ei ole laittanut sormia auton oven väliin, sisällä kylläkin on ovien saranapuolille laittanut, mutta sen lopetti jo vuosia sitten.
Ap
Ei tuo adhd ta tarkoita, autisteille tämä on yleistä, sillä lapsen kehitys on huomattavasti jäljessä muita ikäisiään, lapsi ei ymmärrä että kirjahyllylle ei voi kiivetä, koska se on vaarallista.
Ei autismi tarkoita kehitysviivettä. Toki jos on keva tai todettu viivästymää muttei se että olet autisti sitä tarkoita.
Minulla 12-vuotias autistilapsi ja hänellä lisänä adhd. Juurikin kiipeilyä ja jatkuvaa menemistä ja tekemistä. Vähän reilu 5-vuotias lapsi oli kun lääkitys adhd-hen aloitettiin ja toimi aivan täydellisesti. Lääkkeen kanssa on melkein kuin kuka tahansa.
Ei ole kehitysviivettä. Täysin ikätasoisesti kehittynyt niin taidoilta kuin älyltä. Taidollisesti jopa aiemmin tapahtui kaikki kun muilla.
Ap tiedän tuon että pitää vahtia koko ajan ja se juuri kun ei yhtään voi ennustaa mitä seuraavaksi lapsi tekee! Ei aina ymmärrä miten ehtikin paikasta a paikkaan b.
Isommilta tapaturmilta ollaan ihme kyllä vältytty ja olen ennättänyt väliin. On silti liimattu päätä kerran (en edes muista enää mistä se tuli) ja kaksi tikkiä on laitettu vatsaan.
Ei sitä lasta vaan pysty suojelemaan kaikelta.
Koita antaa itsellesi anteeksi. Eikä se lapsi välttämättä edes yhdistä sitä sinuun. Tapaturmaa siis. Yhdistää sen ehkä vaan siihen oveen ja siihen että ovi sulkeutui ja sormet jäi väliin.
Tsemppiä jatkoon! Jos et ole käynyt vielä niin kelan sopeutumisvalmennuskurssille kannattaa hakeutua. Siellä muut painii ihan samojen juttujen kanssa ja saa hyvää vertaistukea.
Ei tuo adhd ta tarkoita, autisteille tämä on yleistä, sillä lapsen kehitys on huomattavasti jäljessä muita ikäisiään, lapsi ei ymmärrä että kirjahyllylle ei voi kiivetä, koska se on vaarallista.