Lue keskustelun säännöt.
Elän bloggarituttuni kautta -- miten sellaisesta pääsisi eroon?
16.05.2020 |
Ihailen erästä itseäni paljon vanhempaa, kaukaisempaa perhetuttuani, joka pitää yllättäen blogia, ja tajusin juuri eläväni hänen kauttaan jollain ihmeellisellä tavalla. Kuuntelen hänen kertomuksiaan elämästään aina silmät ymmyrkäisinä, pohjattomasti ihaillen. Katselen kauniita hänen postaamiaan kuvia. Mielestäni hän on todella kaunis ja täydellisyyden perikuva.
Sitten yhtäkkiä tajusinkin: mulla on oikeasti parempi koulutus kuin hänellä, mulla on isompi asunto ja se on paremmalla paikalla, olen häntä huomattavasti nuorempi itse ja ihan ok ulkonäöllisesti ja tyylillisestikin, tosin olen sinkku, mikä tosin on elämäni suurimpia tragedioita.
Silti aivan kaikki, mitä hän tekee, on kuin kullalla silattua, mystistä, hienoa, jännittävää, kiehtovaa. Oma elämäni tuntuu tylsältä arkiselta, yksinäiseltä raadannalta ja mietin aina, miten ihanaa hänen elämänsä varmaankin on. Mietiskelen yksinäisinä iltoinani teetä särpien, että hänen vapaa-aikansa on varmaankin jotain sensuellia rakkausilotulitusta ja hän nauttii ihania herkkuaterioita perheensä kanssa ja loikoilee pehmeillä sohvilla saunan jälkeen viikonloppuisin keskustellen henkeviä puolisonsa kanssa.
Ajattelen aina, että hänellä on hienoja pohdintoja asioista ja elämä on todella kunnollista ja tervehenkistä, mutta samalla aistillista ja hyvin jännittävää. He ehkä suunnittelevat yhdessä lomamatkoja ja käyvät taidenäyttelyissä, keskustelevat henkeviä ja tuntevat pakahduttavaa onnentunnetta (=minun unelmaelämääni). Mutta ehkä heilläkin on joskus riitoja, arkea ja tylsää ja siis jos laitan faktat pöydälle, niin paperilla mulla on moni asia ihan hyvin.
Miksi elän hänen kauttaan? Miksi unelmoin merkittävän osan vapaa-ajastani kuvitellusta hänen elämästään? Miksi peilaan kaikkea tekemääni häneen? Miksi mielestäni aivan kaikki häneen liittyvä on niin ylivertaisen hienoa? Mikä psykologinen mekanismi siinä on taustalla ja miten ihmeessä pääsen eroon siitä, että elän sen kautta, millainen oma kuvitelmani hänen elämästään on?
Kommentit (9)
Mulla siis ongelma on jopa pahempi kuin mitä aloitus kuvaa. Siis käytän pitkiä aikoja siihen, että katselen vain niitä kuvia lumoutuneena ja sitten mietin, miten ihanaa olisi, jos minullakin olisi sellainen perhe ja saisin olla kuten hän on tai sitten olisinkin hänen puolisonsa.
Oma elämäni tuntuu todella tyhjältä ja merkityksettömältä. Ja tosiaan aivan kaikki häneen liittyvä on niin hienoa ja upeaa. Jos vaikka hän antaisi mulle jonkun käytetyn karkkipaperin, laittaisin sen varmaan kehyksiin seinälle. Hänessä on joku ihmeellinen hyvyyden aura, josta olen täysin hullaantunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä et tee tarpeeksi sellaisia asioita joista itse nautit.
Vierailija kirjoitti:
Alkaako nimesi H-kirjaimella?
Ei ala (ehkä tiedän, ketä tarkoitat). Elän ulkopuolisen näkökulmasta ihan normaalia elämää (kukaan läheiseni ei tiedä siitä, miten tyhjä olo mulla on). Mulla ei ole diagnooseja. Ja se ihailemani ei ole mikään varsinainen julkkis, eikä blogikaan ole kovin suosittu.
Vierailija kirjoitti:
Ehkä et tee tarpeeksi sellaisia asioita joista itse nautit.
Tämä voi hyvinkin pitää paikkansa. Mulla on pari keskeistä seikkaa, jotka rajoittavat elämääni: olen introvertti ja mulla saattaa olla joko lievä masennus tai jopa ollut aiemmin jotain burn-out-tyyppistä tuntemusta. En yksinkertaisesti jaksa tavata ihmisiä, vaikka ihmisten tapaamiseen ne parhaat hetkeni ja muistoni liittyvätkin.
Kumppanin löytymiseen liittyvä ongelma näyttäisi myös liittyvän osin samaan...ok, laitoin sitten jonnekin ilmoituksen ja kiinnostuneita ja suitsuttavia kommentteja alkoi tulla, mutta en kykene tapaamaan ketään, enkä jaksa kirjoitella mitään niille ihan kivoilta vaikuttaville miehille.
Mieluummin kääriydyn peittoni sisälle ja menen nukkumaan iltaisin ja vapaapäivinä. Ja sitten siis unelmoin siitä ihailemastani ihmisestä ja hänen elämästään. En jotenkin jaksaisi itse elää elämääni. Mun elämäni on raskasta, tylsää ja vaikeaa.
T. Ap
Havahduin yksi ilta siihen, että se rakentamani kuva hänestä on kuin joku nukkekoti, jolla leikin. Kerään mielessäni materiaalia ja teen siitä unelmakodistani aina täydemmän. Mitä enemmän ihailemani henkilö kertoo, sitä enemmän se koti täyttyy kaikella ja silti elän voimakkaassa ikävän ja kaipuun tunteessa, kun kuitenkaan en pääse siitä osalliseksi ja siltikään en tiedä aivan kaikkea, ja siis se koti on edelleen epätäydellinen.
Mulla on aivan kyltymätön mielenkiinto aivan kaikkeen hänessä. Jos hän kirjoittaisi kirjoja, niin analysoisin niistä mielessäni varmaankin aivan kaiken. Tiedän, että tähän auttaisi se, jos itse vain tekisi mielekkäitä asioita ja eläisi, mutta kun en jotenkin vain jaksa motivoitua omasta elämästäni. Miten pääsisin alkuun siinä, että asiat tuntuisivat taas mukavilta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sekin on hieman nolo uusi yksityiskohta, että fantasioin jopa siitä, millaista läheisyyttä hänellä on puolisonsa kanssa. Mietin aina, että se on varmastikin aivan ihanaa ja täydellistä ja sitä on heillä paljon. Ja välillä samaistun siihen tuttavaani, mutta välillä hänen kumppaniinsakin, mistä tulee tosi outo olo. Ihan kuin olisin suunnilleen ihastunut siihen ihmiseen. En tajua tätä kuviota lainkaan. Tuntuu siltä, että jos joskus saisin taas nähdä hänet jossain livenä, niin tekisi mieli vaipua maan rakoon, sillä häpeän ajatuksiani ja tuntemuksiani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Blogeja lukuessa tulee sen välittömän ilon lisäksi sellainen jäytävä tyhjyyden tunne.
Alkaako nimesi H-kirjaimella?