Lue keskustelun säännöt.
Olen mustasukkainen lapsistani :(
16.05.2020 |
Sanon täällä suoraan vaietun ja nolonkin tunteen. Erottu ja miehellä on uusi kiva oloinen nainen, joka lämpimästi toivottaa lapset aina tervetulleiksi heille jne. Järki sanoo, että on lasten etu ja että mun tulisi olla iloinen asiasta. Mutta olen hirveän mustis! Pelkään, että yhteys omiin lapsiin pienenee ja menetän äitiyttäni. He luovat suhteen ja perhe-elämää. Heillä keskenään hyvää ja kivaa.
Miten käsittelen tätä asiaa? Kaipaan tukea.
Kommentit (54)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet aina se ainoa ja oikea äiti lapsillesi. On inhimillistä olla mustasukkainen tilanteessasi, mutta älä huolehdi. Olet korvaamaton. :)
Olen kuitenkin myös työssä käyvä, välillä väsynyt, normaali vajaavainen äiti. Jos toisen kanssa on mukavampaa? :-/
Ap
Jotenkin jos pystyisit ajattelemaan että ei haittaa vaikka nainen olisi välillä mukavampi kuin sinä.
Olisitko itse lapsena pystynyt sivuuttamaan rakkauden omaan äitiisi (jos sinulla ollut äiti) ja kiintymään vaikka opettajaasi enemmän?
Olet kuitenkin äiti ja kyllä äiti on korvaamaton. (Ainakin suurimmissa osin)
Nauti omasta ajasta ja siitä että lapset on hyvissä käsissä. Huonomminkin voisi olla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En halua avata omaa aihetta, joten kysyn tässä. Mitä mieltä olisitte jos äitipuoli jo ennen lasten tapaamista sanoisi, että haluaa lasten lopulta pitävän myös häntä äitinään?
Siinähän haluaa. Tietysti on toivottavaa, että lapset pitävät myös hänestä, mutta mun mielestä ihan naurettavaa olettaa, että lapset haluavat suhtautua uuteen aikuiseen toisena äitinä.
Silläkin uhalla, että provosoin aapeen surua, niin uskon että hänen olisi hyvä hahmottaa, mistä siinä oikeastaan on kysymys. Totta kai kun miettii mitä on menettänyt, niin ajattelee niitä aamuja ja iltoja, jotka on muualla. Kuitenkin moni perheellinenkin on työkeikoilla tms, ja asiaa voi miettiä positiivisesti niin, että kun äiti ei ole saatavilla joka aamu ja ilta, niin hänen arvonsa vain nousee.
Todellisuudessa tuo yhteinen kauppareissu osuu lähemmäs. Enemmän kuin lapsensa ap tosiaan on menettänyt perheen. Sen, että toimitaan yhdessä vuorovaikutuksessa, joka nyt sujuu miten sujuu, mutta on kuitenkin olemassa. Vastedes hänen suhteensa lapsiin jäävät vaille sitä toista aikuista. Ja sen äitipuoli nyt sai ja hän menetti. Eikä sen korvaaminen omalla uudella suhteella ole itsestäänselvyys ollenkaan. Jos uusi suhde on epätyydyttävä, suru menneestä vain tuplautuu.
Meillä tuo on hoidettu sillä, että koska ollaan hyvissä väleissä isän kanssa, minä vuoroäitinä kasvatan lasta yhteisin keskusteluin pitkitetyissä vaihtotilanteissa ja jos keskusteltavaa ei ole, ulkoillaan yhdessä jne. Olisi hyvä jos tähän suuntaan pystyttäisiin siirtymään yleisemminkin. Lapsi saa niissä hetkissä ainoat lapsuutensa kokemukset isän ja äidin keskinäisestä vuorovaikutuksesta, ja siis kerää myös näkemystään siitä, miten ollaan aikuisia ja parisuhteessa, jos ei nykyisessä niin ainakin entisessä. Eli olemme sitten kuitenkin pieniosa-aikaperhe vaikka emme pari enää olekaan.
Ja koska lapsi meillä ollessaan sitten elää perheessä isäpuolen kanssa, hän siinä saa kokemuksia siitä, miten eletään perhelaumana. Kuitenkin häntä silloin aina painaa tunne, että isä on silläkin aikaa yksin. Lapsellekin tuo uuden perheen elämä muistuttaa siitä kaikesta, mitä ei enää ole.
Ja kuitenkin, on parempi että lapsi pääsee näin suremaan menetystään. Pelkään että jos molemmat vanhemmat vain jatkaisivat yksin, lapsille jää suruvelkaa, joka sitten aikuisiällä änkeää väkisin ilmoille ja tekee tuhojaan.
Pelkosi ei edes ole turha. Harvemmin kaksi perhettä on tasavertaisia lapset alkavat suosia helposti toista perhettä. Siinä sit mietit kun yhteys lapsiin viety.
Ihan normaali reaktio, ja varmasti ihan biologian sanelemaakin. Jos yrittäisit tutustua naiseen enemmän, niin huolet hälvenisivätkin?
Kyllä tuo on monelle naiselle tuttua jo ihan synnytyslaitosajalta, kun sukulaiset tulevat pitelemään vauvaa syliin. Kai meillä on on jokin alkukantainen koodi sisällämme, joka tiedostaa myös sen tosiasian että lapsen voi joku toinen myös viedä.
Todennäköisesti tämä exän uusi myös pelkää astuvansa sinun reviirillesi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihanan rehellinen aloitus. Tunteesi varmasti kuuluvat asiaan. Kiitos että kuitenkin sallit lapsille yhden turvallisen aikuisen lisää. Kunpa kaikki eksät osaisivat ajatella lastensa parasta.
Oma äiti on lapselle aina paras äiti. Siitäkin huolimatta että ois kuinka kivoja bonusvanhempia ympärillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oma äiti on lapselle aina paras äiti. Siitäkin huolimatta että ois kuinka kivoja bonusvanhempia ympärillä.
No en sanoisi että oma äiti on aina lapselle se paras äiti. Joku narkkaava/pahoinpitelevä/narsistisen raivon vallassa riehuva äiti jää varmasti toiseksi jos äitipuoli on turvallinen ja vakaa.
Sitten taas jos mietitään sitä, voiko siihen lapsen ja äidin väliseen rakkauteen joku äitipuoli tunkea - no ei voi. Jopa rajusti kaltoinkohdeltu lapsi rakastaa kyllä usein sitä kaltoinkohtelevaa vanhempaansa. Joten jos hoitaa vanhemmuutensa ihan ok, ei kyllä ole minkään sortin pelkoa siitä että lapsen elämään tuleva uusi aikuinen sen lapsen ja vanhemman välisen rakkauden hävittäisi tai sitä vähentäisi, on se sen verran speciaali tunne.
Joten AP.n kokema pelko on ihan ymmärrettävä, mutta täysin aiheeton. Ratkaisuna on käsitellä suru ydinperheen hajoamisesta ja omia epävarmuuden tunteitaan. Sillä juuri omasta epävarmuudesta nuo tunteet kumpuavat, ja monen onkin helpompi syyttää kumppaninsa uutta puolisoa tilanteesta kuin käsitellä omat tuskalliset tunteensa. Väittäisin jopa että suurimmassa osassa paha äitipuoli-caseissa on kysymys juurikin näistä äitien epävarmuuden tunteista eikä äitipuolissa todellisuudessa ole vikaa. Äitipuoli on vaan syntipukki. On helpompaa syyttää äitipuolta lastensa varastamisesta (tjsp) kuin myöntää että pelkää lastensa alkavan pitää tästä enemmän.
Miten käsitellä näitä omia epävarmuuksia? Sitä huolta, että lapset kokevatkin isän uuden perheen mukavammaksi paikaksi elää? Surua lasten läsnäolon menettämisestä. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuinka kauan erostasi on? Oliko tämä uusi nainen kuvioiss eron aikaan? Tunteesi on ihan normaali, mutta uskon, että pärjäät sen kanssa, kun kerran ajattelet lastesi parasta. Tiedätkö, meinaako tämä pariskunta hankkia lapsia?
MInkäikäiset lapsesi ovat?
Vierailija kirjoitti:
Kuinka kauan erostasi on? Oliko tämä uusi nainen kuvioiss eron aikaan? Tunteesi on ihan normaali, mutta uskon, että pärjäät sen kanssa, kun kerran ajattelet lastesi parasta. Tiedätkö, meinaako tämä pariskunta hankkia lapsia?
MInkäikäiset lapsesi ovat?
Erosta 1.5v ja aika pian tämä nainen varmaan oli, mutta yhteen muuttivat muutama kk sitten. En usko että hankkivat enää lapsia kun +40 ikää. Omat 3 - 10v. Erityisesti surettaa että nuorin ehtii niin ottaa omakseen.. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihan normaalia! Ajattele nyt, olisihan epänormaalia olla tuntematta mitään kateutta tai mustasukkaisuutta. Niistä tunteista huolimatta olet varmasti onnellinen siitä, että lasten on hyvä mennä isänsä luo. Isän luona ei ole kamala äitipuoli, joka koittaa vain ängetä lapset pois, vaan omalta osaltaan yrittää parhaansa mukaan olla mukava. ei se hänellekään välttämättä ole helppoa. Lisäksi osaat varmaan tunteistasi huolimatta nauttia myös vapaasta ajasta?
Ja jep, tietyllä tavalla uskon, että omilla lapsillani oli hauskempaa lapsettoman, energisen ja reippaasti minua nuoremman äitipuolen kanssa kuin minun kanssani. Tämä oli aina järjestänyt mukavaa tekemistä: käynyt askartelukaupassa, ostanut uuden lautapelin, leipoi lasten kanssa herkkuja, kävivät jos jonkinmoisissa tapahtumissa, kun lapset menivät tapaamaan isäänsä. Minä sain sitten sunnuntai-illan kiukuttelut. Isänsä luona lapset eivät osoittaneet kielteisiä tunteita, minä sain ne kaikki. Äitiyden riemuja :)
Tunne mitä tunnet, kunhan aidosti tunnet. Älä yritä tukahduttaa tunteitasi, koska se saa vain pahaa aikaan. Muista, että samaan aikaan voit olla vihainen ja katkera exällesi, mustasukkainen lapsistasi, tunnet inhoa exän uutta kohtaan, ja iloa, onnea, helpotusta, sekä kiitollisuutta siitä, että lapsilla on hyvä suhde isäänsä ja järkevä ja mukava äitipuoli.
Oli niin kivaa, etteivät lapset voineet pahojakaan mieliä purkaa isän luona - vieras mukava nainen oli kuitenkin vieras. Kun pääsivät kotiin, saattoivat olla rennosti - äidille voi olla avoin :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinka kauan erostasi on? Oliko tämä uusi nainen kuvioiss eron aikaan? Tunteesi on ihan normaali, mutta uskon, että pärjäät sen kanssa, kun kerran ajattelet lastesi parasta. Tiedätkö, meinaako tämä pariskunta hankkia lapsia?
MInkäikäiset lapsesi ovat?Erosta 1.5v ja aika pian tämä nainen varmaan oli, mutta yhteen muuttivat muutama kk sitten. En usko että hankkivat enää lapsia kun +40 ikää. Omat 3 - 10v. Erityisesti surettaa että nuorin ehtii niin ottaa omakseen.. Ap
Pieni tarvii aina läheisyyttä isoa enemmän. - Kyllä hän silti äidin sylin erottaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Esimerkiksi nyt kun ovat isällään, herään yöllä kolmelta enkä saa nukuttua. Vaikka illalla otin rauhakseen, kävin lenkillä ystävän kanssa ja kuumassa suihkussa, söin hyvää. Silti odotan että lapset tulevat taas kotiin. Ap
Kyllä se varmasti siitä hälvenee. Kun lapset tulevat kotiin, niin huomaat että ovat ikävöineet sinua. Tunteesi ovat normaaleja ja ymmärrettäviä. Varmasti niihin sisältyy vielä myös vähän surua erosta, vaikka siitä aikaa onkin.
Jos oma suhde lapsiisi on pääsääntöisesti hyvä, niin ei siihen kukaan noin vain väliin tule. Ja kukaan ei voi tavallaan "vahingossa" tulla vanhemman ja lapsen väliin, kyllä sellainen vaatii tietoista manipulointia ja vieraannuttamista, mitä tämä exäsi uusi ei varmastikaan harrasta kun itsekin kuvailit mukavaksi ja kuulostaa että välit exäänkin on hyvät.
Olen kyllä eri mieltä siitä, ettei kukaan voi tulla äidin ja lapsen väliin. Kyllä voi, mutta jos näin käy, niin se on kyllä tarkoituksellisesta. Oma mummoni tuli minun ja äitini väliin, puhui minulle ikävästi äidistäni ja antoi ymmärtää jatkuvasti että olen mummille tärkeämpi kuin äidille (olin hänellä paljon hoidossa). Mutta tämän onnistuminen johtui kahdesta asiasta: lapsuuden perheessäni oli ongelmia ja mummoni ihan tietoisesti ajoi rakoa minun ja äitini väliin. Eli tällaisesta AP sinun ei täydy olla huolissasi. Riittää kun olet äiti lapsillesi kun he ovat kanssasi. Ehkä kannattaa myös yrittää tutustua tähän naiseen enemmän, niin koet olosi paremmaksi.
Sä et ole päässyt yli erosta ja ydinperheen menettämisestä. Ei tuossa ongelma ole se uusi nainen, vaan sun surutyön keskeneräisyys.
Kyllä. Sinulle on tehty vääryyttä. Oletan että asiat menivät näin. Menit luottavaisena naimisiin ja synnytit kolme lasta. Miehesi kertoi että rakastaa. Pikkulapsielämä oli raskasta ja mies karkasi velvollisuuksia toisen naisen syliin. Nyt he haluavat syödä rusinat pullasta.Tuo toinen mukamas ystävällinen nainen haluaa lapsiperheen synnyttämättä ainuttakaan lasta, iski pikkulapsiperheen isän.
Olen tavannut mukava ja lapsirakkaanmiehen, mutta lapset eivät ollenkaan hyväksi minulle uutta parisuhdetta. On vaikeaa luoda mitään kun lapset ovat mustasukkaisia minusta eivätkä halua kotiin ketään. Isän luona tuntuu olevan ok. Ap
Sun tunteet on varmaan tosiaan normaaleja.
Itse en silti ole tuntenut noin juurikaan, en ole kokenut koskaan että kukaan voisi viedä minulta äitiyttä. Olen äiti ja sitä paikkaa ei voi kukaan viedä. Äitipuoleen olen suhtautunut positiivisesti, kun olin exän kanssa yhdessä niin olin niin monta vuotta yksin lasten kanssa ja yksin vastuussa Ihan kaikesta. Nyt puolet vastuusta on isällä (ja ilmeisesti isän uudella omasta tahdostaan) joten osaan iloita siitä. Lapsetkin näyttää tykkäävän isän uudesta joten win-win.